paperilakko

Rahalle. Rikkaat paperityöläiset ovat tottuneet parempiin sopimuksiin kuin toiset. Tunnen paljon paperityöntekijöitä- olin pari kesää opiskelun lomassa paperitehtailla- ja opin hommat parissa viikossa. Monet ovat ilman mitään koulutusta perin kehnoin peruskoulupaperein. Kyllä siellä fiksumpiakin on, insinöörejä ja muita- ja koulutettuja henkilöitä varmaan noin kolmasosa. Ilman koulutusta oleville 2000 eur/kk olisi juuri sopiva palkka lisineen vrt. muihin aloihin. Toki alan saa valita ja palkkaa saa maksaa niin paljon kuin huvittaa. Nyt ei taida työnantajia huvittaa, kohta näkyy muidenkin kukkarolla lakkoilu.
281467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Olin vähän kauemmin paperitehtaalla töissä kuin sinä eli 1973 - 1982. Etpä pääse jymäyttämään minua, sillä tehtaallahan on runsaasti muuta työtä kuin varsinainen paperinvalmistus. Itsekkin olin kokoajan kuljetustehtävissä. Veikkaan, että olet ollut näissä apuhommissa, eli ainakin tuolloin käytettiin nimikettää "haalausmies".
Haalaamisenhan oppii varmasti parempi oppilas alle viikossa.

Äänestä
  • saisivat opetella miettimään miten saada oma palkka paperin tasolle tai yli, eikä yrittää saada paperin palkkoja muiden tasolle alas. Ulkomailta tulleen tutkimuksen mukaan Suomessa ainoastaan paperimiehet ja ahtaajat saavat länsimaisen tason mukaista palkkaa, joka aiheuttaa sen että jokaista penniä ei tarvitse venyttää. Kaikilla muilla aloilla on tutkimuksen mukaan "ihmeellisen matala" palkka, jolla ei oikeasti Suomen vero- ja hintatasolla voi pysyä hengissä. Siis ei niin että kaikki perseaukisiksi, vaan vaatikaa itsellenne normaalia länsimaista elintasoa!!! Mellakat ja sisällissota pystyyn perhana.

    Äänestä

  • ja suomalaiset kirjoitti:

    saisivat opetella miettimään miten saada oma palkka paperin tasolle tai yli, eikä yrittää saada paperin palkkoja muiden tasolle alas. Ulkomailta tulleen tutkimuksen mukaan Suomessa ainoastaan paperimiehet ja ahtaajat saavat länsimaisen tason mukaista palkkaa, joka aiheuttaa sen että jokaista penniä ei tarvitse venyttää. Kaikilla muilla aloilla on tutkimuksen mukaan "ihmeellisen matala" palkka, jolla ei oikeasti Suomen vero- ja hintatasolla voi pysyä hengissä. Siis ei niin että kaikki perseaukisiksi, vaan vaatikaa itsellenne normaalia länsimaista elintasoa!!! Mellakat ja sisällissota pystyyn perhana.

    Kuin oli Nokia, määrävälein devalvoitiin paperimiesten hyväksi, että he voivat tuottaa vientitavaraa. Silloin oli vai puujalka. Myöskin kun liityimme Euroon, sinne mentiin paperimiesten haluamalla kurssilla (matalalla).

    Äänestä

  • ja suomalaiset kirjoitti:

    saisivat opetella miettimään miten saada oma palkka paperin tasolle tai yli, eikä yrittää saada paperin palkkoja muiden tasolle alas. Ulkomailta tulleen tutkimuksen mukaan Suomessa ainoastaan paperimiehet ja ahtaajat saavat länsimaisen tason mukaista palkkaa, joka aiheuttaa sen että jokaista penniä ei tarvitse venyttää. Kaikilla muilla aloilla on tutkimuksen mukaan "ihmeellisen matala" palkka, jolla ei oikeasti Suomen vero- ja hintatasolla voi pysyä hengissä. Siis ei niin että kaikki perseaukisiksi, vaan vaatikaa itsellenne normaalia länsimaista elintasoa!!! Mellakat ja sisällissota pystyyn perhana.

    samalle tasolle kun paperimiesten palkat ne vaan nousee ja nousee. Itse olen elektroniikka alalla töissä ja on kyllä vaikee pyytää lisää liksaa tai muita etuuksia kun tehtaita uhataan siirtää ulkomaille. Ja sen voin sanoa, että anarkia ei auta mitään. Sitten ei pian enää kellään mene hyvin. Ei edes paperityöntekijöillä, vaikka ne siellä maalla onkin hiukan sivussa mahdollisista kriisikeskuksista.

    Äänestä

Nyt tekee suurta pomoa näyttelevä Jouko Ahonen tälle maalle isoja vahinkoja. Kansantalous menee alamäkeen, että roikaa. Tämä on yksi selvä esimerkki paperiliiton ahneudesta. Ei silloin ajatella valtakunnan etua laisinkaan, ainoastaan omaa. Oli suuri virhe olla hyväksymättä Saloniuksen sovintoesitystä. Kohta alkaa päitä pudota ja arvelisin ensimmäisen olevan pomo Ahosen. Tämän jälkeen Paperiliitto ja sen työläiset ovat hyvin huonossa huudossa. Pitäisi nyt jo alkaa tajuta, missä kaappi seisoo, kun mm. Metalliliitto veti tukensa pois. Tätä kansaa on kovasti haukuttu ahneeksi, mutta sehän onkin Paperiliitto. Äly hoi älä jätä, jos sitä nyt yleensä onkaan.

Äänestä
  • Oletko tosiaan niin ty..ä että luulet Jouko Ahosen yksin päättävän tämän tason asioista.Kyllä päätöksen tekoon kokoonttuu iso porukka.Onko se ahneutta että esim. siivoojien palkka pudotetaan minimiin ja pois paperin työehton piiristä.Ai että oli suuri virhe olla hyväksymättä sovintoesitystä.Kerroppa mitä siinä esityksessä oli.Joku jo laittoi esimerkin että 18 paperin herraa tienaa yhtä paljon kuin 900 siivoojaa.Kukakohan se ahne on.

    Äänestä

  • ........................... kirjoitti:

    Oletko tosiaan niin ty..ä että luulet Jouko Ahosen yksin päättävän tämän tason asioista.Kyllä päätöksen tekoon kokoonttuu iso porukka.Onko se ahneutta että esim. siivoojien palkka pudotetaan minimiin ja pois paperin työehton piiristä.Ai että oli suuri virhe olla hyväksymättä sovintoesitystä.Kerroppa mitä siinä esityksessä oli.Joku jo laittoi esimerkin että 18 paperin herraa tienaa yhtä paljon kuin 900 siivoojaa.Kukakohan se ahne on.

    molemmat, niin paperiherrat kuin työntekijätkin.
    No, huipulta on vain yksi tie ja se on alaspäin.
    Lakkoilkoon paperityöntekijät niin paljo ku lystää, mutta jättäköön muut liitot rauhaan tuki pyyntöinensä. Minä en lakkoon mene jonkun rikkaan juntin puolesta. Elämä on muutenkin jo tarpeeksi tiukkaa.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    Tämä sitten muistetaan kun sinun ala on seuraavaksi tulilinjalla.Mennään ensin sinne huipulle.

    Äänestä

  • Paperi pelaa itsensä ulos markkinoilta. Tulemme näkemään ennennäkemättömän, tähän asti "koskemattoman" teollisuudenalan massiivisen alasajon. Alalla on mennyt huonommin vuosi vuodelta.

    Tämä työsulku tulee alalle kuin tilauksesta. Siinä sivussa vain valitettavasti kärsii koko Suomi.

    Työttömiä tulee - kiitos Paperiliitto ja Ahonen!

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Tämä sitten muistetaan kun sinun ala on seuraavaksi tulilinjalla.Mennään ensin sinne huipulle.

    ketään tukenu? Ja minun alani on jatkuvasti tulilinjalla ja työpaikka liipasimella kun kiinalaiset kuulemma tekee mun työni nopeammin, tehokkaammin ja halvemmalla. Ja totuus on, että te kävitte jo huipulla. Ei paperiteollisuus enää tahkoa sellaisia voittoja kuin takavuosina. Ja kohta puutkin rahdataan suoraan Kiinaan tai muihin halpatyömaihin. Ymmärrättekö te, että te pelaatte nyt työnantajan pussiin tällä lakolla?
    En minä halua, että paperiteollisuus katoaa Suomesta, koska sen täällä pysyminen on kansantaloudellisesti hyvin tärkeätä. Viimeisin sovintoesitys oli kuulemma TUPOn mukainen niin miksi se ei paperille kelvannut? Nyt te tarjositte työnantajalle vielä PR edunkin vuotamalla niille kielteisen vastauksenne sovintoesitykseen. Nyt ne pääsi esittämään ton "kyllähän me oltais hyväksytty muttaku noi ei" litanian.

    Äänestä

  • Perttu kirjoitti:

    Paperi pelaa itsensä ulos markkinoilta. Tulemme näkemään ennennäkemättömän, tähän asti "koskemattoman" teollisuudenalan massiivisen alasajon. Alalla on mennyt huonommin vuosi vuodelta.

    Tämä työsulku tulee alalle kuin tilauksesta. Siinä sivussa vain valitettavasti kärsii koko Suomi.

    Työttömiä tulee - kiitos Paperiliitto ja Ahonen!

    Paperin tulosparannus oli viime vuonna 10%

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Paperin tulosparannus oli viime vuonna 10%

    10% ei riitä. Kun se paperi on halvempaa tehdä muualla. Tuolla ahneudella pelaatte itsenne ulos!

    Äänestä

ei olekkaan JEES liitto. Nyt voi ihan laillisesti
vaatia kun ei ole sopimukset voimassa. Kato sinäkin mihin kuulu ,,, on amatinvalinta kysymys

Äänestä
  • Eiköhän se paperimiehille vielä tule pilkka omaan nilkkaan...

    Huippuvuodet on ohi, ja epärealistisia palkankorotuksia ja etuja on enää turha vaatia jatkossa. Mitenkäs sitten suu pannaan kun halpatyövoimaa tulee uusista EU-maista ja niille kelpaa hieman vähemmätkin edut ? Tai kun tehtaita aletaan yksi toisensa jälkeen siirtää sinne, missä työvoima on halpaa ??

    Äänestä

  • Palvelualalla kirjoitti:

    Eiköhän se paperimiehille vielä tule pilkka omaan nilkkaan...

    Huippuvuodet on ohi, ja epärealistisia palkankorotuksia ja etuja on enää turha vaatia jatkossa. Mitenkäs sitten suu pannaan kun halpatyövoimaa tulee uusista EU-maista ja niille kelpaa hieman vähemmätkin edut ? Tai kun tehtaita aletaan yksi toisensa jälkeen siirtää sinne, missä työvoima on halpaa ??

    Kukaan ei ole pyytänyt epärealistisia palkankorotuksia.Palkankorotuksia ei ole vaadittu.

    Äänestä

  • Hmmmmmmmmmm kirjoitti:

    Kukaan ei ole pyytänyt epärealistisia palkankorotuksia.Palkankorotuksia ei ole vaadittu.

    Eiköhän korotukset kuuluneet pakettiin.

    Äänestä

  • Hmmmmmmmmmm kirjoitti:

    Kukaan ei ole pyytänyt epärealistisia palkankorotuksia.Palkankorotuksia ei ole vaadittu.

    "Ne tulivat minulle pyytämättä ja täytenä yllätyksenä".

    Äänestä

saattamiseen juuri tuollaiseen epäsuosioon kansan keskuudessa. On kiva kun ei tykkää jostain niin sitten voi marista siitä ja vaatia sortajia lopettamaan työttömyyden syy, työsulku. Kansalla ei ole mitään käsitystä siitä mitä se merkitsee.

Äänestä
  • Työsulkuhan meinaa sitä että estetään paperimiehiä tekemästä lisää jäynää jatkuvilla koneiden alas/ylös ajoilla.
    Paperiliittolaisilla tuntuu olevan outo luulo, että työntekijä määrää palkan ja työajan työsuhteessa, mutta nyt näkevät ettei se niin ole, kunhan ensin lakkoilevat osan porukasta työttömiks.
    Hauska nähdä mistä nämä puoltoistasaatakiloset valvomon äijät rupee uutta duunipaikkaa hakemaan.
    Taitaa olla paras osattu taito tv:n katselu

    Äänestä

  • kannattaisi nyt kirjoitti:

    Työsulkuhan meinaa sitä että estetään paperimiehiä tekemästä lisää jäynää jatkuvilla koneiden alas/ylös ajoilla.

    alistussuhde. Surkurealistista, "ei sille mitään voi, kun se on täysin lain mukaista".

    Äänestä

  • kannattaisi nyt kirjoitti:

    Työsulkuhan meinaa sitä että estetään paperimiehiä tekemästä lisää jäynää jatkuvilla koneiden alas/ylös ajoilla.
    Paperiliittolaisilla tuntuu olevan outo luulo, että työntekijä määrää palkan ja työajan työsuhteessa, mutta nyt näkevät ettei se niin ole, kunhan ensin lakkoilevat osan porukasta työttömiks.
    Hauska nähdä mistä nämä puoltoistasaatakiloset valvomon äijät rupee uutta duunipaikkaa hakemaan.
    Taitaa olla paras osattu taito tv:n katselu

    Kyllä niistä miljardi voitoista pitää raaskia työtätekevälle kunnon palkka maksaa.Mutta nyt aiheeseen koita nyt ymmärtää että siellä tehtaalla on paljon muitakin töissä kuin nuo monitoreita valvovat puolitoistasataakiloiset miehet.Siellä on myös rakennuspuoli,kirvesmiehet,siivoojat,kuljetus,
    remonttimiehet,laboratorio,jne.Sitä paitsi istuppa itse monitorin edessä 40 vuotta syö eväät myös siinä
    paskalla saa käydä.Siinä ei aika kulu ja varmasti alkaa selässä tuntumaan.Terveenä et eläkkeelle pääse.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Kyllähän miljardivoitoista on raaskittu kunnon palkka maksaa muut suomen parhaat työetuisuudet. Vai eikö muka?
    Mutta nyt kun tehtaitten kannattavuus on pahasti laskenut Esim. M-Realin rankat tappiot viime vuodelta, niin tuleeko työntekijäpuoli yhtään vastaan? Ei tosiaankaan, vaan lisää vaaditaan niin ettei itsekään tiedetä kuinka paljon.
    No jokainenhan saa kusta housuihinsa jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    En sitä kiistäkkää etteikö palkka ja edut olisi olleet todella hyvät.Samanlaiset soisi olevan kaikilla työläisillä.(Siihen pitäisi pyrkiä)
    Mutta puhe onkin nyt tulevasta.Suomessa paperialan kannattavuus uutisten mukaan nousi viime vuonna 10
    Prosenttia.Ei me vaadita mitään lisää vaan halutaan säilyttää nykyiset edut.Palkankorotukseen piisaa sama tupon mukainen korotus mitä kaikki muutkin saavat.Olisi hulluutta pyytää etuihin parannuksia kun työnantaja yrittää heikentää kaikkia etuja.Työnantajalle kun ei mikään piisaa.Vaikka voittoa tulisi,niinkuin tuleekin monta sataa miljoonaa niin vielä pitää lisää saada.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    Eikös teille tarjottu yli tupon mukainen palkankorotus (4000€) parin vuoden sisään.
    Siis enempi kuin työtön saa vuodessa.
    Mulle se on aivan sama mitä paperimies tienaa (tottakai yhteiskunnan edussa mahd. paljon jos firmoilla on varaa maksaa) Mutta se ei ole samantekevää, jos viette jääräpäisyyttänne (ahneuttanne) Suomen parhaiten palkatut työpaikat ulkomaille.(tulijoita olis teidän puolella nykyisellä palkallakin riittämiin)
    Jos yksikin tehdas lakkautetaan työtaistelun takia te olette hävinneet.
    Paperitehtaat jatkaa toimintaansa ilman suomalaisia paperityöntekijöitä. Mutta ilman tehdasta pap. työntekijät ei tee paperia

    Ei pidä kilpailla työkorvauksista. Sen pitää olla riittävä täysipainoiseen elämään ja riippumattomuuteen työmarkkinoista, mutta sitä ei pidä mitata palkkakehityksellä.

    Äänestä

  • työttömyysturvan kirjoitti:

    Ei pidä kilpailla työkorvauksista. Sen pitää olla riittävä täysipainoiseen elämään ja riippumattomuuteen työmarkkinoista, mutta sitä ei pidä mitata palkkakehityksellä.

    Voisitko määritellä täysipainoisen elämän.
    Siis työttömyysturvalla, mikä pitäisi olla?

    Äänestä

  • !!!!! kirjoitti:

    Eikös teille tarjottu yli tupon mukainen palkankorotus (4000€) parin vuoden sisään.
    Siis enempi kuin työtön saa vuodessa.
    Mulle se on aivan sama mitä paperimies tienaa (tottakai yhteiskunnan edussa mahd. paljon jos firmoilla on varaa maksaa) Mutta se ei ole samantekevää, jos viette jääräpäisyyttänne (ahneuttanne) Suomen parhaiten palkatut työpaikat ulkomaille.(tulijoita olis teidän puolella nykyisellä palkallakin riittämiin)
    Jos yksikin tehdas lakkautetaan työtaistelun takia te olette hävinneet.
    Paperitehtaat jatkaa toimintaansa ilman suomalaisia paperityöntekijöitä. Mutta ilman tehdasta pap. työntekijät ei tee paperia

    Pliis koita nyt ymmärtää paperinkiistassa ei ole kysymys mistään palkankorotuksesta.Se mistä nyt taistellaan ei liity mitenkään tupoon.Tupossa ei käsitellä näitä aiheita mitenkään. kyse on esim siitä että yksikolmasosa saisi edelleen olla paperinkirjoilla.Vapaa ajan menetyksestä neuvotellaa,sairaskarenssista ja muista työoloihin liittyvästä.itse palkka asia on jo sovittu.Äläkä unohda 12 tuntisia työpäiviä.Kesäloman pätkimistä.Jne Jne kyllä sinäkin löydät tietoa kun vaan etsit. www.paperiliitto.fi

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Voisitko määritellä täysipainoisen elämän.
    Siis työttömyysturvalla, mikä pitäisi olla?

    että ruokaa voi ostaa omiin tarpeisiin koko kuun niin paljon kuin haluaa, kuukausilipun voi ostaa julkisiin kulkuneuvoihin, voi käydä uimahallissa, elokuvissa tai huvipuistossa niin monta kertaa kuussa kuin haluaa, voi käydä lääkärissä niin monta kertaa kuin haluaa, voi maksaa niin monesta avoimen yliopiston tai aikuislukion kurssista kuin haluaa, voi ostaa uusia vaatteita ainakin kolme kertaa vuodessa, voi maksaa urheiluseuran jäsenmaksut, voi hankkia ja huoltaa polkupyörää, voi hankkia kalastusvälineet, voi osallistua laskuvarjohyppyharrastukseen, voi käydä salilla niin monta kertaa kuin haluaa, ja voi elää harrastaen sitä mitä haluaa hyvinvointipalvelut saatavilla ilman palkkatyötä. Voi elää kädestä suuhun ilman rajoja, mutta ei voi kerätä rahaa, rikastua, tai matkustaa pitkäksi aikaa ulkomaille, jolloin ei enää olisi työmarkkinoiden ulottuvilla. Kansalaisen pitää voida elää niin kuin haluaa ilman rahaongelmia ulkona työmarkkinakilpailusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haisee kirjoitti:

Rahalle. Rikkaat paperityöläiset ovat tottuneet parempiin sopimuksiin kuin toiset. Tunnen paljon paperityöntekijöitä- olin pari kesää opiskelun lomassa paperitehtailla- ja opin hommat parissa viikossa. Monet ovat ilman mitään koulutusta perin kehnoin peruskoulupaperein. Kyllä siellä fiksumpiakin on, insinöörejä ja muita- ja koulutettuja henkilöitä varmaan noin kolmasosa. Ilman koulutusta oleville 2000 eur/kk olisi juuri sopiva palkka lisineen vrt. muihin aloihin. Toki alan saa valita ja palkkaa saa maksaa niin paljon kuin huvittaa. Nyt ei taida työnantajia huvittaa, kohta näkyy muidenkin kukkarolla lakkoilu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu