Mikä niitä liikennevaloja vaivaa

ei tiedä

Ehkäpä ne valotolpat on valmistettu samassa konepajassa itäkarjalan puolella, kuin eräs eteläkymenlaaksossa jököttävä 100m korkea tolppa.
Ei se määrä, mutta laatu!

Entivanhaan agraariyhteiskunnassa pojista kasvoi miehiä jo 15-16 vuotiaina.
Piti lähteä navettaan elukoita poi'ittamaan, miesten matkaan pellolle ja jopa sotaan isänmaata puolustamaan.
Se oli monelle nuoruuden loppu, josta alkoi aikuisuus, vastuunkantaminen niin itsestä, kuin muistakin.
On olemassa tutkittua tietoa, että murrosikä jatkuu nykyään jopa 25 vuotiaaksi asti. Siis kymmenenvuotta pidempään.
No, tämä tietysti on hyväksi niille joilla halua, kiinnostusta ja kapasiteettia esimerkiksi opiskella ja asua vielä vanhempien tykönä. Aivot saavat rauhassa kasvaa ja kehittyä.
Mutta sitten on alati kasvava joukko 15-30 vuotiaita, joilla posket pullottaa täynnä nikotiinipussukoita samalla, kun sähkötupakasta vedetään henkeen makoisat "PUFFIT".
Viimekesänä tätä enempi tai vähempi keskenkasvuista porukkaa parveili matkakeskuksen aulassa.
Osa tästä sakista tulee senverta hyvistä kotioloista, että on mopot, mönkkäri ja joillain autot.
Juurikin tästä vauhtia ja vaaratilanteita hakevasta kansanosasta kuoriutuu todellinen ikinuortten ja kuolemattomien kerho.
Joku heistä jopa työllistyy ja hankkii kalliin esim. Saksalaisvalmisteisen auto isolla moottorilla.
Sitten työmatkat aamuin illoin sujuu mukavasti prokressiivista jytjettä kuunnellen kiroten ja noituen ratin ja penkinvälissä, kun esimerkiksi minä olen (yleensä aina) liikenteen tulppana joko autollani tai lenkkitossuillani.
Raivopäisesti ruutukaava-alueella vastaantulevien kaistankautta ohitellen reipasta ylinopeutta ajaen etupyörä irtikytkettynä kurvataan marketin pihaan, kun kukaan ei Kouvolan keskustan liikennettä valvo ja tietyn silmäätekevien sakin varpaille poliisikin varoo astumasta. "Eihän nyt siinä ja siinä perheesä myöhäismurrosikäisiä raggareita ole!"
No, käyttivätkö nämä kuvaamani henkilöt äänioikeuttaan? Eivät.
He varmistavat toiminnallaan suomalaisen yhteikunnan kahtiajaon.
On vain ne ja sitten ollan me.
Me joudumme kumoonajettujen katulyhtyjen ja paljonmuunkin maksajiksi, koska me emme ole onnistuneet tukemaan niitä oikealla tavalla, emmekä me (helikopterivanhemmat) ole asettaneet riitäviä rajoja vaan olemme antaneet niille kaiken kuin manulle illallisen ilman pettymyksiä. Jotkut meistä lähtevät kuulemma (näin lehdessä luki) nuoren kesätyöpaikkahaastatteluun mukaan.
Kouluvuosi päättyy neljän kuukauden kuluttua.
No, se on sitten taas yksi palstanmittainen juttu Kosakissa, kun joku on kuollut Kouvolan liikenteessä.
Hö, ei sen kummempaa!