Sinimusta hallitus

Persut ajamassa sikaamuksen kanssa Suomen takaisin 70- luvulle. Tavoitteena itä-eurooppalainen työlaisäädäntö, jossa, työnantaja päätää kaikesta. No kaikki persuja äänestäneet duunarit ovat tällä hetkellä innoissaan ????
50409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Aatteellisesta syystä ajetaan Suomen hyvinvointivaltio alas !

Äänestä

No persujen äo on kuitenkin aika heikko, eivät tiedä mitä tekevät !

Äänestä

Persuja äänestävät, nuoret työttömät ja itseään etsivät haahuilijat, joiden äo on alle keskitason:

Äänestä
  • Myös meillä päihdeyksikössä asuvat reppanat äänestivät persuja.

    Äänestä

Jutta Urpilainen sdp petti äänestäjänsä 2011 kun meni hallitukseen jossa leikattiin Suomen lapsilta ja vanhuksilta sekä Suomen puolustusmenoista. Eu tukipaketteja kyllä jaettiin ympäri Eurooppaa.

Äänestä
  • Mutta sinnehän meni myös vihreät ja vasemmistoliitto. Taisi mennä myös rkp ja kokoomus. Urpilainen ja Arhinmäkikin pääsivät ministeriksi.

    Äänestä

  • Ai senkö takia PS nyt kurjistaa työläisten työehtoja ja työttömyysturvaa? Melko huono syy minusta!

    Äänestä

  • Unohda jo vanhat asiat ,nyt on 2024.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ai senkö takia PS nyt kurjistaa työläisten työehtoja ja työttömyysturvaa? Melko huono syy minusta!

    Todellakin.

    Äänestä

TAISTOON TOVERIT.

TUHOTAAN SUOMI YHDESSÄ.

KOHTA MOPOLLA HIIVAN OSTOON.

HAHHAHHAHHAAA.

JA POOOOIS.

Äänestä
  • Ei työläisten ainakaan kannata persuihin liittyä ... hallitusohjelmakin sen jo todistaa...

    Äänestä


  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei työläisten ainakaan kannata persuihin liittyä ... hallitusohjelmakin sen jo todistaa...

    Ei ainakaan täysjärkisten.

    Äänestä

Eeheheee ainut mitä persu osaa on sensuuri.

HEIL PERSUT HEIL PERSUT HEL PERSUT

Äänestä

Näin duunarina toivon, että ay -järjestöt yhdistävät voimansa, ja saavat aikaiseksi 2-3 viikon yleislakon.

Äänestä
  • Eiköhän se vielä keväällä tule ...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eiköhän se vielä keväällä tule ...

    Yleislakko ja pian! Kestäköön vaikka koko kesän.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eiköhän se vielä keväällä tule ...

    Eduskunnan siivoojat ja ruokahuolto viikoksi lakkoon. Siihen päättyy jallituksen työelämä touhuilu.

    Äänestä

Orpon sysimustasta hallituksesta kärsii koko Suomen kansa.

Äänestä
  • Hallitus on se, joka sytytti tulipalon. Mikään muu taho ei sitä ole sytyttänyt. Hallitus voisi kutsua palokunnan paikalle, mutta siellä näytetään ajattelevan, että antaa palaa vaan kaikki poroksi.

    Äänestä

Uusi lakkoviikko taas alkanut. Milloin sinimusta hallitus herää?

Äänestä
  • Hallitus voisi ottaa jo sen päänsä pois EK-mafiosojen hanurista!

    Äänestä

Enempikin 30-luvulle.

Äänestä

Kuten hyvä ystäväni ja varakas tuttavani työministeri Arto Satonen totesi, hallitus ei tule joustamaan suunnitelluista työmarkkinauudistuksista.

Äänestä
  • Lahtarin puntti ei siis tutise?

    Äänestä

  • Ja Tenavaipat pitää?

    Äänestä

  • Hyvä ystävä ? Hahhahhaaaaa.

    Äänestä

Hallitus jakaa ideologisilla päätöksillään maatamme yhä pahemmin kahtia rikkaimpien hyvinvointi- ja köyhimpien pahoinvointivaltioon.

Äänestä

Neuvotteleminen ja sopiminen kuuluu Pohjoismaihin. Siinäkin Orpon hallitus vetää omaa autoritääristä linjaansa. Hallitusohjelmaa toteutetaan jääräpäisesti vastoin asiantuntijoiden näkemyksiä. Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että talouspolitiikkamme olisi tällä hetkellä kestävällä pohjalla.

Äänestä

Hallitus on jonkun huulludenkiihkon vallassa menettänyt kaiken
suhteellisuudentajunsa. Yleislakko häämöttää.

Äänestä
  • Kohiseeko koski ap? Se pa..

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kohiseeko koski ap? Se pa..

    Persulilla näkyy kohisevan, housuihinsa asti.

    Äänestä

  • Toivon mukaan. Fasisteista on päästävä eroon ja uusi hallitus kokoon.

    Äänestä

Tuo on sysimusta hallitus, idioottimaisin hallitus ikinä suomen historiassa. Kokoomus edellä ilman yhtäkään järjen liikahdusta ja persut perässä piipittävät. Muut loput kaakattavat kanoina ilman mitään tietoa mihin mennään.

Äänestä

Sitä todella ihmettelen. He ovat niin ihastuneita Purraan ,etteivät lainkaan ymmärrä mitä tuo Hitleriksi aikova tekee heidän taloudelleen. Sillä työttömät ja esimerkiksi päihdeongelmaisia heidän äänestäjissään oli paljon. Sekä myös paljon pienipalkkaisia työssä kävijöitä. Sillä ennen eduskuntavaaleja Purra lupasi ettei köyhiltä leikata. Ja kyllähän sitä ponnekkaasti lupasivat vaikka mitä. Pakolaisia tulee yhä ,bensa ale johtaa veronkorotuksiin ,lähes kaikki hinnat ja työmatkat on nousseet. Nyt tulee vielä korotus ruuan hintaan ,ja sähkön hintaan ei tullutkaan kattoa.

Äänestä
  • Äärioikeistolaisuus ei perustu järkeen, vaan idiotismiin!

    Äänestä

  • Tällaisia näistä yhteiskunnan loisista ja pummeista tulee kun pääsevät rahan ja vallan makuun.Purra on itse sanonut,että empatia ei kuulu politiikkaan se kertoo hänestä paljon.Entisestä mäkkärin kassasta on kuoriutunut puhdasverinen sadistinen natsi.Propagandallaan hän hakee tyhmiä äänestäjiä ja kun saa vallan niin kuoriutuu heistä erilleen.Virne naamallaan kertoo leikkauksista jotka saavat aikaan kurjuutta,sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia,mutta ei välitä niistä pätkääkään.Näin kylmiä,julmia ja tunteettomia voi olla vain perussuomalaisiin kuuluvat "korpraalit".

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tällaisia näistä yhteiskunnan loisista ja pummeista tulee kun pääsevät rahan ja vallan makuun.Purra on itse sanonut,että empatia ei kuulu politiikkaan se kertoo hänestä paljon.Entisestä mäkkärin kassasta on kuoriutunut puhdasverinen sadistinen natsi.Propagandallaan hän hakee tyhmiä äänestäjiä ja kun saa vallan niin kuoriutuu heistä erilleen.Virne naamallaan kertoo leikkauksista jotka saavat aikaan kurjuutta,sairauksia ja ennenaikaisia kuolemia,mutta ei välitä niistä pätkääkään.Näin kylmiä,julmia ja tunteettomia voi olla vain perussuomalaisiin kuuluvat "korpraalit".

    Mitä luulet persuista pihalle potkittu venäjämielinen Natoa vastustava ääliöoikeistolainen rotuopin julistaja, mitä järkeä sinun on heiluttaa jokaisessa viestiketjussa natsi- ja r..ssäkorttia persujen suuntaan? Sinun poistaessa luotsinpestin suojista kaikki viestit joissa arvostellaan persuista pihalle potkittuja natseja tai kremlin trolleja koska edustat niitä itse???

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Äärioikeistolaisuus ei perustu järkeen, vaan idiotismiin!

    Olen samaa mieltä sinun kanssasi persuista pihalle potkittu äärioikeistolainen idiootti.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä sinun kanssasi persuista pihalle potkittu äärioikeistolainen idiootti.

    Joka heiluttaa 365 natsikorttia persujen suuntaan jotka teidät natsit puolueestaan pihalle potki. Sensuroiden viestit kaikilta s24 palstoilta joissa arvostellaan teitä natseja koska edustat niitä itse.

    Äänestä

SDP:n äärivasemmistolaiset sai koko maan ihan sekaisin. SDP tehtailee köyhiä tarkoitukselliseasti, kun niiden kannatus romahtanut. Ja seurataan...

Äänestä
  • Vai on persupojun mielestä SDP hallituksessa! Tuolla ymmärryksellä nämä persutrollit täällä meuhkaa...

    Äänestä

"Onko Satonen on jättänyt Ruotsin mallista pois kaikki työntekijän edun mukaiset asiat ?

Ero: Ruotsissa henkilökohtaisesta syystä irtisanominen pitää antaa 2 vko etukäteen kirjallisesti tiedoksi työntekijälle ja, jos on liiton jäsen, tämän ammattiliitolle. (Lähde LjaE Global.) Suomessa ei tällaista ilmoitusvelvollisuutta. Kopioidaanko Ruotsia?

Ero: Suomi v. Ruotsi. ssa työnantajan pitää ilmoittaa ammattiliitolle työntekijän irtisanomisesta ennakkoon ja liitolla on oikeus keskusteluihin ennen irtisanomista. Ilman keskustelua irtisanominen on laiton. Kopioidaanko Ruotsia?

Ero: Ruotsissa yleistä, että maksetaan kultainen kädenpuristus irtisanottaessa. Suomessa korvausta vain työnantajan niin halutessa. Kopioidaanko Ruotsin erorahat duunareillekin Suomeen?

Ero: Ruotsissa lomalla olevan irtisanomisaika voi alkaa aikaisintaan loman päättymisestä. Pidentää irtisanomisaikaa. Kopioidaanko Suomeen?

Ero: Ruotsi. Lain mukaan Suomessa alle vuoden työsuhteessa työnantajan irtisanomisaika on 2 viikkoa. Ruotsissa kuukauden + 2 vkon ennakkoilmoitusaika, Ruotsissa siis yhteensä 1,5 kk. Kopioidaanko Ruotsin pidempi irtisanomissuoja Suomeen?

Ero: Ruotsissa liittoa ei voida tuomita työrauhan vastaisesta lakosta sakkoihin, ellei työnantaja ole tavoitellut liiton kanssa sovintoa. Suomessa työnantaja kieltäytyy ehdottomasti neuvotteluista ja hakee sakkotuomion oikeudesta. Kopioidaanko Ruotsin systeemi?

Ero: Ruotsissa yli 25 työllistävien yritysten hallitukseen on valittava vähintään kaksi työntekijöiden edustajaa. Tavoitteena yhteistyö ja mm. riitojen ml. työtaistelujen välttäminen. Suomessa ei henkilöstöä mukaan haluta eikä oteta. Kopioidaanko Ruotsia?

Ero: Ruotsissa työnantajan on ilmoitettava uudesta määräaikaisesta työsopimuksesta alan liittoon. Pyynnöstä työnantajan on keskusteltava liiton kanssa sopimuksesta. Ideana välttää perusteettomia määräaikaisuuksia ja lisätä vakituisia. Kopioidaanko Suomeen?

Ero: Ruotsissa laittomasti irtisanotulla on lakisääteinen oikeus palata vanhaan työhönsä. Tämä parantaa merkittävästi mm. ikääntyneiden ja syrjittyjen (esim. raskaus) työsuhdeturvaa. Suomessa ei ole oikeutta palata työhön. Kopioidaanko Ruotsin systeemi Suomeen?

Ero: Laittomasta työsuhteen päättymisestä saa ”normicase” n. 6 kk. Vähänkin epäilyttävässä irtisanomissa :ssa lihavat päättämissopimukset. Kopioidaanko Ruotsista Suomeen?

Ero: Ruotsissa työttömyyskorvaus on esim. 2800e/kk palkasta 100 pvä:än asti 38% Suomea korkeampi. Lisäksi Ruotsissa massiivisesti Suomea vahvemmat työllisyyspalvelut. Ideana turvata toimeentulo ja työllisyys. Kopioidaanko Suomeen?

Ero: Ruotsissa irtisanotulle on annettava kirjalliset ohjeet millä prosessilla irtisanomisen laillisuuden voi kiistää tai vaatia korvauksia. Työnantajalta kädestä pitäen ohjeet kohti käräjäsalia. Tukee työsuhteen päättämiskorvauksista sopimista. Kopioidaanko Suomeen?

Ero: Ruotsissa irtisanotun ja määräaikaisen takaisinottovelvollisuus on 9kk. Tuetaan työllisyyttä ja parannetaan määräaikaisten asemaa. :ssa vain irtisanotun takaisinotto 6kk. Orpo-Purra poistamassa kokonaan alle 50 hengen yrityksistä. Kopioidaanko Ruotsin laki?

Ero: Ruotsin oikeuskäytännössä on hyväksytty noin viikon mutta kohtuuttomana/laittomana on pidetty vajaa 4vkon poliittista työtaistelua. Orpo-Purra on lailla rajaamassa Suomessa poliittiset työtaistelut 24 tuntiin. Kopioidaanko Ruotsin oikeuskäytäntö Suomeen?

Ero: Ruotissa ilmoitus koeaikapurusta työntekijälle ja liitolle 2vko ennen purkua. Työnantajalla velvollisuus neuvotella liiton kanssa ennen työsuhteen päättämistä. Jos kieltäytyy, tuomitaan korvauksia. Kopioidaanko Ruotsista Suomen lakiin?

Ero: Ruotsissa lomautusajalta saa 100% palkkaa. Suomessa oikeus työttömyysturvaan omavastuupäivien (5pv) jälkeen. Osana hallituksen heikoimmassa asemassa olevien hevoskuuritaloutta työttömyysturvaa mm. lomautustilanteissa ollaan heikentämässä. Kopioidaanko Ruotsista?

Ero: Ruotsissa työttömyysturvassa on kahden päivän omavastuuaika. Suomessa nyt viisi ja hallitus pidentää seitsemään. Iskee lujasti pätkätyöntekijöihin ja naisvaltaisiin aloihin. Lisäksi :ssa korkeampi päiväraha. Kopioidaanko Ruotsin omavastuuaika Suomeen?

Ero: Ruotsissa työsopimuslain nimi on Työsuhteen suojaamislaki. Muutetaan :ssa lain nimi ja tunnustetaan lain tarkoitus suojata työntekijää? Hallituskin ymmärtäisi työoikeuden tarkoituksen. Työsopimuslain tarkoitus ei ole auttaa työnantajaa, vaan suojata työntekijää.

Ero: Ruotsissa lakosta ilmoitus 7pv etukäteen, samaten Tanskassa. Suomessa ilmoitusaika 14vpvä. EU-15 maissa keskiarvo 2,8pvä.

Jatkuisi.... mutta riittäköön esimerkeiksi."

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

  • Hyvä lista - Satosen valheista ! Sekin on valhetta minkä jättää kertomatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Hyvä lista - Satosen valheista ! Sekin on valhetta minkä jättää kertomatta.

    Valhtelemalla valtaan päässeet sinimustat näkyvät jatkavan oppimallaan valehetelun linjalla. Kun sillä tuli vaalivoitto, sillä tulee myös niskavoitto köyhistä ja ay-liikkeesta uskovat Orpon-Purran hallituksen jäsenet?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Valhtelemalla valtaan päässeet sinimustat näkyvät jatkavan oppimallaan valehetelun linjalla. Kun sillä tuli vaalivoitto, sillä tulee myös niskavoitto köyhistä ja ay-liikkeesta uskovat Orpon-Purran hallituksen jäsenet?

    1.4 alkavat ensimmäiset tukien leikkaukset purra. Voisiko olla, että edes osa
    hallitusta edelleen kannattavista kelapersuista tulisi toisiin ajatuksiin,
    kun he kohtaavat todellisuuden ?

    Äänestä

Hallituksesta tulee mieleen diktaattori Augusto Pinochet, joka antoi shokkihoitoa Chilen demokratialle. Keinot: kidutuksia, kadotuksia, radikaali uusliberalistinen talousohjelma. Lopputulos: tulonsiirto ulkomaille ja megarikkaille, kurjistunut keskiluokka ja kasvanut köyhyys.

Äänestä

Suojeliko Margaret Thacher Pinochettia ?
Purra suojelee varmaan sitten Orpoa .... ?

Äänestä
  • "When the Chilean dictator Augusto Pinochet was arrested in London in 1998, Margaret Thatcher became his most high-profile defender". 🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persut ajamassa sikaamuksen kanssa Suomen takaisin 70- luvulle. Tavoitteena itä-eurooppalainen työlaisäädäntö, jossa, työnantaja päätää kaikesta. No kaikki persuja äänestäneet duunarit ovat tällä hetkellä innoissaan ????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu