Hyvät ja arvoisat osapuolet!
I-lämmitäjä on jo palkattu, samoin II-lämmittäjä, sekä III-lämmittäjä, lyömään tarpeenvaatiessa metrin leppä- tai koivuhalkoa saunanpesään.
Paikallekutsuttuna itse "pääpiru", mitenkään halveeraamatta, sekä hänen toinen käskyläisensä, kaksi työnantajien osapuolta, sekä neljä työntekijäpuolen osapuolta.
Jokaiselle varattuna kolmos- tai nelosolutta kaksi pulloa/tölkkiä. Yksi kylmänä tai lämpimänä saunaan ja yksi jatkoneuvotteluihin pitkän tuvan/keittiönpöydän ääreen. Jos ja kun, se on toiminut ennenkin, toimii se myös tänäpänä. Oli sitten kyse työpaikkakohtaisesta tai paikallisesta tai isommista sopimuksista. Ei liene ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää, tajuta ja käsittää. Ottakaa selvää asioista. Ja, kas kummaa. Homma toimii. Kohtuu moitteettomasti. MENKÄÄ YHDESSÄ PORUKALLA SAUNOMAAN. :I

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.