Olen jo varhain ennustellut Kepun kannatuksen pudotusta elinkeinorakenteeseen yms. liittyvillä perusteilla sekä Juha Sipilän politiikalla. Nyt huomaan, että olen unohtanut yhden vaikuttavan asian. Sen huomaa, kun lukee tämänkin palstan kepulaisten tai entisten kepulaisten kirjoituksia. Ne ovat niin paljon hörhöjen maailmasta, että on selvää, etteivät järkevät tolkun ihmiset halua samaistua sellaiseen seuraan, jonka maailmankuva perustuu sisällissodan aikaan ja sen luomiin uskonnonomaisiin mielikuviin.
On tietysti toisaalta valitettavaa entisen aallon harjallakin kulkeneen puolueen omakuva ryvettyy sellaiseen. Samaa irvikuvaa puolueestaan on jo pitemmän aikaa tehnyt Paavo Värynen ja palstan hörhöt seuraavat sopulilaumana perässä. Nämä on persuunteita kepulaisia. Ja mikä pahempi anoontuneita turjakkeita.
Kepun kannatuksen jyrkkä tiputus
50
377
Vastaukset
- Anonyymi
Tällä palstalla majurina esiintynyt kirjoittaja on ainutlaatuinen tapaus. Ei tuollaisia toisten ilmoilla liiku, ja tälläkin palstalla vierailijoita on vain muutama kymmenen suomalaista, eikä hänestä muualla tiedetä.
Väyrynen on tietenkin tunnettu ja luottamustakin nauttinut henkilö, mutta hänen osaltaan on käynyt niin, että entiset kannattajansa ovat hänet hylänneet ja siirtyneet järkevien kepulaisten joukkoon. Tämä tuli todistettua viime eduskuntavaaleissa ja nyt presidentinvaalien ehdokasasettelussa.- Anonyymi
Pankkomajurille on varmaan jo kansakouluaikanaan jäänyt epäselväksi, mikä ero oli kepulaisella tupaillalla ja Lapuan liikkeen kokouksella eikä historiantunneilla ole joko ollut paikalla tai sitten on nukkunut tai sukeltanut kaikki tunnit. Isommat pojat lienevät päättäneet kertoa sitten tälle vähälahjaiselle toljakkeelle kommunisteista kertovia kummitusjuttuja pelotellakseen häntä ja traumat näkyvät yhä tänäkin päivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Pietarin Trolli.

Eihän Suomen Maalaisliitolla suuremmin tekemistä Lapuan Liikkeen kanssa ollut.
Aseveljien vertaaminen äärioikeiston kanssa on sujuvasti unohdettu.
- Anonyymi
Tuohon avaukseen en lisäisi mitään, en mitään ottaisi pois. Kepun täydellinen kuva ja olo piirretty muutamalla lauseella täydellisesti.
- Anonyymi
Orgasmi on hieno tunne?
- Anonyymi
Täysin luonnollinen kehitys, kepu kasvoi tehottoman maatalouden myötä ja kuihtuu maatalouden kehittymisen myötä. Myös kepun kaksilla rattailla istuminen on tehnyt kepusta epäluotettavan puolueen. Persut on kepu 2.0.
- Anonyymi
Suomessa on noin 42 000 maatilaa ja Keskustalla 350 000 ääntä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa?
Taidat kirjoittaa pelkkää tarkoitushakuista paskaa.
Muuten samaa mieltä mutta mistä tuon uskonnon vedit mukaan?
Kunnioitan ateististien vakaumustamutta en pidä siitä että ateistit tekevät tuollaisia yleistyksiä uskonnosta
T agnostikko joka kyllästyi ateismin näköalattomuuteen.
Ja tämä mielikuvitusapseeri joka sisällissodasta jauhaa enempi sillä on tekemistä IKL:n kuin Suomen Maalaisliiton kanssa.Uskonnonomainen mielikuva. Uskonnot perustuvat uskoon. Niitä ei kyetä perustelemaan tiedolla. Jos pystyttäisiin, kyse ei olisi uskonnosta. Uskontoja siis yhdistää uskominen, ei tietäminen. Uskonnonomainen tarkoittaa tässä samaa kuin myyttinen. Kalevalan tarinat on esimerkki myyteistä, joissa voi olla jonkinlaista elämiseen liittyvää todellisuutta mutta paljon tarinoita, joiden alkuperä on sadunomainen tarinointi.
