Juontaja Marja Hintikka kertoo Iltalehden haastattelussa, että tukee työtaistelutoimia täydestä sydä

Anonyymi-ap

Juontaja Marja Hintikka kertoo Iltalehden haastattelussa, että tukee työtaistelutoimia täydestä sydämestään.

– Omasta arjestani ei tulisi yhtään mitään ilman yhteiskunnan tarjoamaa laadukasta varhaiskasvatusta. Päiväkoti on tärkein tukiverkkoni. Toimiva varhaiskasvatus luo yhteiskuntaan tasa-arvoa ja tutkitusti vähentää lasten kokemaa eriarvoisuutta, Hintikka kommentoi Iltalehdelle.

Hänellä on juontajapuolisonsa Ile Uusivuoren kanssa kolme lasta.

Myös somevaikuttaja Henna Kalinainen kertoo samassa Iltalehden jutussa, että hänen perheessään arkea on jouduttu sumplimaan uusiksi lakkojen takia. Kalinaisen päiväkoti-ikäinen lapsi menee lakon aikana isovanhemman luo hoitoon, lehdessä kerrotaan.

– Se, että joudumme järjestelemään töitä tai lapsen hoitoa, on täysin mitätön asia verrattuna siihen, kuinka monen ihmisen työoloista taistellaan. Lakko on loppupeleissä varmasti meidän kaikkien hyväksi, Kalinainen sanoo IL:lle.

LAKOSTA huolimatta kaikissa kaupungeissa osa päiväkodeista pyritään pitämään auki, mutta ensiopetusta ei järjestetä lakkopäivinä.

Helsingissä suurin osa päiväkodeista ja perhepäivähoidosta sekä kaikki leikkipuistot suljetaan lakkopäiviksi.

Espoossa pyritään puolestaan siihen, että jokaisella palvelualueella olisi osa päiväkodeista auki klo 8–16. Vantaalla taas toivotaan perheiden järjestävän lasten hoidon itse, jos se vain on mahdollista.

Tämän viikon lakot vaikuttavat päiväkotien lisäksi myös muihin työpaikkoihin.

Ammattiliitoilla on monia ylihuomiseen jatkuvia lakkoja teollisuudessa, energia-alalla, rakentamisessa ja kiinteistöpalvelualalla.

1

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      😋 ­N­­­y­­m­f­­o­­m­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18243985

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe