Ihan sama mitä

Peräkylien pilkkihaalarit äänestää. Me urbaanit valitaan pätevin ehdokas eli Haavisto seuraavaksi tasavallan presidentiksi.
Pelätkää vaan muuttuvaa maailmaa oerunakellarissa.
Tsekkislovakia jaettiin urbaaniin ja länsimaiseen Tsekkiin ja junttien ja maalaisten Slovakian.
Pitäskö täälläkin kepu- ja petsulandia erottaa omaksi valtiokseen?
38353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Perskeput peräkylissä äänestävät jo seitsemännessä sukupolvessa SuurTuulipuvun ohjeiden mukaan ja samalla jaetaan kunnan auraus-ja halkourakat, toki myös uuden koulun rakentaminen. Pilkkihaalareita käytetään kesät talvet ja kumisaappaat kuuluu perskepun univormuun.

Äänestä
  • Ajattelin äänestää Haavistoa toisella kierroksella, jos Halla-aho tai Stubb vastassa, mutta nyt paljastui Haaviston kannattajien moukkamaisuus ja sivistymättömyys heidän ilmaistessaan rehellisen mielipiteensä maalaisista joten mieli muuttui. Hyvästi, Haavisto.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ajattelin äänestää Haavistoa toisella kierroksella, jos Halla-aho tai Stubb vastassa, mutta nyt paljastui Haaviston kannattajien moukkamaisuus ja sivistymättömyys heidän ilmaistessaan rehellisen mielipiteensä maalaisista joten mieli muuttui. Hyvästi, Haavisto.

    Pari ensimmäistä viestiä paljastaa todellakin karulla tavalla Haaviston kannattajien tason eikä se ole kaunista katsottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pari ensimmäistä viestiä paljastaa todellakin karulla tavalla Haaviston kannattajien tason eikä se ole kaunista katsottavaa.

    Kaikkien puolueiden kannattajissa tuppaa olemaan niitä, joiden retoriikka on yliampuvaa. Kannattaa kuitenkin tehdä äänestyspäätöksiä mieluummin varsinaisen ehdokkaan ja hänen puoluetoveriensa ulostulojen ja käyttäytymisen perusteella kuin netissä esiintyvien kannattajien kertomusten perusteella, jos ne ovat perusteettomia.

    Esim. yhdellä ehdokkaista ja hänen puoluetovereillaan on ollut varsin yleistä esittää rasistisia näkemyksiä. Kyseisen puolueen ehdokas on tuomittu oikeudessakin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä puolue on vastustanut vihapuheen kriminalisointia sananvapauden vuoksi. Siellä puolen ei ymmärretä, että sananvapaudellakin on rajansa, koska sitä ei ole tarkoitettu muiden ihmisten herjaamiseen.

    Maaseudun väkeä ei voi syyttää mistään muusta kuin, että he ovat vuosikaudet antaneet itsensä tulla erehdytetyksi yhden puolueen eli Kepun taholta. On perusteettomasti uskottu, että sääntelytalous ja alueelliset tulonsiirrot olisivat markkinataloutta ja maaseudun etu. Ne jos mikä ovat Suomessa olleet aitoa sosialismia, jota on yritelty peitellä joksikin muuksi. Tämän politiikan seurauksena maaseudulla on meno ollut alaspäin. Kansalaiset ovat alkaneet viime vuosina vihdoin tuon politiikan tuhovoiman ja Kepun kannatus on kääntynyt jyrkkään laskuun. Itä-Suomen tekohengitys on ollut nyt esillä Venäjän hyökkäyssodan vuoksi, kun kauppa Venäjän kanssa on ehtynyt ja turismin loppunut. Itä-Suomea ei kannata missään tapauksessa tekohengittää Kepun aluepolitiikalla. Ainoa tie on siinä, että myös Itä-Suomessa kehitetään kannattavaa markkinataloutta ja alueen elinvoima kasvaa sitä kautta. Se tuskin kasvaa millään haja-asutuspolitiikalla vaan tarvitaan vahvoja aluekeskuksia esim. Kuopion ja Lappeenrannan alueille.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ajattelin äänestää Haavistoa toisella kierroksella, jos Halla-aho tai Stubb vastassa, mutta nyt paljastui Haaviston kannattajien moukkamaisuus ja sivistymättömyys heidän ilmaistessaan rehellisen mielipiteensä maalaisista joten mieli muuttui. Hyvästi, Haavisto.

    Minä ajattelin äänestää Väyrystä, mutta en ole vielä löytänyt Väyrynen numeroa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pari ensimmäistä viestiä paljastaa todellakin karulla tavalla Haaviston kannattajien tason eikä se ole kaunista katsottavaa.

    Kepulaiset eivät ole muuta kuin pikkuisen salonkikelpoisempi versio persuista
    Sitä paitsi kaksi tällä palstalla esiintyvää keskustalaista upseeria todistaa väutteeni oikeaksi.

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🔞 ­­N­y­­m­­f­­o­­m­­­a­­­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Homostelkaa te siellä Helsingissä niin paljon kun sielu sietää. Muuhun ei teistä ole.

Äänestä
  • Suvaitsevaisena kepulaisena minä en luokittele ihmisiä sukupuolisen suuntaumisen perusteella. Sanon kuten Olli Rehn: "Kaikki me olemme Luojan luomia".
    Sen sijaan en hyväksy sitä, millaista ajatusmaailmaa kaksi ensimmäistä kommenttia edustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suvaitsevaisena kepulaisena minä en luokittele ihmisiä sukupuolisen suuntaumisen perusteella. Sanon kuten Olli Rehn: "Kaikki me olemme Luojan luomia".
    Sen sijaan en hyväksy sitä, millaista ajatusmaailmaa kaksi ensimmäistä kommenttia edustaa.

    Se suvaitsevaisuus loppui, kun joku oli ”väärää” mieltä.

    Tosiasia on, että rasisti joka kohtelee kaikkia tasapuolisesti, on loppujen lopuksi paljon yhteiskuntakelpoisempi kuin ”suvaitsevaiset”, jotka vainovat ”väärää” mieltä olevia ja vaativat fasistisesti ”väärien” mielipiteiden ilmaisemisen kieltämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tarkoitat selvästi suvaitsemattomilla persuja, jotka uhkailevat ampuvansa milloin kenetkin. Homot, mamulapset, lumenauraajat, maahantulijat jne. Sen lisäksi koomikko haastetaan oikeuteen kun kertoo totuuden Halla-ahosta.
    Viestiketjun aloittajan kommentit eivät ole "väärää mieltä" olevan henkilön kirjoittamia vaan lapsellinen purkaus. Keskustella voi myös asiallisesti ilman solvauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Se suvaitsevaisuus loppui, kun joku oli ”väärää” mieltä.

    Tosiasia on, että rasisti joka kohtelee kaikkia tasapuolisesti, on loppujen lopuksi paljon yhteiskuntakelpoisempi kuin ”suvaitsevaiset”, jotka vainovat ”väärää” mieltä olevia ja vaativat fasistisesti ”väärien” mielipiteiden ilmaisemisen kieltämistä.

    Keskustalaisten ei tarvitse osoittaa suvaitsevaisuuttaan siten, että eivät puolusta itseään ja arvojaan ja suvaitsevat kaikki solvaukset vaikenemalla.
    Itseään saa puolustaa vapaassa Suomessa.

    Äänestä

Tuo aloitus se onkin sitä valtiomiesmäistä argumentointia.

Panetellaan nyt ihmiset ja sitten toivotaan että äänestetään, kuten vasemmistovihreä haluaa. Ei kun anteeksi, eihän hän ole, hänhän irtisanoutui aatteestaan.

Oliko väsyneessä miehessä valtiomiesainesta eilisessä vasemmiston tentissä ylellä, jossa muka puhuttiin arvoista, mutta jotain muuta olivat siinä tapahtui.

Aika huonoja ehdokkaita kaiken kaikkiaan, mutta kyllä tuosta porukasta Stub, Rehn ja Halla-aho sellaisia, joiden soisi suomea edustavan.

Äänestä
  • Halla-aho on liian epävakaa persoona presidentiksi. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Ehdokkaat ovat parasta mitä eri puolueista Suomessa löytyy. Minusta näissä ehdokkaissa on useitakin hyviä ehdokkaita hoitamaan presidentin tehtävää. Jos minä saisin diktaattorina päättää, niin Olli Rehnistä tulisi presidentti. Haaviston, Stubbin, Uosukaisen ja Anderssonin uskon kyvyiltään kykenevän toimimaan presidentteinä.

    Aaltolalta puuttuu kokemusta politiikasta. Hän on kyllä asiantuntija ulko- ja turvallisuuspolitiikasta mutta presidentin tarvitsee myös tuntea suomalaiset ja heidän elinolonsa. Essayah on järkevä, mutta hänellä on esim. Israelin kohdalla sokea piste, jota määrittää uskonnollinen kohtalonuskoinen käsitys valitusta kansasta. Se on iso miinus presidentille. Presidentin ei tule perustaa politiikkaa tuhansia vuosia vanhoille tarinoille eikä tarok-korteille tai horoskoopeille. Harkimolla on hyviäkin ulostuloja, mutta hänen tietotasonsa ulkopolitiikasta on hyvin puutteellinen. Halla-aho edustaa kansalliskonservatiivista etnonationalismia, joka on ollut historiallisesti aina sotien ja sisäisten kahinoiden alkusyy ja siten erittäin vastenmielinen poliittinen suuntaus. Halla-aho on ehdokaista kansan suurin inhokki samalla kun hänellä on ehkä lähes viidenneksen kannatus. Onneksi kansan enemmistö osaa vielä ajatella tässä kohdin järkevästi. Suomi ei tarvitse omaa orbania.

    Äänestä

Minä äänestin Haavistoa. Ihan Putinin kiusaksi. 😂

Äänestä

Ei tule Haavistosta presidenttiä. On parhaimmillaan rauhanhierojana kolmannessa maailmassa.
Ei tule myöskään Halla-Ahosta. Onneksi enemmistö suomalaisista ymmärtää miksi.

Äänestä

Ei tule Rehnistä presidenttiä. Vaikka ilmikäytös, osa mielipiteistä jne ovat järkeviä, asuu miehessä peruskepu. Ja se on iso miinus ihmisessä.

Äänestä
  • Kepulaisuus on vain pikantti lisä Rehnissä. Se on muistutus menneisyydestä vähän niin kuin vanhojen Suomi-filmien tuulessa helmuavat viljapellot elokuun ukkosia odotellassa.

    Rehn edustaa puolueensa liberaalia siipeä. Siis sitä joka on halunnut päivittää Kepua enemmän nykypäivään. Valitettavasti tuo päivittäinen on kohdannut niin kovaa vastarintaa, ettei se ole oikein onnistunut. Rehn on myös toisin kuin keput yleensä varauksettoman EU-myönteinen ja ymmärtää tässä koko Suomen edun. Kepussa on näitä koko Suomen kepulaisia, johon Rehn kuuluu ja sitten sitä pesapallo-Suomen piirikisahenkeä, vahingollista kotiseuturakkautta eli paikalleen jämähtämistä.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kepulaisuus on vain pikantti lisä Rehnissä. Se on muistutus menneisyydestä vähän niin kuin vanhojen Suomi-filmien tuulessa helmuavat viljapellot elokuun ukkosia odotellassa.

    Ei näin,

    Maalaisliittolainen on maalaisliittolainen vaikka voissa paistaisi.
    Kepulaiiseksi liberaalit ajatukset pidentävät vain paistoaikaa ;-)

    Äänestä

  • Aloittaja

    mielipidepankki kirjoitti:

    Kepulaisuus on vain pikantti lisä Rehnissä. Se on muistutus menneisyydestä vähän niin kuin vanhojen Suomi-filmien tuulessa helmuavat viljapellot elokuun ukkosia odotellassa.

    Rehn edustaa puolueensa liberaalia siipeä. Siis sitä joka on halunnut päivittää Kepua enemmän nykypäivään. Valitettavasti tuo päivittäinen on kohdannut niin kovaa vastarintaa, ettei se ole oikein onnistunut. Rehn on myös toisin kuin keput yleensä varauksettoman EU-myönteinen ja ymmärtää tässä koko Suomen edun. Kepussa on näitä koko Suomen kepulaisia, johon Rehn kuuluu ja sitten sitä pesapallo-Suomen piirikisahenkeä, vahingollista kotiseuturakkautta eli paikalleen jämähtämistä.

    Minä olin 1990-luvulla opiskeluaikoina innoissani uudesta kaupungistuneesta kepusta.
    Kävin Yliopistolla mm. toista liberaalia Maria Kaisa Aulaa kuuntelemassa.
    Opiskelijapirukoissa kepulla oli tuolloin paljon kannatusta. Toki nuorsuomslaiset oli se kovin juttu.
    Varmaan kyse oli oman sukupolveni vastareaktiosta vanhempiemme vasemmistosuuntautumiselle.

    Äänestä

  • Voi tuota rottakoulun pimpparaudan soittajan kateutta ja katkeruutta, kyvyt ei riittänyt VKKta pidemmälle;-))))))))))

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Voi tuota rottakoulun pimpparaudan soittajan kateutta ja katkeruutta, kyvyt ei riittänyt VKKta pidemmälle;-))))))))))

    Kaarisulkuääliö taas pistää parastaan ja se ei todellakaan ole paljon.

    Äänestä

  • Maltillinen.konservat kirjoitti:

    Minä olin 1990-luvulla opiskeluaikoina innoissani uudesta kaupungistuneesta kepusta.
    Kävin Yliopistolla mm. toista liberaalia Maria Kaisa Aulaa kuuntelemassa.
    Opiskelijapirukoissa kepulla oli tuolloin paljon kannatusta. Toki nuorsuomslaiset oli se kovin juttu.
    Varmaan kyse oli oman sukupolveni vastareaktiosta vanhempiemme vasemmistosuuntautumiselle.

    1990-luvulla Nuorsuomalaiset oli tosiaan uusi raikas tuulahdus politiikkaan. Hieman ensialkuun kavahdin joitain heidän ajatuksiaan mm. yövartiovaltiosta, mutta ehkä se lopulta oli vain radikaali ylilyönti, jolla tähdennettiin ajatusten erilaisuutta menneeseen. Samaan aikaan Kepussa vaikuttivat tosiaan aiempaa liberaalimmat voimat ja myös Jäätteenmäen johdolla tasa-arvoon ja sosiaalipolitiikkaan painottuvat näkemykset.

    En tiedä sitä oliko kyse vastareaktiosta vanhempien vasemmistolaisuudelle. Minusta vaikutti, että se vastareaktio tapahtui jo edellisellä vuosikymmenellä jonkinlaisena politiikan vastaisuutena. Politikointi alkoi tipahtaa pois yliopistomaailmasta ja sitoutumattomuus oli yksi kannanottovirtaus. Mutta joka taistolaisuus loppui melkein kuin seinään 70-luvun lopulla eikä se sinänsä huono asia ollutkaan.

    Kepun uudet virtaukset eivät kuitenkaan oikein koskaan ottaneet täyttä tulta. Valitettavasti. Ja nuorsuomalaisuuskin hiipui. Ehkä liberalismi ja EU-myönteisyys kuitenkin vahvistuivat Suomessa näiden ryhmien ansiosta. Vasta Soinin populistien nousu loi valitettavan vastavoiman hyvälle kehitykselle. Halla-ahon ja Purran myötä kehitys on luistanut koko ajan vain huonompaan suuntaan.

    Äänestä

Mies voi lähteä Kepusta mutta kepulaisuus ei lähde miehestä.

Ajatusmaailma on polttomerkitty.

Äänestä
  • Miksi pitäisi lähteä. Paras ja ihmisläheisin puolue.

    Äänestä

  • Aika usealta vain tuo kepulaisuus on lähtenyt ja silmät avautuneet, kuin kissanpojilta.

    Täällä periferiassa, missä kepujen kannatus on huipussa, on erinomainen näköalapaikka nähdä, mitä kepulaisuus on. Tai on täällä se sitä ainakin on.
    Uskonlahkolaisuutta, junttaamista, tupapolitikointia. Sen myötä pikkuiset ympyrät, hyvävelijärjestelmät ja omanedun tavoittelut.
    Muutamalla sanalla sanottuna, vastenmielistä. Jos kepulandiasta puhutaan, niin se löytyy alueelta, missä on pieniä kuntia, Kuntatalous kuralla ja suvaitsemattomuus huipussaan.

    Sanoisinko että vastenmielistä

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Aika usealta vain tuo kepulaisuus on lähtenyt ja silmät avautuneet, kuin kissanpojilta.

    Täällä periferiassa, missä kepujen kannatus on huipussa, on erinomainen näköalapaikka nähdä, mitä kepulaisuus on. Tai on täällä se sitä ainakin on.
    Uskonlahkolaisuutta, junttaamista, tupapolitikointia. Sen myötä pikkuiset ympyrät, hyvävelijärjestelmät ja omanedun tavoittelut.
    Muutamalla sanalla sanottuna, vastenmielistä. Jos kepulandiasta puhutaan, niin se löytyy alueelta, missä on pieniä kuntia, Kuntatalous kuralla ja suvaitsemattomuus huipussaan.

    Sanoisinko että vastenmielistä

    Mitäs se Soini sanoikaan persuista: kylähulluja ja propellihattuja.

    Äänestä

Vihervasemmiston masinoimat lakot tulee sopivaan aikaan, onneksi keskusta ei ole niitä masinoimassa. :))

Äänestä
  • Kannatan lakkoja.

    Äänestä

Kepunaiset ovat kuin demarit... Hyviä tuhlaamaan muiden rahoja

Äänestä
  • Ja miehet myös... maaseudun elinkelvottomiin hankkeisiin

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja miehet myös... maaseudun elinkelvottomiin hankkeisiin

    Perskokkareet ottavat ennätysmäisesti velkaa että saavat rikkaille tarpeeksi verohelpotuksia ja muita etuuksia. 14,4 miljardia jo ensimmäisenä vuonna.
    Sipilä otti velkaa 6 miljardia 4 vuoden aikana.

    Äänestä

Slovakia ei ole erityisen maalainen. Tshekin väestöstä asuu kaupunkialueilla (käytännössä taajamissa) 74,7 prosenttia, Slovakian väestöstä 54,2 prosenttia. Vertailun vuoksi Suomen väestöstä taajamissa asuu 85,9 prosenttia.

Pääkaupungeissa asuvan väestönkin suhteellinen osuus on samaa luokkaa. Prahalaisten osuus on noin 12 %, bratislavalaisten osuus noin 8 %. Helsinkiläisten osuus on 12 %.

Maataloudesta toimeentulonsa saavien osuus on Tshekissä 2,3 %, Slovakiassa 3,8 %, Suomessa 3,3 %.

Äänestä
  • Onko noissa luvuissa huomioitu elintarvikeala ja kaupan osuus?

    Äänestä

Urbaanien mielestä kouluttamaton yliopistopudokas on kaikkein pätevin.

Ilmiselvästi kaupungit tyhmentää ihmisiä.

Äänestä
  • Fakta on vaan se, että maaseudulle jää suomalaisten pohjasakka ja siksi eivät omillaan tule toimee, eli tyhmyys tiivistyy maaseudulla, mutta kaupungissa ihminen viisastuu ja oppii näkemään suurempia kokonaisuuksia. Maaseudulla kokonaiskuva on navetan katolta näkyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Fakta on vaan se, että maaseudulle jää suomalaisten pohjasakka ja siksi eivät omillaan tule toimee, eli tyhmyys tiivistyy maaseudulla, mutta kaupungissa ihminen viisastuu ja oppii näkemään suurempia kokonaisuuksia. Maaseudulla kokonaiskuva on navetan katolta näkyvä.

    Edustatko sinä kaupungissa asuvaa? Kommenttisi todistaa juuri päinvastaista kuin väität. Muita halveksivat, suvaitsemattomat, itsetunnoltaan heikot asuvat kaupungeissa.

    Viisaat, suvaitsevaiset ja elämää laajasti ymmärtävät asuvat maasuedulla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Maltillinen.konservat kirjoitti:

Peräkylien pilkkihaalarit äänestää. Me urbaanit valitaan pätevin ehdokas eli Haavisto seuraavaksi tasavallan presidentiksi.
Pelätkää vaan muuttuvaa maailmaa oerunakellarissa.
Tsekkislovakia jaettiin urbaaniin ja länsimaiseen Tsekkiin ja junttien ja maalaisten Slovakian.
Pitäskö täälläkin kepu- ja petsulandia erottaa omaksi valtiokseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu