YLE:llä uutisia RRT-terminaalista

Anonyymi-ap

Kymmeniä miljoonia veroeuroja hevonp**seeseen, HYVÄ KOUVOLA !!!
Hienoa että valot kuiten palaa yötä päivää niin tyhmempi voi luulla että siellä on jotain järkevää toimintaa....


https://yle.fi/a/74-20070671

""Kymmenien miljoonien eurojen jättiterminaali hiljeni asiakkaista toimittuaan vain muutaman kuukauden.
Suomen ensimmäiseksi kuivasatamaksi kutsuttu tavaraliikenteen solmukohta Kouvolassa on menettänyt asiakkaansa.
Viime toukokuussa toimintansa aloittanutta jättikokoista tavaraterminaalia ehti runsaan puolen vuoden aikana käyttää vain kaksi yritystä.

Niistä toinen oli metsäyhtiö UPM. Jättiterminaalia hallinnoiva Railgate Finland oy ei kerro toisen yrityksen nimeä julkisuuteen. Uusia sopimuksia yritykset eivät enää alkaneelle vuodelle tehneet.""

5

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kouvolas äänestetty larikkaa, hankkeen vankka kannattaja.

      Kummelissa oli muuten sketsiä ns. tamppaajista: tamppaajat tamppasivat laakeita alueita isoilla kengillään. kun tamppasi riittävästi, tulos oli "tamppo", joka oli tamppaamiseen käytetty mittayksikkö. Voisiko hankkeen kannattaneet poliitikot nyt astua esiin ja tampata kummeleiden tapaan terminaalin joka kohdan, hehee...

    • Anonyymi

      Oliko tarkka summa 34 miljoonaa euroa. Mitä tuolla rahalla olisi saatu. Ainakin lumityöt tänä talvena olisi saatu tehtyä. Kevyenliikenteen väylät järkyttävässä kunnossa tänä talvena.

      • Anonyymi

        Tuskimpa 34 riittää. Mietippä paljonko kaupungin virkamiesten työaikaa poltettu. Ne kaikki palaverit vuositolkulla. Sitten kehitysyhtiön käyttämät varat.. Toimittajat voisivat muuten perata hankkeen kulurakenteen ja katsoo paljonko virkamiespalkkoja on/ei ole ilmoitetussa kulupotissa.


      • Anonyymi

        Sitä turhaterminaalia varten perustettiin useita erilaisia yhtiöitä joiden kulut maksaa Kouvolan veronmaksajat ja ne on vuodessa miljoonia. Palkat ja palkkiot juoksee vaikkei mitään tapahdu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä turhaterminaalia varten perustettiin useita erilaisia yhtiöitä joiden kulut maksaa Kouvolan veronmaksajat ja ne on vuodessa miljoonia. Palkat ja palkkiot juoksee vaikkei mitään tapahdu.

        Kouvolan maine yrittäjäystävällisenä kaupunkina vahvistui.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1418
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      952
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    5. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      32
      665
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      614
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe