Onko Ay-demari Rinteen tuki Haavistolle suuri haitta?

Ammattiliittojen poliittisista lakoista ei ole mitään hyötyä. Lakot eivät johda mihinkään hyvään. Kiukuttelun sijaan kannattaa mennä neuvottelemaan, kun kutsu on kerran käynyt. Paikka on ollut koko ajan olemassa. SAK on vain kävellyt ulos ja antanut ihmisille valheellisen kuvan, ettei neuvotteluja käytäisi. Lakkojen järjestäminen sillä verukkeella on kuin Putinin pelikirjasta. Kusetusta.

Pitää katsoa kokonaisuutta, eikä omaa napaa. Suomen talous on saatava kuntoon, Ihmiset on saatava töihin. Muuten palvelut heikkenevät. Sitäkö Teollisuusliiton Aalto ja Paperiliiton Vanhala ajavat hyökätessään hallituksessa olevia persuja vastaan? Hei Urpilainen putosi jo, ei tarvitse kampanjoida enää.

Poliittiset lakot veivät Urpilaiselta yleisön kannatuksen. Vastakkainasettelu ei ole kansan etu.

Poliittinen lakko ei ole lakko. Se ei ole edes mielenosoitus. Se on yhteiskuntaterroria, jossa yritykset ja kansa kärsii. Eduskunnalla ja sen hallituksella on kansan antama valtakirja toimia. Sitä pitää kunnioittaa. Trump ei kunnioittanut. Punainen ammattiyhdistysväki on Trumpin kanssa samalla linjalla. Häpeä.

Poliittisia lakkoja esiintyy, kun SDP on viltissä. Sieltä se heittää hiekkaa kentälle, mikä ei paranna peliä. Lakot ovat punaisia. Asioista ei ole kysymys. Onko lakkoliike haitta myös punavihreälle Haavistolle, kuten se oli Urpilaiselle?

Ay-demari Rinne ilmoittautui Haaviston kannattajaksi. Onko se suurikin mainehaitta? Rinne on tuomittu Pron laittoman lakon järjestämisestä ja hän joutui eroamaan pääministerin toimesta juurikin, koska sekaantui PAU:n Postin lakkoon.

Haaviston ainut pelastus olisi irtisanoutua koko punaisen ay-liikkeen kurmuuttamisesta. Riittäkö se?

Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Merja Kyllönen ja entinen pääministeri keskustan Juha Sipilä kannattavat Stubbia.
9154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yleisesti ottaen vihreät ja demarit ovat suuri haitta.

Äänestä
  • Samoin kokoomus, perussuomalaiset, kristilliset ja ruotsalainen kansanpuolue.

    Äänestä

  • juup,
    perskokkareet jatkaa lestan tiellä,
    suomen tuhoamisessa...

    Äänestä

  • On niistä poliittisista lakoista ollut sekin hyöty että noinkin tyhmä urputtaja
    on saanut äänioikeuden !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On niistä poliittisista lakoista ollut sekin hyöty että noinkin tyhmä urputtaja
    on saanut äänioikeuden !

    Minunkin mielestäni vihreiltä ja muilta kommunisteilta pitäisi äänioikeus perua.

    Äänestä

VAPU-SATASEN TUKI HAAVISTOLLE
SE EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA HAITTA TIETENKÄÄN OLE, PIKEMMITEN, SE ON HYÖTY, KERTOO SIITÄ KANSAKUNNAN SAAMASTA KOKONAIS-VALTAISESTA TUESTA, MITÄ TÄSSÄ ERITTÄIN VAIKEASSA JA ONGELMALLISESSA TILANTEESSA VOIDAAN ANTAA, SUKUPUOLISTEN VÄHEMMISTÖJEN TUEN LISÄKSI.

Äänestä
  • Auttaneenko tuo tuki, pientä ja hanaista tuntuu olevan, mahtanee olla peli jo pelattu.
    Savolaisittain sanottuna, " peli menetetty jo ennen aloitusta"

    Äänestä

Rosmosta ei muuta kuin haittaa.Transu sepi kyllä auttaa.

Äänestä

Rinteen tuki on iso voitto haavistolle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ammattiliittojen poliittisista lakoista ei ole mitään hyötyä. Lakot eivät johda mihinkään hyvään. Kiukuttelun sijaan kannattaa mennä neuvottelemaan, kun kutsu on kerran käynyt. Paikka on ollut koko ajan olemassa. SAK on vain kävellyt ulos ja antanut ihmisille valheellisen kuvan, ettei neuvotteluja käytäisi. Lakkojen järjestäminen sillä verukkeella on kuin Putinin pelikirjasta. Kusetusta.

Pitää katsoa kokonaisuutta, eikä omaa napaa. Suomen talous on saatava kuntoon, Ihmiset on saatava töihin. Muuten palvelut heikkenevät. Sitäkö Teollisuusliiton Aalto ja Paperiliiton Vanhala ajavat hyökätessään hallituksessa olevia persuja vastaan? Hei Urpilainen putosi jo, ei tarvitse kampanjoida enää.

Poliittiset lakot veivät Urpilaiselta yleisön kannatuksen. Vastakkainasettelu ei ole kansan etu.

Poliittinen lakko ei ole lakko. Se ei ole edes mielenosoitus. Se on yhteiskuntaterroria, jossa yritykset ja kansa kärsii. Eduskunnalla ja sen hallituksella on kansan antama valtakirja toimia. Sitä pitää kunnioittaa. Trump ei kunnioittanut. Punainen ammattiyhdistysväki on Trumpin kanssa samalla linjalla. Häpeä.

Poliittisia lakkoja esiintyy, kun SDP on viltissä. Sieltä se heittää hiekkaa kentälle, mikä ei paranna peliä. Lakot ovat punaisia. Asioista ei ole kysymys. Onko lakkoliike haitta myös punavihreälle Haavistolle, kuten se oli Urpilaiselle?

Ay-demari Rinne ilmoittautui Haaviston kannattajaksi. Onko se suurikin mainehaitta? Rinne on tuomittu Pron laittoman lakon järjestämisestä ja hän joutui eroamaan pääministerin toimesta juurikin, koska sekaantui PAU:n Postin lakkoon.

Haaviston ainut pelastus olisi irtisanoutua koko punaisen ay-liikkeen kurmuuttamisesta. Riittäkö se?

Vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Merja Kyllönen ja entinen pääministeri keskustan Juha Sipilä kannattavat Stubbia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu