N 2v on vaimo 60+ tehnyt ns prostituutiota joka sanana on karmea. Todellinen pienyrittäjä sillä asiakkaina on vain 2 leskimiestä. Eivät aio edes hankkia enää puolisoa sillä todenneet olevan liian vaikeita naiset mitä ovat ns harkinneet. Noh naiset on,usein. Yhtäläistä on kerta kuussa noin keskimäärin. Vaikeinta oli vaimon saaminen asiaan ja mekkala oli melkoinen kun ensikertaa asian vihjaisin josko tämmöinen pikkubisnes! Hiljaista oli muutama päivä ja ajattelinkin että olikohan liian radikaali ehdotus. Vaimo on ollut aina naisellinen ja nätti pieni. Miehet oli vain hiukan tuttuja vuosien varrelta. Vaimo leppyi ja puhuttiin lisää ja ihan yllätyksenä ei ehdotukseni tullut sillä jo vuosia sitten oli ensimmäinen yritykseni kolmannesta pyörästä saanut hyytävän kielteisen päätöksen ja minua harmitti kun kiinnostaa juttu. Itse en vieraista naisista piittaa kun on jo niin kiva vaimo kaikin puolin mutta oli vaan niin jyrkkä mielipiteessään. Ei ole muuten seksistä koskaan kieltäytynyt joten haluja löytynyt aina ja pikaseksi miehensä helpotukseen sujunut aina. Mutta tämä vieras juttu on ollut ehdoton ei. Aikaa meni hiukan ja ylimääräinen raha kiinnosti kuitenkin ja minun loputon asian esilletuonti silloin tällöin. Ja viimein tärppäsi! Vaimon ehdot oli tiukat ja leskimiesten hyväksymät. Vain takaapäin,rintoja saa hyväillä ja imeä sekä kosteaa vakoa saa sormeilla,ei suutelua. Sessio on ollut aina nopea n 30 min korkeintaan ja kesäaikaan jopa 10min Heh kun vaimo taas kävelee ulko ovesta ulos. Näin on sujunut ja hyvin on mennyt kaikki osapuolet on olleet tyytyväisiä jopa vaimo. Vaimo ihan innostunutkin hieman ja seksikkäitä asuja jopa itse selaillut netissä. Liekkö aikeissa laajentaa yritystään hehheh. No katsotaan. Yksi huvittava tapaus oli kun niin innokas paineinen mies oli luiskauttanut anaaliin kesken takaapäin aktin ja ei ehkä ollut huomannut kokoasiaa kun oli juuri kuuleman mukaan alkanut pumppaamaan spermaa ja siinä tohinassa oli lipsahtanut ylempään reikään. Onneksi vaimo on tottunut anaaliseksiin sillä sitä tahdon usein ja penikseni on hieman keskivertoa suurempi ja näillä herrasmiehillä on selkeästi pienemmät ohuemmat. Ihan parasta tässä on ollut minun puolesta että nyt olen saanut toteutettua myös sen vieraan tässä aivan hiljattain. Lomamatkalla löydetty todella tummahipiäinen mahtavan kokoinen siis penikseltään ei muuten ja pidempi hetki vietettiin kolmestaan hotellihuoneessamme ja voi pojat kun rouva näki ensi kertaa miehen peniksen heilahtelevan vapaana herran tullessa suihkusta. Hämmennys vilkuilu minuun herran penikseen ja ilmeet oli fantastisia. Mutta kun pyysin vaimon vaan heti ottamaan sen suuhunsa oli se menoa ja vaimon kumartuessa tumman miehen kalua kohti työnsinki jo omani sisään pehmentämään ja totuttamaan tulevaa. Kun tumman herran kalu oli jäykkä niin vaimon punertavat kasvot innostuksesta tulivat esiin pyytäessäni vaimoa kääntymään oli vaimon jännittynyt mutta kiihottuneen näköinen ilme mahtava kun tumma herrasmies laittoi kohdilleen terskansa ja työnsi tunnustellen hitaasti pohjaan asti. Vaimon vain täristessä ja ynistessä. No tämä on toinen juttu ja ilmainen joten se olkoon sivujuonne mutta aloituksen tapahtumien aiheuttama oikein hyvä asia. Suunnittelemme piakkoin uutta englannin matkaa samaan hotelliin ja vaimo on ihan innoissaan tulevasta matkasta. Elämästä on lupa nauttia kun kaikki tapahtuu kaikkien tahdon mukaan.
Ei ole kun perustuu vapaaehtoisuuteen
Anonyymi-ap
1
446
Vastaukset
- Anonyymi
Otahan spede ne bentsot ennen kuin vintti pimenee lopullisesti buaahaa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2142871Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1692528Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1301059Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831035- 671020
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait274978Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka322939Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20919Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768