Ei heikennyksiä palkansaajille ja opiskelijoille - ei leikkauksia - ei Militarismin nousua Suomessa

Anonyymi-ap

Nyt on viisainta jokaisen äänestäjän pitää omia puoliaan ja äänestää ihmistä, osaavaa politiikan konkaria ja rauhanrakentaja Pekka Haavistoa

Nyt on aika jokaisen suomalaisen olla hereillä. Suomessa koko ajan lisääntyvä militarismi jopa kokoomuspoliitikon Antti Häkkäsen suulla ei ole hyvä asia, me emme halua Suomea sotaan. Emme halua tuhota elämää, emme perheitä, emme luontoa emmekä nuorten tulevaisuutta. Äänestyspäätös eli ääni Haavistolle merkitsee rauhaa ja turvallisuutta kuudeksi vuodeksi.

Suomalaiset eivät enää halua etujensa heikentyvän ja yritysten menevän konkurssiin, sillä välin kun perusuomalaishallitus Riikka Purran johdolla nostaa omia palkkojaan. Emme halua Suomeen myöskään militaristihallitusta eikä kokoomuksen värisuoraa, joka siunaisi kyseiset tuhoisat päätökset. On aika äänestää rauhanmies Haavistoa!

Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.

Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.

9

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kahdesta marionetista, jotka molemmat ovat WEF:in käskyläisiä, on paha valita. Miksei muuten vaaleissa voisi antaan miinus-ääniä. Silloin tällaiset saataisiin pois heti alkuun.

      No, niin tai näin, 6.8 miljardia euroa vuodessa säästettäisiin helposti: Erotaan NATO:sta.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­­N­­y­m­­­f­­o­m­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18250525

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      älä sekota hallituksen ja pressan hommia

    • Anonyymi

      missä löytyy haaviston tekemä rauha

    • Anonyymi

      toisella kierroksella olisi pitänyt valita neljästä ehdokkaasta niin demokratia
      olisi voittanut venäjän tahdon

    • Anonyymi

      Ääni Pekalle on huumeet vapaasti saataville

    • Anonyymi

      Ihmiset, älkää uskoko presidentinvaaligalluppeihin.
      Älkää lannistuko!
      Äänestäkää 10.
      Kokoomuksen pressa ei arvojohtajana tunne köyhiä, niin kuin nykyinenkään pressa ei ole tuntenut.
      Kokoomuslaisuus haisee ja yrittää vaikuttaa kauas.
      Vielä on mahdollisuus äänestää, yrittää edes piirun verran vaikuttaa elämänsä kulkuun!

      • Anonyymi

        Pekka romuttaa hyvinvoinnin haalimalla tänne kaiken pahan. Ei punaista presidenttiä


    • Anonyymi

      Leikata voi takuueläkeläisiltä,matuilta jotka elää tukien varassa,
      näiltä mikkä on tullet tänne asuun vain tukien takia jos alkohoilistilla riitää hyvin rahaa vielä kaljaan niin eikö silloin oo liikaa tukea?
      Tukien varassa elävät halvempiin asuntoihin. Pularia elätetään kuin kunigasta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10964
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2453
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1711
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1564
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1251
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1186
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe