Akio Toyoda vahvistaa Toyotan keskittyvän kehitysmaiden markkinoille

Anonyymi-ap

" Vielä paljon suurempi osa elää sellaisilla alueilla, joilla sähköverkko ei ole kykenevä kannattelemaan sähköistä liikennettä. Toyodan mukaan etenkin näillä alueilla varsinkin pelkälle polttomoottorille riittää jatkossakin paljon kysyntää."

Toyota on siis nostanut kätensä pystyyn teollisuusmaiden sähköauto-markkinoilla ja keskittyy jatkossa vain köyhien maiden latauskelvottomiin.
Ja tietenkin Suomen syrjäseudut ovat aina latauskelvottomien tojotien ydinaluetta vaikka halpaa sähköä olisi kuinka paljon tarjolla. Tojopappa on valinnut että haluaa maksaa moninkertaista kilometrihintaa siitä ilosta että pääsee tankkaamaan. Sillä mennään kunnes lääkäri tai mamma kietää ajamisen.

https://moottori.fi/ajoneuvot/jutut/akio-toyoda-jatkaa-laajapohjaisten-kayttovoimavaihtoehtojen-puolestapuhujana-sahkoautojen-mahdollista-yltaa-enintaan-30-prosentin-markkinaosuuteen/

108

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo kertoo sen valitettavan totuuden, ettei Toyotalla ole mahdollisuutta ja osaamista lähteä kilpailemaan oikeasti sähköautomarkkinoille ja joutuvat siksi jatkamaan vanhentuneiden bulkki autojen myymistä kehitys-ja köyhiin maihin pilkka hinnalla, että pysyvät jotenkin hengissä.

    • Anonyymi

      suomikin on kehitysmaa tuossa mielessä

      huomasiko aloittaja asiaa?

      • Anonyymi

        Suomen sähköverkko on erittäin vahva ja sähköä riittää sähköautoille aivan mainiosti vaikka juuri mitään ei tehtäisi. Sähköautot ladataan yöllä jolloin sähköä on tarjolla vaikka hevoset söisi.

        "Suomen sähköverkko kestäisi, vaikka kaikkien kotitalouksien autot muuttuisivat kertarysäyksellä sähköautoiksi. Tämä selvisi, kun Ville Tikka tutki väitöskirjassaan, miten sähköverkkoa pitää kehittää sähköautojen yleistyessä.

        – Vaikka Suomen autokanta muuttuisi silmänräpäyksessä sähköautoiksi, meidän vuotuinen sähkönkulutus kasvaisi 10 prosenttia. Ei puhuta sähkönkysynnän kannalta kovinkaan suuresta ilmiöstä, kertoo väitöstutkija Ville Tikka LUT-yliopistosta Lappeenrannasta."

        https://yle.fi/a/74-20068837

    • Anonyymi

      Mitähän turistit meinaavat kun Suomessa joka toinen auto on Toyota ja loputkin lähes kaikki riisikuppeja?

      • Anonyymi

        Sitä että onpas Suomi sivistysvaltio kun kansalaiset luottavat laadukkaisiin japanilaisiin autouhin

      • Anonyymi

        Luulevat Suomen kuuluvan Venäjään kun itätoyotia on paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulevat Suomen kuuluvan Venäjään kun itätoyotia on paljon.

        Lähinnä liittävät Usaan.
        Jossain lähiössä tosin voi tulla Neuvostoliitto mieleen kun siellä on harmaita itäskoodia aika paljon johtuen niitten alueiden huono-osaisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä liittävät Usaan.
        Jossain lähiössä tosin voi tulla Neuvostoliitto mieleen kun siellä on harmaita itäskoodia aika paljon johtuen niitten alueiden huono-osaisuudesta.

        Skodia on Eurooppa täynnä, mutta ei Toyotaa pidetä siellä minkäänlaisessa arvossa, vain meillä ne samat setämiehet ja vaarit vaihtavat Toyotaa uuteen yhtenään ja sitten ne vanhojen kierrättäjät pyörittää samaa rataa, eli aina alaspäin köyhemmille Toyotaan uskoville, mutta uusia asiakkaita ei oikein synny enää.

      • Anonyymi

        Mitkä turistit? Ei kukaan hullu tule enää Suomeen itikoiden syötäväksi. Helsingissä ne pääosin piipahtavat ohikulkumatkalla, kun Finnair tuo niitä kaukoidästä Helsingin kautta muualle Eurooppaan. Lapin joulumatkailijat eivät Tojoja katsele. Muutama saksalainen tulee kesällä asuntoautolla Rastilan leirintäalueelle ja tekee päivämatkoja lähialueille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä liittävät Usaan.
        Jossain lähiössä tosin voi tulla Neuvostoliitto mieleen kun siellä on harmaita itäskoodia aika paljon johtuen niitten alueiden huono-osaisuudesta.

        Octavia oli Saksan kymmenenneksi myydyin auto viime. Tsekki on Natomaa ja länteen Suomesta. Skodilla ajavat hyvin koulutetut varakkaat. Toyotilla pienituloiset vaarit.

    • Anonyymi

      Toyotan pomo ymmärtää maailman kokonaistilanteen hyvin. Maailman latausinfra estää sähköautojen ylivallan.

      • Anonyymi

        Juu, kuten tuossa kerrottiin, niin kyse on köyhistä ja kehittyvistä maista joissa sähköinfra on alkeellisella tasolla. Sivistyneissä ja kehittyneissä maissa tuo ei ole minkäänlainen ongelma, sillä sähköverkkoja kehitetään kokoajan pysymään vaatimusten ja kysynnän tahdissa.

      • Anonyymi

        Sitä järkevä tuottaa, mistä markkinoilla on kysyntää.

    • Anonyymi

      Hilux näyttää olevan suosittu eräillä "erikoisryhmillä"

      • Anonyymi

        Hiluxia valmistetaan useassa Afrikan maassa. Myyntiverkosto 53 maassa.

    • Anonyymi

      Se niistä päästötavoitteista ja ilmaston muutoksten pysäyttämisestä. Raha meni edelle.

    • Anonyymi

      Pohjois-Amerikassa Toyotan myynti on ollut alamäessä jo vuosia, joten myyntiä on lisättävä Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Oseaniassa jne. Euroopassa myynti ei ole kasvanut. Kiinassa Toyota korvataan omilla tuotteilla.

    • Anonyymi

      "Sitä järkevä tuottaa, mistä markkinoilla on kysyntää."

      Se vaan että nuo kehitysmaiden markkinat tarjoavat varmaan mahdollisuuden myydä suuren määrän halpoja pikkupolttiksia, mutta ei niillä juuri bisnestä voi tehdä. Surkeat katteet.

      Tesla tekee paljon pienemmän määrän pelkästään sähköautoja rahakkaille markkinoille ja siksi Teslan arvo on moninkertainen Toyotaan verrattuna.

    • Anonyymi

      Onpas Toyota hyvä, brändikin maailman arvokkain.

    • Anonyymi

      Eihän siinä mikään muutu, Toyotan päämarkkinat ovat olleet aina kehitysmaissa.

    • Anonyymi

      Suomessa juodaan vaaleapaahtoista Juhla Mokkaa, baarissa tilataan yks olut joka on mautonta lageria, juusto on Oltermannia ja auto tietysti Toyota. Telkusta katsotaan Salattuja elämiä ja kaikilla on tatuoinnit. Se suomalaisten hyvästä mausta.

      • Anonyymi

        Huono maku pitää olla myös jos menee ostamaan muumin näköisen Teslan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono maku pitää olla myös jos menee ostamaan muumin näköisen Teslan.

        Teslaa en ostaisi, mutta on se kuitenkin paljon parempi kuin Toyota.

      • Anonyymi

        Aika hyvin kiteytetty ja kun tuohon lisätään Persujen äänestäminen, niin menee jo häpeän puolelle olla suomalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hyvin kiteytetty ja kun tuohon lisätään Persujen äänestäminen, niin menee jo häpeän puolelle olla suomalainen.

        Kyllähän tuo hävettää, että rumia Tesloja ostetaan ja äänestetään vihreitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teslaa en ostaisi, mutta on se kuitenkin paljon parempi kuin Toyota.

        Tesla oli Tojotaakin huonompi katsastustilastoissa. Itse asiassa Tesla oli huonoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hyvin kiteytetty ja kun tuohon lisätään Persujen äänestäminen, niin menee jo häpeän puolelle olla suomalainen.

        Suomessa on paljon vassareita, hyi hitto.

    • Anonyymi

      Afrikassa on öljyä, mutta ameeriikan ja britania ja ranskan tollot ovat varastaneet kaiken!🇦🇴

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä pahaa tuossa on? Hyvä, että joku tekee kehitysmaihinkin autot.

      • Anonyymi

        Tuosta jo sokea Reetakin näkee että maailman tärkeimmiltä ja suurimmilta markkina-alueilta pääasiassa ne rahat Toyotan kassaankin tulevat. Toki kehitysmaatkin ovat tärkeitä. Sieltä ne seuraavat asiakkaat tulevat. Arvostavat kohtuuhintaista laatua ja kestävyyttä nekin. Eihän sellaista vikavagenkonsernissa tunneta?

        Mistä kumpuaa tuo pohjaton vihasi VW-groupia kohtaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kumpuaa tuo pohjaton vihasi VW-groupia kohtaan?

        Kun VW-Group myi viime vuonna Suomessa yli 6.000 autoa enemmän, niin harmittaahan tämä. Ja Toyota on maailman velkaisin yhtiö. Konkurssi häämöttää vilunkiTuhnulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun VW-Group myi viime vuonna Suomessa yli 6.000 autoa enemmän, niin harmittaahan tämä. Ja Toyota on maailman velkaisin yhtiö. Konkurssi häämöttää vilunkiTuhnulle.

        Koko ajan Tuhnulta paljastuu uusia rötöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kumpuaa tuo pohjaton vihasi VW-groupia kohtaan?

        Mikä viha? Ei tosiasioiden tunnustamiseen ja omaan kokemukseen mitään vihaa tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä viha? Ei tosiasioiden tunnustamiseen ja omaan kokemukseen mitään vihaa tarvita.

        Jatkan vielä, harmittaa lisäksi Volkkari-konsernin lukuisat talvitestivoitot.

    • Anonyymi

      "maailman tärkeimmiltä ja suurimmilta markkina-alueilta pääasiassa ne rahat Toyotan kassaankin tulevat. "

      Toyota on saanut Teslalta luokkaansa Jenkeissä kunnolla ja ilman vahvaa sähköautomallistoa alamäki tulee jatkumaan.

    • Anonyymi

      Suomessakin latausmahdollisuus puuttuu vielä 95% talouksista.

      • Anonyymi

        Suomessa on noin 1,3 milj pientaloa, joissa kaikissa on jonkinlainen latausmahdollisuus tai se on helposti järjestettävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on noin 1,3 milj pientaloa, joissa kaikissa on jonkinlainen latausmahdollisuus tai se on helposti järjestettävissä.

        Fiksut ei pidä kiirettä. Antaa koekaniinien maksaa lastentaudit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksut ei pidä kiirettä. Antaa koekaniinien maksaa lastentaudit!

        Ei mitään lastentauteja kun sähköä tulee kotitalon seinästä ja 100km maksaa alle kaksi euroa.
        Tässä on jo nyt säästynyt sievoiset summat bensakuluissa ja joka päivä lisää.
        Kun nämä mattimyöhäiset sitten joskus rohkaistuvat ja vaihtavat sähköön niin silloin jo kaikilla muillakin on sähköautot ja ne joutuvat maksamaan liikenteestä kadonneiden polttisten verotaakan.
        Ja tietysti maksavat joka päivä siihen saakka aina vaan korkeampia polttismaksuja joilla rahoitetaan sähköautojen veronkevennyksiä.
        Mattimyöhäiset ovat verottajan lypsylehmä.

        Aika paljon on säästänyt bensa-autolla. Sähköauton arvonalenema on niin järkyttävän suuri! Kuusi tonnia vuoteen halvemmaksi tulee bensa-auto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on noin 1,3 milj pientaloa, joissa kaikissa on jonkinlainen latausmahdollisuus tai se on helposti järjestettävissä.

        Suurelta osalta siitä 1.3 miljoonalta puuttuu 50 000 euroa patteriautoon hukattavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurelta osalta siitä 1.3 miljoonalta puuttuu 50 000 euroa patteriautoon hukattavaksi.

        Pointti on se ttä nykyään kaikkein järjettömintä hukata 40.000-50.000 uudeen latauskelvottomaan polttikseen.
        Jos ostaa uuden auton niin ainoa järkevä valinta on ladattava ja tojotalla tarjonta sillä saralla tulee olemaan jatkossakin surkea kun kuuntelee mitä Toyoda sanoo.

        Varma tapa tehdä kaupallinen itsemurha länsimaissa.

    • Anonyymi

      Nyt toyota on löytänyt sen todellisen niche-markkinan jossa sillä on parhaat edellytykset pärjätä. Ikävä kyllä hinnoista pitäisi tuolloin leikata puolet pois.

    • Anonyymi

      Itselataava on päivän sana.

      • Anonyymi

        Bensalla lataava siis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bensalla lataava siis.

        Autoilu ei ole pelkkiä pa- kuluja. Paljon enemmän on muita, kuten vakuutukset, pääomakulut, rengaskulut ja arvonalenema.

      • Anonyymi

        Joo, eilispäivän.

    • Anonyymi

      Suuryrityksen merkki on se, että mitään markkinaa ei väheksytä.
      Kehityismaissa myydään miljoonia autoja, mutta hyvin niukasti sähköautoja. Totta kai tuollainen markkina kannattaa ottaa jos haluaa pysytellä maailman suurimpien autonvalmistajien joukossa. Se ei tarkoita sitä, etteikö kehittyneiden maiden markkinoilla voisi olla myös kilpailukykyinen mallisto ja myös niissä sähkökotteroissa.

      • Anonyymi

        Etiopia on kieltämässä polttomoottorien maahantuonnin. Jos muut Afrikan maat seuraavat perässä, on Tojon markkinat vähissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etiopia on kieltämässä polttomoottorien maahantuonnin. Jos muut Afrikan maat seuraavat perässä, on Tojon markkinat vähissä.

        " Etiopia on kieltämässä polttomoottorien maahantuonnin. Jos muut Afrikan maat seuraavat perässä, on Tojon markkinat vähissä. "

        Jos näin tapahtuu, niin on se vain merkki siitä, että eipä sielläkään päätöksiä tekevät ministerit ole kaikkein terävimpiä tyyppejä. Taitaa ymmärrys olla heillä ihan yhtä heikko kuin Suomen ministereilläkin.

        Sinäkö olet sellainen ihminen joka nuo asiat ymmärtää ja päättää mikä on hyvä ja paha.
        Suolen palstoilla ei yleensä ihan terävin ja sivistynein kansanosa loisi ja kirjoittele.

        Vilunkivagenmyyjillä on aikaa trollata kun ei kauppa käy. Oisko kansa viisastunut ja jotain oppinut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilunkivagenmyyjillä on aikaa trollata kun ei kauppa käy. Oisko kansa viisastunut ja jotain oppinut?

