Kuka mahtoi olla se entisaikojen sheriffi Billman?

Onko hän yhä iskusssaan vai lensikö jo taivaan parrelle hiutaleeksi muuttuneena kuten met kaikki sitten aikanaan?
2299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oliko ehkä sotien jälkeen heti! Silloin nettiyhteyksiä oli tosin vain harvojen käytössä.

Äänestä

En tiedä.

Heppuli oli toki tunnettu valvoja, mutta hänestä tiedetään aik vähän. Mielipidesensuuristaan ja diktaattorin otteistaan tunnettu, mutta varsinaisesti ei oikein muusta.

Mun käsitys, siihen aikaan hellarit oli vallanneet liki kaikki seriffin hommat. Syyhän oli selvä, seriffiksi pääsi vain, kun oli kaksi virassa olevaa seriffiä suosittelemassa. Tämä koski koko portaalia. Silloin muuten portaali oli allerin omistuksessa ja suomen allerin toimitusjohtajana oli aalto setälä, nykyinen kansnaedustaja.

Seriffijärjestelmä hän on lopetettu ajat sitten. Sinällään hyvä systeemi, ilmaista työvoimaa. Mutta mielivalta ja mielipidesensuuri kukoisti. Periaatteessa nyt pitäisi olla palkalliset ammattimoderaattorit portaalin toimesta. Jostain syystä tuntuu, nykyisin moderaattorit taitaa olla perussuomalaisten kannattajia :D

Mitä kuulunee bilmannille, tai muille sefuile nyt, en tiedä. Ei kyllä kiinnostakkaan.

=DW=

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko hän yhä iskusssaan vai lensikö jo taivaan parrelle hiutaleeksi muuttuneena kuten met kaikki sitten aikanaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu