Tiesikö hävinnyt häviävänsä seuraavatkin vaalit?

Eduskuntavaalien tappion arkkitehti Marin sai rauhassa valmistella tappion nyt käsillä olevissa vaaleissa. Onko tämä ollut katkeroituneitten suunnitelmallista omien käsien pesua? Nyt tappion voi kaataa Marinin ja taitamattomasti toimivan ehdokkaan niskaan. Sen ehkä he ansatsevatkin. Entä tämä eduskuntavaalien katkeroitunut tappiotiimi? Onhan heillä käytössään vasemmiston ulkoparlamentaarisesti toimivat ilmavoimat, ammattiliitot, joitten lakkoilulla koko maan saa sekaisin ja laillisen hallituksen jopa keskeyttämään lakien valmistelutyön. Ja nyt sitten tappiotiimi lievittää omaa katkeroitunutta tuskaansa laittamalla maan työtätekevät poliittiseen, monin tavoin kyseenalaiseen lakkoon. Lakkoon osallistuneet kun tuskin ollenkaan tajuavat minkä poliittisen paskanheiton välineinä heitä käytetään.
Puolue kulkee nyt niin pimeissä vesissä, että sen historia ei vastaavaa tunne. Käsillä olevilla toimilla ei ole tuon taivaan yhteneväisyyttä pohjoismaiseen sosialidemokratiaan, josta olemme olleet ylpeitä. Nyt Suomen hallitus yrittää toteuttaa edes osan niistä uudistuksista, jotka aito pohjoismainen sosialidemokratia on tehnyt jo kauan sitten. - Mutta sehän ei käy sosialidemokratian oudolle lehtolapselle, häviöstä katkeroituneelle SDP:lle. Se potee itkupotkuraivariaan, organisoi köyhdyttävillä lakoillaan kiristyksen ja pakotuksen maan laillista hallitusta vastaan.
Ja kas, estääkseen juuri ne uudistukset, jotka aito pohjoismainen sosialidemokratia on jo tehnyt.
Puolue on sekaisin kuin näytelmä "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen". Ohjannut A. Lindtman, ehkä. Kukaties?
8150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

PS oisi kyllä olla suomidemokraatti nimeltään mutta perussuomalainen on hyvä myös. Se on ihan perus suomalaisen asialla. Koska eivät ole vassareita niin heidät on nimitelty oikeistoksi? Hirvittävä tarve leimata joksikin. Suomalaiset on niin tyhmiä etteivät tajua mitä näkevät.
Mutta sdp on tuhonnut itsensä. Jo sannan aikaan olisi pitänyt heittää se pihalle ja laittaa fiksumpia tilalle. Ehkä niitä ei ollut. Lopputuloksen tiedämme. Sdp on pelkkää sontaa.

Äänestä
  • Mutta sdp on tuhonnut itsensä. Jo sannan aikaan olisi pitänyt heittää se pihalle ja laittaa fiksumpia tilalle.
    -------------------------------

    Kirjoitit siis että Marinin hallituksen aikaan SDP olisi pitänyt heittää pihalle.
    Eli Marinin hallituksen aikaan SDP:n olisi pitänyt mielestäsi lakkauttaa puolueena ?

    OOt kyllä nyt taas niinku peruSS elementissä.

    Äänestä

Sdp=cccp

Äänestä

SDP lähti yhteiskunnan vastustamiseen kommunisti suuntaisten ay-liittojen kanssa-
Kuin 1918.

Äänestä

Sanna järkkäsi Jutalle kunnon jytkyn.

Äänestä
  • Jutta, rahat meni. No, ei se mitään sen maksavat ne ammattiliittojen jäsenet, joilla on varaa maksaa jäsenmaksuja.
    Jutta kyllä tietää, että viisas palkansaaja eroaa liitosta ja ryhtuu Loimaan kassan asiakkaaksi. Jutta on viisas. Hän vaan teeskenteli tyhmää, nääs presidentin palkka on hävyttömän huono Afrikkakomissaarin palkkaan verrattuna.
    Näin puoluetta kusetettiin, aivan samoin kuin puolue kusettaa kannattajiaan.

    Äänestä

Sdp + vihreät = ?

Äänestä

"Eduskuntavaalien tappion arkkitehti Marin"

Vaalitulos kyllä oli että pääministeripuolue SDP nosti kannatustaan edellisistä vaaleista. Ja tiedoksi ettei mikään muu puolue Suomessa ole pystynyt samaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eduskuntavaalien tappion arkkitehti Marin sai rauhassa valmistella tappion nyt käsillä olevissa vaaleissa. Onko tämä ollut katkeroituneitten suunnitelmallista omien käsien pesua? Nyt tappion voi kaataa Marinin ja taitamattomasti toimivan ehdokkaan niskaan. Sen ehkä he ansatsevatkin. Entä tämä eduskuntavaalien katkeroitunut tappiotiimi? Onhan heillä käytössään vasemmiston ulkoparlamentaarisesti toimivat ilmavoimat, ammattiliitot, joitten lakkoilulla koko maan saa sekaisin ja laillisen hallituksen jopa keskeyttämään lakien valmistelutyön. Ja nyt sitten tappiotiimi lievittää omaa katkeroitunutta tuskaansa laittamalla maan työtätekevät poliittiseen, monin tavoin kyseenalaiseen lakkoon. Lakkoon osallistuneet kun tuskin ollenkaan tajuavat minkä poliittisen paskanheiton välineinä heitä käytetään.
Puolue kulkee nyt niin pimeissä vesissä, että sen historia ei vastaavaa tunne. Käsillä olevilla toimilla ei ole tuon taivaan yhteneväisyyttä pohjoismaiseen sosialidemokratiaan, josta olemme olleet ylpeitä. Nyt Suomen hallitus yrittää toteuttaa edes osan niistä uudistuksista, jotka aito pohjoismainen sosialidemokratia on tehnyt jo kauan sitten. - Mutta sehän ei käy sosialidemokratian oudolle lehtolapselle, häviöstä katkeroituneelle SDP:lle. Se potee itkupotkuraivariaan, organisoi köyhdyttävillä lakoillaan kiristyksen ja pakotuksen maan laillista hallitusta vastaan.
Ja kas, estääkseen juuri ne uudistukset, jotka aito pohjoismainen sosialidemokratia on jo tehnyt.
Puolue on sekaisin kuin näytelmä "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen". Ohjannut A. Lindtman, ehkä. Kukaties?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu