joka maassa on poliisi. oma, tai vieras

valitkaa tästä.
Poliisit ovat leikkaus Suomen kansasta, mutta valittu sieltä yläpään parhaimmistosta.
Kannatan ja ihailen.
:))))) Tuija
4599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vai leikattu yläpään parhaimmistosta? No mitenkäs tämä oikein ilmenee? Kyllä kokemuksen perusteella poliisimiehet ovat samanlaisia tunareita, kuin kaikki muutkin. Eipä kai muuten poliisikoulukaan valittelisi, että hyvistä hakijoista on vuosi toisensa jälkeen pulaa.

Äänestä

poliisikoulu tahtoo mahdollisimman suud´ren hakijajoukon, josta valita. Esim. 3800 hakijaa, kokeeseen 155 ja opiskelemaan 33-35.
Näin taso säilyy. Ylioppilaat/lukiolaiset ovat enemmistönä ja monellakymmenellä prosentilla on myös II-asteen tutkinto ja muutamilla / kurssi enemmänkin. Ylempikin.
Jos hakijoista otettaisiin akateemiset ja vastaavat, voisi kaikki kurssit täyttää näillä. Heistä jokainen ei kuitenkaan täytä poliisin muita ja moninaisia vaatimuksia. Siksi valtaosa itse kustakin joukosta putoaa pois. Omaa joukkoni oli 1130, kokeisiin kahdeksi päiväksi 150 ja sisälle 64, eli silloisesti ajatellen tuplamäärä, koska rahaa oli koulutukseen annettu. Että näin. Nyt olen töitä paiskinut 14 v ja mukavalta tuntuu, ainakin välillä. Palkkaa pitäisi tarkistaa, koska vaara on aina ovella.

Äänestä
  • Hannu S. kirjoittaa asiaa, mutta eihän kukaan pätevä jää poliisiksi vaikka sisään pääsisikin. Palkka on niin pieni, että kukaan pätevä ei halua loppuelämäänsä kuittailla juoksupojan liksaa. Poikeuksena ovat ne oik.kandit, jotka ovat aina rimaa hipoen selvinneet tenteistään ja joilla ei muuta mahdollisuutta ole kuin valtion kapea leipä.

    Äänestä

1) Asian tutkineen, sekä valitut, että opintosisällön toivon sinun pyyhkivän p3rs33s1 antamallasi kirjotuksella.

2) "valitkaa tästä." Mieluiten vieras poliisirikoksia tutkineena.


3) "Poliisit ovat leikkaus Suomen kansasta, mutta valittu sieltä yläpään parhaimmistosta."
Raamattu: "Kavahtakaa kirjanoppineita ja fariseuksia".
Käytäntö: Enpä montaa näin turhanpäiväistä koulutusta tiedä, missä hyvän kapasiteesin omaavalle ainekselle opetetaan suoraan sanottuna p4sk44.

4) "Kannatan ja ihailen." Ehkä se kertoo jotain omasta älykkyydestäsi.

Tutkija.
:))))) Tuija

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SUOMI-rakas kirjoitti:

valitkaa tästä.
Poliisit ovat leikkaus Suomen kansasta, mutta valittu sieltä yläpään parhaimmistosta.
Kannatan ja ihailen.
:))))) Tuija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu