Aiemmin kirjoittelin sellaisesta innovaatiosta että auton valot voisi ohjata olemaan oikeanlaisia suhteutettuna spektreihin eli polaroidisia ja siten tuulilasit voisi olla polaroidisia siten että vastaantulevan auton isoimmatkaan pitkät valot eivät näkyisi tuulilasin läpi kuin hallitusti.
Tällä tavalla on mahdollista tehdä nyky teknologialla hyvin helposti ikkuna joka on siten polaroidinen että kun siihen suuntaa oikeita valoja niin siinä ikkunan pinnassa tulee se kuva / kuvio / teksti esille mikä siihen pintaan ohjataan.
Esimerkiksi vastaantuleva auto voi ohjata älyllä jokaiseen vastaantulevan auton tuulilasiin tekstin joka ilmoittaa tarvittuja tietoja, kuten esimerkiksi hälytyksessä oleva ajoneuvo voi ilmoittaa tulemisensa. Eli tällaisia liikennesääntöjä jotka ovat hetken tilapäisiä toteumia.
Tällainen polaroidi ikkuna on helppoa tehdä ja lampun kennolla osoittaa "ampua" haluttu valo siten että valoa ei ikkunan läpi näe mutta sen tuoma esitys tulee ikkunaan näkyviin.
Esimerkiksi televisio on helppoa tehdä tulevaisuudessa tällä tavalla.
Siinä onnistuu polaroidisuuden asetelmien ansiosta myös 3d ja hologrammi hyvin yksinkertaisella ja helpolla ja lähes ilmaisella tekniikalla joka jo nyt on olemassa.
Ikkuna ja tuulilasi ja televisio innovointia.
Anonyymi-ap
0
114
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4666624Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1953952Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262060Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1391476Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356- 681186
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te821148- 631105
- 471075