Mikään ei velvoita kuerrättämään työttömyysturvaa valtion kautta.
Jos hallitus leikkaa sitä, AY liike voi tarjota paremman.
Duunari joka tapauksessa maksaa sen itse itselleen.
AY liike voi tarjota paremman työttömyysturvan, jos haluaa
6
94
Vastaukset
- Anonyymi
Totta, valtuo voi tajota minimin, jota jokainen voi täydentää maksamalla kassaan.
Siloin jokaisella on juuri niin hyvä turva kuin haluaa.- Anonyymi
Pakollinen osa voisi olla vaikka kolmannes nykyisestä ja sillä saa myös kolmanneksen.
- Anonyymi
Maksun voi suhteuttaa myö siihe, kauanko on ollut töissä.
Kyseessähän on vakuutus ja vakuutuksen maksajat yhdessä maksavat rahat toisilleen, kuten nytkin. - Anonyymi
Ainakin tuo poistaisi riitelyn SAK:n ja hallituksen väliltä koska molemmat saavat sen, mitä haluavat ja kaikkein parasta on se, että ihmiset saavat itse päättää.
- Anonyymi
Työttömyysturva on vakuutus. Työttömyysvakuutus, josta maksetaan työttömyysvakuutusmaksuja.
Kuten vakuutuksissa aina, vakuutuksen ottajat, eli täsdä tapauksessa työntekijät, maksavat itse vakuutuksesta maksettavat korvaukset.
Siksi työttömyysturvan muutokset näkyvät aina vastaavina muutoksina maksuissa.
On typerää kiistellä työtyömyysturvasta koska jos sitä pitää liian pienenä, voi aina säästää itse. - Anonyymi
Miksei SAK ehdota ansiosidonnaisen parantamista niillä maksuilla, joita se nyt kerää ansiosidonnaisen saamiseksi?
Nyt SAK:lla olisi mahdollisuus näyttää, että se on työntekijän asialla eikä itsensä.
Ei pitäisi olla vaikeaa tarjota lisävakuutusta koska kaikki vakuutukset muutenkin maksaa edun saajat eli sitä saa, mitä tilaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 966366
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283180Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859