Toiset näkevät taustalla myös muuta. ”Turhamainen itsekeskeisyys, itsensä korostaminen, keikari, kokenut ulkoministeriön virkamies arvioi Stubbin aiempia heikkouksia.
Presidentinvaalikampanjassa hänelle on rakennettu vakavampaa imagoa, ja osa sanookin hänen vakavoituneen. Onko Stubb kypsynyt? Kaikki eivät usko siihen.
”Stubille on tärkeää se, miltä hän näyttää, miltä hän vaikuttaa, eräs politiikan vaikuttaja arvioi.”
”Oma henkilökohtainen brändi, sen mahdollisimman voimakas esillä olo on tärkeätä, toinen sanoo.”
”Kun vauhti on kova, ollaan itse suuria tähtiä ja harkintakyky ei ole aina matkassa mukana, eräs Stubbin tunteva sanoo.”
”Toisaalta sanotaan, että Stubb ei pystynyt viemään asioita läpi kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Siitä puuttui Alexin johtajuutta, läheltä seurannut lähde arvioi.”
”Leppoisa presidentti Stubb ei olisi, hänet pitkään tuntenut virkamies arvioi. Stubb on vahvatahtoinen, vaativa ja kärsimätön, vaikka julkisuudessa hänet tunnetaan leveästä valkoisesta hymystä ja rennosta imagosta.”
”Eräs kokenut diplomaatti uskoo, että Stubbistakin voisi tulla kärttyisä presidentti”
Kuka hän oikeasti on?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jahas, miljoonanikin tuorein nikki..🥱🥱
Mitäs sitä ap:lle muuta? Sen lisäksi ettei sinun harhaiseen päähän mahdu vieläkään mitä tarkoittaa sääntö joka edellyttää keskustelemaan palstan aiheesta? Mitä sääntöä rikot päivittäin vaikka olet vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan luotsi. Sinimusta...
Kysyin toisessa ketjussa että onko Alexander Stubb valeprofessori, sillä IS:n vaalikoneen mukaan Stubb kertoi että hänellä on korkeakoulututkinto MUTTA YLE:n vaalikoneessa Stubb itse sanoi että hänellä ei ole minkäänlaista korkeakoulututkintoa,.
Hän antaa itsestään falskin tuntuisen pinnallisen ihmisen kuvan.
Caj-Göran kuulosta muulta kuin suomalaiselta?