"Varhainen pohjoiseurooppalainen

Tenka Issakaisen blogi: "Etnonationalistit kuutamolla"

Varhainen pohjoiseurooppalainen.

Surullista kyllä, täällä Suomessakin yhä useammat petsinallet ovat alkaneet jutella jostain sellaisesta, että suomalaiset olisivat jotenkin geneettisesti tai muuten perustavan biologislaatuisesti yhtenäinen porukka. On siis selvästi syytä kerrata nykykäsityksen mukaisia faktoja.

Meidän kaikkien esivanhemmat lähti Afrikasta ihan vähän aikaa sitten. Siitä on alle satatuhatta vuotta. Joskin Euroopassa he saivat jonkin verran muksuja neandertalien ja Aasiassa denisovien kanssa. Vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei tapahtunut sekaantumista vieraisiin lajeihin.

Kun mannerjää suli, tänne meillepäin ennätti ensimmäisenä kansaa, jolla oli musta iho ja siniset silmät (rekonstruktio kuvassa). Heidän puhumansa kieli ei ollut sukua yhdellekään nykykielelle.

Sitten tapahtui väestönvaihto Lähi-idästä, kauheaa! Sieltä tuli vaaleampaa maanviljelijäporukkaa. Heidänkään kielestään ei ole mitään tietoa.

Kolmanneksi saapui väkeä Keski-Aasian suunnalta. He syrjäyttivät geneettisessä mielessä taas melkein kaikki täällä siihen saakka hiippailleet, etunaan muun muassa laktoositoleranssi. Ja he puhuivat kieltä, joka oli sukua nykyisille indoeurooppalaisille kielille.

Mutta täällä meidän Sápmi-Suomi-Viro-Venäjä-nurkilla tapahtui vielä neljäskin invaasio. Jotenkin tänne kulkeutui porukkaa kaukaa idästä, Siperian alueelta. He puhuivat kieltä, joka on sukua suomelle. Ja tämä sattui vasta parituhatta vuotta sitten, tai vieläkin myöhemmin.

Siihen aikaan, kun keisari Augustukselta kävi käsky, suomalaisia ei ollut olemassa. Meidän esivanhempia toki, ja kärsivällisyydellä olisimme saattaneet pystyä kommunikoimaan ja toteamaan, että meillä on erinäisiä yhteisiä juttuja.

Suunnattoman surkuhupaisaa on se, että jotkut tosissaan vetoavat postimyyntigeenitesteihin, että öhö öhö, katopa, oon 95-prosenttisesti suomalainen, yhtään ei ole n-… afrikkalaista verta.

Enstekskin, ne testit ei ole kaikki välttämättä luotettavia. Parhaassa tapauksessa testi ei erottanut, että näyte oli otettu koirasta.

Toiseksi, jos testi on edes jostakin kotoisin, se kertoo missäpäin on samanlaisia sekvenssejä. Ei, ainakaan suoraan, sitä, missä testaajan juuret ovat.

Kolmanneksi ja tärkeimmäksi: näkemissäni kaupallisissa testeissä ihmiset on lokeroitu nykyisten valtioiden ja alueiden mukaan. Jos lokerointi tapahtuisi vaikkapa jotain vanhempaa jakoa noudattaen, olisimmekin 95-prosenttisesti ruotsalaisia. Tai jos oikean Euroopan kartalle piirtäisi summassa jonkin Bordurian, niin kyllähän firma sieltä puhdasverisiä borduureja löytäisi.

Ennen kuin joku vetää loputkin herneet nenäänsä niin todettakoon, että (nykymerkityksessä) kanta- tms. höpösuomalaisista puhuminen ei toki välttämättä merkitse rasismia.

Se voi olla myös ihan vain pseudotiedettä, denialismia tai muuta huuhaata."

Uusi Suomi blogi Tenka Issakainen
8317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koululaisenjuttua tuollaiset.
Kasvaa tarvitseetuonkin vielä kauan.

Äänestä
  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    ❤️ ­­­N­­­y­m­f­­o­­­m­­a­­­a­­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Hehheh,,Tenka tuntee tonttujen salaisuuden.......
Täyskahjo.

Äänestä
  • Kestääkö ex-lammaspaimenen kantti nimitellä:)))

    Äänestä

10000-11000 sitten tuli suomeen varmaan tumma hipiäisiä miten tummia ? Sillä ei väliä.

Äänestä
  • afrikasta ei ole tullut koskaan ketään koska siellä syntynyt ihminen oli lähellä eläintä vasta matkalla inhimillstyi Syyrian kohdalla

    Äänestä

Rasisti on sivistymätön. Rasisti luulee, että joku "suomalaisrotu"
tuli Suomen kamaralle 10 miljoona vuotta sitten.
Rasisti ei halua hyväksyä, että ennen "suomalaisia" Suomen kamaralla
olivat saamelaiset ja sen jälkeen "suomalaisia" alkoi vyöryä enimmäkseen
itä-kaakosta Suomeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tenka Issakaisen blogi: "Etnonationalistit kuutamolla"

Varhainen pohjoiseurooppalainen.

Surullista kyllä, täällä Suomessakin yhä useammat petsinallet ovat alkaneet jutella jostain sellaisesta, että suomalaiset olisivat jotenkin geneettisesti tai muuten perustavan biologislaatuisesti yhtenäinen porukka. On siis selvästi syytä kerrata nykykäsityksen mukaisia faktoja.

Meidän kaikkien esivanhemmat lähti Afrikasta ihan vähän aikaa sitten. Siitä on alle satatuhatta vuotta. Joskin Euroopassa he saivat jonkin verran muksuja neandertalien ja Aasiassa denisovien kanssa. Vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei tapahtunut sekaantumista vieraisiin lajeihin.

Kun mannerjää suli, tänne meillepäin ennätti ensimmäisenä kansaa, jolla oli musta iho ja siniset silmät (rekonstruktio kuvassa). Heidän puhumansa kieli ei ollut sukua yhdellekään nykykielelle.

Sitten tapahtui väestönvaihto Lähi-idästä, kauheaa! Sieltä tuli vaaleampaa maanviljelijäporukkaa. Heidänkään kielestään ei ole mitään tietoa.

Kolmanneksi saapui väkeä Keski-Aasian suunnalta. He syrjäyttivät geneettisessä mielessä taas melkein kaikki täällä siihen saakka hiippailleet, etunaan muun muassa laktoositoleranssi. Ja he puhuivat kieltä, joka oli sukua nykyisille indoeurooppalaisille kielille.

Mutta täällä meidän Sápmi-Suomi-Viro-Venäjä-nurkilla tapahtui vielä neljäskin invaasio. Jotenkin tänne kulkeutui porukkaa kaukaa idästä, Siperian alueelta. He puhuivat kieltä, joka on sukua suomelle. Ja tämä sattui vasta parituhatta vuotta sitten, tai vieläkin myöhemmin.

Siihen aikaan, kun keisari Augustukselta kävi käsky, suomalaisia ei ollut olemassa. Meidän esivanhempia toki, ja kärsivällisyydellä olisimme saattaneet pystyä kommunikoimaan ja toteamaan, että meillä on erinäisiä yhteisiä juttuja.

Suunnattoman surkuhupaisaa on se, että jotkut tosissaan vetoavat postimyyntigeenitesteihin, että öhö öhö, katopa, oon 95-prosenttisesti suomalainen, yhtään ei ole n-… afrikkalaista verta.

Enstekskin, ne testit ei ole kaikki välttämättä luotettavia. Parhaassa tapauksessa testi ei erottanut, että näyte oli otettu koirasta.

Toiseksi, jos testi on edes jostakin kotoisin, se kertoo missäpäin on samanlaisia sekvenssejä. Ei, ainakaan suoraan, sitä, missä testaajan juuret ovat.

Kolmanneksi ja tärkeimmäksi: näkemissäni kaupallisissa testeissä ihmiset on lokeroitu nykyisten valtioiden ja alueiden mukaan. Jos lokerointi tapahtuisi vaikkapa jotain vanhempaa jakoa noudattaen, olisimmekin 95-prosenttisesti ruotsalaisia. Tai jos oikean Euroopan kartalle piirtäisi summassa jonkin Bordurian, niin kyllähän firma sieltä puhdasverisiä borduureja löytäisi.

Ennen kuin joku vetää loputkin herneet nenäänsä niin todettakoon, että (nykymerkityksessä) kanta- tms. höpösuomalaisista puhuminen ei toki välttämättä merkitse rasismia.

Se voi olla myös ihan vain pseudotiedettä, denialismia tai muuta huuhaata."

Uusi Suomi blogi Tenka Issakainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu