Ei palkkojen leikkaamista - ei militarismin nousia - ei kokoomuspressaa

Anonyymi-ap

Ei ikinä kokoomuksen värisuoraa. Nyt on aika jokaisen suomalaisen olla hereillä. Suomessa koko ajan lisääntyvä militarismi jopa kokoomuspoliitikon Antti Häkkäsen suulla ei ole hyvä asia, me emme halua Suomea sotaan. Emme halua tuhota elämää, emme perheitä, emme luontoa emmekä nuorten tulevaisuutta. Äänestyspäätös eli ääni Haavistolle merkitsee rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi.

Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!

Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.

Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.

27

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. On aivan käsittämätöntä myös se että kymmenettuhannet ihmiset ovat peloissaan omasta toimeentulostaan, haluavat muutosta ja lakkoilevat. Sitten kun tulee vaalit äänestävät kokoomusta kuntien valtuustoihin, eduskuntaan, presidentiksi..... Herätkää nyt hyvät ihmiset oikeasti ajattelemaan kuka ajaa teidän etuannne ja kuunnelkaa mitä päättäjät sanovat, en ehkä äänestäisi kokoomusta vain siksi että tuntisin siten kuuluvani hyvin toimeen tuleviin ja ah, niin onnellisiin ihmisiin.

      • Anonyymi

        Noinkin voi ajatella,mutta kun rahat menevät nousseiden korkojen takia kaikki
        velanmaksuun kun tuettiin taiteita ja etätöitä .Tuilla ostai eräskin "räkä"Tampereelta
        uuden auton ja jätti velat kansalle konkurssissa.Pitäisikö kysyä puttelta maksisisiko
        Suomen velat että saataisiin taas lisää yli varojen elämiseen??

    • Anonyymi

      Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa ,nyt kaikki äänestämään Haavistoa ja kehoittamaan muitakin perheenjäseniään samaan.

      • Anonyymi

        Etkö ymmärrä, että myös perheenjäsenilläsi on oikeus valita itse, ketä äänestävät? He ovat aikuisia lain mukaan, heillä on päätäntävalta, ei sinulla. Ymmärrätkö? Aiotko lopouelämäsi ajan sekaantua ja määrätä, mitä lapsesi ja tai muu lähisuku saa tehdä?
        Sähän olet sairas yksilö. Voi jumalauta!
        En minä vaan lasteni päätöksiin puutu millään lailla. He tekevät päätöksensä itse ja varmasti menevät joskus myös päätöstensä kanssa perse edellä puuhun, mutta niistä ottavat myös oppinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan ja kun kaikki äänestävät rauhaa rakastavaa ja humaania Pekka Haavistoa, niin erimielisyydet ja sota pysyvät Suomesta kaukana. Pekka Haavisto on täyden 10 arvoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärrä, että myös perheenjäsenilläsi on oikeus valita itse, ketä äänestävät? He ovat aikuisia lain mukaan, heillä on päätäntävalta, ei sinulla. Ymmärrätkö? Aiotko lopouelämäsi ajan sekaantua ja määrätä, mitä lapsesi ja tai muu lähisuku saa tehdä?
        Sähän olet sairas yksilö. Voi jumalauta!
        En minä vaan lasteni päätöksiin puutu millään lailla. He tekevät päätöksensä itse ja varmasti menevät joskus myös päätöstensä kanssa perse edellä puuhun, mutta niistä ottavat myös oppinsa.

        Meillä on perheen kesken niin avoimet ja hyvät suhteet että ei mun tarvitse heitä määräillä mihinkään suuntaan, vaan kaikki ymmärtävät ketä äänestää ja olemme paljon puhuneet näistä asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärrä, että myös perheenjäsenilläsi on oikeus valita itse, ketä äänestävät? He ovat aikuisia lain mukaan, heillä on päätäntävalta, ei sinulla. Ymmärrätkö? Aiotko lopouelämäsi ajan sekaantua ja määrätä, mitä lapsesi ja tai muu lähisuku saa tehdä?
        Sähän olet sairas yksilö. Voi jumalauta!
        En minä vaan lasteni päätöksiin puutu millään lailla. He tekevät päätöksensä itse ja varmasti menevät joskus myös päätöstensä kanssa perse edellä puuhun, mutta niistä ottavat myös oppinsa.

        Ääni annettu tänään Pekka Haavistolle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ääni annettu tänään Pekka Haavistolle

        Tiatojen mukaan vain Gekko ja joku yksittäinen Karhiniämeltä äänesti gakkakikkeliä Huittisisa.

    • Anonyymi

      Sarjastamme "Pietarin trollien kiertokirje Hyödyllisille idiooteille".

      • Anonyymi

        Huittisissa on trollitehtailijoita!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huittisissa on trollitehtailijoita!!

        Kuninkaisten koulukeskuksen kirjoilla "opiskelijaviisumein"tietokoneet käy huhkolassa
        Kremlin suuntaan yötä päivää!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuninkaisten koulukeskuksen kirjoilla "opiskelijaviisumein"tietokoneet käy huhkolassa
        Kremlin suuntaan yötä päivää!!

        Pekka presidentiksi -Rauhan ajat Suomeen jatkossakin. Kyllä se olisi kamallaa oikeasti, jos Antti Häkkänen ajaisi suomalaiset sotatilaan. Pelaan varmaan päälle ja niin ystävänikin lipevää kokoomusehdokasta emme äänestä.

    • Anonyymi

      Jos Haaviston Peksu valitaan presidentiksi, niin silloin se pystyy estämään kaikki nuo avausviestissä mainitut haitat pois suomalaisilta.

      • Anonyymi

        Pekka on kova jätkä, humaani mutta ulkopolitiikan osaava konkari. Pekka saa Suomen suhteet ulkovaltoihin taas toimimaan, kaupankäynti vilkastuu ja ajatusmaailma tulee suomalaisilla jälleen pyörimään normaaleissa mukavissa asioissa - ei sodan pelon yllä. Älkää antako persukokoomus hallituksen enää viedä teiltä palkkaa, opintotukea - eli toimeentuloa. Riikka Purra sanoi että leikkaukset eivät riitä vieläkään, milloin he leikkaavat omista palkoistaan. Suomi nyt nousuun ja osaava Pekka Haavisto presidentiksi!

        Onko Pekalla hyvä imu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Pekalla hyvä imu?

        niin kuin sinulla ja Stubbil

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin kuin sinulla ja Stubbil

        Kyllä on - Pekka on Suomen tuleva presidentti. Pekka ei ole Antti Häkkäsen tapaan militaristi eikä johdata Suomen nuoria sotaan. Pekka Haavisto numero 10 tarjoaa rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi!

    • Anonyymi

      Suomi elää porskuttaa edelleen velkarahalla ja voi hyvin, oli pressa kumpi tahansa. Merkillinen asia kun jos ihminen on ulosotossa velat vanhenee viidessä vuodessa....eikös valtion velat vanhene koskaan

    • Anonyymi

      Jos et tiedä, niin lue tarkkaan:
      Se on aivan sama vaikka pressana olisi aidan tolppa. Pressan tehtäviin EI kuulu sisäpolitiikka, ei edes eu:n sekoilijasakin touhut, ellei ne liity ULKOpolitiikkaan.
      Pressan tehtävä on olla vain rasite veronmaksajille. Ei muuta.

      • Anonyymi

        Juuri niin. Presidentin pitää olla taitava ulkopolitiikan tekijä aivan kuten politiikan osaava konkari Pekka Haavisto. Ääni Haavisto on ääni rauhalle ja osaavalle ulkopolitiikalle. Hyvä Pekka!!!

    • Anonyymi

      Rauha ei sota

      Numero 10

      ! ! !

    • Anonyymi

      Asiakirjoitus. Mukavaa, että tällaisia löytyy. Olen ihan samaa mieltä, ei Turkistarhaaja Stubbia presidentiksi. Tynkä Stubb saa palata uudelleen investointipankkiin töihin, vaikka matematiikka ei sujukaan. Stubb ei tiennyt TV:ssä, mitä tarkoittaa 5 potenssiin 3. Ja miksi Tynkä-Stubb? Sana stubb tarkoittaa tynkää ruotsin kielellä. Oikeassa elämässä Stubilla on kansalaisia kohtaan aivan liian kovat arvot, suosii ydinaseita, kannattaa kokoomuksen militarismipolitiikkaa kohta jo 2030-lukua kohti suosii tappamista aiheuttavaa turkistarhausta. Ei Stubb-tynkää jatkoon.

    • Anonyymi

      Pekka tulee halvemmaksikin,ei tarvitse ummetuslääkettä:

    • Anonyymi

      Haavistolle käyty antaa ääni.

    • Anonyymi

      Onkohan kukaan tutkinut,millä tärkeillä rauhanturvaamis matkoilla Haavisto
      kävi kosiskelemassa eteläameriikassa silloin nuorta puolisoaan?Varmasti tärkeä
      yhteistyömatkat rahoitettiin varonmaksajien piikkiin.

      • Anonyymi

        Kuulin että olisi ollut tutustumasa paikalliseen lietteenkäsittelyjärjestelmään. Oli kuulemma eteläisen ameerikan presitentti itte lähettäny haavistolle faksilla kutsun..

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe