En ollut uskoa korviani kuullessani, että Karvialaiset ovat joukolla antaneet äänensä 1. kierroksella presidentinvaalissa perussuomalaisten Jussi Halla-aholle. Miten voitte äänestää presidentiksi henkilöä, joka on internetissä julkaistuissa teksteissään viljellyt vihapuhetta toisen maan kansalaisista sekä kollegoistaan. Voimassa oleva perussuomalaisista ja kokoomuksesta koostuva hallitus on esimerkki siitä, miten perussuomalaisia ei kannata äänestää. Palkansaajan ja opiskelijoiden sekä työttömien etuja on koko ajan heikennetty ja nyt leikkaustarve on kuulemma 3 miljardia lisää - se otetaan kaikkein vähiten ansaitsevilta kansalaisista, "totta kai. "
Perussuomalais-kokoomushallitus ajaa myös silmitöntä venäläisvihaa ja militarismia. Puolustusministeri Antti Häkkänen aikoo tuhota suomalaisten nuorten miesten tulevaisuuden pakottamalla heidät sotaan Venäjää vastaan. Muutenkin, ei Venäjä ole hyökkäämässä Suomeen, vaan suomalaiset USA:n tukemana haluaisivat aloittaa sodan naapurimaatamme vastaan. Valitettavasti suuntaus on nyt tällainen, joka ei sitä näe on sokea. Älä siis juokse antamaan ääntäsi Pepsodent hymypoika Aleksander Stubille, emme halua joutua kahnauksiin naapurivaltion kera.
Ääni rauhaa rakastavalle Pekka Haavistolle on ääni kokeneelle valtiomiehelle, ulkoministerille ja taitavalle rauhanrakentajalle, joka ei halua edistää vihaa, ydinaseiden tuontia Suomeen eikä huonoja naapurisuhteita. Presidentiksi valitaan henkilö, joka toimii Suomen presidenttinä seuraavat 6-vuotta. Anna siis äänesi Pekka Haavistolle ja sen myötä tulevalle hyvinvointiyhteiskunnalle ei uppoavalle laivalle, jota ohjaa vapisevin käsin Karvialaistenkin valitsema kokoomus-perussuomalaishallitus. Suomen presidentti on Puolustusvoimien ylipäällikkö, joka voi pitää rauhan tilaa yllä tai antaa siunauksen sodalle ja katkeruudelle. Mieti ja valitse äänestämällä rauhaa edistävä Suomi!
Nyt en kyllä ymmärrä - Karvia ajaa Suomeen yhteisten asioiden heikennyspolitiikkaa
Anonyymi-ap
1
91
Vastaukset
- Anonyymi
Karvian ponussa on niin hyvää natsihormonii.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23116695Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van222108- 1101940
- 1891709
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191443Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216962- 119847
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu211728