Ihan mukava täällä on asua ja harrastaa ihan mukavaahan täällä on minun mielestä, Hyvät ulkoilumaastot kesäsin ja talvi-aikaan liikkuvalle ihmiselle löytyy aktiviteetteja kunhan on aktiivinen. Keskusta näivettyminen huollettaa kaikkia meitä eikö vain. Ehkä ei pidä syyttää pelkästään päättäjiä miksi näin on käynyt ehkä? Moni asia kaupunkilaisia huollettaa mutta tuo kaupunginkestustan elävöittäminen huollettaa kaikkia. "kuppila" keskusteluissa torilla useasti on ollut puhetta miksi ei palata vuoteen 1980-1990 jälkeiseen aikaan, oli silloin menoa ja meinikiä kaikille, se joka tikulla silmään ei kaiketi ole elänyt kaupunkimme 1980-1990 luvun elämää, oli kaikenlaista toimintaa keskustassamme iltaisi ja vkn:n. Jos joku päättäjistä vielä haluaisi samanlaisen asiallisen meinigi keskustaamme kannattaisiko miettiä
Hämeenlinna meidän kotikaupunki
Anonyymi-ap
17249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kannattaisiko miettiä mitä? Goodmannin piti imaista päivittäin motarilta 25 000 kävijää jotka leviäisivät myös keskustaan ja täyttäisivät sen elämällä. Samoin Tapahtumapuiston toiminta väkeä liikkuisi paljon myös keskustassa. No, nyt ei käynyt niin. Mieti itse paremmin.
Ei kukaan kyseistä kauppakestusta halunnut kuin silloiset kaupungin päättäjät luulivat että keskusta elävöittyy sillä, vikaan menivät, kallis ostopaikka on, ainoa hyväpuoli on että saa autonsa sulatettua
Assi uhkaa jäädä turhaksi ja tiiriön rakennuskanta on tiensä päässä 2030 luvulla. Mitä nämä suuruudenhullutmegahankkeet oikein ovat täällä hämeenlinnassa? Tanssilava kun oisi tehty linnapuistoon ja siellä käyty riiaamassa oltaisiin voitu tehdä asiakkaita hämeenlinnaan. No eihän nuoret ees enään lisäänny vaan rakennushankkeet.
Tuossa kunnossa sinusta ei olisi riiaamaan saati enempään.
Kyllä varmasti olisi riiaamann ja enempään saletisti. On nähkääs keksitty uusi ihmelääke viagra! Kesällä aijon tanssittaa hameväkeä.
Tanssilavoilla ei lisääntymisikäiset enää käy... fossiilit sitten kyllä.
Kiitos varoituksesta.
Okei mutta nykyään niillä voi olla munatkin.
Meinaat näitä trans naisia. Enhän minä nyt sellaista riiaa. Hellun koppasen helluntaiks ja ilman munaa kiitos. Minua on nuorena sanottu hämeenlinnan Tauno Paloksi. Myös Åke Lindmania löytyy ulkonäöstäni. Varmasti lykästää kun päästään lavoille!
Kyllä meillä menee nyt hyvin, kun saatiin Sari Rautio ulos hallinnosta
Ei Gäry vaan menee hyvin koska sinä sait kovan tuomion ja tuli pakkolähtö ja vielä supon *suositukset*.
Oletko ajatellut keskustella tautologiasta tautilogille.
Kun samaa virttä veisaa jaa muut kuulematta.
Miksi toistat tuota jatkuvasti? Onko sinulla tautologiatauti? Mene lääkäriin
Ei ole "hyviä ulkoilumaastoja" ja jos jossain on ne käydään kiireen vilkkaa tuhoamassa.
Sanon minä että ala arvoisia ovat kommentit ei ketään kaupunkilaista kiinnosta teidän saamattomien viestit, ei liippaa ketään nuo hörhöjen vastaukset elämäänsä kyllästyneet ovat, Olet oikeassa aloittaja Hämeenlinna oiva kaupunki liikkumiseen ja harrastuksiin, kulttuuriakin löytyy kun lähtee museoihin ja elokuvateatterit ovat ihan mukavat näin lapsiperheillekkin. Tuo paljon puhuttu keskusta elävöittäminen kun saataisiin kuntoon, eihän kukaan jaksa känniläisiä kuppiloissa keskustassa kattella, jos ne suljettaisiin ja jotain muuta tilalle rauhottuisi keskusta ainakin känniläisistä kaatulioista
Keskustojen näivettyminen on globaali ilmiö, maaltamuuton vastakohta. Aaltoliikettä nääs.
Harmittaa kun torin ympärillä asuntojen arvo vaan laskee.