Alkoholimainonta halutaan kieltää

Suomi24toimitus

Päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunta haluaa kieltää alkoholimainonnan televisiossa ja elokuvateattereissa. Tällä hetkellä mainontakielto koskee väkeviä alkoholijuomia ja tupakkaa. Mietojen alkoholijuomien mainonta sallitaan alkoholilaissa.

Alkoholimainonnan kieltoa perustellaan sillä, että mainonnan luomat positiiviset mielikuvat houkuttelevat nuoria asiakkaiksi ja muokkaavat alkoholin kulutustottumuksia haitalliseen suuntaan.

"Käytännössä erityisesti oluen ja siiderin mainonta on nyt suurelta osin mielikuvamainontaa, jonka viestinä on, että alkoholi on osa nuorten hyvää elämää. Alkoholimainonta kilpailee siten vakavalla tavalla sen alkoholikasvatuksen kanssa, jota esimerkiksi vanhemmat, opettajat tai kansalaisjärjestöt tarjoavat lapsille ja nuorille", neuvottelukuntaan kuuluvat kansanedustajat perustelevat tiedotteessaan.

Neuvottelukunta auttaa sosiaali- ja terveysministeriötä päihde- ja raittiuspolitiikan suunnittelussa.

Lue tiedote sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta:
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/3531/index.htx

Mitä mieltä olet, pitäisikö alkoholimainonta kieltää? Onko väitteissä perää?

106

7528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raittiusmies

      no taasko ollaan holhousta lisäämässä ,turha luulla et se vaikuttaa juomiseen mainostetaanko olutta tai muuta alkoholi juomaa . Siihen se voi vaikuttaa mitä merkkiä juodaaan mutta ei itse juomiseen. Näkihän sen kun hinnat laskivat,,porukka siirtyi väkeviin juomiin kun ne suhteessa halvempii kuin oluet....no kaupat kylläkin ovat tarjouksillaan kovasti olleet kuluttajien "puolella" mietojen juomien puolesta .
      Ei muuta kuin mietojen juomien veroa alemmas ja väkevien hiukan ylöspäin.. niin porukat taas siirtyvät enenpi mietoihin juomiin....

      • Turha mainonta pois

        Pitää toki kieltää, koska se on turhaa! Asianmukaiset tiedot saa Alkosta, josta pullo on jokatapauksessa haettava.

      • Jesu Kristuu
        Turha mainonta pois kirjoitti:

        Pitää toki kieltää, koska se on turhaa! Asianmukaiset tiedot saa Alkosta, josta pullo on jokatapauksessa haettava.

        Olutpullojen etiketitkin pitäisi kieltää, koska siksi alkoholistit juovat.

      • SORMI PEBAAN!

        SORMI PEBAAN!

      • kille
        SORMI PEBAAN! kirjoitti:

        SORMI PEBAAN!

        toinen sormi suuhun ja sitten vaihdetaan ja huudotaan suu "MAINOS"

      • Saapas
        Jesu Kristuu kirjoitti:

        Olutpullojen etiketitkin pitäisi kieltää, koska siksi alkoholistit juovat.

        Sinähän oikein älyn jättiläinen olet. Miksi et tätä ole aikaisemmin kertonut.

      • Jesu Kristuu
        Saapas kirjoitti:

        Sinähän oikein älyn jättiläinen olet. Miksi et tätä ole aikaisemmin kertonut.

        Sen piti olla sarkasmia.

        Mielestäni myös alkoholi-ajatuksia pitäisi pystyä jotenkin kontrolloimaan.

    • rikke

      Aina ennen suuria juhlapuhiä mainostetaan että alkot
      nenee kiinni silloin ja silloin äkkiä ostoksille,
      sitten juhlien jälkeen puhutaan ja ollaan niin huolissaan että suomalaiset juo liikaa. Maistuu se viina ilman mainoksiakin niin kuin tupakkakin.

    • vanhenee

      Sallin alkoholin mainostamisen,sehän ei pakoita ketään nauttimaan sitä. Jokainen saa valita vapaasti,mihinkä suuntaan kuppinsa kallistaa.

      • Sari

        Suomalaiset ( suurin osa )eivät siis osaa nauttia alkoholista oikealla tavalla. Ollaan niin humalahakuisia, että tulee kolttosia tehtyä pilvin pimein. Suomalainen juo, siihen ei vaikuta mainostaminen kyllä mitenkään. Päivittäin joudun tekemisiin ja näkemään myös liian alkoholin käytön seurauksena tulevia ongelmia.

      • On se,
        Sari kirjoitti:

        ,, että enemmistö (=suurin osa) ei osaa nauttia alkoholia "oikealla tavalla".

        Tosiasia on, että 2/3 osalle kansasta alkoholi ei ole mikään ongelma. Ongelma koskettaa jäljelle jäävää kolmannesta joka juo suomalaisten viinat aiheuttaen tietysti ympäristölle ja läheisille, omaisille ongelmia.
        Heistä suurin osa sairastaa tautia nimeltä alkoholismi, joka on yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Heistä pidetään hyvää huolta, mutta unohdetaan, että heidän ainoa mahdollisuus selviytymiseen olisi ehdoton alkoholista pidättäytyminen.

      • Sari

        Niin saa kallistaa, mutta kun juo viinaa itsensä hallitseminen ontuu ja pahasti. Seurauksista nää tollot eivät välitä tippaakaan. Minäkin olen kärsinyt alkoholisoituneen perheen vuoksi jo monta vuotta kun asuu samassa rapussa ja toilailee kunnolla.

      • riittää

        suurin osa pahoin pitelyistä ja henkirikoksista tehdään viinan vaikutuksen alaisina. mutta se on silti "harmiton"päihde.

    • Way

      Omasta mielestä mainonnan voisi kieltää, koska jos mainnon kieltäminen edes hiukan vaikuttaa vähentävästi ihmisten juomiseen niin suomi on taas askeleen edempänä "raittiutta"!

      • miten jotkut eivät vieläkään käsitä, että meidän yhteiskuntamme on edennyt Kekkoslaisuudesta useamman vuosikymmenen ( OK, ainakin 2 ). Kouluissakaan ei ole enää raittiuskilpakirjoituksia. Nykynuoriso ei välttämättä edes ole kuullut Turmiolan Tommista. Ollaan aivan väärillä urilla, jos ruvetaan etsimään juomisen syitä mainoksista, tai edes sitä että se lisäisi juomista.
        " Rupeampas nyt ryyppäämään kun näin tuon kivan mainoksenkin dokaamisesta ja viinasta."

        Ehei, ei se niin toimi. Ottakaapas psykologian alkeiskirja ja aloittakaa lukeminen uudestaan sieltä ensimmäiseltä sivulta.
        Ei totaalikiellot saa tässä mitään järkevää aikaan.
        Minun mielestäni... se mitä voitaisiin tehdä olisi mainoksin ja tietoiskuin pyrkiä ohjaamaan ihmisten juomatottumuksia miedompien juomien suuntaan ja pyrkiä vähentämään juomatavoissa humalahakuisuutta.
        Alkollahan oli aikanaan ihan hyvä kampanja:
        " Mielummin viiniä, kuin väkeviä".
        Minne se ja sen tyyppiset jutut jäivät ? Loppuiko mielenkiinto ? Eikö se tuottanut ?

        Suorat kiellot saavat tällaisissa tapauksissa aikaan pidemmällä tähtäimellä aivan päinvastaisia vaikutuksia, kuin mitä on haluttu.
        Onko kieltolain seuraukset jo unohdettu ????

      • pohmellus
        karu_a kirjoitti:

        miten jotkut eivät vieläkään käsitä, että meidän yhteiskuntamme on edennyt Kekkoslaisuudesta useamman vuosikymmenen ( OK, ainakin 2 ). Kouluissakaan ei ole enää raittiuskilpakirjoituksia. Nykynuoriso ei välttämättä edes ole kuullut Turmiolan Tommista. Ollaan aivan väärillä urilla, jos ruvetaan etsimään juomisen syitä mainoksista, tai edes sitä että se lisäisi juomista.

        Ei ole järkevä kehua mietoja, se aloittaa läträmisen. Pitäisi muistaa, että siihen tottu ja määrät kasvaa, kunnes siirrytään vain vahvempaan. Siinä kasvaa alkoholin suurkulutus piilossa muilta.Itsekunnioitusta, käytöstapoja, valistusta- mihin viinat vie. Jo peruskoulussa pitäisi opettaa juomaan,järkevalla tavalla.

      • Korsto
        karu_a kirjoitti:

        miten jotkut eivät vieläkään käsitä, että meidän yhteiskuntamme on edennyt Kekkoslaisuudesta useamman vuosikymmenen ( OK, ainakin 2 ). Kouluissakaan ei ole enää raittiuskilpakirjoituksia. Nykynuoriso ei välttämättä edes ole kuullut Turmiolan Tommista. Ollaan aivan väärillä urilla, jos ruvetaan etsimään juomisen syitä mainoksista, tai edes sitä että se lisäisi juomista.
        " Rupeampas nyt ryyppäämään kun näin tuon kivan mainoksenkin dokaamisesta ja viinasta."

        Ehei, ei se niin toimi. Ottakaapas psykologian alkeiskirja ja aloittakaa lukeminen uudestaan sieltä ensimmäiseltä sivulta.
        Ei totaalikiellot saa tässä mitään järkevää aikaan.
        Minun mielestäni... se mitä voitaisiin tehdä olisi mainoksin ja tietoiskuin pyrkiä ohjaamaan ihmisten juomatottumuksia miedompien juomien suuntaan ja pyrkiä vähentämään juomatavoissa humalahakuisuutta.
        Alkollahan oli aikanaan ihan hyvä kampanja:
        " Mielummin viiniä, kuin väkeviä".
        Minne se ja sen tyyppiset jutut jäivät ? Loppuiko mielenkiinto ? Eikö se tuottanut ?

        Suorat kiellot saavat tällaisissa tapauksissa aikaan pidemmällä tähtäimellä aivan päinvastaisia vaikutuksia, kuin mitä on haluttu.
        Onko kieltolain seuraukset jo unohdettu ????

        Älä viitsi. Et tainnut nyt ollenkaan ymmärtää, ettei kiellossa ole kyse kuin mainonnan kieltämistä. On liikuttavan naiivia verrata mainoskieltoa kieltolakiin.

        En tiedä oletko koskaan ollut nuori, mutta lienet oikeassa siinä, ettei nuori ryhdy ryyppäämään mainoksen vuoksi. Sen sijaan psykologiasta puheen ollen, mietipä; luuletko todella, että televisiossa olisi esimerkiksi Kurkon tai vaikka Nokian puhelintenmainosten kaltaisia pätkiä niin paljon, jos mielikuvamainonta ei olisi tehokasta. Hiljattain teini-ikäisyydestä päässeenä ja kohderyhmän jäsenenä tiedän varsin hyvin, miten hauskaa kännipäissä tai krapulassa on hassutella ja nauraa hölmöyksille. Esimerkiski juuri Kurko-mainokset vetoavat juuri näihin tunteisiin. Jos luit Iltalehden nettiartikkelin, tiedät, että ryhmä väitti mainosten esittävän alkoholinkäytön kuuluvan nuoren hyvään elämään, mikä on ehdottomasti moraalitonta ja alhaista. Suomalaiset juovat joka tapauksessa, totta, mutta ei limuviinoja lapsille tarvitsisi tyrkyttä

      • Nimetön
        karu_a kirjoitti:

        miten jotkut eivät vieläkään käsitä, että meidän yhteiskuntamme on edennyt Kekkoslaisuudesta useamman vuosikymmenen ( OK, ainakin 2 ). Kouluissakaan ei ole enää raittiuskilpakirjoituksia. Nykynuoriso ei välttämättä edes ole kuullut Turmiolan Tommista. Ollaan aivan väärillä urilla, jos ruvetaan etsimään juomisen syitä mainoksista, tai edes sitä että se lisäisi juomista.
        " Rupeampas nyt ryyppäämään kun näin tuon kivan mainoksenkin dokaamisesta ja viinasta."

        Ehei, ei se niin toimi. Ottakaapas psykologian alkeiskirja ja aloittakaa lukeminen uudestaan sieltä ensimmäiseltä sivulta.
        Ei totaalikiellot saa tässä mitään järkevää aikaan.
        Minun mielestäni... se mitä voitaisiin tehdä olisi mainoksin ja tietoiskuin pyrkiä ohjaamaan ihmisten juomatottumuksia miedompien juomien suuntaan ja pyrkiä vähentämään juomatavoissa humalahakuisuutta.
        Alkollahan oli aikanaan ihan hyvä kampanja:
        " Mielummin viiniä, kuin väkeviä".
        Minne se ja sen tyyppiset jutut jäivät ? Loppuiko mielenkiinto ? Eikö se tuottanut ?

        Suorat kiellot saavat tällaisissa tapauksissa aikaan pidemmällä tähtäimellä aivan päinvastaisia vaikutuksia, kuin mitä on haluttu.
        Onko kieltolain seuraukset jo unohdettu ????

        en jaksa edes lukea kirjootustasi.

    • arpakuutio

      ompas taas tosi viisaita ihmisiä kun kieltäisivät.. samalla pitäisi automainonta kieltää ettei ihmiset osta vaarallisia autoja! eihän tuossa ole järjen häivääkään... hei päättäjät haloo

      • suorakoivu

        Joo niinhän se on, että kaikki pitäis kieltää, ettei vaan toinen saa jotakin, mitä kieltäjä ei itse halua tai itse saa. Kansaterveydelle olis yhtä tärkeetä kieltää ainakin suklaan ja läskin = makkara ja monen muun rasvaisen tai makean tuotteen mainonta ja jopa ostoluvaton myynti! Lisää kahleita ja byrokratiaa! Ahdaspipoiset huipulle!

    • pois vain

      Viinan mainonta luo mielikuvaa tenuttelun hienoudesta, raikkaudesta ja nuoruutta/kauneutta lisäävistä ominaisuuksista.

      Vanhempi jo paljon dokannut väki tietää todellisuuden mutta nuoriin ja lapsellisiin mainokset uppoavat ja dokaaminen nähdään kivana asiana.

      Viinamainoksiin tulisi liittää aina lähikuva krapulanaamaisesta viikonloppudensosta sekä tilastoja kännissä tehdyistä väkivaltarikoksista.

      Holhouksesta kitistään ja vaaditaan vapautta mutta jotta ansaitsisi vapauden täytyy pystyä kantamaan vastuu ja densojen tapauksessa osata käyttäytyä. Suomalainen ei tule milloinkaan oppimaan ns. sivistyneitä juomatapoja.

      On tietysti totta, että suomalainen juo viinaa joka tapauksessa mutta ei siitä kannata tehdä mainostamalla elämään kiinteästi kuuluvaa asiaa.

      • Sari

        Puhut asiaa!!!!!!

      • Alkoholia maistanut
        Sari kirjoitti:

        Puhut asiaa!!!!!!

        Menkää idiootit vaikka Pohjois-Koreaan, siellä ei ole alkoholimainontaa kiusaamassa.

        Suomalaiset juovat juuri siksi, että kaltaisenne pöllöt ovat aina mystifioineet alkoholin hienokis jutuksi.

        Olette tyhmempiä kuin minä. Ongelmana demokratiassa on se, että tyhmät päättävät.

      • Kielletty hedelmä

        Onhan se nähty mihin kielto johtaa Suomessa on tiukka tupakka laki silti nuoriso poltta europan eniten.Ainoa mikä vaikkuttaa on järkevä valistus.Kielto tekee vain päinvastoin.

      • Nyt jo riittää
        Alkoholia maistanut kirjoitti:

        Menkää idiootit vaikka Pohjois-Koreaan, siellä ei ole alkoholimainontaa kiusaamassa.

        Suomalaiset juovat juuri siksi, että kaltaisenne pöllöt ovat aina mystifioineet alkoholin hienokis jutuksi.

        Olette tyhmempiä kuin minä. Ongelmana demokratiassa on se, että tyhmät päättävät.

        Mitä ne kiellot auttavat juokoon dokut
        itsenä hengiltä turha niihin on tuhlata
        yhteiskunnan rahoja että saavat lisää
        brenkkua ja pääsevät hoitoon meidän
        fyrkilla kun ei kunto enään riitä.Hoidetaan
        ne laakista veke kun dokaavat itsensä
        siihen kuntoon että henki on lähdössä niin
        siitä vaan ja taas on yksi kuluerä vähemmän
        veronmaksajilla.

    • ....................

      Tottakai niissä on perää. Alkoholimainokset ovat osa kulttuuria jonka kautta ihmiset käsittävät sen mikä on normaalia.

      Jos tarjoamme alkoholinkäyttöä osana normaalia kulttuuriamme ja suosimme sitä julkisesti on lopputulos se että alkoholia käytetään enemmän ja vähemmällä harkinnalla.

      Ongelmia on jo tarpeeksi kun vanhat rajoitteet on purettu. Nyt niitä ongelmia pitää alkaa korjaamaan ja rajoituksia on saatava takaisin. En vastusta alkoholinkäyttöä sinänsä jos se on ongelmatonta mutta kun se kertakaikkiaan ei ole.

    • grillimakkaroitakin mainost...

      Perheenäidit saattaisivat ahdistua liikaa jos alkoholijuomien arkipäiväinen mainostus kiellettäisiin. Yhtä hyvin voisi kieltää grillimakkaramainokset sillä perusteella että yhdessä makkarassa on (muita kuin radioaktiivisia) karsinogeeneja saman verran kuin tuhansissa savukkeissa ja makkarasta tirisee eläinrasvaa joka tappaa enemmän kuin kaikki päihteet ja huumeet yhteenlaskettuna. Eipä kohta enää kukaan uskaltaisi viettää kesäiltaa makkaroita grillaten. Samalla perusteella myös kaikkien alkoholijuomien, tupakkatuotteiden sekä vaihtoehtoisten tajusteiden mainostamisen pitäisi olla laillista.

      • saivartele

        kyllä alkoholin mainostaminen on niin turhan-
        päiväistä!!!Kyllä ihmiset osaa sitä ilman mai-
        nostamistakin ostaa.Pois turha mainonta.

      • Suorakoivu
        saivartele kirjoitti:

        kyllä alkoholin mainostaminen on niin turhan-
        päiväistä!!!Kyllä ihmiset osaa sitä ilman mai-
        nostamistakin ostaa.Pois turha mainonta.

        Joo, lopetetaan vaan kaikki mainostaminen ja turha tiedottaminen muutoinkin. Loppuu samalla 90-prosenttisesti tyhjänpäiväiset TV-ohjelmat ja juorulehdet. Kyllä kuule tolla linjalla olis paljon töitä nuijalla, jos sille lähdetään. Onneksi sentään kansan terve järki on olemassa ...

    • bisse

      Ei pitäs; mä ainakin haluun tietää mistä saa halvimmat bisset

    • jetsulleen

      Ei varmasti tuo mainonnan kieltäminen vaikuta juomiseen millään tavalla. Eihän viinan juomiseen vaikuttanut kieltolakikaan! Nuoriso polttaa tupakkiakin yhä, vaikka telkussa ole näkynyt ainuttakaan tupakkamainosta, paitsi formulakisoissa piilomainontana. Alkoholimainokset pitäisi yhtälailla poistaa rockfestareilta ja urheilutapahtumista kuten jääkiekkosta, KOFF:n voimalla ne taitaa sitäkin pelata. Mutta niissä on isot rahat kiinni...

    • juodaanviinaa

      Kielletään samantien elämä.
      Suomi on holhousyhteiskunta.
      Tehdään vaihtokauppa katotaan olut mainoksien sijasta työttömiä niissä mainoksissa miks ne on työttömii. Ja sit laki joka kieltää olemasta työtön.

    • helppo kysymys

      Kertokaa te jotka haluatte pitää viinan mainonnan vapaana, että onko teillä mitään varsinaista perustetta miksi te haluatte viinaa mainostettavan? Mihin te tarvitsette viinan mainontaa??

      Tuo holhouksesta höpötys ei tässä yhteydessä ole kummoinen argumentti.

      • 013

        Vapaassa markkinataloudessa tuotteita mainostetaan sillä yksinkertaisella logiikalla, että tuote saadaan kaupan. Alkoholimonopolin poistuttua, mainonta ja tuote-esittely lisääntyy.

        Halusimmepa tai emme.

      • Keittokirjan apulainen

        Hyvän ruuan lisäksi viinin mainostaminen on hyvä,hiukan auttaa valitsemaan oikean ruokaviinin.Ei sitä viitsi koko hyllyä kokeilla??? Sitten hyvät snpsit,ei niitäkään montaa voi kokeilla ;) Kahvikonjakit ettei aina huonoa monopoolia. Löytyy tosi hienoja makuja. Nämä nyt on nautiskelijoille,mutta sellaisiahan kaikista pitäisi tulla!! Eikös vain??

      • kiitos suuri
        013 kirjoitti:

        Vapaassa markkinataloudessa tuotteita mainostetaan sillä yksinkertaisella logiikalla, että tuote saadaan kaupan. Alkoholimonopolin poistuttua, mainonta ja tuote-esittely lisääntyy.

        Halusimmepa tai emme.

        Ahaa, elikkä toisin sanoen viinaa on saatava yhä enemmän kaupan koska markkinatalous toimii niin ja koska viinaa pitää saada kaupaksi enemmän sitä pitää mainostaa.

        Ja kun viinaa saadaan enemmän kaupiteltua ja sitä kautta uusia suurkuluttajia ovat viinan valmistajat ja mainostajat iloisia koska saavat enemmän rahaa.

        Markkinatalouden toiminta edellytyksiä ei tietenkään voi vaarantaa edes siksi, että kaupattava tuote tappaa kadulla, talossa ja puutarhassa tehokkaammin kuin raid.

      • viiniopas
        Keittokirjan apulainen kirjoitti:

        Hyvän ruuan lisäksi viinin mainostaminen on hyvä,hiukan auttaa valitsemaan oikean ruokaviinin.Ei sitä viitsi koko hyllyä kokeilla??? Sitten hyvät snpsit,ei niitäkään montaa voi kokeilla ;) Kahvikonjakit ettei aina huonoa monopoolia. Löytyy tosi hienoja makuja. Nämä nyt on nautiskelijoille,mutta sellaisiahan kaikista pitäisi tulla!! Eikös vain??

        Mutta eihän mainoksiin ole luottaminen muidenkaan tuotteiden kohdalla, miten siis viinan?

        Käsittääkseni suomalaiselle kelpaa viiniksi kaikki mikä ei ole kirkasta kunhan siinä on lujasti prosentteja. Ainoat kriteerit lienevät valkoinen kalalle ja punainen lihalle ja nekin kriteerit ovat väärät.

        Snapsina käy pakastekylmä kossu tai vodka.

        Edellisten jälkeen konjakiksi käy vaikkapa yhden tähden jallu.

        Lopputuloksena on kuitenkin 90 tapauksessa sadasta kauhean kankkusen runtelema ihmisraunio seuraavana aamuna.

        Ei, en edelleenkään kannata viinan mainontaa.

      • ruokaviinit arkipäiväisiksi
        viiniopas kirjoitti:

        Suomalaisjuoppoja vain ei ole riittävissä määrin aivopesty ruokaviinien nautinnosta ruuan kanssa, kuten useimmissa muissa eu-maissa joissa alkoholimainontaa ei säädellä millään tavoin. Tietysti silloin tällöin tulee tv:stä joku viinikulttuuriohjelma, joille suomalaisjuopot naureskelevat että tuohonkin etanolia jossain päin käytetään. Jos ruokaviini olisi olennainen osa arkiväivää, katukuvaa ja tv-mainoksia, niin suomalaisjuopot ajattelisivat olevansa outoja mikäli litkivät kossukolaa eivätkä hyviä viinejä hienostuneissa ravintoloissa.

      • vastustaja
        ruokaviinit arkipäiväisiksi kirjoitti:

        Kun ja jos suomessa joskus tulevat viinit arkipäivään se tarkoittaa sitä, että ne ovat lisänä muulle kulutukselle eivät suinkaan vähennä sitä.

        Näin on jo nyt käynyt mietojen kohdalla, kulutus lisääntyi toivotusti mutta ei ollut toivotusti pois väkevistä vaan lisääntyi myös niiden kohdalla.

        Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lasillinen hyvää viiniä ruuan kanssa on nautinto.

      • ellei mainoksista
        vastustaja kirjoitti:

        Kun ja jos suomessa joskus tulevat viinit arkipäivään se tarkoittaa sitä, että ne ovat lisänä muulle kulutukselle eivät suinkaan vähennä sitä.

        Näin on jo nyt käynyt mietojen kohdalla, kulutus lisääntyi toivotusti mutta ei ollut toivotusti pois väkevistä vaan lisääntyi myös niiden kohdalla.

        Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lasillinen hyvää viiniä ruuan kanssa on nautinto.

        Alkoholin kulutus on noussut tasaisesti yleisen tulotason kasvaessa, mainonnalla tai valistuksella tuskin on ollut siihen kovin suurta vaikutusta. Alkoholin käyttökulttuuriin ja käyttömalleihin vapaalla mainonnalla tosin voisi olla myönteistä säätelevää vaikutusta ja sitä kautta kansanterveyteen. Täyden mainontakiellon vallitessa vastaavasti juomatavat kaiken järjen mukaan muotoutuvat täysin kontrolloimattomasti raa'an kossun kittaamiseksi.

      • sukulaisilta
        ellei mainoksista kirjoitti:

        Mutta koska vanhemmat juovat itsensä lähes poikkeuksetta tainnoksiin niin miksi lapsensa tapaa muuttaisivat.

        Kai sinä olet nähnyt näitä, selkeästi nuorisolle suunnattuja mainoksia? Niissä ei luoda minkäänlaista käyttökulttuuria vaan pelkästään mielikuvia ihanasta alkoholista jota kannattaa juoda vaikka heti enemmänkin.

        Ei mainostajat edes yritä luoda mitään kulttuuria eikä se ole heidän tehtävänsäkkään. Heidän tehtävänsä on luoda mainos joka lisää tuotteen tunnettavuutta ja menekkiä ei mitään muuta.

        Suomalainen juo joka tapauksessa sen kossunsa vaikka sitä ennen joisikin hienoa viiniä ja vanhaa konjakkia.

        Vastustan mainontaa edelleen.

      • alkoholikulttuurien eroissa
        sukulaisilta kirjoitti:

        Suomessa perheen sisällä alkoholi on yleensä melko tabu aihe; lapset juovat alkoholia salaa vanhemmiltaan ja omaksuvat käyttötapansa lähinnä ulkona oleskelevilta spurguilta jne. Jotain parannusta on mietojen alkoholijuomien mainostaminen tv:ssä, mutta vielä paljon enemmän tarvittaisiin viinien ja konjakkien mainontaa.

        Italiassa, Portugalissa jne viinejä juodaan päivittäin ruokajuomina perheen kesken joten tilanne on erilainen käyttötottumusten omaksumisen suhteen. Kyseisissä maissa alkoholimainostusta ei kontrolloida ja ei ole perinteisesti kontrolloitu kuten Suomessa, ja se näkyy neutraalina suhtautumisena alkoholiin ja alkoholihaittojen vähäisyytenä siitä huolimatta että väkevätkin viinat kuuluvat ruokakauppojen tarjontaan.

      • mikko n.

        Totta puhuen viime aikainen alkoholimainonta on melko aggressiivista ja rikkoo selvästi nykyisiäkin periaatteita ja eettisiä normeja. Esimerkiksi viime kesänä mainostettiin telineissä rallihaalariasuisen Marcus Grönholmin voimin Karjala-olutta: alkoholia ei pitäisi liittää autoiluun, nyt mainostetaan Fostersia isoin lähtöruudukkotyttöplakaatein: alkoholia ei pitäisi liittää nuoruuteen, kauneuteen eikä urheiluun, samoin Hartwall mainostaa Lapin kultaa niin, että pitäisi juoda "vielä yksi" tai juoda kyseistä lientä janoonsa: tämä yllyttää suurkulutukseen.

        Sosiaali- ja terveysministeriön huoli on ymmärrettävä tässä asiassa.

