Kekkonen oli diktaattori

... kertaan. No - eipä Kekkos-kaunaisille pahaa tee, vaikka lukisivat kahdesti. Tai sherifihän voi poistaa tuon ekan.

oivahärkönen kirjoitti:

... kertaan. No - eipä Kekkos-kaunaisille pahaa tee, vaikka lukisivat kahdesti. Tai sherifihän voi poistaa tuon ekan.

Kyllä tuo tekstisi on neljään kertaan, kummassakin avauksessa kahdesti peräkkäin! Luulinkin, että nyt on Oivan satoja kertoja pyörittämä levy urautunut niin pahoin, että neula on jäänyt lopullisesti jumiin toistamaan samaa uraa.

Minun ei tarvitse tuota kommentoida, sillä olen puhunut kyseisestä herrasta ja hänen ”saavutuksistaan” sen verran, että näkemykseni niistä tiedät. Niiden perustana ei ole ”usko, toivo ja rakkaus”, vaan historiantutkimukselliset lähteet ja omat tietoni ja muistikuvani kyseisestä ajalta.

Tuossa on kuitenkin pari saitille eilen tullutta linkkiä, joista voit hieman päivittää tietojasi, ettei tarvitse aina tuota loppuunkulunutta levyä pyörittää:

http://www.students.tut.fi/~meskola/kekkonen/neuvostoliitossa.html

http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=29612

En nyt ota kantaa kaikkeen, mitä Oiva kirjoittaa. Totean vaan, että asioista on esitetty erilaisia näkemyksiä ja Kekkosen asema Suomen poliittisessa historiassa on kiistanlainen ja kiistanalaisena se tulee pysymäänkin. Uutta valoa asiaan saadaan ehkä Moskovan arkistoista, jos ja kun aika menneeseen on riittävän pitkä.

Oiva väittää, että Kekkosella oli kansan valtaosan tuki takanaan eläessään ja jälkeenkin päin vähintään yhtä suuri osa arvostaa hänen politiikkaansa. Tästä osoituksena Oiva kertoo, että Kekkonen sai viimeisissä käymissään presidentinvaaleissa 86 % äänistä.

Oiva jättää kertomatta kokonaan, minkälaisia vaaleja nämä Kekkosen vaalit aina vuoden 1956 jälkeen ovat olleet. Vuoden 1956 vaaleissa noin puolet suomalaisista tuki Kekkosta, kun katsotaan vaalin lopputulosta. Vuoden 1962 vaalit Kekkonen hoiti noottikriisin avulla, jolloin vastaehdokas NL:n painostuksesta luopui.

Vuoden 1968 vaaleissa Kekkosella oli kaksi vastustajaa, Kokoomuksen asettama pankinjohtaja Matti Wirkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo. SDP ei asettanut omaa ehdokasta. Vaali oli Kekkoselle valtaisa pettymys, kun peräti kolmasosa äänesti protestiksi marginaaliehdokkaina pidettyjä Wirkkusta ja Vennamoa. Tästä ketkeroituneena Kekkonen ei suostunut enää normaaleihin vaaleihin, vaan hänet valittiin häpeällisesti Suomen demokratiaa loukaten poikkeuksettomissa oloissa poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1974.

Vuonna 1978 kaikki suurimmat puolueet oli Kekkosen takana ja vastaehdokkaina oli enää pienpuolueiden merkityksettömiä nimiä. Kyllä Tarja Halonenkin saisi 86 % äänistä tai enemmän, jos vastaehkkaina olisivat vain Timo Soini ja Bjarne Kallis. Tällainen "demokratia" ei tulisi kysymykseenkään tänä päivänä.

