Lamictalia ilman kaksisuuntaista.

Anonyymi-ap

Olen nykyisin Brintellixillä, joka on SSRI. Aiemmat lääkkeet on olleet Voxra ja Venlafaxin. Minulle todettiin kesällä hashimoto ja kilpirauhasen vajaatoiminta, jolloin pitkin syksyä tähän päivään asti hormonitasapainon löytäminen on tuottanut haasteita. Syksyllä myös masennus uusiutui.

SSRI:n on todettu myös vaikuttavan kilpirauhasen toimintaan ja sen lääkkeen imeytymiseen. Lamictalin kohdalla ymmärtääkseni näin ei ole
Mulla on menossa myös epilepsiatutkimukset, jotka jatkuvat myöhään huhtikuulle, joten Lamictalia ei siksi ole vielä määrätty.

Yritin kuitenkin tällä viikolla pyytää uudelta terveyskeskukselta reseptiä selittämällä kilpirauhasen tilanteeni, mutta se evättiin minulta kokonaan. Joudun siis valitettavasti jatkamaan vanhalla lääkkeellä. En viitsi juuri kilpirauhasen, aiempien kouristusten(voxra aiheutti kouristusta) ja mahdollisen painon nousun takia vaihtaa toiseen SSRI tai SRNI lääkkeeseen.

Onko täällä muita, jotka ovat käyttäneet lamictalia pelkästään masennukseen ilman kaksisuuntaista? Onko toiminut ja miten paino on pysynyt kurissa entä vatsan toiminta? Onko minun mahdollista saada kyseinen lääke paremmin yksityiseltä kuin julkiselta puolelta?

4

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksityisellä ilmeisesti saa pyytämällä ja pyytämättä aika paljon lääkkeitä ja tutkimuksia. Eräästä räikeästä silmälääkäritapauksesta uutisoitiin juuri mediassa. Ja kaikkihan ei jää todellakaan kiinni.

      • Anonyymi

        Eli yksityiselle munkin kannattaa siis mennä, jos ei huhtikuussa heru reseptiä neurologian polilta. Kiitos vinkistä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kokeile ihmeessä homeopatiaakin, Mm calcarea carbonica 200 ja thyroidinum 200 auttaa. Sitten bromium, symphytum ja iodium homeopaattisina. Netistäkin loytyy ohjeita ja tilatakin voi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      143
      5920
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      4948
    3. 269
      3471
    4. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      2071
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      166
      1766
    6. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      189
      1676
    7. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      104
      1333
    8. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      220
      1312
    9. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      101
      1219
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      62
      1195
    Aihe