Mitäs ylpeilemistä siinä on? Entäs jos on syntynyt Juvalla tai Oulussa tahi Kristiinankaupungissa, voiko olla siitä ylpeä?
Tuli vaan mieleen, että siellä taustalla taitaa sittenkin olla jonkilainen kompleksi.
Jos kuitenkin keksitte syyn, jonka vuoksi Lieksassa syntymisestä löytyisi jotain, josta olla ylpeä, niin kertokaa se.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tätä ylpeilemistä:
"..paikkakunta kohonnut maailman johtavaksi alueeksi tieteen, taiteen, tutkimuksen ja teknologian alalla. Myös korkeakoulutuksessa Lieksa vetää vertoja mille tahansa maailman vastaavanlaisista paikoista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä alkuperäisasukkailla on todettu perintönä ja poikkeuksetta hätkähdyttävän korkea älykkyysosamäärä! Mensan suorittamilla laajoilla tutkimuksilla väestön äo on keskimäärin 174, jollaista ei ole milloinkaan missään muualla voitu todeta ja erityisen suurella todennäköisyydellä ei milloinkaan tulla toteamaan! Niinpä jokaista lieksalaista voidaan määritellä sanoilla "erittäin lahjakas ja pitkälle edistynyt nero."
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