Miksi seksuaalisesta suuntautumisesta media vaikenee?

Anonyymi-ap

Voisikohan joku selittää, että:

Miksi on okei, että joku saa mediassa julistaa ja suorastaan päivitellä sitä (ihan omaa ja itse keksimäänsä arvoa), ettei Pekan homous muka saisi vaikuttaa mitenkään ihmisten äänestämiseen - ja että koko aihe jotenkin pitäisi vaieta kuoliaaksi eli sensuroida?

Koska saahan tämäkin asia vaikuttaa äänestäjään joka valitsee ihan itse ja itselleen presidenttiä VAALILLA. Sehän on ihan itsestään selvää Suomessa, että äänestys tapahtuu ja saa tapahtua täysin äänestäjän omien mieltymysten perusteella - vapaasti. Ja jos nyt edes etäisen objektiivisesti katsotaan ja vertaillaan, että mitkä kaikki muut asiat vaikuttaa äänestykseen ja ehdokkaan valintaan, niin ei seksuaalinen suuntautuminen ole siinä joukossa merkitykseltään edes sieltä vähäisimmästä päästä.

Olen siis ymmärtänyt, että demokratiassa enemmistö valitsee edustajansa miten haluaa ja se on ihan Ok. Siksi kaiketi on vaalisalaisuuskin, ettei koko valintaan tai sen perusteisiin ole mitään puuttumista yhtään kenelläkään. Ei siis pitäisi kenelläkään myöskään olla mitään kommentoitavaa saati peräti paheksuttavaa eri ihmisten käyttämustä valintaperusteista.

Sen sijaan,
ollenkaanhan selvää tai edes perusteltua ei minusta ole siis se väittämä, jonka mukaan esim. Pekan homous ei saisi vaikuttaa äänestämiseen. Ihmettelenkin kuka moisen valheen on keksinyt ja miksi sitä julkisesti sekä ilmeisen kritiikittä toistellaan kuin jotain umpivalhellista mantraa Pohjois-Korean Jumala-hallitsijasta?

Mitä on tämä pyrkimys vaikuttaa ihmisiin ja vaaleihin tällaisella höpötyksellä ja perusteettomalla ideologialla?

Joten:

Äänestäkää ihmiset mediasta ja julkimoiden höpinöistä huolimatta ihan tasan ketä haluatte presidentiksi teitä edustamaan.

Ja tehkää se demokraattisesti, mitään häpeilemättä ja juuri niistä syistä, miksi itse niin haluatte.

15

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki turhat somejulkkikset ovat tosiaan yhteen ääneen huutamassa, että pitää olla suvaitsevainen ja ettei homostelusta saa puhua.. jos toinen on julkihomo ja toinen julkiheteri, niin totta mooses siitä pitää saada keskustella. Vai onko homojen ystävillä pelko, että jos joutuisivat esim minun kanssani väittelemään siitä onko homo ihminen, niin voisivat tuoda vahingossa julki sen totuuden, etteivät hekään homppeleista oikeasti pidä, mutta koska perinteiset perhearvot eivät ole muodissa, niin someorjien on pakko esittää suvaitsevaista.

      • Anonyymi

        Marja Hintikkaa ei ole siunattu suurella älyllä. Yleensä tollon mölyäminen ei muuta mitään.


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        💋 ­­N­­y­­­m­­­f­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18242775

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Ei näytä vaikenevan. Seksuaalinen suuntautuminen on kaikista tärkein kriteeri pressaa valitessa. Minusta homous pitäisi kriminasoida.

    • Anonyymi

      Mikä onkaan Stubbin seksuaalinen suuntaus? Ei hän ainakaan hetero ole!

      • Anonyymi

        Hän on bi, mielestäni tästäkin tulisi avoimesti keskustella


    • Anonyymi

      Alexander on bi-seksuaali. Se on ihan ok. Pekka on homo. Sekin on ihan ok. Yksityisasioita. Kummallakin pitkä ja onnellinen parisuhde puolisoidensa kanssa.

      Onko Latvian presidentillä puoliso?

      Nämä homokammoiset ihmiset, jotka pitävät itseään vahvasti heteroina, ovat erittäin tarkoissa, eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa osoittaneet tuntevansa vahvaa vetoa samaan sukupuoleen. He eivät pysty peittelemään sitä testeissä, vaikka yrittäisivät, koska testit on tehty siten, että ne paljastavat ihmisen tietyt reaktiot tietyissä tutkimustilanteissa.

      Ja siksi monet homokammoiset saattavat pitää homoja ja lesboja uhkaavina, koska nämä muistuttavat heitä itseään heidän omista taipumuksistaan, kertoo moni tutkija maailmalla.

      He eivät näköjään tunnu tajuavan, mitä itsestään paljastavat, kun haukkuvat homoseksuaaleja. Antaisitte vain kaikkien kukkien kukkia.

    • Anonyymi

      Haavisto on tehnyt töitä maailman tiukimmissakin islamistisissa maissa. Tyypillinen reaktio siellä on, että sitten kun on jättämässä jäähyväisiä, sanotaan, että terveisiä kotiin pienen hymyn kanssa. Varsin hyvin tiedetään, että kyse on miesparista.

      Maailmalla tämä asia ei herätä enää niin suuria kysymyksiä. Latvian presidentti kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön. Ranskassa ja Luxemburgissa pääministerit kuuluvat niin ikään seksuaaliseen vähemmistöön.

    • Anonyymi

      Onneksi media ei ole vaiennut. Hyvä Matti Rönkä, olet presidentintekijä.

    • Anonyymi

      Kylläpä vitutti katsoa puoliseiskaa tänä iltana kun siellä nuotiolla sen juontajahomon vieraana oli haaviston panokaveri. Stubbin puoliso kyllä ihastutti.

      • Anonyymi

        Joillakin sitten on hankalaa.


      • Anonyymi

        Olisiko pitänyt olla heterojuontaja, koska oli heterovieras? Ei kai tuollaisia sääntöjä pidä olla mihinkään suuntaan.


    • Anonyymi

      Kyllä tämä sukupuoli öyhötys vituttaa eikö muuta jauhamista ole🙄! Maku meni pressa ehdokaisiin pii ja homo antaa olla ihan sama vaikka Mikki- Hiiri pressaksi😬

    • Anonyymi

      Siis mediahan nimenomaan nosti tän asian tikun nokkaan nimenomaan huonona asiana. En ymmärrä, pitäisikö sitten siitäkin puhua miksi joku on hetero eikä bi? Kuitenkaan sillä homoudella tai heteroudella ei ole väliä viran hoitoon ja se on fakta.

    • Anonyymi

      Lapin mies meni ravintolassa samaan pöytään missä istui kaksi naista ja koitti iskeä. Naiset sanoi että me ollaan lesboja. Lapin mies kysyi mikä se semmoinen lesbo on. Naiset sanoi että se on semmoinen joka nuolee toisen pillua. Tähän lapin mies: No lesbohan sitä minäkin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      126
      3730
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2423
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2078
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1031
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      950
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      45
      881
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      845
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      840
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      761
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      96
      750
    Aihe