Poliisien nopein vetäjä onko testattu

Jos poliisi kohtaa rikollisen jolla on ase taskussa tai vyön alla nopealla vedolla on merkitystä. Nopeampi voittaa.
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hämäläiset poliisit tuskin pärjää. Karjalaiset ehkä nopeimpia vetäjiä.

Äänestä

Villin Lännen nopein ase voittaa kaksintaistelut ovat satuja. Lähes aina toinen osapuoli ampui selkään, tai väijytyksestä. Samoin on Suomessa käynyt elävässä elämässä. Suomen Itsenäisyyden aikana yli 130 surmatusta poliisista murhaaja on ampunut selkään, tai väilytyksestä. Myös puukotuksia on sattunut saman kaavan mukaan, poliisi on yllätetty. Tosin nykyisin poliiseilla on yllään alle puettava luotiliivi.
Aikoinaan Lahden moottoritiellä oli auto ajanut pois tietä kaistojen väliin. Sattumalta paikalle osui moottoripyöräpoliisi, kun auton kuljettaja oli puukottamassa auton ulkopuolella tyttöystäväänsä. Tällöin moottoripyöräpoliisin nopea ase voitti puukkomiehen, poliisi ampui puukottajan ja nainen jäi henkiin. Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen.

Äänestä
  • Poliisit ampuvat myös toisiaan ja itsejään kyttisten taukotiloissa. Esimerkkejä on vaikka kuinka,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos poliisi kohtaa rikollisen jolla on ase taskussa tai vyön alla nopealla vedolla on merkitystä. Nopeampi voittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu