Miksi enää tehdä paskaan työtä ilmaiseksi?

Hallitus on suuressa viisaudessaan tekemässä yrittäjien ja työntekijöiden välille niin suurta rakoa, että tämä tulee vaikuttamaan meidän kaikkien, lukuunottamata tietenkin hyvätuloisten, toimeentuloon. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että se tavallinen duunari tekee töitä yhtä ahkerasti kuin ennen kun siltä viedään sovittuja oikeuksia. Luultavasti hallituksella on mielessä porrastetuista päivärahoista se, ettei duunari enää liittyisi liittoon ja sen jälkeen niiltä on helppoa viedä loputkin oikeudet kun yksilöllä ei ole samaa valtaa kuin suurella porukalla. Minusta suurin ongelma on nyt, että yritetään vetää railoa yrittäjien ja työntekijöiden välille, jatkossa huono työnantaja joutuu valitsemaan vähiten huonoimman työnhakijan niistä keiden on ihan pakko hakea töitä , ja porukka vaihtuu niin kuin lottonumerot, enkä usko että kukaan tästä hyötyy. 10 euron palkalla saa 10 euron työntekijän. Ne jotka on valmiita arvostamaan ja maksavat työstä arvostamaansa liksaa pärjäävät kyllä.
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaupan alalla on tosi vaikeaa saada kuukausipalkkaa(sitä 37,5h viikko). Oon hakenut työvelvotteeni ja työhalukkuuteni takia ihan koko ajan töitä. Suurin osa tarjoaa 4-15 tuntia viikossa. Joskus kahta paikkaa näillä tunneilla. Oon joskus antanut itseni ymmärtää että ensin pitää tarjota töitä osa-aikaisille, ja sitten vasta palkata uusia. Kaupan alalla tämä ei siis mene näin?

Äänestä

Kuuleppa neuvostoliittolainen. Suomessa ei tehdä töitä ilmaiseksi.

Äänestä

Kuilu työnantajan ja duunareiden välillä levenee ja katkeruus porvareita kohtaan lisääntyy. Ei Suomella olisi tällaiseen varaa. Tämä natsihallitus on saatava kumoon ja vähän äkkiä.

Äänestä

Matalapalkka-aloilla ja mediaanipalkkalaisille nykyhallituksen uudistuksen myötä palkasta jää käteen arvioiden mukaan n. 250 euroa enemmän vuodessa. Samalla edellytetään ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta.

Keskimäärin palkansaajat olivat sairauslomilla 13 päivää vuodessa. Yhden ja kahden päivän poissaolot yleisiä. Ammattiryhmissä eroja löytyy siten, että esimerkiksi asiantuntijatehtävissä, joissa mahdollisuus myös etätyöhön, on vähemmän sairauslomapäiviä.

Nämä kiristykset tulevat iskemään siis juuri suorittavaan tasoon, joka ei voi etäillä. Em. palkkaluokissa käytännössä kaksi sairausjaksoa vuodessa syö tuon verohelpotuksen. Toisilla aloilla lisäksi suurempi riski sairaustua (esim. opetus+sote-sektori), eikä todellakaan kaksi sairausjaksoa vuodessa riitä.

Niin millä logiikalla nettoansioiden ostovoima paranee ja käteen jää työssäolevilla enemmän rahaa? Onko näilläkin toimilla tarkoitus vaan sekoittaa ihmiset, jottei huomata totuutta. Onko tässäkin ns. välistävetäjiä?

Vai ajattelenko mä tän jotenkin väärin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus on suuressa viisaudessaan tekemässä yrittäjien ja työntekijöiden välille niin suurta rakoa, että tämä tulee vaikuttamaan meidän kaikkien, lukuunottamata tietenkin hyvätuloisten, toimeentuloon. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että se tavallinen duunari tekee töitä yhtä ahkerasti kuin ennen kun siltä viedään sovittuja oikeuksia. Luultavasti hallituksella on mielessä porrastetuista päivärahoista se, ettei duunari enää liittyisi liittoon ja sen jälkeen niiltä on helppoa viedä loputkin oikeudet kun yksilöllä ei ole samaa valtaa kuin suurella porukalla. Minusta suurin ongelma on nyt, että yritetään vetää railoa yrittäjien ja työntekijöiden välille, jatkossa huono työnantaja joutuu valitsemaan vähiten huonoimman työnhakijan niistä keiden on ihan pakko hakea töitä , ja porukka vaihtuu niin kuin lottonumerot, enkä usko että kukaan tästä hyötyy. 10 euron palkalla saa 10 euron työntekijän. Ne jotka on valmiita arvostamaan ja maksavat työstä arvostamaansa liksaa pärjäävät kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu