Työpaikalla?

Vietän suurimman osan hereilläoloajastani työpaikalla. Odotan että sinne ilmestyisi sopiva ehdokas. Väki on vaihtuvaa, joten mahdollista. Tällä hetkellä kaikki ovat varattuja, tai muista syistä sopimattomia.

Vapaa-aikaa on liian vähän, että ehtisi ravata riittävän usein missään, joten työpaikka on ainoa mahdollinen tapaamiselle.

Onko kukaan muu samassa tilanteessa?
391302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Mielenkiintoista! Olen jo vuosikaudet ollut kiinnostunut palveluntarjoastajani, joka vaikuttaa tosin olevan ensisijaisesti naimisissa töidensä kanssa. Ei kannata tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä siitä onko joku varattu tai ei. Itse asun exän kanssa samassa talossa, kun on tilaa ja järjestely koirien yhteishuoltajuuden suhteen toimii näin parhaiten. Olemme vuosia nukkuneet eri makkarissa ja tapailemme muita ihmisiä, jos jompikumpi löytää uuden suhteen niin tilanne pitää järjestellä uusiksi.

Äänestä
  • Meillä kaikilla on toimivat parisuhteet. Huomaa kun kertovat niistä usein. Ei ole mitään eroja tekeillä.

    Aloittaja

    Äänestä

Miten se vapaa-aika riittää sitten suhteen ylläpitämiseen, jos sitä ei ole tarpeeksi edes ehdokkaan etsintään. Muutenkin, millaisella alalla voi avoimesti työpaikaltaan kumppania etsiskellä, joku höpöhöpö-ala? Oikeissa töissä on vastuu, eikä työpaikalla tapahtuvia aloitteita koeta sopiviksi. Ja nykyajan lesbot ovat muutenkin niin ahdistuvaista sorttia, että kokevat pelkän ulos pyytämisenkin jo ahdisteluna, ellei kyseessä ole joku deittisovellus.

Tokihan ymmärrän sen viehätyksen siinä fantasiassa, että joku unelmien kumppani ilmestyy eteen kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kaikki on ihanaa. Mutta suurinosa seksuaalivähemmistöön kuuluvien suhteista taitaa nykyään alkaa ihan "tylsästi" vain jonkun homokerhon tai sovelluksen kautta.

Äänestä
  • Olen nähnyt tilaston, jonka mukaan 20 % pysyvistä parisuhteista alkaa työpaikalta. Kaikki työt ovat oikeita töitä, mikä oikeuttaa halveksimaan muiden työtä höpöhöpönä. Taitaa olla käytöstavat hukassa, niilläkin olisi käyttöä työelämässä (kin).

    Ehdokkaiden etsimiseen kuluu aikaa paljon enemmän kuin seurusteluun yhden kanssa.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olen nähnyt tilaston, jonka mukaan 20 % pysyvistä parisuhteista alkaa työpaikalta. Kaikki työt ovat oikeita töitä, mikä oikeuttaa halveksimaan muiden työtä höpöhöpönä. Taitaa olla käytöstavat hukassa, niilläkin olisi käyttöä työelämässä (kin).

    Ehdokkaiden etsimiseen kuluu aikaa paljon enemmän kuin seurusteluun yhden kanssa.

    Aloittaja

    "ehdokkaiden etsimiseen kuluu aikaa paljon enemmän kuin seurusteluun yhden kanssa"

    Tästä samaa mieltä. Mikään ei ole niin tuskastuttavan hidasta ja hankalaa kuin treffailu ja sen yrittäminen.

    Äänestä

Olen samanlaisessa tilanteessa. Lähes kaikki aika menee arjen pyörittämisessä. Kuljen töiden ja kodin ja kaupan väliä, omat harrastukset jääneet. Missäpä sitä tapaisi ketään muualla kuin työpaikalla. Noin viiden vuoden kuluttua tulee taas omaa aikaa, mutta odottavan aika on pitkä..

Työkaverit on heteroja, varattuja, väärän ikäisiä jne. Myönnän odottavani, että tulee joku uusi :)

Äänestä
  • Tämä varattu hetero voisi ainakin olla valmis vaihtamaan leiriä ;)

    1Äänestä

  • Sepä se kun työpaikalla menee valtaosa ajasta. Siellä myös ollaan kontaktissa yhtenään muiden kanssa. Ei voi verratakaan johonkin nihkeään ja katkeilevaan deittisovelluskeskusteluun.

    Mutta ne "vääränlaiset" työkaverit! Meillä on kyllä muitakin kuin heteroja, mutta varattuja kaikki.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tämä varattu hetero voisi ainakin olla valmis vaihtamaan leiriä ;)

    Oletko näyttänyt sen kiinnostuksesi kohteelle?

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oletko näyttänyt sen kiinnostuksesi kohteelle?

    Aloittaja

    En mitenkään yhtään selvästi. Olen vähä huono tekemään aloitteita ja varsinkin tällaisessa tilanteessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En mitenkään yhtään selvästi. Olen vähä huono tekemään aloitteita ja varsinkin tällaisessa tilanteessa.

    Ehkä hän ei sitten tiedä ajatuksistasi.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ehkä hän ei sitten tiedä ajatuksistasi.

    Aloittaja

    Niin ei taida tietää, ehkä ne joskus paljastuu ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tämä varattu hetero voisi ainakin olla valmis vaihtamaan leiriä ;)

    Voisit aloittaa heivaamalla ukkos. Palataan sit asialle😁

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Voisit aloittaa heivaamalla ukkos. Palataan sit asialle😁

    Ei vielä jaksa ;)

    Äänestä

Kannattaa miettiä haluaako kumminkaan työpaikalta löytää kumppania. Tulisiko liikaa näkemistä, kun näkee sekä töissä että vapaalla.

Ja siinä kohtaa, jos suhde ei onnistuisikaan pidemmän päälle ja olisi vaikeat välit töissä, olisiko jompikumpi valmis vaihtamaan työpaikkaa?

Äänestä
  • Ei noista tulisi mitään ongelmaa. Meillä on lukuisia toimipaikkoja ja niiden sisällä monia työtiimejä. Helposti voisi vaihtaa, jos työskentelisi liian lähellä alunperinkään.

    Etäisyyden pito onnistuu myös vaivattomasti, jos niin haluaa.

    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei noista tulisi mitään ongelmaa. Meillä on lukuisia toimipaikkoja ja niiden sisällä monia työtiimejä. Helposti voisi vaihtaa, jos työskentelisi liian lähellä alunperinkään.

    Etäisyyden pito onnistuu myös vaivattomasti, jos niin haluaa.

    Aloittaja

    Voiko kysyä mistä päin olet ap?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Voiko kysyä mistä päin olet ap?

    Ei sillä ole väliä, kun ei ole vielä ketään tähtäimessä. Toivon että työpaikalleni ilmaantuisi joku sopiva. Lähestyn kyllä sitten jos niin käy.

    Aloittaja

    1Äänestä

Millä alalla AP työskentelee? Naisvaltainen?

Äänestä
  • Vastaukseni poistettiin jostain syystä. Työskentelen naisvaltaisella alalla.

    Aloittaja

    Äänestä

On samanlainen tilanne. Suurin osa ajastani menee työpaikalla.
Olen myös naisvaltaisella alalla .
Tällä hetkellä uskon,että kaikki työkaverit ovat heteroja ja heillä suurimmalla osalla on parisuhde ja ne ketkä ovat sinkkuja ovat ikänsä puolesta liian nuoria minulle. Toivoisin myös,että jonain päivänä työpaikalle ilmestyisi hlö johon voisin ihastua ja rakastua....Toivossa on hyvä elää.

Äänestä
  • Mikä on ikänsä puolesta liian nuori? Minkä ikäinen itse olet ja siis olisko hyvä jos olisi vanhempi vai suunnilleen saman ikäinen?
    Itse olen ihastunut itseäni 8v vanhempaan naiseen. Ei kyllä taida olla lesbo. En ole kehdannut kysyä tai miten sitä edes voi luontevasti kysyä? Juttu meillä luistaa muuten tosi hyvin.

    1Äänestä

  • EI me kaikki heterot olla niin heteroja kuin luullaan. 😉

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    EI me kaikki heterot olla niin heteroja kuin luullaan. 😉

    Totta 😊 Itse kuulun myös tähän joukkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mikä on ikänsä puolesta liian nuori? Minkä ikäinen itse olet ja siis olisko hyvä jos olisi vanhempi vai suunnilleen saman ikäinen?
    Itse olen ihastunut itseäni 8v vanhempaan naiseen. Ei kyllä taida olla lesbo. En ole kehdannut kysyä tai miten sitä edes voi luontevasti kysyä? Juttu meillä luistaa muuten tosi hyvin.

    Olen 50+
    Se riippuu,niin paljon henkilöstä. (Esim.luonne,henkinen kypsyys,elämän kokemus)
    Tulen toimeen kaiken ikäisten kanssa,mutta on eri asia olla parisuhteessa esim. 20.v nuoremman naisen kanssa. ( Onko niin paljon yhteisiä asioita?)
    Minusta olisi hyvä,jos ikä ero ei olisi liian suuri ...
    Voi olla jonkun verran nuorempi,vanhempi tai saman ikäinen (5-10.v ois hyvä ikä ero)
    Minä ihastuin työpaikalla 20.v nuorempaan naiseen ja näin jälkeenpäin ajattelin ettei meistä olisi koskaan tullut mitään...liian suuri ikä ero.
    Toivottavasti jonain päivänä sinulle selviää onko hän lesbo ❤️

    Äänestä

  • Eikö työpaikka olekin kätevä tutustumiseen. Meilläkin osa on liian nuoria, ei niitä huomaakaan siinä mielessä.

    Toivottavasti teilläkin väki vaihtuu!

    Aloittaja

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mikä on ikänsä puolesta liian nuori? Minkä ikäinen itse olet ja siis olisko hyvä jos olisi vanhempi vai suunnilleen saman ikäinen?
    Itse olen ihastunut itseäni 8v vanhempaan naiseen. Ei kyllä taida olla lesbo. En ole kehdannut kysyä tai miten sitä edes voi luontevasti kysyä? Juttu meillä luistaa muuten tosi hyvin.

    Sen saa selville kysymättäkin. Alatte puhumaan menneistä ja siinä tulee esiin mitä suhteita on ollut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Olen 50+
    Se riippuu,niin paljon henkilöstä. (Esim.luonne,henkinen kypsyys,elämän kokemus)
    Tulen toimeen kaiken ikäisten kanssa,mutta on eri asia olla parisuhteessa esim. 20.v nuoremman naisen kanssa. ( Onko niin paljon yhteisiä asioita?)
    Minusta olisi hyvä,jos ikä ero ei olisi liian suuri ...
    Voi olla jonkun verran nuorempi,vanhempi tai saman ikäinen (5-10.v ois hyvä ikä ero)
    Minä ihastuin työpaikalla 20.v nuorempaan naiseen ja näin jälkeenpäin ajattelin ettei meistä olisi koskaan tullut mitään...liian suuri ikä ero.
    Toivottavasti jonain päivänä sinulle selviää onko hän lesbo ❤️

    Tämä. Liian suuri ikäero korostuu jossain vaiheessa ja elämät menee eri tahtiin. Semmonen 5-10v vielä menee.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sen saa selville kysymättäkin. Alatte puhumaan menneistä ja siinä tulee esiin mitä suhteita on ollut.

    No siis tiedän että hänellä aikuisia lapsia kuten minullakin ja kumpikaan ei ole parisuhteessa. Itse olen varsin puhunut kumppaneista enkä varsinaisesti tuonut lesboutta esiin ja olen myös 50+ ja tämä toinen siis n.60v. Töissä usein jutellaan ja syödään yhdessä ja ollaan kuin hyvät kaverit ja todella tykkään hänestä. Mutta odotan vain että kohta hän sanoo "tiedäthän että olen hetero" 🥴🤦
    Ja olisihan se hyvä tietysti tuoda jotenkin esille.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Alat vain kertomaan jotain muistoa exään liittyen, sellaista mistä ilmenee sukupuoli. Tai sitten kerrot nimellä, tyyliin "Kirsin kanssa erottiin vuonna 2015".

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tämä. Liian suuri ikäero korostuu jossain vaiheessa ja elämät menee eri tahtiin. Semmonen 5-10v vielä menee.

    Samaa mieltä, 20 vuotta on mahdoton tilanne käytännössä.

    Äänestä

Sama tilanne. Pitkät työpäivät. Onneksi jonkin verran erilaisia ja ikäisiä naisia. Välillä uusia. Mitään säpinää ei valitettavasti ole mutta elämässä ainut paikka, missä pystyy tutustumaan jollain tavalla muihin ihmisiin.

Pidän vapaudesta ja itsenäisyydestä, mutten ole aktiivinen, taikka kukasta kukkaan pörisijä-tyyppinen.
Siltikin, riittäisi jokin kevyempi suhde, jotta elämässä olisi jotain maustetta. Kiinteä seurustelusuhde ei tässä elämäntilanteessa ole energian ja ajan kannalta mahdollista.

Tietysti työpaikkasuhteessakin aina riskinsä.

Äänestä
  • En etsisi työpaikalta kevyttä suhdetta, siitä voi tulla monenlaista ongelmaa suhteen päättyessä. Kevyitä suhteita löytää helposti Tinderistä.

    Itse etsin tavallista parisuhdetta, enkä lähde edes tutustumaan jos toisella ei ole sama tavoite.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    En etsisi työpaikalta kevyttä suhdetta, siitä voi tulla monenlaista ongelmaa suhteen päättyessä. Kevyitä suhteita löytää helposti Tinderistä.

    Itse etsin tavallista parisuhdetta, enkä lähde edes tutustumaan jos toisella ei ole sama tavoite.

    Siksi on hyvä mahdollisen vastapuolen kanssa sopia asiat selkeiksi. Tinder ei sovi kaikille. Se on liian suorituskeskeistä ulkonäön ja treffien kohdalla.
    Työpaikalla pystyy luonnollisemmin tutustumaan muihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Siksi on hyvä mahdollisen vastapuolen kanssa sopia asiat selkeiksi. Tinder ei sovi kaikille. Se on liian suorituskeskeistä ulkonäön ja treffien kohdalla.
    Työpaikalla pystyy luonnollisemmin tutustumaan muihin.

    Aika vaikea tehdä pitävää sopimusta noissa asioissa. Käytännössä kevyt suhde usein muuttuu toisen mielessä vakavammaksi ja juttu päättyy riitaan. Siinä vaiheessa ei ole kiva olla samassa työpaikassa. Tämä näin yleisen elämänkokemuksen perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Aika vaikea tehdä pitävää sopimusta noissa asioissa. Käytännössä kevyt suhde usein muuttuu toisen mielessä vakavammaksi ja juttu päättyy riitaan. Siinä vaiheessa ei ole kiva olla samassa työpaikassa. Tämä näin yleisen elämänkokemuksen perusteella.

    Se riippuu yksilöistä. Saattaa toimia tai ei. Uteliaisuuden ja kokeilunhalun seuraukset on hyvä ymmärtää ja ottaa myös vastuu.
    Ikäkin merkitsee. Vanhemmat naiset eivät yleensä jaksa mitään leikkejä ymmärrettävistä syistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Se riippuu yksilöistä. Saattaa toimia tai ei. Uteliaisuuden ja kokeilunhalun seuraukset on hyvä ymmärtää ja ottaa myös vastuu.
    Ikäkin merkitsee. Vanhemmat naiset eivät yleensä jaksa mitään leikkejä ymmärrettävistä syistä.

    Niinpä, eli vanhemmat ei lähde noihin juttuihin ja nuorista osa voi lähteä, mutta ei osaa arvioida välttämättä riskejä ja ottaa niistä vastuuta. Riskipeliä etenkin työpaikalla. Toki jokainen ottaa mitä riskejä haluaa, mitäpä se muille kuuluu.

    Äänestä

Itse asiakkaana alkaisin mieluusti kevyeeseen suhteeseen naisen kanssa, jota näen noin kuukausittain hänen työpaikallaan. Tässä myös syy, että en tohdi lähestyä: jos olisin lukenut merkit väärin, voisi olla huono juttu hyvälle adiakassuhteelle. Enkä haluaisi vaihtaa toiseen.

Äänestä

Kaikilla pitäisi olla työrauha

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vietän suurimman osan hereilläoloajastani työpaikalla. Odotan että sinne ilmestyisi sopiva ehdokas. Väki on vaihtuvaa, joten mahdollista. Tällä hetkellä kaikki ovat varattuja, tai muista syistä sopimattomia.

Vapaa-aikaa on liian vähän, että ehtisi ravata riittävän usein missään, joten työpaikka on ainoa mahdollinen tapaamiselle.

Onko kukaan muu samassa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu