Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Isosta

Luoja on tehnyt minulle tavallista suuremman siittimen. Onhan se melkoinen häräntappoase.
Olen kuitenkin todennut sen liian isoksi ja siitä on ollut jos jonkinlaista haittaakin.
Pituutensa puolesta se ei sovellu kaikille naisille. Joidenkin naisten mukaan se tekee kipeää, kun se hakkaa "pohjaan". Toisten naisten mukaan se on sopivan pituinen, joten anatoomiset erot ovat melkoisia.Jatkuva varominen aktin aikana ei ole mielekästä miehelle. Varsinkin O:n hetkellä tekisi mieli painaa kahvaa myöten. Naisesta ei vaan päällepäin pysty päättelemään aukon syvyyttä.
Paksuus on myös ollut ongelma, koska sen suuruutta peläten varsinkin nuoret naiset menevät sieltä ikäänkuin lukkoon. Hiljaa rauhallisesti hivuttamalla.
Myös suuseksi on joskus vaikeaa. Mollukka päässä on niin paksu, etteivät kaikki naiset saa siitä kunnollista lutkutusotetta suullaan. Myös yökköysreaktio tulee helposti suun ollessa todella täynnä.
Kylpylöiden saunatiloissa saan ihailevia katseita muilta miehiltä. Olen saanut siellä myös hinteiltä tarjouksia suihinotosta yms.
Maineeni naisten keskuudessa on levinnyt ja saan suorasukaisia seksitarjouksia yllättäviltä tahoilta.Sana mulkkuni koosta on levinnyt.
Kerran sain tarjouksen lähteä tekemään seksifilmejä, mutta kieltäydyin siitä.
Ei se elämä ole suuren mulkun kanssa helppoa, joten tavallisen omistajat, olkaa tyytyväisiä.
En laita mitojani tähän, koska se ei ole mielestäni tarpeellista, mutta iso se on.
52257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Elämä ison mulkun kanssa ei ole helppoa.
Ja sinä todellakin todistit sen.

Äänestä

Moi! Olen tavallinen suomalainen mies, Karhu, Karvainen, naisille hyvä, kalu on pieni, kivekset ovat pienet, kaikissa saunailloissa siellä löylyn puoella ja ei ainakaan kullin koolla kehumassa.
Rakastelu onnistuu sekä tytön, että pojan kanssa, molemmat on koettu ja hyviksi todettu, eli pienellä pippelillä on käytöä yöskin kun vain itse kaiken hyväksyy.

Äänestä

Niin se on tässä maailmassa: eräillä on tilli ja toisilla kurkut. Eräillä on kookkaita kaluja, mutta ei järkeä käyttää niitä hyväkseen. Pahin virhe heteroseksissä on kuunnella naisen mielipiteitä - etenkin yhdynnän aikana. Naisen emätin on tilavuudeltaan suhteellinen ja siirtyminen suuren peniksen tuottamaan suurempaan nautintoon edellyttää hetkellistä epämukavuusalueen kokemusta. Jos sen aikaiseen valitukseen mies miehekkään yhdynnän lopettaa, riistää hän ennenkokemattoman nautinnon sekä naiselta että itseltään.

Pienen siittimen omistajien unelma on päästä pornografiaan näyttelemään, mutta unelmaksi se jää kalun koon vuoksi. Sopivan kalun omistaja puolestaan kieltäytyy. On tuo nurinkurista.

Sitä paitsi kyllä suomalaisilla naisilla on niin suuri suu, että sinne menee vaikka miehen jalkakin. Ja yleensä ovat myös sen verran maistissa, etteivät tarvitse erityistä avustusta oksennukseen.

Äänestä

"En laita mitojani tähän, koska se ei ole mielestäni tarpeellista, mutta pieni se on."

Äänestä
  • kattosin ihan samaa... sama henkilö kirjottanu molemmat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on haittaa kirjoitti:

Luoja on tehnyt minulle tavallista suuremman siittimen. Onhan se melkoinen häräntappoase.
Olen kuitenkin todennut sen liian isoksi ja siitä on ollut jos jonkinlaista haittaakin.
Pituutensa puolesta se ei sovellu kaikille naisille. Joidenkin naisten mukaan se tekee kipeää, kun se hakkaa "pohjaan". Toisten naisten mukaan se on sopivan pituinen, joten anatoomiset erot ovat melkoisia.Jatkuva varominen aktin aikana ei ole mielekästä miehelle. Varsinkin O:n hetkellä tekisi mieli painaa kahvaa myöten. Naisesta ei vaan päällepäin pysty päättelemään aukon syvyyttä.
Paksuus on myös ollut ongelma, koska sen suuruutta peläten varsinkin nuoret naiset menevät sieltä ikäänkuin lukkoon. Hiljaa rauhallisesti hivuttamalla.
Myös suuseksi on joskus vaikeaa. Mollukka päässä on niin paksu, etteivät kaikki naiset saa siitä kunnollista lutkutusotetta suullaan. Myös yökköysreaktio tulee helposti suun ollessa todella täynnä.
Kylpylöiden saunatiloissa saan ihailevia katseita muilta miehiltä. Olen saanut siellä myös hinteiltä tarjouksia suihinotosta yms.
Maineeni naisten keskuudessa on levinnyt ja saan suorasukaisia seksitarjouksia yllättäviltä tahoilta.Sana mulkkuni koosta on levinnyt.
Kerran sain tarjouksen lähteä tekemään seksifilmejä, mutta kieltäydyin siitä.
Ei se elämä ole suuren mulkun kanssa helppoa, joten tavallisen omistajat, olkaa tyytyväisiä.
En laita mitojani tähän, koska se ei ole mielestäni tarpeellista, mutta iso se on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu