ei sieltä tule mitään jonnekin pitäis muuttaa.
Tolloilla suuret luulot te toimistoista
Anonyymi-ap
6237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tollo ole itse ympäriämpäri nettiä perseilevä 167
Ei oo sieltä tosiaan tullut mitään.
Mistä sieltä?
Juu, ei oo tullu ei.
Parempi vaan kun ei oo.
Te-toimiston pitäisi lain mukaan tarjota (hyviä) palveluita työttömille, syy siihen on valtion lakiin perustuvat vastuut (siitä, että työmarkkinoita ei ajeta esim. poliittisten ideologioiden ja muun ahneuden seurauksena sellaiseen tilaan että työpaikoilta poistetaan rahoitus).
No, todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta, valtiohan nimenomaan osallistuu siihen toimintaan jolla pilataan te-toimiston palvelut, jonka seurauksena ne ei olekaan enää palveluita työttömille, vaan ne ovat palveluita yritystoiminnalle, ja työttömien näkökulmasta em. "palvelu" on vain pakottamis- ja kiristämistoimintaa. Kiristysvälineenä mm. sosiaaliturva sekä lainvastainen valheiden levittäminen työttömistä kaikenlaisiin viranomaisyhteisöihin (mm. Kela ja kunnan sosiaalitoimi, mahdollisesti muuallekin)
Jokaisen kansalaisen pitäisi älytä pitää omat puolensa em. sortokoneistoa vastaan, kukaan ei teitä tule auttamaan vaan teidän pitää osata tehdä asioista lainvalvojalle hallintokantelu - koskien lainvastaista toimintaa.