Hyvät järjestelmät toimivat sääntöjen mukaan. Sääntöihin jää yleensä aukkoja ja näita aukkoja liberaalit, erityisesti markkinaliberaalit yrittävät hyödyntää. He maalavaat oman toimintansa harmaalle alueelle ja siten yrittävät oikeuttaa tekonsa.
Kun liberaalit alkavat joko hyväksikäyttämään porsaanreikiä säännöissä tai tietyisesti jättävät sääntöjä sekä rajoituksia tekemättä, niin ongelmat alkavat. Ongelmat alkavat vauhdilla leviämään erityisesti kun liberaalit ovat vallassa.
Hyvänä esimerkkinä toimii kun liberaalit ovat olleet koko 2000-luvun alun vallassa, niin diktatuurit ovat nostaneet päätänsä. Ensin tuli äärioikeistopuolueita ja niiden kannattajia EU:hun, eikä EU tehnyt mitään. Sitten venäjä hyökkäsi Georgiaan, eikä liberaalit tehneet mitään. Äärioikeisto sai Brexitin toteutumaan, eikä liberaalit tajunut mistä on kyse. Lopulta venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja liberaalit ihmettelee sormi suussa. Kiinan hyökkäystä odotellessa, ehkä liberaalit ollaan saatu vihdoin pois vallasta ja järki-ihmiset tilalle.
Joten oikeutettu kysymys onkin, onko liberaalius uhka maailmalle ja sen rauhalle?
Voidaanko liberaalius luokitella uhaksi maailmalle ja sen rauhalle?
Anonyymi-ap
2
302
Vastaukset
- Anonyymi
Voidaan. Alla on vain yksi esimerkki, joka liittyy maan lakien noudattamiseen ja kunnioittamiseen.
Oikeusministeri Leena Meri MTV:lle: Suomen lakia ja sharia-lain arvoja ei voi yhteensovittaa – "Maassa maan tavalla"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeusministeri-leena-meri-mtv-lle-suomen-lakia-ja-sharia-lain-arvoja-ei-voi-yhteensovittaa-maassa-maan-tavalla/8783288 - Anonyymi
Onneksi suomalaisilla perinneliberaaleilla eli sosiaaliliberaaleilla ei ole noita ongelmia. Tarkoittanet jenkkien liberaaleja .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192651
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861104
- 81064
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799