Uskonnonoamaista ei siis pitä sekoittaa mihinkään erityiseen uskontoon ja vielä vähemmän ateismiin. Vastinpareina ovat vain uskominen ja tietäminen siinä mielessä kuin ihminen ymmärtää tietämisen. Kun näemme auringon, sanomme tietomme pohjalta, että se on olemassa oleva aurinko eikä mikään sellainen aurinko mitä emme näe tai muuten havainnoi mutta uskomme sen silti olevan olemassa.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Uskonnonomainen mielikuva. Uskonnot perustuvat uskoon. Niitä ei kyetä perustelemaan tiedolla. Jos pystyttäisiin, kyse ei olisi uskonnosta. Uskontoja siis yhdistää uskominen, ei tietäminen. Uskonnonomainen tarkoittaa tässä samaa kuin myyttinen. Kalevalan tarinat on esimerkki myyteistä, joissa voi olla jonkinlaista elämiseen liittyvää todellisuutta mutta paljon tarinoita, joiden alkuperä on sadunomainen tarinointi.
Uskonnonoamaista ei siis pitä sekoittaa mihinkään erityiseen uskontoon ja vielä vähemmän ateismiin. Vastinpareina ovat vain uskominen ja tietäminen siinä mielessä kuin ihminen ymmärtää tietämisen. Kun näemme auringon, sanomme tietomme pohjalta, että se on olemassa oleva aurinko eikä mikään sellainen aurinko mitä emme näe tai muuten havainnoi mutta uskomme sen silti olevan olemassa.Viisaita sanoja. Uskonto on myös hyvin vahvasti vallan väline ja toisaalta ihmisen älyllistä laiskuutta määritellä asioita, heitetään kaikki niin sanotusti herran huomaan.. Ilmasto-ja rokotevastaiset on tavallaan uskovaisia samalla tavoin, kaikki todisteet yksinkertaisesti kielletään kategorisesti ja asia on sillä selvä. Tällä palstalla on yksi erittäin hyvä esimerkki tästä ja uskomaton kyky sulkea silmänsä kaikelta tiedolta ja todellisuudelta. Sanojensa mukaan hän käyttää tietolähteenään MV lehteä.. Yksi "raamattu" muiden joukossa.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Uskonnonomainen mielikuva. Uskonnot perustuvat uskoon. Niitä ei kyetä perustelemaan tiedolla. Jos pystyttäisiin, kyse ei olisi uskonnosta. Uskontoja siis yhdistää uskominen, ei tietäminen. Uskonnonomainen tarkoittaa tässä samaa kuin myyttinen. Kalevalan tarinat on esimerkki myyteistä, joissa voi olla jonkinlaista elämiseen liittyvää todellisuutta mutta paljon tarinoita, joiden alkuperä on sadunomainen tarinointi.
Uskonnonoamaista ei siis pitä sekoittaa mihinkään erityiseen uskontoon ja vielä vähemmän ateismiin. Vastinpareina ovat vain uskominen ja tietäminen siinä mielessä kuin ihminen ymmärtää tietämisen. Kun näemme auringon, sanomme tietomme pohjalta, että se on olemassa oleva aurinko eikä mikään sellainen aurinko mitä emme näe tai muuten havainnoi mutta uskomme sen silti olevan olemassa.Se on luojan lykky, että kristinusko perustuu siihen, että uskon mukaan Jeesus naulattiin ristiin eli ristiin naulattiin. Siihen perustuu sana kristinusko.
Entäpä jos Jesse olisi hirtetty tai mestattu katkaisemalla kaula piilukirveellä? Olisiko tämä Jeesuksen tappamisesta nimensä saanut uskonto silloin hirtinusko? Tai mestaususko?
Tuosta mestauksesta ei ehkä olisi seurannut ylösnousemusta sillä olisiko Jesse roikottanut irtopäätään matkalla taivaaseen? Myös jessen ylösnousemuksen jälkeiset ilmestymiset olisivat saaneet hieman lisäväriä kun kertomuksiin olisi lisätty jessen roikottaneen päätään pitkistä hiuksistaan. Anonyymi kirjoitti:
Se on luojan lykky, että kristinusko perustuu siihen, että uskon mukaan Jeesus naulattiin ristiin eli ristiin naulattiin. Siihen perustuu sana kristinusko.
Entäpä jos Jesse olisi hirtetty tai mestattu katkaisemalla kaula piilukirveellä? Olisiko tämä Jeesuksen tappamisesta nimensä saanut uskonto silloin hirtinusko? Tai mestaususko?
Tuosta mestauksesta ei ehkä olisi seurannut ylösnousemusta sillä olisiko Jesse roikottanut irtopäätään matkalla taivaaseen? Myös jessen ylösnousemuksen jälkeiset ilmestymiset olisivat saaneet hieman lisäväriä kun kertomuksiin olisi lisätty jessen roikottaneen päätään pitkistä hiuksistaan.Meillä VKKssa ei päätä vaivata faktoilla tai yksityskohdilla, tärkeintä on vankka usko itselleen mieluisiin asioihin, elämä on sillä tavalla helpompaa. Vanha maalaisliittolainen sananlasku 1400 luvulta Äkäslompolosta on vielä kuranttia tavaraa "älä murehdi, anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää"! HO HOO, HO HOO! Kapteenit ne ajattelee ja pohtii.
