SDP:llä on lähtenyt lakkomopo keulimaan vailla järkeä

Poliittinen lakko ei ole lakko, eikä mielenosoitus. Se on hyökkäys demokratiaa vastaan, koska kansa on valinnut Eduskunnan, koko kansan edustajat, hoitamaan asioita kansan puolesta. Se on demokratiaa. Jos joku hävisi vaalit, niin se ei oikeuta hyökkäämään Eduskuntaa eli demokratiaa vastaan.

Demarijohtoisten ammattiliittojen mopo on lähtenyt keulimaan oikein kunnolla. Aivan älytöntä. Onko ketään kotona siellä pääkopassa? Poliittiset lakot ovat poliittisia, ei asiallisia. Kokoontua saa ja osoittaa mieltä, mutta lakkoilu on epäeettistä, koska TESsit ovat voimassa ja se edellyttää työrauhavelvollisuutta. SDP ja Vasemmistoliitto paskat välittää. Sehän kuultiin televisiohaastattelussakin, kun vasemmistoehdokas sanoi, että varastaminen on ihan ok. Voi vittu!

Vuonna 1992 oltiin tilanteessa, jossa SAK oli kunnioitettavan Ihalaisen johdolla hyväksynyt kunnioitetun Sorsan muovaaman yhteiskuntasopimuksen. Silloinkin pari demarijohtoista ammattiliittoa lähti keulimaan: Metalli ja Paperiliitto ajoivat Suomen lamaan. Perkele. Lue ohesta dokumettia, miten meni. Hävetkää!

Tässä dokumenttia 1990-luvun tapahtumista, tuttuja asioita, ollaan vastaan, mutta ei tarjota mitään tilalle muuta kuin rettelöintiä. Ei välitetä sopimisesta. Kolmikanta ei kiinnosta.

"AHO palaa lama-aikaan tänään perjantaina julkaistavassa kirjassaan 1991 – Mustien joutsenten vuosi.

Hallituksensa säästötoimien vuoksi kansan epäsuosioon ajautunut ex-pääministeri avaa siinä lamavuosien päätöksenteon taustoja ja tulee samalla kumonneeksi monia aikaan liittyviä sitkeitä väitteitä.

Eniten Ahoa on jäänyt lamasta kaivelemaan juuri yhteiskuntasopimuksen kariutuminen.

Kalevi Sorsan johdolla neuvotellussa sopimuksessa oli tarkoitus toteuttaa sisäinen devalvaatio ja sitoutua kustannusten alentamiseen niin, että se olisi ratkaissut sekä viennin, velkaantuneen kotimarkkinasektorin että julkisen talouden ongelmia.

– Nyt on pyrittävä kunnolliseen ratkaisuun, sopimukseen, joka alentaa kustannuksia. Palkkalinjana se tarkoittaa nolla miinus lomarahat vuosille 1992 ja 1993. Jos sellaista sopimusta ei synny, budjetti on pakko tehdä kovimman jälkeen. Myös devalvaatio on siinä tapauksessa lähellä. Muuten ei selvitä, nuori pääministeri merkitsi päiväkirjaansa 8. elokuuta 1991.

TYÖNTEKIJÄJÄRJESTÖT eivät sopimisesta innostuneet. Ne tyrmäsivät kaikki hallituksen kaavailemat säästötoimet eivätkä pyynnöstä huolimatta esittäneet omiaan.

Vaikka kaikki myönsivät kansantalouden romahduksen ja siitä seuraavan julkisen talouden ahdingon, kukaan ei halunnut hyväksyä pienintäkään puuttumista oman jäsenkuntansa etuihin.

Viimein 19. lokakuuta yöllä puristettiin sovittelijaksi suostuneen Sorsan johdolla sopimus, jonka kustannusvaikutus olisi vastannut hallituksen tavoittelemaa 7,5 prosentin tasoa. Se olisi saatu laskemalla vakuutetun TEL-maksua neljä prosenttia sekä tulojen alennuksella, joka olisi vastannut 60 prosenttia lomarahasta.

Työantajajärjestöt ja SAK:n Lauri Ihalainen hyväksyivät ratkaisun, mutta Paperiliiton Antero Mäki ja Metalliliiton Pehr-Erik Lundh sanoivat kiertelemättä haluavansa devalvaation.

– ­Meidät on valittu nostamaan palkkoja, ei laskemaan niitä, Aho kertoo ay-johtajien sanoneen."

Paperiliitto ja Metalliliitto ajoivat Suomen syvään lamaan 1990-luvulla. Samalla tavalla tänä päivänä liiton jäseniä pidetään pelinappuloina "valtapelissä", jossa kysymys ei ole vallasta, koska valtaa, jota ei ammattiliitoille ole annettu, ei voi myöskään ottaa pois. Valta on Eduskunnalla. Kysymys on ammattiliittojen päättäjien rettelöinnistä. Ei oppineiden toimia.