Nyt seurataan mielenkiinnolla Riikka Purran taikatemppua. Nyt kun köyhät on kynitty lähes puti puhtaaksi rahoista, Riikka alkaa nostaa veroja. Jännityksellä odotan miten Riikka saa nostettua veroja niin, ettei rikkaat kärsi. Mutta kun yli kolme miljardia pitäisi vielä viedä köyhien rahoja, eikä heillä ole enää mitään vietävää. Riikka varmaan pakottaa köyhiä ottamaan lainaa ja luovuttamaan lainatut rahat valtiolle. Saa Riikka käyttää. Mutta tärkeintä on, että Perussuomalaiset äänestäjät ovat tyytyväisiä, eiks' jeh.
Taikatemppu
Anonyymi-ap
70612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Tarkoitatko nyt niitä 1200 000 köyhää, jotka edellinen, 2019-2023 hallitus maahamme sai aikaiseksi? Kyllähän yli 30% ostovoiman lasku ja itseaiheutettu energiakriisi yhdessä kohonneiden korkojen kanssa oli monelle liikaa. Onneksi hallitus vaihtui, ja nyt ekaa kertaa sitten 2019 suomalaisten ostovoima nousi ja inflaatio laski EU:n korkeimmasta EU:n alhaisimmaksi. Hyvä Orpon hallitus, olette oikealla tiellä. Köyhiä EI ENÄÄ kynitä, kuten teki edellinen hallitus.
On persulla pokeria väittää, että kasvukaudesta olisi seurannut lopputulos, että yksi viideosa kansalaisista olisi pudonnut köyhyysloukkuun. Eli sinä olet ihan samanlainen "totuudenpuhuja" kuin ay-väelle päin naamaa valehdellut persunassikka Bergbom!
Mitäs tapahtuikaan PersKeKo-hallituksen seurauksena?
https://voima.fi/artikkeli/2021/yhdeksan-kymmenesta-suomalaisesta-koyhtyi-edellisen-hallituksen-aikana/
Ai ostovoima nousi. Senkö takia joka viikko tulee konkursseja ja työttömiä ,kun ostovoima nousi ? Olet varmaan Niuvanniemellä hoidossa oleva persu. Ainoa laatuaan ,yksin täällä horisemassa paskaa.
Aivan. Pikkupersuhomo ,suoraan koulusta tullut räksyttämässä. Purra ei uskaltanut tulla yleisön eteen.
Ihan tuosta netistä katselin tilastoja, ei ole mikään salaisuus, voit käydä itsekin katsomassa taulukkoja vaikkapa ostovoiman kehityksestä.... Kannattaa istua ja ottaa nitrot valmiiksi, kun sinullekin selviää, kuinka "erinomaisesti" äärivasurit 2019-2023 maamme talouden "hoitivat".
Totta kait kuukaudessa kahdessa firmat menee konkkaan... Eipä ole sinullekaan noita älyllisiä lahjoja ihan hirmuisesti annettu... Netti kertoo konkurssi ja irtisanomisaallon alkaneen 2022 ja kun sitten katselet, milloin Orpon hallitus virallisesti ottikaan vetovastuun... Huomaat sinäkin, kuinka teit itsesi taas naurunalaiseksi....
Ja tuolla kasvukaudella otettiin lisää velkaa yli 40 000 000 000€!!!!!!!!!!!
Nyt kauhistellaan kun ollaan matalasuhdanteessa ja tuollekin lainalle joudutaan nyt maksamaan miljardeja pelkästään korkoja, kuinka uusi hallituskin ottaa velkaa..... Äärivasuri on äärivasuri, vaikka voissa paistaisi, se ei vaan tajua....
Katso nyt hyvä ihminen tilastoja äläkä kuuntele äärivasureiden probakanda-ratioo.
Lähes joka päivähän hän on telkkarissakin antamassa lausuntoja... Minkä yleisön eteen hänen nyt olisi pitänyt mennä? Olikos siellä yleisön edessä edellinen PM joka kaiken sotkun sai liikkeelle?
Niinhän sinä väität joka ikisessä ketjussa katselleesi "noita tilastoja", joita et kumminkaan tuo esille omia aiopierujasi tukemaan. Mitäköhän tilastoja oletkaan katsellut? Kremlin laatimia vai? Jokin syy sille on, ettet sinä uskalla linkittää väittämiäsi tilastoja omiin horinoihisi.
"Netti kertoo" taas ja persun kommentista puuttuvat taas kerran ne todisteet. Tämä kertookin sen olelllisen asian sinusta, että sinä et tiedä vaan sinä luulet. Kovasti yrität kirjoittaa historiaa uusiksi...
Ja taas kerran populistinen öyhötys eetteriin. Marinin hallitus käytti koko noin 40 miljardin otetusta velasta noin 12 miljardia yhteiskunnallisiin muutoksiin kuten esim. korjaustoimenpiteisiin, jotka olivat seurausta Sipilän hallituksen tuhoisasta leikkauspolitiikasta.
Kun sanot, että korkoja maksettaisiin miljarditolkulla, niin mihin jäävät sinun kirjoituksestasi ne faktat, että seuraavalle neljälle vuodelle Marinin hallituksen aikaiset velat ovat noin 3 miljardin suuruusluokkaa eli 750 miljoonaa per vuosi? Kerropas, kuka ääliö meni vaihtamaan ne nollan prosentin kiinteäkorkoiset velat vaihtuvakorkoisiin? Kuka/ketkä halusivat viime kesänä lisätä valtion korkomenoja? Asian takana ei voi olla Marinin hallitus, koska se menetti jo huhtikuussa poliittisen valtansa siirryttyään toimitusministeriöksi.
Joten hoe sinä vaan sitä äärivasuriasi, koska ällisi ei näytä riittävän sitä korkemman tason ajatteluun!
"Katso nyt hyvä ihminen tilastoja äläkä kuuntele äärivasureiden probakanda-ratioo."
Missä vitussa ne sinun tilastosi viipyvät ääliö? Tuota rataa osoitat itse olevasi se suurin propagandisti.
Mitä Marinin siellä olisi pitänyt seisoskella? Taas siirrellään syytä persujen omista toilailuista muiden kontolle! Velka-Riikanhan siellä olisi ehdottomasti pitänyt seistä vaan kun ei löydy sitä selkärankaa vaan luimistelee piilossa ja rähisee puskista.
Marinin hallitus oli erikoistunut näihin taikatemppuihin. Ehkä paras oli "Työllisyyden parantaminen-taikatemppu". Yleensähän temppujen salaisuuksia ei saisi paljastaa, mutta kerron nyt kuitenkin kuinka Marinin hallitus sen teki. Tässä se tulee: Nostivat työttömäksi laskettavien ikärajaa ja oppivelvollisuusikää. Ja HUPS! Yhdessä ainoassa päivässä työttömyys parani meillä kymmenillä tuhansilla.
Sinä et varmaankaan tajua, miksi oppivelvollisuutta laajennettiin? Sillä ei ole mitään tekemistä työllisyysasteen kanssa. Ilmeisesti et kannata ajatusta siitä, että syrjäytymistä pyritään estämään takaamalla opiskelumahdollisuudet? Oppivelvollisuuden laajentaminen nimittäin takasi maksuttoman oppimateriaalin opiskelijoille ja takuun toisen asteen opiskelupaikasta jokaiselle peruskoulusta valmistuvalle.
Mitenkäs kun virallisesti työikäisiä koskeva tilastointi on tapahtunut jo pitkään otannalla 18-65-vuotiaat? Täysi-ikäisyyshän ei ole muuttunut yhtään miksikään tuosta 18-vuotiaasta, joten tässä tilastossa työllisyysasteen vaikutukset ovat olleet oppivelvollisuusiästä riippumatta tasan nolla.
Ei persulle kannata selittää asioita. Persu ymmärtää vain "mestarin" koirapillin kutsun, ja vastaa kutsuun hurjalla vaahdon sekaisella räksytyksellä.
Sinun slaisuutesi tiedetään. Persujen peräkammarista.
Aivan. 15- 18 vuotiaat ei ole laskennassa mukana työttömänä eikä työllisiä.kyllä tuon persuparan pitäisi päästä pikaisesti hoitoon.
Näin on.
Kannattaa lukea viesti kokonaan, siis jos osaat... Oppivelvollisuuden nosto lisäsi duunareiden maksuosuutta (veroja) sadoilla miljoonilla...
Työttömäksi laskettavien ikärajaa nostettiin muiden EU maiden tasolle ja näin meillä työllisyys parani....
Pyydä vaikka äitiäsi kertomaan mitä nuo tarkoittaa, jookos?
No mistäs helvetin taikaseinästä sinä kuvittelet rahan oikein ilmaantuvan? Jos jotakin tässä maassa tehdään ja siihen sisältyy panostuksia, niin tottakai se nyt maksaa jumalauta rahaa. Sinä olet siis sitä mieltä, että kouluttamattomuuden lisääminen johtaa parempaan tuottavuuteen? Eli tärkeintä on vain se, että sinä et joudu maksamaan yhtään enempää veroa tässä hetkessä, koska sinä haluat kotouttaa kaikki rahat maksimaalisesti itsellesi ja juuri nyt?
Kuules kun ne koulutettavat tulevat joku päivä maksamaan sinunkin perseesi pyyhkimisen, kun makaat hoivakodissa odottamassa oman kylmän pierusi saapumista. Ja ellei niitä koulutettavia tule tarpeeksi, niin tulet makaamaan loppuajastasi takuuvarmasti omissa jätöksissäsi, kun ei ole riittävästi koulutettua työvoimaa ja valtiolla verotuloja maksaa perseesi pesemisen ja vaippasi!
OLET ELÄVÄ TODISTE SIITÄ, MITEN PERSU EI KYKENE AJATTELEMAAN OMAA NOKKAANSA PIDEMMÄLLE EIKÄ VARSINKAAN TULEVAISUUTTA !!!
" Jännityksellä odotan miten Riikka saa nostettua veroja niin, ettei rikkaat kärsi"
Helppo.
Nostetaan ruoan ym. kulutushyödykkeiden ALV ja
lasketaan pääomatuloveroa!
Jos sie Riikka et tätäkään tajunnut, niin tässä siulla on valmis kaava, saa kopsata?!
Tasaverojahan oikeisto rakastaa. Siinä miljonääri maksaa juuri saman verran veroa kuin se kaikista pienituloisinkin.
Kyllä Riikka sen tajuaa. Höynäytetyt persut ei. Ne jotka tajusi häipyivät vähin äänin porukasta pois.
Niinpä. Arvatkaa Kuka siitä kärsii ?
Ei taida näillä alle 3 000 €:n kuukausituloisilla wannabe-porvareilla lamput syttyä tuostakaan huolimatta.
Kiinnittäkää nyt arvoisa Riikka Purra niihin ihan oikeisiin ja todellisiin Suomen ongelmiin huomiotanne, eikä pelkästään vain esimerkiksi köyhien kyykyttämiseen.
Ärripurrissa ei ole mitään arvoisaa, halpahintaista on runsaasti
Katkeroitunut täti. Ei sen kummempaa.
Se on Riikalle mahdotonta.
Ei köyhiä voi kyniä mitenkään kun ei ne ole mitään maksaneet ennenkään. 80% suomalaisista on vapaamatkustajia ja se on noloa.
Desing viherpunikit.
Kelapersut on suuri vapaamatkustajien ryhmä.
Ja 20% n persut veronmaksajia ,joista suurin osa työttömiä ? Voi tuota persujen matematiikkaa.
Me ollaan töissä. Persut päihteistä katujen kulmissa verkkareissaan.
Niin on. Se on jo tutkittu. Juuri katujen erittäin äänesti persuja eniten.
Köyhien elämää voi kurjistaa esim. nostamalla ruoan alvia.
Se ei varakasta kirpaise.
Eikä myös kiinteistövero joka siis kohdistuu myös vuokriin. Työmatkojen kallistuminen ,lääkkeet ,lääkärimaksut ynnä muut. Ei kirpaose varakasta.
Juurihan 2019-2023 hallitus nosti hintoja yli 30%, tuskin Purra "pystyy" samaa...
Ai Marinin hallitus nosti hintoja 30 %:lla? Kerropas se Marinin hallituksen toimi, minkä seurauksena näin olisi muka päässyt käymään? Vai löytyisiköhän se syyllinen kuitenkin tuolta itärajan takaa? Sodan seurauksena syntynyt energia-inflaatio levisi kaikkialle ja kaikille sektoreille, koska kaikki on energiasta riippuvaista.
Purra todellakin pystyy ja vielä enempäänkin, koska Marinin hallitus ei koskenut alv-kantaan nostavasti. Purralla se näyttäisi olevan suunnitelmissa. Joko persulta on unohtunut viimetalvinen sähköenergian alv:n lasku 10 %:iin määräaikaisesti?
Köyhät leiriin, mutta kuka maksaisi piikkilangat? Älkää meitä rikkaita katsoko!
Hmm... Jos mä vippasin kaverille satkun viime kuussa MUTTA tässä kussa mulla ei ole varaa antaa hänelle kuin 50€.
Kumpi meistä nyt kynii toista?
Sanna Marin jakoi rahaa kunnille, yrityksille ja suomalaisille. Riikka taas jakaa rahaa yrityksille ja varakkaille, suomalaisilta duunareilta ja köyhiltä taas Riikka vie rahat, tässä ero. Riikka laittaa Suomea kuntoon, siinä samalla Suomalaiset menevät huonoon kuntoon.
Miksi Riikka ei kerro, että 150 miljardin velasta, suomi on yli 70 miljardia velkaa Suomen pankille, jonka omistaa....suomi. Miksi Riikka ei kerro, että valtiolla on sijoituksissa 48 miljardia. Ei kai valtio ole sijoitusyhtiö.
Tämä valtionvelka omalle pankille on asia mistä poliitikot eivät ole kovinkaan innostuneita keskustelemaan.
Ei todellakaan.ei keskustella ettei kansa tietäisi.
Yleensä jos tavallisen ihmisen talous menee syystä, tai toisesta miinukselle, jos hänellä on omaa pääoma sitä realisoidaan. Miksi valtio ei realisoi omaa omaisuuttaan. Esim. 10% sijoituksista myyntiin, velkaa ei tarvitse ottaa ja sitten odottamaan sitä 100000 uuden ihmisen työllistymistä. Persut on kylläkin niin kovia tuhlaamaan että ei taida tuokaan auttaa. Miettikää Persut hallituksessa 2015-2019 sitten Marin 2019-2023
taas persut 2023-2027. Persut 8 vuotta siis hallituksessa velkaa otettu/otetaan 100 miljardia. Marin otti 40 miljardia persut 60 miljardia. Asian voi tarkistaa valtiovarainministeriön sivuilta.
Ei persut osaa käyttää hyväkseen tietoja.
Kun omaisuus realisoidaan se on mennyttä, tuottavaa omaisuutta ei siis ole järkevää realisoida. Mitä nyt sinun mielestäsi valtion olisi reaalisoitavaa ?
Sitäpä juuri. 3 miljoonaa lisäsopeytusta entisten lisäksi . Verokorotus ,ruuan hinnan nousu. Vuokrat ja kiinteistömaksut jo nousi. Lääke ja lääkärimaksut nousi. Sähkölaskuihin ei tullut kattoa. Työmatkat nousee 200 e kuussa. Vieläkö pikkupersut hehkuttaa pienestä bensa alesta ,joka otetaan jokaisen veroista ? Entä työssäkäyvät ,haluatteko tosiaan että jäljelle jää vain EKn liitto ,eli pomovalta. Miten meni persut ? Ja kun olet pienituloinen ,köyhä eläkeläinen et hyödy veroalesta senttiäkään.
Sen kun persut tajuaisivat ,oltaisiin jo pitkällä.
Siinä se, persut kun tajuavat - sinä et. Mikäli säästöjä ei tehdä, leikkauksia ei tehdä ja velkaantumisen suuntaa ei saada noilla toimilla käännettyä. Teillä "köyhillä ja tyhmillä" menee entistäkin heikommin. Tehän tarvitsette yhteiskunnan apua elämäänne, ja se tulee vaikeutumaan kun valtion velkaantuminen ylittää kriittisen rajan. Sehän koettiin 90-luvulla, mitä tapahtuu kun lainaa ei saada enää mihinkään hintaan, ja oltiin liukumassa velkojien holhokeiksi. Niin tulee käymään tällä tiellä, mikäli Kokoomushallitus ei saa toimiaan läpi. Ei tänävuonna, ei ensivuonnakaan, mutta 10-15 vuoden tähtäimellä - me olisimme velkojien hallussa.
EMÄTYHMÄ DEMARI.
Mikähän päivä nähtäisiin sellainen edistysaskel, että te persut oppisitte ymmärtämään kansantalouden toimintaperiaatteet? Kokoomukselle ne ovat liikaa, koska malli ei suosi suoraan ajatusta siitä, että maksimaalinen rahanpoistaminen kierrosta osinkoina edistäisi talouden kasvua.
Joko persujen ryhmyriä on alkanut jo hirvittämään, kun on alkanut etsiskelemään syyllisiä Purran virkakoneistosta?
"”Kuka salasi tahallaan” – Jani Mäkelältä kovaa kritiikkiä VM:lle"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/089da65d-9f5b-4a5c-af52-79de0fbe69c1
Aina kuitenkin fiksumpi ja viisaampi kuin sinä tikkukirjainpersu.
Näyttää meno jatkuvan, antipersulla ei edelleenkään ole hajuakaan mitä, miten ja miksi on tapahtununut ja tulee tapahtumaan. Siksi ai näitä samanhenkisiä haistapaska tekstejään toistelee. Silkkaa tyhmyyttään ja samasta syystä niihin joutuu itse itselleen vastailemaan. Säälittävää, todellakin säälittävää valeheiden levittelyä.
PUNIKIT PASKOI SUOMEN.
PÄÄPASKOJA JUHLII MAAILMALLA.
ILMAN MITÄÄN VASTUUTA.
LATAAMOVÄKI HYPETTÄÄ.
HAHHAHHAHHAAA.
JA POOOOIS.
Tikkukirjainpersulla on kyllä lähtö lataamoon ihan kulman takana edessä.
No jos nyt vaikka laittaisi myyntiin murheen kryyni Nokian 1 Mrd
Nesteen arvo yli 10Mrd, jos siitä vaikka 2 Mrd myisi
Fortum arvo 5 mrd, siitä vaikka seuraava miljardi.
Storasta ja Metsosta 2 Mrd.
Loput keräisi Valmetista ja muista pienemmistä yhtiöistä.
Mieluummin myy ajoissa, tai käy kuten kävi 2 vuotta sitten, valtio menetti Fortum kaupoissa 6 Mrd siis 6 miljardia, sillä olisi nyt käyttöä.
Mitä yhteistä on Purralla ja lintulaudalla?
Molemmat ovat ihan pihalla. Kuuluu vain titityy...
Niinpä.Purran pitää pierasta jostain rahaa ja säästää siten, että työkavereiden bisneslennot ja 5tähden hotellit ja kivat ryyppyreissut ulkomaille eivät vaarannu.Viinat ja ruuat pitää olla kalleinta ja eliitti ei luovu mistään ja nyt persutkin haluaa maistaa eliitin herkkuja.Siinäpä onkin miettimistä, mutta kyllä muijalla on niin hyvät edut, että hyvä tehdä töitä irvistelyn lomassa.Hankaa mäntysoopaa sitten kesällä ja irvistelee enemmän.
Purra järjesti verohelpotukset ja palkankorotukset yli 14.000 euroa kuukaudessa ansaitseville.
Tuntuu sinimustilla rahaa olevan kun tahtoa löytyy ja kohde on mieluisa?
Onhan Purralla siellä ministeriössään alivaltiosihteerinä kokoomuslainen entinen EK-pomo Leena Mörttinen. Kyllä siellä siis kekseliäisyyttä riittää, kuinka rikkaat pidetään turvassa joutumasta taloustalkoisiin mukaan.
Seuraavaksi ryöstää eläkkeemme.
SDP ON TALOUSGURU.
KUNNAT OLI VAILLA KORONATUKEA 2 MILJARDIA.
SANNA MARIN ANTOI 3 MILJARDIA.
TUHAT MILJOONAA YLIMÄÄRÄISTÄ.
HAHHAHHAHHAAA.
JA POOOIS.
Empatia ei todellakaan kuulu Purran politiikkaan. Etenkään kun on kyse köyhistä ja duunareista. Purra säästää kaiken empatiansa rikkaille.
Olettehan te demarit oikeasti tyhmiä.
Ei niin tyhmiä kuitenkaan kuin te persut.
Lääkitys, muista Lääkitys.
Kopiopersu. Tule pois peilisi edestä. Sitten et enää näe natsia.