Purran haastattelu Ylen A-studiossa oli kummallista katsottavaa. Näin persoonallisilla kasvoilla varustettua valtiovarainministeriä ei varmaankaa voitu korvata haastatteluun kaksoisolennolla, joten oliko häneen työnnetty rauhoittavia aineita oikein urakalla? Hän ei haukkunut muita puolueita tai edellistä hallitusta ollenkaan, vaikka haastattelija jakeli syöttöjä lapaan useita kertoja.
Itse asiasta, eli valtion taloudesta hän ei juurikaan puhunut, mutta lupasi jatkaa hallitusohjelman noudattamista. Siinä koko haastattelu.
Ps. tarkkakorvaisimmat kuulivat kyllä noitumista taustalta kun haastattelu oli ohi.
Itse asiasta, eli valtion taloudesta hän ei juurikaan puhunut, mutta lupasi jatkaa hallitusohjelman noudattamista. Siinä koko haastattelu.
Ps. tarkkakorvaisimmat kuulivat kyllä noitumista taustalta kun haastattelu oli ohi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Saisiko linkin?
Sen kun katsot Ylen Areenasta.
Purra oli valmistautunut tosi PERUSteellisesti. Kuinkahan mömmöissä lienee ollutkaan?
Aikoinaan persujen jo edesmennyt kansanedustaja Tony Halme itse kertoi mediassa pitäneensä puheita eduskunnan puhujakorokkeella niin aineissa, ettei jälkeenpäin edes muistanut, mistä oli puhunut (papereistaan lukenut).
Kai tämän saa kirjoittaa, kun hän itsekin sen medialle kertoi noiden tavallistakin hektisempien vuosiensa aikana, joina hänen elämänsä luisui lopullisesti raiteiltaan?
Ei saanut raivokohtauksia?
oli ottanut hallasta mallia 🙂
Hyi helvetti.
Räyh räyh, sisulaisella raivolla....
A-studio oli "esitys" oli koko kansalle tarkoitettu. Persujen Pravdassa hän
latasi samana päivänä omalle kannattajille koko aivopesu-propagandansa,
kaikki mahdolliset syytteet edellisen hallituksen kaikille puolueille ja
oppositiolle ja ih-met-te-li miten h ä n t ä muka pidetään velanottajana !
Pää-Goebbels Halla-ahon koulutus on uponnut kisällitytön lanttuun 100 %:sesti!
Oli tietenkin ennen haastattelua kirjoittanut kaiken sapen pois mielestään. Onhan sekin tapa istua tattina televisiossa ja leikkiä jotain muuta henkilöä.
Demareilla takoo venttiili kanteen, kohta losahtaa, ja lataamoon.
Eiköhän se ole purra, jota lataamo kutsuu. Näkee josilmistä että täys hullu. Eli perus persu.
Ollut pari viikkoa hoidossa sa-kerhossa varmaankin
Purran A-studion oli "esitys" oli koko kansalle tarkoitettu.
Persujen Pravdassa hän latasi samana päivänä omille kannattajilleen
koko aivopesu-propagandansa,
kaikki mahdolliset syytteet edellisen hallituksen kaikille puolueille ja
oppositiolle ja ih-met-te-li miten h ä n t ä muka pidetään velanottajana 😇 !
Purralla on päällä sairaalan takki.
Persujen huoltola, Niuvanniemen psykiatrinen sairaala!
Purra ollut vuosihuollossa?
Presidenttipeliä. Tuli juuri parhaaksi ennen vaaleja kalastelemaan kokoomuksen äänestäjiä kovilla säästöpuheilla.
Ei tainnu mainita Purra mitään tulopuolesta kuten listaamattomien yritysten osingoista jotka lähes verottomia.
Niistähän tämä IMF tyyppi mainitsi, että valtiolle lisää tuloja.
Mutta Orpo-Purra kantavat hyvinrikkaille lisää VEROHELPOTUKSIA!
Purran huumetestin tulokset vaan viipyvät - miksi asia salataan Suomen kansalta.
ei testitulos näy virtsassa , kun hetken !
Ottaa huiksista. Saa pitemmänkin ajan käytön selville.
Hiuksista.
Ilman mitää sarvia ja hampaita sanottuna kiinnitin huomiota Purran katseeseen, joka siirtyili puolelta toiselle, alhaalta ylös. Aivan kuin Purra olisi vältellyt katsomasta edessään istuvaa toimittajaa. Stressiä näyttää pukkaavan, vaikka useampi lomailuviikko on takana.
Joskus haastattelukysymykset sovitaan etukäteen. Ehkä näin oli tässäkin tehty ja Purra pelkäsi toimittajan kuitenkin kysyvän jotain yllättävää.
Jostain syystä EK:n ja SAK:n edustajat eivät saaneet olla studiossa yhtäaikaa Purran kanssa, vaan tulivat vasta hänen haastattelunsa jälkeen.
Purra on taatusti saanut runsaan palautteen persujen takinkäännöstä ja äänestäjille valehtelusta. Toivottavasti tämä painaa hänen takaraivossaan, vaikka hän onkin lausunut, ettei empatia kuulu politiikkaan. Niin tai näin, on ilmeisen tukalaa istua a-studiossa, kun on valehtelemalla ja köyhälistön äänillä noussut hallitukseen ja siirtynyt puolustamaan eliitin etua.
Olkoot tukalaa mutta aivan väärin se että itse nauttii nyt ylellisyyksistä jotka on vilpillä saanut.