Kekkonen ja häntä tukevat tekivät kaikkensa, ettei Kekkonen joutuisi tilanteeseen, jossa olisi uskottava ja kilpailukykyinen vastaehdokas. Jos siihen ei ole uskallusta, on kyllä aika naivia puhua mistään kansan tuesta. Erityisesti on muistettava vuodet 1968-1974 välinen aika, jolloin myös eduskuntavaaleissa Kekkosen ja Keskustapuolueen politiikkaa vastaan protestoitiin voimakkaasti. Protestiäänet ohjautuivat ennen muuta SMP:lle, mutta myös Kokoomukselle. Tarvittiin erinäisiä temppuja, jotta kansan tahto silloinkin saatiin mitätöidyksi.

Keskustapuolueen valta romahti Kekkosen jälkeen. Se oli nimenomaan kansan arvio, kun päästiin taas demokraattiseen menoon. Keskustan vallaton kausi johtuu ennen muuta siitä, että se käytti valtaansa väärin demokratiasta piittaamatta Kekkosen valtakaudella. Keskustasta tuli Kekkosen hovipuolue ja käsikassara, minkä avulla Kekkonen saattoi toimia käytännössä samanaikaisesti sekä presidenttinä että pääministerinä. Yleensä silloin muodolliseksi pääministeriksi valittiin Kekkosen pienoismalli Martti Miettunen. Ahti Karjalainen sen sijaan oli aito pääministeri, jolla oli vallanhimoa jopa syrjäyttää Kekkonen. Onneksi NL:n edessä täysin horjuva Karjalainen ei pyrkimyksissään koskaan onnistunut.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Kyllä tuo tekstisi on neljään kertaan, kummassakin avauksessa kahdesti peräkkäin! Luulinkin, että nyt on Oivan satoja kertoja pyörittämä levy urautunut niin pahoin, että neula on jäänyt lopullisesti jumiin toistamaan samaa uraa.

Minun ei tarvitse tuota kommentoida, sillä olen puhunut kyseisestä herrasta ja hänen ”saavutuksistaan” sen verran, että näkemykseni niistä tiedät. Niiden perustana ei ole ”usko, toivo ja rakkaus”, vaan historiantutkimukselliset lähteet ja omat tietoni ja muistikuvani kyseisestä ajalta.

Tuossa on kuitenkin pari saitille eilen tullutta linkkiä, joista voit hieman päivittää tietojasi, ettei tarvitse aina tuota loppuunkulunutta levyä pyörittää:

http://www.students.tut.fi/~meskola/kekkonen/neuvostoliitossa.html

http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=29612

Lue lisää

... jatkuva kapanja Kekkosta vastaan. Lainailet muiden Kekko-kaunaisten kirjoituksia, missä ei ole mitään uutta; Jo Kauko Kare tiesi kertoa kaikki vuosikymmenet sitten.

Kun täällä hyökätään Kekkosen kimppuun, usein niihin vastaan. Tuokin oli arkistostani ottama vanha kirjoitus. Miksi minä aina sompailisin uutta. Kekkosen puolustus perustuu muutamiin asioihin, jotka puolustukirjoituksessa joudutaan aina toistamaan. Kaikki eivät ole niitä lukeneet niin paljon kuin Sinä, muille minä kirjoitankin pääasiassa.

Mielipidepankki kirjoitti:

En nyt ota kantaa kaikkeen, mitä Oiva kirjoittaa. Totean vaan, että asioista on esitetty erilaisia näkemyksiä ja Kekkosen asema Suomen poliittisessa historiassa on kiistanlainen ja kiistanalaisena se tulee pysymäänkin. Uutta valoa asiaan saadaan ehkä Moskovan arkistoista, jos ja kun aika menneeseen on riittävän pitkä.

Oiva väittää, että Kekkosella oli kansan valtaosan tuki takanaan eläessään ja jälkeenkin päin vähintään yhtä suuri osa arvostaa hänen politiikkaansa. Tästä osoituksena Oiva kertoo, että Kekkonen sai viimeisissä käymissään presidentinvaaleissa 86 % äänistä.