Anonyymi kirjoitti:
Viisaita sanoja. Uskonto on myös hyvin vahvasti vallan väline ja toisaalta ihmisen älyllistä laiskuutta määritellä asioita, heitetään kaikki niin sanotusti herran huomaan.. Ilmasto-ja rokotevastaiset on tavallaan uskovaisia samalla tavoin, kaikki todisteet yksinkertaisesti kielletään kategorisesti ja asia on sillä selvä. Tällä palstalla on yksi erittäin hyvä esimerkki tästä ja uskomaton kyky sulkea silmänsä kaikelta tiedolta ja todellisuudelta. Sanojensa mukaan hän käyttää tietolähteenään MV lehteä.. Yksi "raamattu" muiden joukossa.
Me ihmiset emme ole rationaalisia älyllisiä toimijoita läheskään aina
.
Vaikka luonnontieteellisen koulutuksen olen saanut työelämässä päätöksentekoon on aina perustunut hyvin pitkälle intuitioon mikä perustuu siihen että minulla on poikkeuksellinen kyky hahmottaa asioita etukäteen.
Olikos tällä palstalla 2016 muita kuin minä ja Kapi jotka kannattivat NATO-jäsenyyttä?
Ateismi on uskonto siinä missä muutkin. Ja ateistit vasta kiihkouskovaisia ovat tuputtaessan näkemystään.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Uskonnonomainen mielikuva. Uskonnot perustuvat uskoon. Niitä ei kyetä perustelemaan tiedolla. Jos pystyttäisiin, kyse ei olisi uskonnosta. Uskontoja siis yhdistää uskominen, ei tietäminen. Uskonnonomainen tarkoittaa tässä samaa kuin myyttinen. Kalevalan tarinat on esimerkki myyteistä, joissa voi olla jonkinlaista elämiseen liittyvää todellisuutta mutta paljon tarinoita, joiden alkuperä on sadunomainen tarinointi.
Uskonnonoamaista ei siis pitä sekoittaa mihinkään erityiseen uskontoon ja vielä vähemmän ateismiin. Vastinpareina ovat vain uskominen ja tietäminen siinä mielessä kuin ihminen ymmärtää tietämisen. Kun näemme auringon, sanomme tietomme pohjalta, että se on olemassa oleva aurinko eikä mikään sellainen aurinko mitä emme näe tai muuten havainnoi mutta uskomme sen silti olevan olemassa.Uskonnot perustuvat uskoon. Se on totta, mutta kyllä niitä yritetään perustelella tiedolla. Usein niissä perusteluissa joudutaan kuitenkin pseudotieteen puolelta ne perusteet hakemaan.
Ilmastomuutosopista on tullut tämän ajan uskonto, joka perustelee itseään nimenomaan pseudotieteen kautta. On kehitetty mitä ihmellisempiä malleja todistamaan hiilidioksidin saatanallisuus. Ja aivan kuten muissakin uskonnoissa, anekauppa pelastaa syntisen. Muista kompensoida lentosi niin voit pyrähtää Thaimaaseen lomalle ilman, että tarvitsee potea syllisyyttä ilmastonmuutoksesta. Näinhän mm. Li Andersson kertoi vaalitentissä.
Kun empiria ei vastaa oman uskonnon malleja, on empiriaa korjattava, tilastoja korjattava. Ja kas, näin saatiin haluttu tulos. Tiede on ihmeellistä.
Juuri nyt suomalaisilla ilmastouskovaisilla on koettelemusten aika. Eihän se voi olla mahdollista, että jo neljäs kuukausi yhteen menoon on pitkän ajan tilastoja kylmempää. Jopa merkittävästi kylmempää. On mielenkiintoista seurata miten asiaa selitetään. Polaaripyörre jäi paikalleen, eikun se siirtyi, eikun se hajosi, eikun... se johtuukin tulivuorenpurkauksesta toisella puolella maapalloa, eikun... golf virran hidastumisesta, eikun... grönlannin jään sulamisesta, eikun... selityksiä haetaan aivan paniikissa, kun ei voida uskoa, että ei se ilmasto vaan lämpene niiden mallien mukaan, vaan noudattaa luonnon mallia. Anonyymi kirjoitti:
Uskonnot perustuvat uskoon. Se on totta, mutta kyllä niitä yritetään perustelella tiedolla. Usein niissä perusteluissa joudutaan kuitenkin pseudotieteen puolelta ne perusteet hakemaan.
Ilmastomuutosopista on tullut tämän ajan uskonto, joka perustelee itseään nimenomaan pseudotieteen kautta. On kehitetty mitä ihmellisempiä malleja todistamaan hiilidioksidin saatanallisuus. Ja aivan kuten muissakin uskonnoissa, anekauppa pelastaa syntisen. Muista kompensoida lentosi niin voit pyrähtää Thaimaaseen lomalle ilman, että tarvitsee potea syllisyyttä ilmastonmuutoksesta. Näinhän mm. Li Andersson kertoi vaalitentissä.
Kun empiria ei vastaa oman uskonnon malleja, on empiriaa korjattava, tilastoja korjattava. Ja kas, näin saatiin haluttu tulos. Tiede on ihmeellistä.
Juuri nyt suomalaisilla ilmastouskovaisilla on koettelemusten aika. Eihän se voi olla mahdollista, että jo neljäs kuukausi yhteen menoon on pitkän ajan tilastoja kylmempää. Jopa merkittävästi kylmempää. On mielenkiintoista seurata miten asiaa selitetään. Polaaripyörre jäi paikalleen, eikun se siirtyi, eikun se hajosi, eikun... se johtuukin tulivuorenpurkauksesta toisella puolella maapalloa, eikun... golf virran hidastumisesta, eikun... grönlannin jään sulamisesta, eikun... selityksiä haetaan aivan paniikissa, kun ei voida uskoa, että ei se ilmasto vaan lämpene niiden mallien mukaan, vaan noudattaa luonnon mallia.Ei empiriaa ole kai tarvinnut korjata. Maapallon ilmaston lämpötilan nousu on ollut vuosikymmenten ajan mitattavissa. Mistä päättelet, että ilmaston muutos olisi uskon asia?
Suomi on vain palanen maapalloamme. Ei Suomen säiden perusteella kyetä ennustamaan jäätiköiden sulamista napa-alueilla ja vuoristoissa jne. Ei Suomen vuotuiset säät ole kiinnostavia ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Ilmasto ei tunne valtioiden rajoja eikä määräydy niiden mukaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnot perustuvat uskoon. Se on totta, mutta kyllä niitä yritetään perustelella tiedolla. Usein niissä perusteluissa joudutaan kuitenkin pseudotieteen puolelta ne perusteet hakemaan.
Ilmastomuutosopista on tullut tämän ajan uskonto, joka perustelee itseään nimenomaan pseudotieteen kautta. On kehitetty mitä ihmellisempiä malleja todistamaan hiilidioksidin saatanallisuus. Ja aivan kuten muissakin uskonnoissa, anekauppa pelastaa syntisen. Muista kompensoida lentosi niin voit pyrähtää Thaimaaseen lomalle ilman, että tarvitsee potea syllisyyttä ilmastonmuutoksesta. Näinhän mm. Li Andersson kertoi vaalitentissä.
Kun empiria ei vastaa oman uskonnon malleja, on empiriaa korjattava, tilastoja korjattava. Ja kas, näin saatiin haluttu tulos. Tiede on ihmeellistä.
Juuri nyt suomalaisilla ilmastouskovaisilla on koettelemusten aika. Eihän se voi olla mahdollista, että jo neljäs kuukausi yhteen menoon on pitkän ajan tilastoja kylmempää. Jopa merkittävästi kylmempää. On mielenkiintoista seurata miten asiaa selitetään. Polaaripyörre jäi paikalleen, eikun se siirtyi, eikun se hajosi, eikun... se johtuukin tulivuorenpurkauksesta toisella puolella maapalloa, eikun... golf virran hidastumisesta, eikun... grönlannin jään sulamisesta, eikun... selityksiä haetaan aivan paniikissa, kun ei voida uskoa, että ei se ilmasto vaan lämpene niiden mallien mukaan, vaan noudattaa luonnon mallia.Maapallonilmasto lämpenee se on faktaa.
Säävaihtelut on sitten taasen eriasia lyhyellä aikajänteellä. Anonyymi kirjoitti:
Uskonnot perustuvat uskoon. Se on totta, mutta kyllä niitä yritetään perustelella tiedolla. Usein niissä perusteluissa joudutaan kuitenkin pseudotieteen puolelta ne perusteet hakemaan.
Ilmastomuutosopista on tullut tämän ajan uskonto, joka perustelee itseään nimenomaan pseudotieteen kautta. On kehitetty mitä ihmellisempiä malleja todistamaan hiilidioksidin saatanallisuus. Ja aivan kuten muissakin uskonnoissa, anekauppa pelastaa syntisen. Muista kompensoida lentosi niin voit pyrähtää Thaimaaseen lomalle ilman, että tarvitsee potea syllisyyttä ilmastonmuutoksesta. Näinhän mm. Li Andersson kertoi vaalitentissä.
Kun empiria ei vastaa oman uskonnon malleja, on empiriaa korjattava, tilastoja korjattava. Ja kas, näin saatiin haluttu tulos. Tiede on ihmeellistä.
Juuri nyt suomalaisilla ilmastouskovaisilla on koettelemusten aika. Eihän se voi olla mahdollista, että jo neljäs kuukausi yhteen menoon on pitkän ajan tilastoja kylmempää. Jopa merkittävästi kylmempää. On mielenkiintoista seurata miten asiaa selitetään. Polaaripyörre jäi paikalleen, eikun se siirtyi, eikun se hajosi, eikun... se johtuukin tulivuorenpurkauksesta toisella puolella maapalloa, eikun... golf virran hidastumisesta, eikun... grönlannin jään sulamisesta, eikun... selityksiä haetaan aivan paniikissa, kun ei voida uskoa, että ei se ilmasto vaan lämpene niiden mallien mukaan, vaan noudattaa luonnon mallia.Sekoitatt nyt sään ja ilmaston. Sitä paitsi Golf virran kääntymisen vuoksi ilmasto voi meillä myös viiletä.
Suosittelen ihan lukion biologian kirjasta kertaamaan yhteyttämisen ja soluhengityksen eli hapen ja hiilidioksidin kierron.
Mitä vähemmän puustoa sitä enemmän hiilidioksidia.
Minusta katolusuuden moraali aneksuppoineen on käytännönläheinen ja lohdullinen.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei empiriaa ole kai tarvinnut korjata. Maapallon ilmaston lämpötilan nousu on ollut vuosikymmenten ajan mitattavissa. Mistä päättelet, että ilmaston muutos olisi uskon asia?
Suomi on vain palanen maapalloamme. Ei Suomen säiden perusteella kyetä ennustamaan jäätiköiden sulamista napa-alueilla ja vuoristoissa jne. Ei Suomen vuotuiset säät ole kiinnostavia ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Ilmasto ei tunne valtioiden rajoja eikä määräydy niiden mukaan.Juuri noin kuuluu ilmastouskovaisten opinkappale. Olet täydellisesti omaksunut uskontosi keskeiset opit, sitä täytyy arvostaa, ole vahva uskossasi.
Mutta muista, ei yksin meillä, vaan muuallakin, on jouduttu siirtämään sääasemien paikkoja, tekemään laatukorjauksia vanhaan ilmastodataan ja niin edespäin, jotta empiria olisi sama kuin uskonnon kertomat mallit. Se kun ei se helkkarin CO2 noudata niitä malleja, vaan viherryttää maailmaa, vaikka piti aavikoittaa, ja muutakin kiusaa se tekee. Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin kuuluu ilmastouskovaisten opinkappale. Olet täydellisesti omaksunut uskontosi keskeiset opit, sitä täytyy arvostaa, ole vahva uskossasi.
Mutta muista, ei yksin meillä, vaan muuallakin, on jouduttu siirtämään sääasemien paikkoja, tekemään laatukorjauksia vanhaan ilmastodataan ja niin edespäin, jotta empiria olisi sama kuin uskonnon kertomat mallit. Se kun ei se helkkarin CO2 noudata niitä malleja, vaan viherryttää maailmaa, vaikka piti aavikoittaa, ja muutakin kiusaa se tekee.Voisko ilmastodenialistit laittaa linkin tieteelliseen julkaisuun jonka mukaan hiilidioksidin lisääntyminen viherryttää maailmaa?
Samanlaista höpsismiä kuin trumppilaisuus, Steiner koulu, rokotevastaisuus ja ydinvoiman vastustaminen ja vaihtoehtoinen kolesteriliteoria.
Laita linkki niin jatketaan sitten.
- Anonyymi
Miksi keskusta lähti pois keskustasta?
Oikealla riittää puolueita. Kokkareet, persut, rkp, kd, vihreät, jokaiselle löytyy omansa.
Vasemmalla SDP, vasemmistoliitto, myös välillä myös vihreät ja rkp. Tungosta siis sielläkin.
Keskusta hylkäsi asemansa maaseudun puolueena. Sitten tuli Sipilä ja riuhtaisi oikealle. Tämän jälkeen taas Saarikko vasemmalle. Mikä lie nykyinen suunta? Ainakin on yritetty miellyttää talousäärioikeistolaista hallitusta, mikä ei vaikuta viisaalta.
Maassa on tarvetta ja tilausta vakauttavalle tekijälle, jolle höyrypäinen oikeistolaisuus tai vasemmistolaisuus ei olisi itseisarvo, vaan asioiden hoitaminen järki edellä, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.
Meneillään tuntuu olevan aikakausi, jolloin politiikassa ei ole visionäärejä, joilla olisi malttia tai edes motiivia maan kestävään kehittämiseen. Puolueiden johtajat ovat vain erilaisten eturyhmien räksyttäviä edunvalvojia, jotka aggressiivisesti hakevat omilleen pikavoittoja laittamalla toiset kärsimään ja välittämättä kokonaisuudesta. - Anonyymi
Ne "palstan hörhöt" ovat niitä keskustan vastustajia jotka yrittävät esiintyä muka keskustalaisna kuten sinä tässäkin viestiketjussa.
Fiksummat sen kyllä huomaa, mutta tollot ei. - Anonyymi
Se on Kapon ja sinun elämä siellä tylsyyden cityssä köyhää, kun ei ole muuta ajatusta kuin keskusta.
Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.
Sä kuulut nousuun auringon
Ja liityt kuutamon siltaan.
Oot aamukaste, iltarusko,
Laulu yölintusen.
Nään lentävän taivaalla tähden
Ja sua mä ajattelen.
Pois toisien luota jos lähden,
Sun luotasi lähtisi en.
Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Luot päivään riemun,
Joka vie mun
Päivään taas seuraavaan.
Sä kuulut nousuun auringon
Ja liityt kuutamon siltaan.
Sä yksin olet mulle kaikki
Kauneus päällä maan.
Kun hiljaa soi kuiskaus tuulen,
Sun kuiskaavan kuvittelen.
Nään kukkasen kauniin ja luulen:
Näin kasvosi takana sen.
Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.- Anonyymi
En ole käynyt palstalla pitkään aikaan, mutta nyt sattumalta tuli pistelehdittyä.
t. Kapo ja Tollo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole käynyt palstalla pitkään aikaan, mutta nyt sattumalta tuli pistelehdittyä.
t. Kapo ja TolloSä Kapi kuulut päivään jokaiseen,
Sä Kapi kuulut aamuun ja iltaan.
Kapi oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.
Sä kuulut nousuun auringon
Ja liityt kuutamon siltaan.
Oot aamukaste, iltarusko,
Laulu yölintusen.
Nään lentävän taivaalla tähden
Ja Kapi sua mä ajattelen.
Pois toisien luota jos lähden,
Sun luotasi Kapi lähtisi en.
Sä Kapi kuulut päivään jokaiseen,
Sä Kapi kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.
- Anonyymi
Kepun kannatus on suoraan kytköksissä maatalouden osuuteen kansantaloudesta. Kepun kannatuksen pitäisi olla huomattavasti nykyistä alempi, mutta putoaminen laahaa vähän maatalouden tuotannon vähenemisen jäljessä, mutta suunta on oikea.
- Anonyymi
Glopalisaatio korjaa tilanteen.
Kohta ei tarvita suomalaista ruokaa muuta kuin eliitille.
Kiinalaiset tuottaa jätteistä proteiiniä sisältävää ruokaa kaupunkien vähäosaisille.
- Anonyymi
Se on outoa, että jollakin kaupunkilaisella on keskustan kannatus jatkuvasti huolen aiheena?
- Anonyymi
Eikös se kepu nytkin häärää eduskunnassa tämän riistohallituksen plankkipoikana/tyttönä?
Mitä hyötyä siitäkin on ihmisille?
Eliitti tietty nauttii tilanteesta, mitenkäs muuten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se kepu nytkin häärää eduskunnassa tämän riistohallituksen plankkipoikana/tyttönä?
Mitä hyötyä siitäkin on ihmisille?
Eliitti tietty nauttii tilanteesta, mitenkäs muuten.Oppositiossa kuuluisi olla hallituksen sumuttaja - ei siis kiillottaja (plankkipoika/-tyttö). Hyvänä tositapauksena ajankohtainen työpoliittinen ongelma.
Olen odottanut, että eduskunta palaisi joulutauolta, jotta nähtäisiin enemmän poliittisia kannanottoja Orpon hallituksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppositiossa kuuluisi olla hallituksen sumuttaja - ei siis kiillottaja (plankkipoika/-tyttö). Hyvänä tositapauksena ajankohtainen työpoliittinen ongelma.
Olen odottanut, että eduskunta palaisi joulutauolta, jotta nähtäisiin enemmän poliittisia kannanottoja Orpon hallituksesta.Keskusta ei hääri punikkien plankkipoikana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta ei hääri punikkien plankkipoikana?
Nythän on sininen hallitus. Elät Kekkoslovakiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nythän on sininen hallitus. Elät Kekkoslovakiassa.
Siniselle hallitukselle voi antaa näpäytyksen äänestämällä Olli Rehniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siniselle hallitukselle voi antaa näpäytyksen äänestämällä Olli Rehniä.
Näinhän me tehdään.
Ei siinä mitään outoa ole. Meille suomalaisille huolena on putinin kannatus, vaikka hän ei edes ole suomalainen. Ja luojan kiitos, ettei ole.
Kepun kannatus huolettaa sen vuoksi, että Kepun politiikalla on onnistuttu vuosikymmenten ajan siirtämään kaupungeissa asuvien verovaroja maaseutukuntien hyväksi. Ja se huolettaa myös, että aluepolitiikalla on saatu näivytettyä ei vain niiden Kepu-alueiden vaan samalla myös rahoittaja-alueiden taloutta. Ei se nyt mikään ihme ole, että ihmiset ovat huolissaan omista asioistaan.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei siinä mitään outoa ole. Meille suomalaisille huolena on putinin kannatus, vaikka hän ei edes ole suomalainen. Ja luojan kiitos, ettei ole.
Kepun kannatus huolettaa sen vuoksi, että Kepun politiikalla on onnistuttu vuosikymmenten ajan siirtämään kaupungeissa asuvien verovaroja maaseutukuntien hyväksi. Ja se huolettaa myös, että aluepolitiikalla on saatu näivytettyä ei vain niiden Kepu-alueiden vaan samalla myös rahoittaja-alueiden taloutta. Ei se nyt mikään ihme ole, että ihmiset ovat huolissaan omista asioistaan.Sinä olet nyt tyytyväinen tähän Orpon hallitukseen? :))
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei siinä mitään outoa ole. Meille suomalaisille huolena on putinin kannatus, vaikka hän ei edes ole suomalainen. Ja luojan kiitos, ettei ole.
Kepun kannatus huolettaa sen vuoksi, että Kepun politiikalla on onnistuttu vuosikymmenten ajan siirtämään kaupungeissa asuvien verovaroja maaseutukuntien hyväksi. Ja se huolettaa myös, että aluepolitiikalla on saatu näivytettyä ei vain niiden Kepu-alueiden vaan samalla myös rahoittaja-alueiden taloutta. Ei se nyt mikään ihme ole, että ihmiset ovat huolissaan omista asioistaan.Aivan, viiem vaalikausi oli yksi katastrofaalisimmista, kun Marinin hallitus, jossa Kepu oli, syyti rahaa maaseutukuntiin. Siellä hoidettiin koronaa, taisteltiin Ukrainan puolesta ja kaikki muutkin suuren uuden velkamme syyt olivat maaseudulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, viiem vaalikausi oli yksi katastrofaalisimmista, kun Marinin hallitus, jossa Kepu oli, syyti rahaa maaseutukuntiin. Siellä hoidettiin koronaa, taisteltiin Ukrainan puolesta ja kaikki muutkin suuren uuden velkamme syyt olivat maaseudulla.
Aivan, viiem vaalikausi oli yksi katastrofaalisimmista, kun Marinin hallitus, jossa SDP oli, syyti rahaa sotapolitiikkaan. Siellä hoidettiin koronaa, taisteltiin Ukrainan puolesta ja kaikki muutkin suuren uuden velkamme syyt olivat kaupunkipäättäjissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, viiem vaalikausi oli yksi katastrofaalisimmista, kun Marinin hallitus, jossa Kepu oli, syyti rahaa maaseutukuntiin. Siellä hoidettiin koronaa, taisteltiin Ukrainan puolesta ja kaikki muutkin suuren uuden velkamme syyt olivat maaseudulla.
Juu, ei kaupunkeihin annettu yhtään koronarahaa, eikä Ukrainaa tuettu kuin maaseudulla.
- Anonyymi
Ylivoimaisesti suurin syy keskustapuolueen kannatuksen putoamiseen on sen tekemä vasemmistolainen politiikka ja toiseksi suurin syy on perinteisten keskustalaisten äänestäjien totaalinen unohtaminen.
- Anonyymi
Ei se siinä ole vaan syynä ovat nämä "young global leadersit" jotka ovat lähteneet mukaan saatanalliseen agendaan.
Huomaahan sen siitäkin, että kaikkia ymmärtäväisiä haukutaan MV lehden lukijoiksi ja VKK vedetään keskustan kanssa samaan sakkiin.
On se hyvä, että keskusta ei ole nyt mukana tässä hallituksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se siinä ole vaan syynä ovat nämä "young global leadersit" jotka ovat lähteneet mukaan saatanalliseen agendaan.
Huomaahan sen siitäkin, että kaikkia ymmärtäväisiä haukutaan MV lehden lukijoiksi ja VKK vedetään keskustan kanssa samaan sakkiin.
On se hyvä, että keskusta ei ole nyt mukana tässä hallituksessa.Keskustankin porukoissa ollaan tyytyväisiä, ettei olla mukana Orpo-Purran hallituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustankin porukoissa ollaan tyytyväisiä, ettei olla mukana Orpo-Purran hallituksessa.
Ja Keskustan piirissä oltiin tyytyväisiä bileSannan ja köyhyyshörhöOhosalon hallituksessa, köniin tuli vaaleissa
Eli mitä väliä kannatuksesta kunhan tyytyväisyys säilyy?
Vähäänkin tyytyväisyys - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustankin porukoissa ollaan tyytyväisiä, ettei olla mukana Orpo-Purran hallituksessa.
Ja punikit töröttää lakossa?
Paitsi punikkien kansanedustajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Keskustan piirissä oltiin tyytyväisiä bileSannan ja köyhyyshörhöOhosalon hallituksessa, köniin tuli vaaleissa
Eli mitä väliä kannatuksesta kunhan tyytyväisyys säilyy?
Vähäänkin tyytyväisyysTuntuu, ettei keskustalaiset olet vuosikausiin olleet tyytyväisiä puolueen johdon edesottamuksiin.
Aikoinaan bisnesmies Sipilä tempaisi keskustan äkkiväärään oikealle välittämättä mistään.
Saarikko liehui Marinin vasemmistohallituksessa, ja on nyttemmin ilmoittanut tukevansa talousäärioikeistolaisen EK-Orpo-Purran kurjistamistoimia.
Puolueelle, joka pyllistää perseen äänestäkunnalleen käy kylmät, kuten persuillekin on käymässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustankin porukoissa ollaan tyytyväisiä, ettei olla mukana Orpo-Purran hallituksessa.
Niih. Ei olla mukana, mutta leikkaus- ja heikentämisäänestyksissä äänestetään jallituspuolueiden mukana.
Saarikko on moneen kertaan kujertanut Orpolle tukevansa tämän lahtarihallitusta. Että jos rkp vaikka lipeää joukoista, on keskustan johto taas valmis uhrautumaan ministeriauton takapenkille ja paremmille kuukausiliksoille.
- Anonyymi
Perheviljelmät ovat kadonneet
Kananmunien ja maitotaloustuotteiden vienti Pietariin on ikuisesti poikki
Kepun Fennovoima ja Suomi- Venäjä- seura ovat konkurssissa, sotku näistäkin kähminnästä
Väyrynen on kokenut fiksu poliitikko, mutta hän puhuu sitä Kekkosen Ahti Karjalaisen - linjaa jota te kannatitte itse muinoin, nyt vain näette sen onttouden ja valehtelun, tietysti pelättiin silloin puna-armeijan hyökkäämistä
Saarikko on aktiividemari Papusen vaimo ja vie puoluetta sosdemiaan ja joutuu alistumaan SAK-psinostukseen ja siten pilkkaamaan demokratiaa
Saarikko laskee ilman muuta Keskustan kannatusta eikä kvasi-sosdemin johdolla saada Keskustaa nousuun ( porvaripuolue oli kommunistivasliiton ja kummallisen ohi salon kanssa hallituksessa ja sai vaaleissa kohtuullisen . selkäsaunan). Oppositiossa oleminen ei näistä lähtökohdista nousua tuo
Mitä voi tehdä, kun perheviljelmät eivät palaa ja globalisaatiossa, ruokaa saa ulkomailta?- Anonyymi
Miksi muuten Saarikkoa ei ole jo vaihdettu? Onhan hän mainio puhemylly, mutta samalla myös tuuliviiri. Eikö löydy ketään vakaampaa tilalle?
- Anonyymi
Suomessa on noin 42 000 maatilaa, joten Keskustan kannatus ei perustu viljelijöiden ääniin.
Keskusta on maaseutulaisten puolue, ainoa joka edes hiukan yrittää pitää maakuntien ihmisten puolia nykyisessä meiningissä maakuntien Suomen kurjistamisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muuten Saarikkoa ei ole jo vaihdettu? Onhan hän mainio puhemylly, mutta samalla myös tuuliviiri. Eikö löydy ketään vakaampaa tilalle?
Tänä vuonna Jyväskylässä kannattaa äänestää eri nimeä. Tosin ei ole vielä virallisia puheenjohtajaehdokkaita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961492
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140934Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58911- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255703Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636