HELMIKUUN alussa lähestyvä järeä lakkorintama uhkaa sulkea laajalti kauppoja, hotelleja ja ravintoloita, satamia, lentokenttiä, liikennettä ja teollisuutta.
Lakot vaikuttavat toteutuessaan ainakin yli sadantuhannen lakkoilijan päivään ja vielä suurempaan joukkoon suomalaisia.
Liikenne
Lentoliikenne pysähtyy lähes kaikilla Suomen lentokentillä kahdeksi vuorokaudeksi helmikuun alussa.
Finnair kertoo tiedotteessa, että sillä on 1.-2. helmikuuta noin 60 000 asiakasta, joiden matkasuunnitelmiin lakko voi vaikuttaa. Finnairin asiakaspalvelu on jo ruuhkautunut ja jonotus kestää. Yhtiö aloittaa lentojen peruutukset ja uudelleen reititykset, kun lakon vaikutukset ovat tarkemmin selvillä.
Lentoliikenteen lakkoon osallistuvat JHL, Pam, ilmailualan unioni IAU, auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja Suomen liikennelentäjät SLL.
Lentoliikenne saattaa pysähtyä Suomessa.
Lentoliikenne saattaa pysähtyä Suomessa. KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
Lakoilla voi olla vaikutusta myös muuhun julkiseen liikenteeseen.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT päätti perjantaina laajoista poliittisista lakoista helmikuun alkuun.
AKT:n osalta mukana ovat liki kaikki toimialat. Mukana ovat kuorma-autoala, linja-autoala, matkahuoltoala, kaupan automiehet, säiliöauto- ja öljytuoteala, matkatoimistoala, terminaalitoiminta, huolinta-ala, huoltokorjaamot, AKT:n Viking Linen työntekijät ja ahtausliikkeiden toimihenkilöt sekä ahtausala.
Palveluala
Palvelualojen ammattiliitto Pamin lakko koskee muun muassa kaikkia S-ryhmän myymälöitä, liikenneasemia ja hotelleja, kaikkia K-ryhmän kauppoja, Lidl-myymälöitä ja Tokmanneja.
Lakko voi näkyä ruokakauppojen valikoimassa.
Ainakin Keskon ruokakaupat pyritään pitämään lakkopäivänä 1. helmikuuta auki tavallisten aikataulujen mukaisesti, Verkkouutiset kertoo. Aiemmissa lakoissa moni kauppa on pysynyt auki lakoista huolimatta.
Lakko koskee myös kiinteistö- ja siivousalaa.
Kauppoja pyritään pitämään auki.
Kauppoja pyritään pitämään auki. KUVA: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
Lidl-ketjun ja S-ryhmän mukaan lakon vaikutuksia on tässä vaiheessa liian aikaista arvioida yksityiskohtaisesti.
Osa työnantajapuolesta sanoo, että paikkoja pidetään auki lakkoilusta huolimatta.
Esimerkiksi Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara sanoi eilen, että yritykset pitävät hotellit ja ravintolat auki lakkoon osallistumattoman henkilöstön voimin.
– Esimerkiksi Pohjois-Suomessa on lakon aikana paljon ulkomaalaisia asiakkaita, joita ei voida pyytää poistumaan hotelleista tai evätä heiltä ravintolapalvelut lakon ajaksi, toimitusjohtaja Timo Lappi sanoi Maran tiedotteessa.
Koulut ja päiväkodit
Myös päiväkotien eri henkilöstöryhmät ovat Iltalehden tietojen mukaan osallistumassa poliittisiin lakkoihin helmikuun alussa.
Lakko sulkisi siis käytännössä Suomen päiväkodit. Yksittäisiä poikkeuksia voisi esiintyä.
Joidenkin tietojen mukaan lakko iskisi myös päiväkoteihin.
Joidenkin tietojen mukaan lakko iskisi myös päiväkoteihin. KUVA: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
Liitot eivät ole vielä itse tiedottaneet mahdollisesta osallistumisesta lakkoon.
Helsingin Sanomat kertoo Akavaan kuuluvien opettajia edustavan OAJ:n lakkoilevan Akavan yhteisen tahdonilmauksen lisäksi. HS:n lähteiden mukaan OAJ:n lakot kohdistuisivat ennen kaikkea varhaiskasvatukseen.
Opettajat ovat viranhaltijoita, joten he eivät voi osallistua poliittisiin lakkoihin.
Terveydenhuolto
Sairaanhoitajia ja muita terveydenhuollon työntekijöitä edustava Tehy päättää ensi maanantaina toimistaan.
HS:n lähteiden mukaan sekä Tehyn että lähihoitajia edustavan Superin hallinnot ovat koolla maanantaina päättämässä työtaistelutoimistaan.
Sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden Talentia on päättänyt järjestöllisistä toimista. Niiden sisällöstä ja aikataulusta kerrotaan ensi viikolla.
Lakot ovat siis mahdollisia, mutta niistä ei ole vielä tehty päätöstä.
Teollisuus sulkee toimipisteitään lakkojen ajaksi.
Teollisuus sulkee toimipisteitään lakkojen ajaksi. KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
Teollisuus
Teollisuudessa lakkoillaan helmikuun alussa noin 700 toimipaikassa, joiden toiminta pysähtyy työtaistelun ajaksi.
Lakkoon osallistuu Teollisuusliiton lisäksi myös ammattiliitto Pro.
Sähköliiton työtaistelu pysäyttää työn rakennustyömailla sekä matkapuhelin- ja tietoliikenneverkoissa pääkaupunkiseudulla.
Rakennusliiton
HELMIKUUN alussa lähestyvä järeä lakkorintama uhkaa sulkea laajalti kauppoja, hotelleja ja ravintolo
3
136
Vastaukset
- Anonyymi
Ay on kuin järjetön hölmöläisjoukko. Itkettekö sitten kun teille ei jäänyt mitään?
- Anonyymi
AY-liike toimii kuin pikkulapsi saaden itku-potkuraivareitaja sulkemalla jopa ammustehtaan. Mutta tietysti vasemmistolle hyvinkin sopii tällainmen toiminta, Venäjän epäsuora tukeminen.
Kaikki, joita ei vasemmistolaisuus niin kiinnosta, liittykää Loimaan kassaan. Eikä varsinkaan tälläinen kuukausia jatkunut rettelöinti, jossa hyökätään suoraan demokratiaa vastaan. Kansa on eduskunnan valinnut, ehkä ay-liikkeelle pitäisi antaa joku kiintiö henkilöistä, joita sinne on valittava, ainakin omasta mielestään heidän pitäisi saada edustus- - Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914091Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483428Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662979- 382911
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192244- 322181
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291945
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171940Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471889