Oiva jättää kertomatta kokonaan, minkälaisia vaaleja nämä Kekkosen vaalit aina vuoden 1956 jälkeen ovat olleet. Vuoden 1956 vaaleissa noin puolet suomalaisista tuki Kekkosta, kun katsotaan vaalin lopputulosta. Vuoden 1962 vaalit Kekkonen hoiti noottikriisin avulla, jolloin vastaehdokas NL:n painostuksesta luopui.

Vuoden 1968 vaaleissa Kekkosella oli kaksi vastustajaa, Kokoomuksen asettama pankinjohtaja Matti Wirkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo. SDP ei asettanut omaa ehdokasta. Vaali oli Kekkoselle valtaisa pettymys, kun peräti kolmasosa äänesti protestiksi marginaaliehdokkaina pidettyjä Wirkkusta ja Vennamoa. Tästä ketkeroituneena Kekkonen ei suostunut enää normaaleihin vaaleihin, vaan hänet valittiin häpeällisesti Suomen demokratiaa loukaten poikkeuksettomissa oloissa poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1974.

Vuonna 1978 kaikki suurimmat puolueet oli Kekkosen takana ja vastaehdokkaina oli enää pienpuolueiden merkityksettömiä nimiä. Kyllä Tarja Halonenkin saisi 86 % äänistä tai enemmän, jos vastaehkkaina olisivat vain Timo Soini ja Bjarne Kallis. Tällainen "demokratia" ei tulisi kysymykseenkään tänä päivänä.

Kekkonen ja häntä tukevat tekivät kaikkensa, ettei Kekkonen joutuisi tilanteeseen, jossa olisi uskottava ja kilpailukykyinen vastaehdokas. Jos siihen ei ole uskallusta, on kyllä aika naivia puhua mistään kansan tuesta. Erityisesti on muistettava vuodet 1968-1974 välinen aika, jolloin myös eduskuntavaaleissa Kekkosen ja Keskustapuolueen politiikkaa vastaan protestoitiin voimakkaasti. Protestiäänet ohjautuivat ennen muuta SMP:lle, mutta myös Kokoomukselle. Tarvittiin erinäisiä temppuja, jotta kansan tahto silloinkin saatiin mitätöidyksi.

Keskustapuolueen valta romahti Kekkosen jälkeen. Se oli nimenomaan kansan arvio, kun päästiin taas demokraattiseen menoon. Keskustan vallaton kausi johtuu ennen muuta siitä, että se käytti valtaansa väärin demokratiasta piittaamatta Kekkosen valtakaudella. Keskustasta tuli Kekkosen hovipuolue ja käsikassara, minkä avulla Kekkonen saattoi toimia käytännössä samanaikaisesti sekä presidenttinä että pääministerinä. Yleensä silloin muodolliseksi pääministeriksi valittiin Kekkosen pienoismalli Martti Miettunen. Ahti Karjalainen sen sijaan oli aito pääministeri, jolla oli vallanhimoa jopa syrjäyttää Kekkonen. Onneksi NL:n edessä täysin horjuva Karjalainen ei pyrkimyksissään koskaan onnistunut.

Lue lisää

... romahti jo 66-vaaleissa, jolloin demarit nousuvat johtavaksi puolueeksi. Pääministerinä toimivat siitä lähtien pääsääntöisesti demarit, Paasio, Sorsa ja Koivisto. Kekkonen tukeutuikin sen jälkeen politiikassaan ensisijaisesti sossuihin.

Muilta osin kirjoituksesi on entisten lorujen toistoa, joihin en nyt jaksa enää vastata.

Mielipidepankki kirjoitti:

En nyt ota kantaa kaikkeen, mitä Oiva kirjoittaa. Totean vaan, että asioista on esitetty erilaisia näkemyksiä ja Kekkosen asema Suomen poliittisessa historiassa on kiistanlainen ja kiistanalaisena se tulee pysymäänkin. Uutta valoa asiaan saadaan ehkä Moskovan arkistoista, jos ja kun aika menneeseen on riittävän pitkä.

Oiva väittää, että Kekkosella oli kansan valtaosan tuki takanaan eläessään ja jälkeenkin päin vähintään yhtä suuri osa arvostaa hänen politiikkaansa. Tästä osoituksena Oiva kertoo, että Kekkonen sai viimeisissä käymissään presidentinvaaleissa 86 % äänistä.

Oiva jättää kertomatta kokonaan, minkälaisia vaaleja nämä Kekkosen vaalit aina vuoden 1956 jälkeen ovat olleet. Vuoden 1956 vaaleissa noin puolet suomalaisista tuki Kekkosta, kun katsotaan vaalin lopputulosta. Vuoden 1962 vaalit Kekkonen hoiti noottikriisin avulla, jolloin vastaehdokas NL:n painostuksesta luopui.

Vuoden 1968 vaaleissa Kekkosella oli kaksi vastustajaa, Kokoomuksen asettama pankinjohtaja Matti Wirkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo. SDP ei asettanut omaa ehdokasta. Vaali oli Kekkoselle valtaisa pettymys, kun peräti kolmasosa äänesti protestiksi marginaaliehdokkaina pidettyjä Wirkkusta ja Vennamoa. Tästä ketkeroituneena Kekkonen ei suostunut enää normaaleihin vaaleihin, vaan hänet valittiin häpeällisesti Suomen demokratiaa loukaten poikkeuksettomissa oloissa poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1974.

Vuonna 1978 kaikki suurimmat puolueet oli Kekkosen takana ja vastaehdokkaina oli enää pienpuolueiden merkityksettömiä nimiä. Kyllä Tarja Halonenkin saisi 86 % äänistä tai enemmän, jos vastaehkkaina olisivat vain Timo Soini ja Bjarne Kallis. Tällainen "demokratia" ei tulisi kysymykseenkään tänä päivänä.

Kekkonen ja häntä tukevat tekivät kaikkensa, ettei Kekkonen joutuisi tilanteeseen, jossa olisi uskottava ja kilpailukykyinen vastaehdokas. Jos siihen ei ole uskallusta, on kyllä aika naivia puhua mistään kansan tuesta. Erityisesti on muistettava vuodet 1968-1974 välinen aika, jolloin myös eduskuntavaaleissa Kekkosen ja Keskustapuolueen politiikkaa vastaan protestoitiin voimakkaasti. Protestiäänet ohjautuivat ennen muuta SMP:lle, mutta myös Kokoomukselle. Tarvittiin erinäisiä temppuja, jotta kansan tahto silloinkin saatiin mitätöidyksi.

Keskustapuolueen valta romahti Kekkosen jälkeen. Se oli nimenomaan kansan arvio, kun päästiin taas demokraattiseen menoon. Keskustan vallaton kausi johtuu ennen muuta siitä, että se käytti valtaansa väärin demokratiasta piittaamatta Kekkosen valtakaudella. Keskustasta tuli Kekkosen hovipuolue ja käsikassara, minkä avulla Kekkonen saattoi toimia käytännössä samanaikaisesti sekä presidenttinä että pääministerinä. Yleensä silloin muodolliseksi pääministeriksi valittiin Kekkosen pienoismalli Martti Miettunen. Ahti Karjalainen sen sijaan oli aito pääministeri, jolla oli vallanhimoa jopa syrjäyttää Kekkonen. Onneksi NL:n edessä täysin horjuva Karjalainen ei pyrkimyksissään koskaan onnistunut.

Lue lisää

...hyvää analyysia Sinulta! Noin se meni.

Siinä Jari Tervon kohutussa kirjassa "Myyrä", jota minäkin täällä piruuttani kehuin enemmän kuin se olisi ansainnut, oli muutamia hyviä kohtauksia. Yksi niistä oli se, jossa tuo romaanin keskushenkilö, Kekkosen henkivartija ym Jura Karhu sanoi eräälle vanhalle everstille olevansa Suomen laillisen presidentin palveluksessa. Siihen tuo eversti luetteli jokseenkin siten kuin Sinäkin nuo presidentinvaalit, ja mieleeni on jäänyt erityisesti se, mitä hän sanoi siitä poikkeuslaista:

"Niin, niillä vaaleilla oli todellakin osuva nimi, niissä poikettiin laista. Tiedättekö, etsivä Karhu, miksi kutsutaan laista poikkeamista? Sitä kutsutaan rikollisuudeksi".

Ihan talletan tuon Sinun hyvän analyysisi ja luvallasi saatan siitä jotain joskus käyttää, jos tarvetta tulee, lähteen tietenkin mainiten.

oivahärkönen kirjoitti:

... jatkuva kapanja Kekkosta vastaan. Lainailet muiden Kekko-kaunaisten kirjoituksia, missä ei ole mitään uutta; Jo Kauko Kare tiesi kertoa kaikki vuosikymmenet sitten.

Kun täällä hyökätään Kekkosen kimppuun, usein niihin vastaan. Tuokin oli arkistostani ottama vanha kirjoitus. Miksi minä aina sompailisin uutta. Kekkosen puolustus perustuu muutamiin asioihin, jotka puolustukirjoituksessa joudutaan aina toistamaan. Kaikki eivät ole niitä lukeneet niin paljon kuin Sinä, muille minä kirjoitankin pääasiassa.

Lue lisää

...kun me molemmat olemme löytäneet totuutemme, niin ei sen kertomisessa kovin monipuolisiin variaatiohin pääse. Mielestäni minä olen kuitenkin varioinut hieman monipuolisemmin, johtuen ehkä lähteitteni monipuolisuudesta.

Enkä minä suinkaan puhu aina vain Kekkosesta, en edes useinkaan nykyisin, enkä ainakaan kampanjoi häntä vastaan. En minä kuolleita vastaan taistele, kun elävienkin valistamisessa on tekemistä. Minä en ole mikään CITY-Keskusta, että taistelisin kaikkialla näkemiäni harhoja vastaan.

Á propos, C-K:n tultua mainituksi; käypä lukemassa tuo puoluetoverisi? avaus, jossa hän haastaa Matti Vanhasen hajoittamaan hallituksensa yms. yhtä viisasta ja rakentavaa, ja ota siihen kantaa, ole hyvä! Ihan totta, se saattaisi tehdä hyvää hänelle ja selventää meidän kaikkien käsitystä siitä, mikä on keskustalaisuutta sekä keskustan ja maan etu C-K:ta sentään monin verroin järkevämmän keskustalaisen mielestä, mikä ei.

Mielipidepankki kirjoitti:

En nyt ota kantaa kaikkeen, mitä Oiva kirjoittaa. Totean vaan, että asioista on esitetty erilaisia näkemyksiä ja Kekkosen asema Suomen poliittisessa historiassa on kiistanlainen ja kiistanalaisena se tulee pysymäänkin. Uutta valoa asiaan saadaan ehkä Moskovan arkistoista, jos ja kun aika menneeseen on riittävän pitkä.

Oiva väittää, että Kekkosella oli kansan valtaosan tuki takanaan eläessään ja jälkeenkin päin vähintään yhtä suuri osa arvostaa hänen politiikkaansa. Tästä osoituksena Oiva kertoo, että Kekkonen sai viimeisissä käymissään presidentinvaaleissa 86 % äänistä.

Oiva jättää kertomatta kokonaan, minkälaisia vaaleja nämä Kekkosen vaalit aina vuoden 1956 jälkeen ovat olleet. Vuoden 1956 vaaleissa noin puolet suomalaisista tuki Kekkosta, kun katsotaan vaalin lopputulosta. Vuoden 1962 vaalit Kekkonen hoiti noottikriisin avulla, jolloin vastaehdokas NL:n painostuksesta luopui.

Vuoden 1968 vaaleissa Kekkosella oli kaksi vastustajaa, Kokoomuksen asettama pankinjohtaja Matti Wirkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo. SDP ei asettanut omaa ehdokasta. Vaali oli Kekkoselle valtaisa pettymys, kun peräti kolmasosa äänesti protestiksi marginaaliehdokkaina pidettyjä Wirkkusta ja Vennamoa. Tästä ketkeroituneena Kekkonen ei suostunut enää normaaleihin vaaleihin, vaan hänet valittiin häpeällisesti Suomen demokratiaa loukaten poikkeuksettomissa oloissa poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1974.

Vuonna 1978 kaikki suurimmat puolueet oli Kekkosen takana ja vastaehdokkaina oli enää pienpuolueiden merkityksettömiä nimiä. Kyllä Tarja Halonenkin saisi 86 % äänistä tai enemmän, jos vastaehkkaina olisivat vain Timo Soini ja Bjarne Kallis. Tällainen "demokratia" ei tulisi kysymykseenkään tänä päivänä.

Kekkonen ja häntä tukevat tekivät kaikkensa, ettei Kekkonen joutuisi tilanteeseen, jossa olisi uskottava ja kilpailukykyinen vastaehdokas. Jos siihen ei ole uskallusta, on kyllä aika naivia puhua mistään kansan tuesta. Erityisesti on muistettava vuodet 1968-1974 välinen aika, jolloin myös eduskuntavaaleissa Kekkosen ja Keskustapuolueen politiikkaa vastaan protestoitiin voimakkaasti. Protestiäänet ohjautuivat ennen muuta SMP:lle, mutta myös Kokoomukselle. Tarvittiin erinäisiä temppuja, jotta kansan tahto silloinkin saatiin mitätöidyksi.

Keskustapuolueen valta romahti Kekkosen jälkeen. Se oli nimenomaan kansan arvio, kun päästiin taas demokraattiseen menoon. Keskustan vallaton kausi johtuu ennen muuta siitä, että se käytti valtaansa väärin demokratiasta piittaamatta Kekkosen valtakaudella. Keskustasta tuli Kekkosen hovipuolue ja käsikassara, minkä avulla Kekkonen saattoi toimia käytännössä samanaikaisesti sekä presidenttinä että pääministerinä. Yleensä silloin muodolliseksi pääministeriksi valittiin Kekkosen pienoismalli Martti Miettunen. Ahti Karjalainen sen sijaan oli aito pääministeri, jolla oli vallanhimoa jopa syrjäyttää Kekkonen. Onneksi NL:n edessä täysin horjuva Karjalainen ei pyrkimyksissään koskaan onnistunut.

Lue lisää

... että maassamme on ollut niin laajaa kansan tukea nauttinut presidentti, että vapaissa vaaleissa valittu eduskunta valitsi hänet poikkeuslailla presidentiksi eikä kansa osoittanut olevansa ratkaisusta eri mieltä seuraavissa eduskuntavaaleissa tai muutenkaan.

Kaiken huipuksi kansa valitsi tuon yli-ikäisen presidentin viidennelle kaudelleen ilman soraääniä ja aika hyvällä äänestysprosentilla. Poikkeuslain tavoin Kekkosen viidennen kauden takana oli myös se Kokoomus, jolle ne protestiäänet oman ehdokkaan muodossa eivät kelvannetkaan, kun ehdokas oli niin hyvä.

Sosialidemokraatit olivat Kekkoseen kaikkein eniten tykästyneitä, sillä hehän olivat ensimmäisenä pyytämässä Kekkosta asettumaan ehdokkaaksi vuoden 1978 vaaleissa. Ja suunnittelivat Kekkosta ehdokkaakseen vielä vuoden 1984 vaaleissakin, vaikka tämä ei sitten päässyt toteutumaankaan.