      • ei mainonnalle
        alkoholikulttuurien eroissa kirjoitti:

        Suomessa perheen sisällä alkoholi on yleensä melko tabu aihe; lapset juovat alkoholia salaa vanhemmiltaan ja omaksuvat käyttötapansa lähinnä ulkona oleskelevilta spurguilta jne. Jotain parannusta on mietojen alkoholijuomien mainostaminen tv:ssä, mutta vielä paljon enemmän tarvittaisiin viinien ja konjakkien mainontaa.

        Italiassa, Portugalissa jne viinejä juodaan päivittäin ruokajuomina perheen kesken joten tilanne on erilainen käyttötottumusten omaksumisen suhteen. Kyseisissä maissa alkoholimainostusta ei kontrolloida ja ei ole perinteisesti kontrolloitu kuten Suomessa, ja se näkyy neutraalina suhtautumisena alkoholiin ja alkoholihaittojen vähäisyytenä siitä huolimatta että väkevätkin viinat kuuluvat ruokakauppojen tarjontaan.

        Ennen aihe oli tabu mutta nykyään siitä puhutaan vuolaasti niin kotona kuin mediassakin.

        Lapset eivät hae esimerkkiä tenutteluunsa miltään spurguilta elleivät vanhempansa sellaisia ole. Lapsi omaksuu käytöksensä nimenomaan kotoaan aivan pienestä pitäen ja useimmissa kodeissa viinan juonnista tehdään juhlahetki, ei suinkaan arkipäiväinen tapahtuma, joka päättyy riitelyyn, tappeluun, oksenteluun, sammumiseen ja aamuiseen krapulaan.

        Toiselle kymmenelle ehtineet lapset sitten keskenään hommaavat mainostettuja ja halvimpia liemiä joita ryystävät kotona oppimansa mallin mukaan; nopeasti ja paljon.

        Etelä-eurooppaa on turha verrata suomeen ja hakea sieltä kautta hyväksyntää alkoholin myönteiselle mainonnalle. Suomalaiset vain ovat jotenkin geneettisesti erilaisia, kummallisia, ja on heidän saatava känni päälle aina vaikka juominen aloitettaisiinkin ns. sivistyneesti.

        Seuraa ympäristöäsi, eivät eilisen, viinamyönteisen ajan lapset osaa juoda yhtään hillitymmin kuin vanhemmatkaan. Kaikki, (en yleistä) vauvasta vaariin ja tytöstä isoäitiin vetävät poikkeuksetta perseet olalle, joka kerta.

      • gorilla

        yksinkertaisesti niillä siis alkoholia myyvillä firmoilla on on niin vitusti rahaa eli todella tyylikkäitä mainoksia!!! mielummin kattelen mainosta 16v vanhasta viskistä kun sotkan rocky-vuodesohvasta! että semmosista mainonnan puolustamista tälläkertaa...niin ja oikein hauskaa kesää miten muuten ajattelit viettää kesälomasi ja kuinka kauan olet ansasaitulla lomalla???

      • limonadikossua
        gorilla kirjoitti:

        Joo, kesää vain sinullekkin.

        En kyllä ymmärrä miten kesälomani tähän liittyy mutta 24 kesä 6 pitämätöntä talvilomapäivää aion olla palkallisella ja kotimaassa ilman etukäteissuunnitelmaa viettäen. Lisätietona ja kysymättä mainitsen pitäväni lomani elokuussa.

        Minusta sekä rocky sohvan että teini-ikäisen viskin mainostaminen on turhaa. Katselunautinto kummassakin on kyseenalainen.

      • Viinamäen Gubbe
        ei mainonnalle kirjoitti:

        Ennen aihe oli tabu mutta nykyään siitä puhutaan vuolaasti niin kotona kuin mediassakin.

        Lapset eivät hae esimerkkiä tenutteluunsa miltään spurguilta elleivät vanhempansa sellaisia ole. Lapsi omaksuu käytöksensä nimenomaan kotoaan aivan pienestä pitäen ja useimmissa kodeissa viinan juonnista tehdään juhlahetki, ei suinkaan arkipäiväinen tapahtuma, joka päättyy riitelyyn, tappeluun, oksenteluun, sammumiseen ja aamuiseen krapulaan.

        Toiselle kymmenelle ehtineet lapset sitten keskenään hommaavat mainostettuja ja halvimpia liemiä joita ryystävät kotona oppimansa mallin mukaan; nopeasti ja paljon.

        Etelä-eurooppaa on turha verrata suomeen ja hakea sieltä kautta hyväksyntää alkoholin myönteiselle mainonnalle. Suomalaiset vain ovat jotenkin geneettisesti erilaisia, kummallisia, ja on heidän saatava känni päälle aina vaikka juominen aloitettaisiinkin ns. sivistyneesti.

        Seuraa ympäristöäsi, eivät eilisen, viinamyönteisen ajan lapset osaa juoda yhtään hillitymmin kuin vanhemmatkaan. Kaikki, (en yleistä) vauvasta vaariin ja tytöstä isoäitiin vetävät poikkeuksetta perseet olalle, joka kerta.

        Taidat olla ihan väitellyt tohtoriksi aiheesta "suomalaisilla vain on jotenkin sellaiset geenit."

      • Totuudella nakkaaj
        013 kirjoitti:

        Vapaassa markkinataloudessa tuotteita mainostetaan sillä yksinkertaisella logiikalla, että tuote saadaan kaupan. Alkoholimonopolin poistuttua, mainonta ja tuote-esittely lisääntyy.

        Halusimmepa tai emme.

        "Vapaassa markkinataloudessa tuotteita mainostetaan sillä yksinkertaisella logiikalla, että tuote saadaan kaupan. Alkoholimonopolin poistuttua, mainonta ja tuote-esittely lisääntyy.

        Halusimmepa tai emme."

        Väärin. Jos me - suomalaiset - emme halua että alkoholia mainostetaan niin arvaappa mitä... SITÄ EI SILLOIN MAINOSTETA.

      • neuvojasi
        Viinamäen Gubbe kirjoitti:

        Taidat olla ihan väitellyt tohtoriksi aiheesta "suomalaisilla vain on jotenkin sellaiset geenit."

        Olisi kannattanut yrittää sanoa jotain itse asiasta eikä höpöttää tyhjää.

      • Viinamäen Gubbe
        neuvojasi kirjoitti:

        Olisi kannattanut yrittää sanoa jotain itse asiasta eikä höpöttää tyhjää.

        Yritin vihjata, että kirjoitus oli täysin luuloihin ja kansanperinteeseen pohjautuva.

      • Viinamäen Gubbe
        Totuudella nakkaaj kirjoitti:

        "Vapaassa markkinataloudessa tuotteita mainostetaan sillä yksinkertaisella logiikalla, että tuote saadaan kaupan. Alkoholimonopolin poistuttua, mainonta ja tuote-esittely lisääntyy.

        Halusimmepa tai emme."

        Väärin. Jos me - suomalaiset - emme halua että alkoholia mainostetaan niin arvaappa mitä... SITÄ EI SILLOIN MAINOSTETA.

        Tässäkin taustalla oli vain katkeruus yrityksiä kohtaan. Viinaa pitää saada mainostaa siksi, että sananvapauteen kuuluu myös omista, laillisista palveluista tiedottaminen.

        Sananvapautta pyrkivät aina nakertamaan kaiken maailman yhden-asian-viherkommarit.

    • pitäisi kieltää

      Sananvapaus

    • siispä

      Mainonnan voi kieltää.

    • Kohtuu käyttäjä

      Pitäisi ehdottomasti kieltää, vittumaista katsella noita alkohoolimainoksia, kun niitä on joka paikassa, näytetään miten hyvää viina ja kalja on, nuoret dokaa ihan sikana ja samalla alkohoolisoituu, markkinamiehet hieroo kasiään.

    • bihanna

      eikö se ole jo kielletty...
      mun mielestä....?????

    • Maissa

      Kuinka "liberaalisimmissa" maissa (esim. saksa)joissa alkoholimainonta tai alkoholin saanti on melko helppoa..ei esiinny ongelmia niin paljon kuin suomessa? Olisikohan syy se normaali suhtautuminen alkoholiin. Mainoksia on joka kulmassa...alkoholia saa ostaa kioskeista ja ruokakaupoista.Ei ole heille tabu. Olut kuuluu elintarvikkeisiin eli ruokajuomaksi.
      Ihmettelen kanssa suuresti suomessa alkoholin hintojen alentamista ns. vahvojen juomien osalta, mutta taas viinit ja miedommat juomat pysy samoissa hinnoissa. Suuria alennuksia ei ole esiintynyt. Taivutetaan ihmiset juomaan kovempia mietojen sijaan??
      Paradoksi!

      • Sari

        Jokaisen joka on aiheuttanut alkoholin vuoksi toiselle vamman, vois käydä sairaalassa ja ensiapuasemalla katsomassa kerran mitä jälkeä tulee kun koheltaa viinan kanssa. Nuorin ruhjevamman sanut on tässä asiassa luultavasti muutaman kuukauden ikäinen vauva. Että riepoo kun kulutus vaan lisääntyy ja mikä esimerkki tämä aikakausi on tosiaan "nuorille" joku jo sen mainitsi.

    • voi hyssyrät

      kylläsitä viinaa saa vaikka ei ole yhtään mainosta missään .täysin hölmöläistä touhua moinen viinaqa on juotu kauttamaailman sivu ja tullaan juomaan on mainontaa tai ei ,eli täysin perseestä koko juttu.mökin muija hatolasta mirja

      • mimmi

        joo tuskinpa mainonnalla on mitää tekemistä juomisen kans, ne juo joille se maistuu ja mainonta ei siihen vaikuta paskan vertaa.

      • miksi pitäis mainostaa
        mimmi kirjoitti:

        joo tuskinpa mainonnalla on mitää tekemistä juomisen kans, ne juo joille se maistuu ja mainonta ei siihen vaikuta paskan vertaa.

        kun se ei auta,siis mainonta IHAN JOUTAVAA!!!

    • otsikko

      Ei tarvi kieltää.

      • OOTKOS VÄHÄ

        TYHMÄ?!!!?

    • vakavasia

      En ymmärrä mihin tämä suomi on menossa... viinaa ja tupakkaa...kyllä sossusta saa rahaa jos ei töitä saa.... viinaa ja tupakkaa lisää!

      Ehdottomasti kyllä! Kaikki alkoholijuomat pois kaikista manoksista!!!
      Samalla voisi ottaa alkoholijuomat pois myös kaupoista! tai ainakin nostaa viinaveroa vähintään entiselle tasolle!

      • pahvi.......

        alkoholi on ollu tabu niinkuin seksikin. siitä ne kaikki kieroutumat on syntynyt.
        haikarajutuista.....

    • alkoholisti

      Alkoholin mainonta pitäisi ehdottomasti kieltää.
      Uusien miedompien juomien mainonta luo kuvan nuorisolle ja muille alkoholista kiinnostuneille.
      Esillä on miten hyvä fiilis syntyy ja miten mahtavaa on juoda.
      Itse humalasta ei puhuta mitään tai alkoholismista tai sen vaaroista.

      Ehdottomasti kaikkien huumavien aineiden mainonta tulisi kieltää. Onhan tupakankin mainonta kielletty eikä myöskään mitään huumavia lääkeaineita saa mainostaa saatikka huumeita.

      Ainakin nuorisi ei saisi esimerkkiä siitä miten coolia ja hienoa on juoda jotain tiettyä laatua.

      Mutta kantapään kautta olen itse oppinut tajuamaan miten PETOLLINEN JA SALAKAVALA asia tuo alkoholi on, se vie niin helposti koko käden.

    • PRKL

      Kieltäkää ny vielä kadulla käveleminenkin, ettei mee jalkoja vaan poikki... (EI JUMALEISSÖN =|)

      • Kyllitäti

        Juuri tuollaisten asian vakavuutta ymmärtämättömien pitäisi mennä uudelleen miettimään asiaa.

      • Ihmettelevä'

        Voi mahoton sentään , ottikos tuo sulle niin koville, etkö osaa ostaa viinaa ilman mainoksia..hmm. minun mielestäni ne jotka juovat osaavat ostaa ne juomansa kaupasta ilman mainontaa. Osattiin ainakin ennen. Alkoholisteja on tässä maassa jo tarpeeksi.Piste.!

      • ilman mainoksia
        Ihmettelevä' kirjoitti:

        Voi mahoton sentään , ottikos tuo sulle niin koville, etkö osaa ostaa viinaa ilman mainoksia..hmm. minun mielestäni ne jotka juovat osaavat ostaa ne juomansa kaupasta ilman mainontaa. Osattiin ainakin ennen. Alkoholisteja on tässä maassa jo tarpeeksi.Piste.!

        Sulla taitaa olla filosofin vikaa. Oli sen verran syvällinen kommentti.

    • anna-natalia

      ei kai se ny sentää nii pahaa myrkkyä oo ku tupakka,mut tehkööt mitä haluavat.

    • 38%

      Niinpä...!
      Mielikuvamainonta par´aikaa kohdennettu, ja sallittu pääasiallisesti nuorison suuntaan voimakkasti.
      RAJOITTAKAAS HIUKKA!

      Järkevä ja asiallinen informaatio aikuisia varten markkinoitaville tuotteille ilman ihan kiihkeintä ihanne mielikuvan luomista. OK.

    • Jaakko____

      Eipä tuon väkevän viinan mainonta käyttöä lisäisi mutta ei siitä kukaan hyötyisikään, Sellanen monopoli tuolla ALKOLLA on!

    • Täyttä puppua

      Opetelkaa ymmärtämään lukemaanne. Mainontaa halutaan vain rajoittaa.

      "Sallittu alkoholimainonta tulee lainsäädännöllä rajata yksinomaan tuotetiedon esittämiseen."

      • abbazappa

        Liialla ja vääränlaisella alkoholin mainnonnalla edistetään nuorten alkoholin käytön lisääntymistä. Suomessa on liian leppoinen ja positiivinen asenne humalahakuiseen juomiseen. Itsekkin sitä joskus harrastan mutta suhteellisen harvoin.

        Tuntuu että joidenkin mielestä joka viikonloppuisessa ryypäämisessä ei ole mitään paheksuttavaa tai väärää. Juuri tähän mainonta vaikuttaa

        Kyllä se maksa kiittää kun sitä rataa jatkaa nelikymppiseksi...

      • Kekkuli
        abbazappa kirjoitti:

        Kyllä se haima ennen maksaa possahtaa...

        Ihan totta tuo on, että tietynlainen mainonta edistää nuorten alkoholin käyttöä, mutta yritin sanoa sitä, että tässä ketjussa on nyt lähes sata viestiä kirjoitettu paskaa, koska mainontaa ei olla kieltämässä vaan rajoittamassa.

    • akaa

      Alkoholin mainonnankielto Suomessa nykyiseltään euroopaoikeuden vastainen?!?

      Ruotsissa suhteellisen vastaavanlainen alkoholin mainonnankielto, mikä Suomessa on käsillä, kiellettiin EY-tuomioistuimessa. Suomessahan nykyisin sallittua on lähinnä vain keskioluen ja muiden mietojen alkoholijuomien mainonta.

      Vuodelta 2001 Gourmet*-tapauksessa EY-tuomioistuin katsoi Ruotsissa valmistajia ja maahantuojia koskevan alkoholijuomien mainonnankiellon merkitsevän käytännössä eurooppaoikeuden vastaista kilpailuetua kotimaiselle tuotannolle. EY-tuomioistuin katsoi, että alkoholituotteiden kulutus on sidoksissa perinteisiin sosiaalisiin tapoihin ja paikallisiin tottumuksiin, joten mainontakielto suosi kotimaista tuotantoa, koska kuluttajat tuntevat sen paremmin.

      Täytyy myöntää etten ole Gourmet-tapauksen yksityiskohtiin syvällisesti perehtyny, enkä Suomen kansalliseen lainsäädäntöön liittyen alkoholijuomien mainonnan kieltoa, joten siltä pohjalta ei ole varmaa että nämä asiat ovat millään lailla rinnastettavissa. Kertokaa jos paremmin tiedätte?

      *C-405/98 Gourmet (2001) ECR I-1795

    • Holhooja

      Joo Holhotkaa holhotkaa. Siitä me tykätään. Holhotkaa niin maan perkeleesti ja kieltäkää kahvikin vaarallisena piristeenä.

    • Nimetön

      Pitäis kieltää ilman muuta! Ihan järkyttävää, kun maanantaiaamun lehdessä ruokamainosten keskellä on kalja aina tarjouksessa! Siinä sitten perheet lähtee ruokaostoksille. Vaikutukset on suuria, vaikka asia pieneltä tuntuukin!

      Meilläkin se näkyy niin, että ostetaan aina mäyräkoira, koska halvalla saadaan! Eikä ne kaljat koskaan pilaantua ehdi!

      Ennen osti nuorisokin pussikaljaa (4-6 kpl, nykyään pyöräilevät mäyräkoira mukanaan jonnekin...

      • Turhautunut*

        Jhuu mie oon siun kanssas aikalailla samaa mielipuolta. Niin nykyään pitää aina ostaa "mäyräkoira" ei riitä näköjään vähempi, luulevat raukat , että se kalja loppuu juomalla....Voi vitalis sentään ja lapset saa kärsiä,,,,huh huh huh

    • jepjepjep

      Viina ja olutpullosiin vois laittaa samantapaisia varoituksia kuin tupakka-askeissa. esim : Viina tappaa aivosolujasi ja tekee sinut tyhmäksi ja väkivaltaiseksi.

    • normaali

      mielestäni on naurettavaa että sosiaali- ja terveysministeriö edes miettii tällaisia asioita! Sama juttu on tupakka mainoksien kanssa. Ei kukaan aloita polttaa tai juoda jos ne näkee jonku v---n mainoksen! naurettavaa...

    • Peter.pan

      Suomalaisia kiinnostaa kaikki, mikä on melkein kiellettyä, joten tehokkain keino mainostaa on uhata kieltää jotakin.

      Joten terveisenä sosiaali-ja terveysministeriöön, että tälläiset uhittelut kasvattavat kansan juomahaluja. Ken ei usko, kannattaa odottaa tämän kuun alkoholinkulutustulastoja... :)

      Kyllä täysi-ikäiselle pitää saada mainostaa, mitä täysi-ikäiselle on tarjolla, mutta lasten-ohjelmien tai (moottori)urheilun yhteyteen alkoholituotteet ei sovi sitten millään ilveellä.
      Maikkarilla mainostettiin ainakin kerran keppanaa
      lasten piirrettyjen mainostauolla, saattoipa olla jopa joulupyhinä...

      Toisin sanoen, kello 21 jälkeen on sama, mitä roskaa mainostavat...

      Mmm... Kävisinköhän minäkin ostamassa vaihteeksi keikua...

      • Moottoriurheilija

        Täh? - No minne niiden luulet paremmin soveltuvan, kun ne sen maksavatkin. Kenen leipää/viinaa syöt/juot, sen lauluja laulat.

        Käypä nyt ostamassa keikua !

    • kohtuus ja käytös

      Kuka keksisi sopivan OPETUSTAVAN, miten opettaa jo imeväisistä alkaen = JUOMAAN VIINOJA. Ei kiellot maailman viinoja lopeta. Pitäisi opettaa juomaan, että ei viina juomalla lopu. Käytöskulttuuri puuttuu. VIINA ON VIISASTEN JUOMA. Kansakoulu opettakoot juomisen ja juomisen erot ja rajat.Limut ja viinat ovat eri pulloissa, niistä nautitaan eri tavoilla!!

    • kovasti

      Onpas taas tehty jonnenjoutavasta isokin asia.
      työskentelen ravintolassa jo 8 vuotta enkä usko että meidänkään ongelmatapaukset olisi peruja alkoholimainoksista.
      puuttukaa hyvät päättäjät itse ongelmaan älkääkä jauhako turhasta.tätä menoa kiellätte vielä automainokset,kun ne autot aiheuttavat liikenneonnettomuuksia.
      T.järkikäteen

    • Infi

      juominen on jokaisen Oma Valinta, eikä sitä pitäs avittaa eikä sakottaa. Typeryydestä saa ja pitääkin sakottaa, toisinsanoen; jos juot ja töpeksit sun pitää maksaa.
      Miksi nykyään pitää olla alkoholisti tai "parantuva" nisti että kuuluu kohderyhmään jossa on mahdollisuutta saada jonkunlaista sosiaalista apua?
      Pois avustukset niiltä jotka ne kuitenkin juo ja niille jotka joutuvat kärsimään niistä riippumattomista syistä.

      Kellään tietoo paljon nykyään menee "avustuksia" alkoholisteille, suoraan tai epäsuorasti?

    • Suuri sieppo

      Enpä minä ole ennenkään alkoholia mainosten perusteella ostanut. Kaupassa tai Alkossa kysyn tuotteista jos jotain tarvitsee tietää. Paikanpäällä kysyminen on kannattavaa. Näin tulee ostettua hyviä konjakkeja. Varmasti jokainen löytää bisset kaupasta ilman mainontaakin. Tiedä sitten vähentääkö tuo nuorten juomista mitenkään, kun on näitä vastuuttomia, jotka teineille viinaa hakevat.

    • alkoholiton

      Hyvä.Olen lopen kyllästynyt, kun viinaa ja alkoholin iloja (?) tyrkytetään kansalle joko suoraan tai epäsuorasti. Ihan kuin ei elämässä muuta olisi. Näin muokataan asenteita.

      • ex-juoppo

        Lisäksi niissä mainoksissa annetaan kuva siitä miten ihminen on hyvän näköinen, suosittu ja iloinen ottaessaan jotain tiettyä siideriä tai olutta.

        Ehdottomasti ei alkoholin mainonnalle se luo väärän kuvan siitä mitä on alkoholin käyttö nuorisolle.

        Kotoa se juomakulttuuri pitäisi oppia ei mainoon avulla.

    • Esaias

      ja tehottomaksi havaittu, nimittäin naapurimaassamme. Neuvostoliitossa ei saanut yli 70 vuoteen mainostaa yhtään mitään, silti monta sukupolvea oppi ryyppäämään ja tupakoimaan vähintään yhtä suuressa määrin kuin markkinatalousmaissa. Johtopäätös: mainonnalla vaikutetaan vain markkinaosuuksiin.

    • minä vaan

      Ihme jeesustelua. Kuten täällä on jo jokusen kerran mainittu, niin alkoholia käytetään mainostetaan sitä tai ei.
      Täytyy olla jo päässä vikaa jos pelkkien mainosten takia juo.

    • vanha vaari

      tietokonetta käytttävät pääasiassa nuoret ja nillehän kalja kelpaa, mutta me vanhemmat olemme nähneet mitä nainonta saa aikaan nuorissa. Kaljansa osaavat ostaa ilman mainosta, mutta vielä parempi etteivät osta lainkaan.
      Viisas vaari.

    • gdgregf

      ei todellakaan!! mitä väliä sillä on mainostewtaanko sitä va ei?? kaikesta ne tekeekin niin vaikeeta!!!!!!

    • mainoksen orja

      Täysin turhaa mainontaa !

    • Vittuuntunut

      Minua vituttaa niin äärettömästi se kun lähi-K-kaupassa on juomahyllyillä näytteilleasettelu jossa on ensin limua, sitten värikkäitä nättejä siideripulloja ja sitten taas limua.

      Sama trendi toistuu mainonnassa. Ennen sentään olvi-äijä oli sellainen käpy, nykyään se on joku bodari tai just maitoparran ajanut skeittari. Koita siinä sitten ohjata omaa 14v teiniä oikeaan suuntaan kun signaali on että "juokaa vaan, kaikki juo, ei siitä haittaa ole".

      Mikä helvetin "ostakaa lapset viinaa" myyntikikka tämäkin on? Eikö vanha asiakaskunta muka osta riittävästi tuotteita jos ne piilotellaan alaikäisiltä jonnekin ylähyllylle?

      Ihmettelen vaan että mitä vittua tää touhu on kun kersoillekin aletaan jo tunkemaan tyhmistyslitkua. Taitaa olla päättäjät juoneet itse sitä turhankin paljon.

    • jees

      kieltoon vaan

    • Jonna...

      Ei kai sillä mitään väliä ole että mainostetaanko niitä vai ei.. Samalla tavalla nuoret alkavat silti polttaa ja juoda. Nuoret saavat vaikutteita muualtakin kuin mainoksista. Vaikutteita saadaan kavereilta, sukulaisilta ja vaikka keneltä. Mainonnan lopettaminen ei auta asiaan yhtään..

      • Mielikuvajohtaja

        Kyllä se auttaa. Jos on edes joku taho joka johdonmukaisesti pyrkii siihen että alkoholista ei anneta miellyttävää kuvaa vaan sen ongelmallisuuteen pyritään puuttumaan on silloin "vasta-ääni" sille mitä ympäristö tekee. Tällöin nuorille on liittolainen joka tukee heidän sitä mielikuvaa että alkoholin juominen ei kannata.

        Juuri se että suurin peluri on sitä mieltä että asioihin ei pidä puuttua on yksi niistä syistä miksi yhä useampi tarttuu pulloon. Mainoskielto olisi yksi konkreettisista esimerkeistä joilla yhteiskunta osoittaa : "Alkoholi ei ole hyvä juttu."

      • se vain
        Mielikuvajohtaja kirjoitti:

        vain lisäisi kielletyn hedelmän nautintoa. viinit ja viinat ruokakauppoihin, kadut täyteen viinamainoksia: niin ne nuoret kyllästyy kaljan ryyppäämiseen kun se ei ole enää kapinointia vanhempia vastaan.

    • Raivoraitis

      Eiköhän nuo kieltämiset olisi juuri niitä EU asioita. Jos täällä yksin kiellämme jotain,ei se tunnu oikein älykkäältä vaan enemmän eristäytymiseltä.Tulee mieleen muutaman vuosikymmenen takaiset ajat, jolloin kävelykepin käyttökin oli luvanvaraista. Näitä kieltäjiä on aina joukossa. Itse olen ollut 3v juomatta edes ykköskaljaa, sitä ennen poltin 23 ja join varmaan 35v Ei ole mainokset vaikuttaneet yhtään mitään,ei aloittamiseen eikä lopettamiseen,ei juoma-aikana eikä raittiina. Muusta siinä on kyse, uskokaa kokemuksen ääntä.

    • aivoWaurio

      Tuossa aamulla töihin mennessäni huomasin erään koulun vieressä olevissa katuvaloissa mainoskyltit. kylteissä oli olutpullon etiketti ja niissä luki isolla MUISTA JUODA TAI kuivut ja 10m seuraavassa tolpassa sama mutta eri teksti VIELÄ YHDET vähintään. Onko tuossa nyt mitään järkeä. missä on vaikka kondoomi mainokset tai jäätelömainokset?? kysyn vain.

      • päin mäntyä

        miksei mitään tapahdu? on jo näytetty toteen ne suuret vahingot mitä se aiheuttaa, mutta silti vaan nuoret, jopa alaikäiset saa vapaasti kaljotella missä vaan, ainakaan minä en ole nähnyt täällä Torpparinmäessä mitään kontrollia sen estämiseksi, hakevat koulujen pihapiirit kaljakesteihinsä, joita on monta kertaa viikossa, pullot sitten rikotaan jne. minkälainen alkolholisukupolvi onkaan kehittymässä, muistakaa kansalaiset sitten, ketkä edesauttoivat sen alkuun...

      • kaljanuori
        päin mäntyä kirjoitti:

        Jesssssssssssss! Kaljaa koneeseen vaan ja valittajat turpa kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

    • mikko n.

      Vielä tähän samaan aiheeseen liittyen, viime viikolla oli Ilta-Sanomissa tieto, että tuotevalvontakeskus on määrännyt viimeaikaiset Hartwallin Lapin-Kulta-mainokset poistettaviksi, koska ne yllyttävät suurkulutukseen ja ovat siten epäeettisiä.

    • aaarwe

      pitäisi ehdottomasti kieltää!!! alkoholi tappaa monia ihmisiä vuodessa ja osa viattomia kun juopuneet ajaa päälle!! alkoholi muutenkin kauheeta myrkkyä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe