Iskä jorisee oikeinkirjoituksesta ja elämästä

Anonyymi-ap

Oikeinkirjoituksellako ei ole merkitystä? Minä en olisi koskaan saanut nykyistä duuniani jos en olisi opetellut äidinkieltä kunnolla ja olen saanut siitä kiitosta.

Kutsun itseäni iskäksi, koska olen ylpeä kaikista lapsistani. Kaikki isäänsä parempia kaikessa.

Oikeinkirjoitus eli ortografia on kielen kirjoitussäännöstö. Oikeinkirjoitus kattaa sekä sanojen kirjoittamisen että välimerkkien käytön, kuten suomen pilkkusäännöt.

Äidinkielen kirjoitustaidosta ilmenee henkilön sivistys, koulutus ja kielellinen lahjakkuus, mahdollisesti jopa ammatti. Oikeinkirjoituksesta ja laajasta sanavalikoimasta ilmenee kirjoittajan kyky oppia ja kehittyä.

Oikeinkirjoitus on kohteliaisuus tekstin lukijaa kohtaan. Sitä on helppo lukea ja palstajako auttaa tässä erottaen kappaleet toisistaan.

Oikeinkirjoituksesta, palstajaosta ja laajasta sanavalikoimasta ilmenee myös kirjoittajan kokemus ja perehtyminen asiaan josta hän kulloinkin puhuu. Siitä ilmenee myös kirjoittajan keskittymiskyky ja äly.

Heikkolahjaisuus ja keskittymiskyvyn puute näkyy kirjallisessa ulosannissa heti.
Sellaista tekstiä on raskasta lukea. Yksikään kustantaja ei julkaisisi kirjaa joka olisi täynnä kirjoitusvirheitä ja olisi erittäin vaikealukuinen.

Tietokirjallisuudessa ja dokumentoinnissa asiavirheet ja subjektiivisuus ovat anteeksiantamattomia virheitä.

Argumentointivirheet ovat yleisiä kaikille. Niitä on niin paljon, että jos ne kaikki onnistuisi välttämään, ei jäisi kuin suu auki.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe

Tuota olisi jokaisen syytä hieman tutkailla, sillä sieltä löytää itsensä monesta kohtaa.
Tärkeimpiä argumentointivirheitä joita tulisi välttää ovat:

-Henkilökohtaisuuksiin meneminen
-Omahyväisyys
-Loukkaus
-Yleistäminen
-Itseen yleistäminen (sorrun tähän usein)
-Seurauksiin vetoaminen
-Sääliin vetoaminen
-Perinteisiin vetoaminen (sorrun tähän usein)

-Kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden (esim Israelin käytös)
-Syyllistäminen assosiaatiolla

-Yhdentekevä johtopäätös (kieltäydytään totuuden tunnustamisesta)
-Kehäpäätelmä (tyhmät ihmiset sortuu näihin jatkuvasti)
-Vaikenemiseen vetoaminen (ärsyttävyyden huippu)

-Moralistinen virhepäätelmä (käänteinen Humen giljotiini) (väitetään asiaa todeksi siksi, että se on toivottava) (hurskastelijoiden rakastama argumentointivirhe)

-Hätäinen yleistys ja hätäinen päätelmä (niinikään tyhmien ja pelokkaiden ihmisten osoitus logiikan puutteesta ja kyvyttömyydestä ymmärtää kokonaisuuksia)

-Occamin partaveitsen virheellinen käyttö (yksinkertaisin selitys on ainoa oikea selitys)

Näitä on jokaisen hyvä tutkailla ja miettiä omalta osalta kuinka paljon näistä osuu omalle kohdalle.

Jokaisella meistä on persoonallisuushäiriöitä, pakkomielteitä, pakkoajatuksia ja totuttuja käytösmalleja jotka ei imartele. Lapsuuden väärät auktoriteetit vaikuttaa hautaan saakka.

Kaikelle on syynsä. Minua esimerkiksi on epäilty täällä väkivaltaiseksi, mutta totuus on että inhoan väkivaltaa ja pelkään sitä. Siksi opettelin valmistautumaan sen kohtaamiseen.

En kirjaimellisesti tapa kärpästäkään, vaan ohjaan sen ikkunasta ulos. Samoin hämähäkit, hiiret, rotat, käärmeet jne. Palautan ne luontoon.

Sen sijaan tappaisin täysin epäröimättä ihmisen, joka tarkoituksella uhkaisi läheisteni henkeä esimerkiksi lähestymällä heitä aseen kanssa tai toistuvin uhkauksin. En tuntisi edes omantunnon tuskia enkä välittäisi omasta tuomiostani.

Nuorena käytös oli impulsiivista, myöhemmin tilanteenhallintaa kokemus -ja harrastuspohjalta.

En tiedä mikä oli tilanne muualla ja mikä on tilanne nuoremmilla polvilla nykyisin, mutta meilläpäin "Lahessa" vallitsi 70-80- luvuilla kulttuuri, jossa aina poikien kesken mietittiin sitä kuka on kovin ja kuka voittaa kenetkin.

Velipoikani oli aikamoinen kingi omassa possessaan ja kuusi vuotta minua vanhempana hän oli esikuvani.

Legendat levisivät, kuten esimerkkinä se kuinka velipoika tyrmäsi joukkotappelusta pakoon lähteneen potkaisemalla hollannikkaan jalastaan kuuden metrin päästä takaraivoon.

Olin koulukiusattu 9-12 vuotiaana. Kiusaaja oli "paras" kaverini. Se meni fyysiseksi loppuvaiheessa. Olin häntä aina isompi ja vahvempi, mutta hänellä oli sadistinen ja narsistinen henkinen yliote minusta ja alistuin kuin koira.

Hänestä näki että hän sai tyydytystä kyykyttämisestäni. Pääsin hänestä eroon 13 vuotiaana kun aloitimme yhdessä karaten. Hänelle tuli järkytyksenä se miten ylivoimainen olin ja hän lopetti harrastuksen tekosyihin vedoten.

Kaveriporukkani vaihtui reiluihin jätkiin jotka ovat minulle rakkaita edelleen, osa rakkaita muistoja. Teini-iässä toimin heidän puolustajanaan ja huomasin että nyrkeissäni asuu nukkumatti.

Jo armeijan jälkeen aloin varomaan ylireagointia ja niinpä ne kaikki tappelut jäivät suurimmaksi osaksi sinne nuoruuden ja lapsuuden aikakaudelle. Vain muutamia itse -tai toisten puolustamistilanteita sen jälkeen.

Viimeisin tyrmäys oli 2016 kesällä pohjanmaalaisissa "kyläjuhlissa" jossa linnanvenkula käyttäytyi törkeästi seuralaistani kohtaan.

2010

30

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaaha sinä olet sekoamassa, hoidappas itsesi asiantuntijan pakeille, ettei tilanne pääse pahemmaksi mitä se jo nyt on, perkele nuo mielenterveyshaasteet, enpä haluaisi vaihtaa paikkaa sinun kanssasi.

      Sinun täytyy alkaa ottamaan vastuu elämästäsi ja tekemästäsi, ilmeisesti on perjantai ja turhautumisesi on purkautumassa halpaan riisiviinaan, kuten monasti ennenkin...
      By NumBall HHN 63v.

      ps. kirjoilijoilla on oikolukijat, jo kauan ennen tietokone aikaa, yksikään ammattikirjailija ei kirjoita virheetöntä tekstiä, siksi kaikki kirjallisuus oikoluetaan.

      • Anonyymi

        Kerron pienen tarinan, kirjoitustaidosta se sen osaamisesta, olin 80 luvun lopussa annan ja eerikin kulmassa pc-micro nimisessä kaupassa, myymälän hoitajana, sisään tuli A. Paasilinna niminen kirjailija joka oli kiinnostut tekstinkäsittelylaitteesta, myin hänelle pc tietokoneen sekä printerin sekä Notabene nimisen tekstinkäsittely ongelman, joka oli mielestäni parempi kuin WordPerfect, tuo Notabene on vieläkin voimissaan vaikka aikaa on mennyt kolme neljäkymmentä vuotta.

        Kävin herraa opettamassa viitisen kertaa käyttämään pc:tä ja se oli helvetin vaikeaa, kun herra oli tottunut kirjoituskoneeseen, kunnes hän alkoi sisäistää ideaa, mitä etuja tämä tarjoaa verratuna kirjoituskoneeseen, silloin ei vielä ollut kunnollista oikolukua, mutta kun kirjoituskoneella oli tullut virhe piti koko liuska kirjoittaa uudelleen, osa korjasi lakalla, osa teipillä, mutta korjattava oli.

        Herra valitti minulle että tämä on vaikeaa, kun on tottunut kirjoituskoneeseen, luovuus katoaa kun pitää miettiä että mitä nappia painan seuraavaksi, ihan kun ei pitäisi painaa kirjoituskoneessa...

        No meni muutama vuosia, ja paljon hermoja, herra soitti kerran että nyt on ensimmäinen kirja valmis pc koneella kirjoitettu, nyt hän ymmärtää mitä etuja tässä on, voi korjata helposti, muuttaa kässäriä tarpeen mukaan.

        Kässäri oli herralla sellainen ohje mihin kirja tulisi timelinen mukaisesti päättymään, kooltaan noin yksi A4 missä oli etukäteen kirjoitettu käsin kynällä, siis karkea käsikirjoitus... Tämä kuulemma auttaa pitämään kirjoitettava teksti aisoissa ja poistaa rönsyt.

        By NumBall HHN 63v.
        ps. Tämä tarina on tosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerron kolmanen tarinan, kirjoitus taidosta ja, amatista... kun olin lentokapteeni, minulla oli lento eno puhtaaksi kirotti tuataksoni... ...perkkele... tuataksoni.

        By NumBall HHN 63v.
        ps. Tämäkin tarina on tosi.

        Muista se hoitoon hakeutuminen, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta, muuten taas kohta alkaa pukkaamaan kattiloita, framelle.

      • Anonyymi

        Jos et alituiseen sairaalloisesti ja pakkomielteisesti vittuilisi, niin sinua ei huomautettaisi vammaisuudestasi.

    • Anonyymi

      He he! Aloittajan tekstin toisessa virkkeessä on kaksi pilkkuvirhettä. Muitakin kielivirheitä on. Minua ja asian ymmärtämistä ne eivät sinänsä haittaa. Mainitsenpahan vain, koska virheettömyys on aloittajan mielestä tärkeätä.

    • Anonyymi

      Asiallista asiaa kirjoitustaidosta.

      Vaikka lukihäiriöisten mieliksi siitä ei paljoa puhuta, mutta kyse on lääketieteellisestikin vammaisuudesta ja aivovauriosta. Sen asteet vaihtelee lievästä vakavaan ja tämä Hua Hinin mies on siellä erittäin vakavasta päästä. Ei riitä että hänellä on erittäin paha lukihäiriö ja luetun ymmärtämisen häiriö, vaan hän on lisännyt siihen patologisen vittuilun ja valehtelemisen. Voidaan puhua hänestä ihmisenä joka ei tule kenenkään kanssa toimeen eikä pärjää missään yhteisössä eikä työssä. Minutkin täysin ennestään tuntemattoman miehen hän on haukkunut jokaisella lomallani ensimmäisestä kirjoituksestani 2019 tänne.
      Jokaisen kirjoituksen ja jokaisen kuvani on haukkunut ja teki kuvastani pilkkaa leikaten kuvastani pääni irti pilkkamielessä. Naamani oli kuulema läski jo 2019 ja epäili minua lapsiinsekaantujaksi.

      WIkipedia kertoo aika suoraan mistä on kyse.

      "Lukemisen erityisvaikeus (yhdessä kirjoittamisen erityisvaikeuden kanssa: lukivaikeus, lukihäiriö) eli dysleksia on todennäköisesti neurologinen tai neurobiologinen häiriö. Sen oireita voivat olla esimerkiksi lukemisen hitaus tai vaikeus sekä samankaltaisten äänteiden oikeinkuulemisen vaikeus; lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeudessa myös kirjoittamisessa kirjainten tai niiden paikan sekoittuminen, kirjainten poisjäänti, ylimääräisten kirjainten lisääminen tai sanojen puuttuminen. Lukemisen erityisvaikeuden syynä olevia geenivirheitä on löydetty ainakin neljä ja sen vakavuutta kuvataan asteikolla yhdestä neljään. Lukihäiriö vaikeuttaa lukemista, kirjoittamista ja luetun ymmärtämistä"

      Hua Hinin neropatti haukkui 2019 minut siitäkin että olin vuokrannut polkupyörän. Se oli hänestä todella naurettavaa ja hän kertoi ettei minulla ole varaa liikkua vespalla tai autolla. Katsotaanpas kohta mitä hän keksii avobemarista, jota tässä odotellaan juuri saapuvaksi hotellille. Bangkokiin viikonlopuksi.

      Sairaspohkeinen mies

      • Anonyymi

        Tervehdys! Olen päässyt tuohon kerhoon mukaan, jossa ei voi kirjoittaa eikä sanoa mitään ilman että tuo "Pasaseksi" kutsuttu apina ei olisi kimpussa hyeenan lailla. https://ibb.co/RjkHDRB
        Viimeisimpänä olen nykyään naurettava "silkkipaitapoju" joka on ostanut Mikes Mallilta kiinalaisen muovipaidan ja esittelen sitä silkkisenä, enkä tiedä aidosta silkistä mitään eikä minulla ole rahaakaan aitoon silkkipaitaan koska olen köyhä.

        Köyhyyteni osoitukseksi nappasin juuri kuvan, kuinka syön Seiskan mikroruokaa ja vielä kaksi keitettyä kananmunaa siihen päälle. Taustalla golbägin päällä roikkuu se kiinalainen muovinen kopiopaita Mikes Mallilta. Kohta saan kuulla miten naurettavaa on syödä Thaimaassa mikroruokaa ja kananmunia, josta toista en ole edes osannut kuoria kunnolla ja lattialla lojuu lippalakki härskisti ja pöydällä on rihkamaa. Katselen telkkarista sporttia, sekin varmaan on todella naurettavaa tulla Thaimaahan katselemaan telkkarista urheilua.

        Mainitsin nuo asiat koska jos en olisi maininnut, se olisi jäänyt hänen tehtäväkseen. Kananmunat on muutes hyvä ja terveellinen välipala. Syötiin golfklubilla mutta suihkun jälkeen oli jo uusi nälkä. Golfista puheenollen Hua Hinin keisari kertoo kohta että kun osuu liikkuvaan palloon vielä niin ei tarvi pelata golfia. Näkisi vaan sen hänenkin osumisensa ;)

        Silkkipaitapoju

      • Anonyymi

        Muutama sana tuosta sinun vuokrauskuitistasi, sinä olet maksanut 20.000 bahtin vakuusmaksun sillä vuokraajalle, ja 40.000 bahtin muutaman päivän auton vuokraus, lisäksi siellä on sinun suomen kännykkänumerosi, en paljasta sitä palstalla...

        Kuten olen aikaisemmin sanonut palstalla, sairastan selkäranka reumaa, mutta en pidä dyspleksiaa edes sairautena, se on ihmisen ominaisuus, kun olin kansakoulu, ja lukioiässä tuota ei tunnistettu lainkaan ajateltiin vaan että tyhmä ei pysy kunnolla oppimaan, näin ei todellisuudessa ole aivot yleensä parantavat jollain muulla aistilla puutteita, kyllä minun ongelmani oli sieltä vaikeammasta päästä, tosin jos olisi ollut hoito sillä tasolla mitä se on nyt tai edes 20 vuotta sitten tämä olisi pysytty hoitamaan kuntoon, työelämässä osasin sen peittää tai sitten sihteeri oikoluki tekstini, pysyn itse oikolukemaan kirjoitukseni noin 12 tunnin kohdella, kirjoituksesta... virheettä.

        Yksi urani valintaan vaikuttava asia oli oikoluku, tosin tuo dyspleksi oli pahimmillaan noin 30 vuotiaana, hieman yli tai alle...

        En ole koskaan ottanut sanallakaan kantaa sinun pyörä vuokrauksiisi, enkä muista että muihinkaan vuokrauksiisi, ellei tuota bemarivuokrausta oteta huomioon... minä tänään aijasit tänne.

        MItä taas tulee uraani, pärjäsin siinä erittäin hyvin olin viisi viimeistä vuotta yliopistolla tietokanta analyytikkona, ja vedin lukuisan joukon erilaisia tietokanta kursseja, minulla ei ole ollut koskaan varsinaista esimiestä, osittainen koodaaminen sopii minulle erittäin hyvin, koska editorit tarkastaa syntaxin, ja korjaa sen automaatiisesti... nykyään tekoäly korvaa helposti data analyytikon tehtävät, mutta eipä enää haittaa olen jo ollut yli 10 vuotta eläkkeellä.

        Toki olen epäillyt tuota silkkipaita stooria, mutta en muutenkuin toteamalla että väärä materiaali kuumaan ilmanalaan, hommaa pellavaa tai puuvillaaa, näillä räätäleillä on hyvää ja kestävää 100% puuvillaa joka on hyvin ohutta, ja pidä silkkipaitaasi suomessa., se on siihen oikea ilmasto. Mitä tulee näihin vaatehankintoihin, voi olla että olet nähnyt sen kauniin ja kiilloitetun puolen, minä olen nähnyt paikat missä nämä intialaisten myymät rätit tehdään, hua hinssä on kymmenkunta räätäliä ja paljon enemmän pieniä pajoja, ompelukone ja yksi ompelija, nälkäpalkalla, ostan omat rättini suoraan näistä.

        En juurikaan harrasta kuva manipulaatioita, jätän sen puolen laiffilalle, joten en ole

        ja komea tuo paita on, ja olet siitä puistellut jopa hilseet vex, se on hienoa... muista säilyttää tuo paita viilessä alle 20 astetta tuuleentumassa, jokaisella kerralla kun olet sitä käyttänyt, no oikeasti ihan upea paita se on, tilasitko samalla sinisen krakan siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki olen epäillyt tuota silkkipaita stooria, mutta en muutenkuin toteamalla että väärä materiaali kuumaan ilmanalaan, hommaa pellavaa tai puuvillaaa, näillä räätäleillä on hyvää ja kestävää 100% puuvillaa joka on hyvin ohutta, ja pidä silkkipaitaasi suomessa., se on siihen oikea ilmasto. Mitä tulee näihin vaatehankintoihin, voi olla että olet nähnyt sen kauniin ja kiilloitetun puolen, minä olen nähnyt paikat missä nämä intialaisten myymät rätit tehdään, hua hinssä on kymmenkunta räätäliä ja paljon enemmän pieniä pajoja, ompelukone ja yksi ompelija, nälkäpalkalla, ostan omat rättini suoraan näistä.

        En juurikaan harrasta kuva manipulaatioita, jätän sen puolen laiffilalle, joten en ole

        Totesit kylläkin että se on kiinalainen muovipaita Mikes Mallilta ostettu ja ettei voi olla aito.
        Linkeistä sait lukea että silkki on paras materiaali lämpöiseen. Älä vänkää äläkä valehtele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totesit kylläkin että se on kiinalainen muovipaita Mikes Mallilta ostettu ja ettei voi olla aito.
        Linkeistä sait lukea että silkki on paras materiaali lämpöiseen. Älä vänkää äläkä valehtele.

        Joo toki totesin, Mikes Mall myy laadukkaita kiinalaisia valmispaitoja, ei siinä ole mitään häpeämistä jos ei ole varoja kunnolliseen, minun ei tarvitse lukea netistä mihin silkki sopii ja mihin ei sovi, sattui niin että olen jopa niitä itse ostanut, mutta ne ei toimi täällä, eikä muutu yhtään toimivaksi, vaikka netissä niin lukisi.

        Silkki on erittäin hyvä materiaali ihoa vasten, se hengittää hyvin, tuntuu aluksi viileäksi ,mutta inhoaa hikoilua, ja valitettavasti täällä hikoillaan paljon, pilaat hienon paitasi hikoilemalla siitä tullee läikikäs, kuten minäkin tein, kokemus osoittaa että puuvilla on erinomaisen hyvä, mutta paita pitää silittää, siis pesunjälkeen, jos se on 100% puuvillaa...

        silkkiä ei tarvitse eikä voi silittää... mutta se pitää tuulettaa viileässä mieluiten alle 10 asteessa...

        räätälit osaavat tehdä hellepaitoja erikseen, ne on erittäin ohutta puuvillaa ja jotain keinokuitua, niitä voi pestä satoja kertoja, eikä tarvitse silittää lainkaan. silkin peseminen on käsipesu saippualla, kun puuvilla menee koneessa hyvin...

        Lisäksi hinta oudoksuttaa, kun ostamani ihan puuvilla paita maksaa hua hinissä 2400 bahtia, kalsarit 800 bahtia, sekä farkut demin 1.800 bahtia, en muista paljonko silkkipaidat maksoivat mutta oli ne kalliimpia kuin 1800 bahtia, jo monta vuotta sitten.

        Yleensä mikä tahansa paita maksaa 1800 bahtia varsikin kauluspaita, minulla on vielä 20 vuotta vanhoja puuvillapaitoja kaapissa, jotka on täällä tehty.

        Olet siis kokemusperäinen silkkipaita-asiantuntija ilman silkkipaitaa ja ilman asiantuntijoiden tekemää vertailua? All right! You're the Man! Eikä ole ollenkaan ainoa asia jossa olet kokemusperäinen asiantuntija yleistä tietoa vastaan. Puhuit aivan kamalaa pasasta taas kerran. Tällä kertaa silkkipaidoista. Sinun aivovaurioista on juttua toisessa ketjussa. Ota ne vakavasti ja hieman nöyryyttä peliin.

        Tiedän vaan että älä käytä silkkipaitaa täällä, ei toimi, minä olen niitä muutaman ostanut, mutta siitä on aikaa nyt käytän vain puuvillaa... Joka toimii... Voithan sinä vääntää milloin mitäkin, minulla on kokemusta asiasta.

        Toimii aivan hyvin. Minun silkkipaitani ovat 20 vuoden jälkeen kuin uusia ja ne on olleet päällä satoja kertoja ja pesussa myös.

        Minulla on myös kokemusta muualtakin kuin neljän seinän sisältä silkkipaidoista. Ei liimaudu koskaan ihoon kiinni vaan on jatkuvasti ilmavia.

        Kokemustako tulee päivystämällä suomi24?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimii aivan hyvin. Minun silkkipaitani ovat 20 vuoden jälkeen kuin uusia ja ne on olleet päällä satoja kertoja ja pesussa myös.

        Minulla on myös kokemusta muualtakin kuin neljän seinän sisältä silkkipaidoista. Ei liimaudu koskaan ihoon kiinni vaan on jatkuvasti ilmavia.

        2010

        Eiköhän tästä ole taas tarpeeksi väännetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimii aivan hyvin. Minun silkkipaitani ovat 20 vuoden jälkeen kuin uusia ja ne on olleet päällä satoja kertoja ja pesussa myös.

        Minulla on myös kokemusta muualtakin kuin neljän seinän sisältä silkkipaidoista. Ei liimaudu koskaan ihoon kiinni vaan on jatkuvasti ilmavia.

        2010

        Miten ilmavia on sun lenkkarit 2010 jotka olet ilmoittanut olevan ainoat kenät joita käytät, myös kun sinulla on vuokrapuku päällä jonka alla aivan oma 20 vuotta vanha silkkipaita?

        Eikö jalkasi liimaannu limaisissa lenkkareissasi ... joita peset ? kuinka usein ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo toki totesin, Mikes Mall myy laadukkaita kiinalaisia valmispaitoja, ei siinä ole mitään häpeämistä jos ei ole varoja kunnolliseen, minun ei tarvitse lukea netistä mihin silkki sopii ja mihin ei sovi, sattui niin että olen jopa niitä itse ostanut, mutta ne ei toimi täällä, eikä muutu yhtään toimivaksi, vaikka netissä niin lukisi.

        Silkki on erittäin hyvä materiaali ihoa vasten, se hengittää hyvin, tuntuu aluksi viileäksi ,mutta inhoaa hikoilua, ja valitettavasti täällä hikoillaan paljon, pilaat hienon paitasi hikoilemalla siitä tullee läikikäs, kuten minäkin tein, kokemus osoittaa että puuvilla on erinomaisen hyvä, mutta paita pitää silittää, siis pesunjälkeen, jos se on 100% puuvillaa...

        silkkiä ei tarvitse eikä voi silittää... mutta se pitää tuulettaa viileässä mieluiten alle 10 asteessa...

        räätälit osaavat tehdä hellepaitoja erikseen, ne on erittäin ohutta puuvillaa ja jotain keinokuitua, niitä voi pestä satoja kertoja, eikä tarvitse silittää lainkaan. silkin peseminen on käsipesu saippualla, kun puuvilla menee koneessa hyvin...

        Lisäksi hinta oudoksuttaa, kun ostamani ihan puuvilla paita maksaa hua hinissä 2400 bahtia, kalsarit 800 bahtia, sekä farkut demin 1.800 bahtia, en muista paljonko silkkipaidat maksoivat mutta oli ne kalliimpia kuin 1800 bahtia, jo monta vuotta sitten.

        Yleensä mikä tahansa paita maksaa 1800 bahtia varsikin kauluspaita, minulla on vielä 20 vuotta vanhoja puuvillapaitoja kaapissa, jotka on täällä tehty.

        " ...silkkiä ei tarvitse eikä voi silittää... "

        Pasasen paskapuhetta jälleen. Kyllä voi.

        ______________________________________________

        Näin silkin silitys onnistuu

        Jotkut pelkäävät, että liian kuuma silitysrauta voi käräyttää silkin kaltaisen herkän kankaan. Siksi ”voiko silkkiä silittää” -kysymys onkin monien huulilla. Hyvä uutinen on, että silkkiä voi hyvinkin silittää vahingoittamatta sitä. Tärkeintä on ymmärtää, miten silkin voi silittää niin hellävaraisesti, ettei sille aiheuta vaurioita.

        Silitä silkkikangasta, kun se on vielä hieman kostea pesemisen jäljiltä ja muista kääntää vaate ensin ylösalaisin. Kangas on herkkä, joten liian kuuma silitysrauta voi polttaa tai vahingoittaa sitä – ja siksi kannattaakin kokeilla silityksen sijaan höyrystystä. Esimerkiksi Philipsin Kannettava vaatehöyrystin on turvallinen käyttää myös herkille kankaille, ja sen vahva höyry silottaa rypyt ja rutut. Sen avulla pääset eroon myös kankaan pahoista hajuista ja bakteereista – eikä herkkiä kankaita tarvitse enää pestä turhan usein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervehdys! Olen päässyt tuohon kerhoon mukaan, jossa ei voi kirjoittaa eikä sanoa mitään ilman että tuo "Pasaseksi" kutsuttu apina ei olisi kimpussa hyeenan lailla. https://ibb.co/RjkHDRB
        Viimeisimpänä olen nykyään naurettava "silkkipaitapoju" joka on ostanut Mikes Mallilta kiinalaisen muovipaidan ja esittelen sitä silkkisenä, enkä tiedä aidosta silkistä mitään eikä minulla ole rahaakaan aitoon silkkipaitaan koska olen köyhä.

        Köyhyyteni osoitukseksi nappasin juuri kuvan, kuinka syön Seiskan mikroruokaa ja vielä kaksi keitettyä kananmunaa siihen päälle. Taustalla golbägin päällä roikkuu se kiinalainen muovinen kopiopaita Mikes Mallilta. Kohta saan kuulla miten naurettavaa on syödä Thaimaassa mikroruokaa ja kananmunia, josta toista en ole edes osannut kuoria kunnolla ja lattialla lojuu lippalakki härskisti ja pöydällä on rihkamaa. Katselen telkkarista sporttia, sekin varmaan on todella naurettavaa tulla Thaimaahan katselemaan telkkarista urheilua.

        Mainitsin nuo asiat koska jos en olisi maininnut, se olisi jäänyt hänen tehtäväkseen. Kananmunat on muutes hyvä ja terveellinen välipala. Syötiin golfklubilla mutta suihkun jälkeen oli jo uusi nälkä. Golfista puheenollen Hua Hinin keisari kertoo kohta että kun osuu liikkuvaan palloon vielä niin ei tarvi pelata golfia. Näkisi vaan sen hänenkin osumisensa ;)

        Silkkipaitapoju

        Golf on homoapinoiden hommaa.

        Tässä on mallia siitä miten annetaan homoapinoille palautetta:

        https://www.youtube.com/watch?v=x1-axqBZdNk

    • Anonyymi

      Olet näköjään käynyt elämän kiertokoulua ja sitäkin väärään suuntaan. Hoitajatko sinua opettaa hoitopaikassasi?

      • Anonyymi

        Mikä mahtaa olla avaajan äidinkieli? Ruotsi, venäjä, enklanti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä mahtaa olla avaajan äidinkieli? Ruotsi, venäjä, enklanti?

        Äidin kielellä ja äidinkielellä rakennusmestari joka ei ole koskaan ollut rakennusmestari, on saanut duunin keittiökaappien tilaajana toisten laskuun tullen miljonääriksi.

        Jos tuollainen lattialiippari äidinkielineen istahtaisi mun pöytään selittelemään äidinkielellään omaa napaansa, niin jättäisin pöytäni hänelle siirtyen toiseen pöytään, koska mikäli tekisin mitä ajattelen niin saisin elinkautisen.

        Luulravasti ruskea.

        Rauhan mies Pasasella taas murhanhimoisia ajatuksia kunnon psykotyyliin. Eläkerahoja kurlataan alas jo aktiivisesti. Sinun ja Kympin pöydän välissä on vaan rapiat 8000 kilometrin rako, joten piipityksesi ei kuulu vaikka siirtyisit hieman lähemmäksi ja inisemällä ei keneltäkään lähde henkiriepu, vaikka katsoisit Bruce Leen elokuvat vielä potpuurina uudelleen.

        Missä henkirievusta on kirjoitettu?

        Kilometrit väärä, mutta sen verran että pöytänsä mieluisen etäällä, joten lattialiipparin äidinkieltä ei tarvitse kuulla ensimmäistäkään oireilua.

        Vain murhasta saa Suomessa elinkautisen. Sitä ei saa piipityksestä.

    • Anonyymi

      Asiallinen kysymys tietäjille;

      Mitä silkkipaidassa lukee? Siis siellä kauluksen sisäpuolella?

      Yllä oleva keskustelu herätti kiinnostuksen ostaa 1kpl ja kokeilla onko se hyvä hikiseen trooppiseen ilmastoon. Olen aina luullut että liimautuu ihoon.

      Onko antaa osoitetta josta saisi Jompalla valmiina, ei teetettynä? Koko M.

      Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maria Junger kuollut!

      https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c0c779d1-7575-4b25-ac3a-bacfb890e224 Vaihtoi kumppania useammin kuin pikkar
      Maailman menoa
      500
      12287
    2. Junger Maria on kuollut

      Tämä EI ole ilon päivä. Tiedoksi sille hömelölle, joka aina toitottaa "ilon päivää" aiheesta kuin aiheesta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      4274
    3. Maria Jungner on kuollut.

      Kaikkein viehättävin teeveekuuluttaja Maria Jungner, 50, on kuollut. R.I.P.
      Sinkut
      53
      3092
    4. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. Onko katseenkestävä vai pitääkö piilotella? 💆‍♂️
      Ikävä
      168
      2507
    5. Miksi en vaan voi

      olla ajattelematta sua? Aiheutat suuria tunteita ❤️ Harvoin kokee näin voimakkaasti.
      Ikävä
      100
      1545
    6. Mitä sanoisit nainen

      Jos sanoisin että sä oot elämäni nainen ja tahtoisin viettää sen vain sun kanssas 🙏❤️
      Ikävä
      109
      1453
    7. En muista koskaan itkeneeni...

      Niin paljon jonkun ihmisen perään kuin sinun perääsi olen itkenyt. En edes sen ihmisen, joka oli elämässäni todella pitk
      Ikävä
      92
      1367
    8. SM 2024 -kisojen onnistujat ja yllättäjät

      Aloitetaan Kujanhaaran voitolla Olympia-toivo Sahasta. Mahtava suoritus ja huikeaa työtä urheilijalta sekä valmentajalta
      Judo
      68
      984
    9. Surullisia uutisia

      Äärettömän kaunis Maria Jungner on kuollut äkillisesti. Oli vasta 50 vuotias. Upea nainen. Suuri suru! Tuli kaikille jär
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      976
    10. Onhan tämä sydäntä särkevää

      Miksi ei puhuttu aikanaan? Miksi kaikki meni niin kuin meni :(
      Ikävä
      70
      964
    Aihe