        Maapallosta ja sen tuhosta viis, kunhan vain Toyotan polttikset myyvät hyvin. Muulla ei tässä elämässä ole väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilunkivagenmyyjillä on aikaa trollata kun ei kauppa käy. Oisko kansa viisastunut ja jotain oppinut?

        Ei automyyjät trollaa S24-palstoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilunkivagenmyyjillä on aikaa trollata kun ei kauppa käy. Oisko kansa viisastunut ja jotain oppinut?

        Miten voi olla trollaamista jos siteeraa Akio Toyodaa. Avaus on suora lainaus siitä mitä Akio on sanonut.

    • Anonyymi

      Suomi onkin ollut pitkään kehitysmaa tänne työn netään Kiinan paskaa Toyootaa romuuu

      • Anonyymi

        Tänne mahtuu tuo bulkkitavara.

    • Anonyymi

      Sähköauto on järkevä vaihtoehto niissä maissa, joissa sähköä tehdään paljon muulla kuin fossiilisilla. Maailmanlaajuisesti sähkön osuus maailman energian loppukulutuksesta on noin 20 %, mutta sen osuus energiapalveluista on sen tehokkuuden ansiosta suurempi. Se on keskeinen monille jokapäiväisen elämän osa-alueille, ja se tulee yhä tärkeämmäksi, kun sähkö leviää uusiin käyttötarkoituksiin, kuten sähköajoneuvoihin (EV) ja lämpöpumppuihin. Sähkösektorin osuus kaikesta maailmanlaajuisesti käytetystä hiilestä vuonna 2021 oli 59 %, maakaasusta 34 %, öljystä 4 %, uusiutuvista energialähteistä 52 % ja ydinvoimasta lähes 100 %. Öljystä valtaosa kuluu vielä polttoaineina liikenteessä, lämmityksessä, teollisuudessa ja petrokemian tuotteissa jne. IEA Energy Outlook 2022.

      Toyota itselataava tekee kaiken sähkön bensalla!!!

      • Anonyymi

        Tällaistakin itku voi olla kun ei ymmärrä mistään mitään. Kateus vaan tyhmentää lisää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaistakin itku voi olla kun ei ymmärrä mistään mitään. Kateus vaan tyhmentää lisää!

        Ilman bensaa ei nämä itselataavat lataa yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaistakin itku voi olla kun ei ymmärrä mistään mitään. Kateus vaan tyhmentää lisää!

        Kukahan ei ymmärrä mitään. Mitäpä jos tuosta yllä olevasta avaat että missä on kateutta ja tyhmyyttä.

        Ei taida onnistua sinun koulupohjalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan ei ymmärrä mitään. Mitäpä jos tuosta yllä olevasta avaat että missä on kateutta ja tyhmyyttä.

        Ei taida onnistua sinun koulupohjalla.

        Tojomiehille vain 38 vol-% on tuttu luku.

    • Anonyymi

      Eli kehitysmaat pysyvät Tojon tärkeimpinä markkina-alueina.

    • Anonyymi

      Millä se hybridin tyhjentynyt 12 V akku ladataan, jos ei ole sähköverkkoa?

      • Anonyymi

        Peruspolttiksia, ei itselataavia.

    • Anonyymi

      Suomi on selkeästi kehitysmaa koska myydyin automerkki on Yoyota.

      • Anonyymi

        Muistaakseni Suomea on joskus kutsuttu pohjolan Japaniksi kun on oikein haluttu olla pohjolan napa. Kyllä Skoda olisi melkoinen häväistys. Onhan Toyota Japaninkin ylivoimaisesti ostetuin auto niinkuin meilläkin ja koko maailmassa?

        Skoda on hyvin koulutettujen ja varakkaiden auto. Rikkaassa Sveitsissä sijat yksi, kaksi ja neljä menivät Skodalle.
        Toyota on kyllä suuri häpeä. Afrikassa ja Itä-Euroopassa sen kauppa käy.

        Skoda on hyvin kouluttamattomien ja köyhien auto. Rikkaassa Usassa sijat yksi, kaksi ja neljä menivät Toyotalle, itäskoodaa siellä ei edes tarjota!
        Toyota on kyllä suurin valmistaja. Afrikassa ja Euroopassa sen kauppa käy kuten muuallakin.

        Toyota on kouluttamattomien "auto". Riisipussi. Afrikan ja Amerikam köyhien kulkuneuvo. Euroopassa Tojon kauppa sukelsi kuten Suomessakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skoda on hyvin koulutettujen ja varakkaiden auto. Rikkaassa Sveitsissä sijat yksi, kaksi ja neljä menivät Skodalle.
        Toyota on kyllä suuri häpeä. Afrikassa ja Itä-Euroopassa sen kauppa käy.

        Skoda on harmi, etkö tiennyt? Pikkusintti itäeuroopasta, kolhoosikonsernin armosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skoda on harmi, etkö tiennyt? Pikkusintti itäeuroopasta, kolhoosikonsernin armosta.

        Skoda on upea. Tojo on riisipussi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skoda on harmi, etkö tiennyt? Pikkusintti itäeuroopasta, kolhoosikonsernin armosta.

        Onhan Skoda harmi Toyotan kannalta kun ei pärjää koskaan itäeurooppalaiselle autolle, hihii!

    • Anonyymi

      Toyotistit pitäisi viedä saunan taaakse, kuten muutkin Aasian talouden knnattajat.

      • Anonyymi

        Tämähän on juurikin tyypillinen natsien toimintatapa.
        Tosin he ilmoittivat vievänsä vain "suihkuun" viattomia ihmisiä. Loppu onkin synkkää historiaa. Aloitettiinko törkeä suunnitelmallinen huijaus jo tuolloin yli 80 vuotta sitten ?

        Tyynenmeren kansat kiittävät sitä päivää kun japsit saivat hieman atomeja niskaansa ja japsien julmuudet valloittamiaan kansoja kohtaan loppuivat. Lukekaa muutakin kuin Putinin kirjoittamaa historiaa. Natsit, natsit... blaa, blaa, blaa!

    • Anonyymi

      Niin kuin kokoomuslainen Stub sanoisi, sori siitä, että tuli kirjoitusvirhe. Sori siitä, sori siitä. Suomenruotsalainen isohampainen porvari?! Kiitos ei!

      • Anonyymi

        Vähän kunnioitusta Suomen seuraavalle presidentille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän kunnioitusta Suomen seuraavalle presidentille!

        Millä. Upean saksalaisen auton saa alleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä. Upean saksalaisen auton saa alleen.

        Upeaa.
        Mitä ihmettä? Katso mitkä kalliit premiummerkit roikkuvat useimmin hinurin koukussa tien päällä
        Saksalaiset premiummerkit Audi, BMW ja Mercedes tarvitsevat eniten hinauspalveluita tien päällä, paljastaa vakuutusyhtiön tilasto.

    • Anonyymi

      Tämä on vähän surullinen uutinen, sillä toyota ei suinkaan ole löytänyt uutta markkina-aluetta, vaan pikemminkin poistuvansa kehittyneemmän teknologian markkinoilta

      Sei ei siis lisää, vaan vähentää myyntiään. Se tarkoittaa että pari vuotta sitten otetutt lainat käyvät kestämättömiksi. On lähes varma että kiinalaiset autotehtaat kilpailevat Toyotan raadosta. Ja koska nyt yhtiöt toimivat hyvin sankassa (kaikki tottelevat Kiinan valtionjohtoa) ei kisasta tule kova. Toki myös jokin stellantis saattaisi ostaa tuon merkin jos halvalla saa.

      Nissan-Renault saattaisi ostaa tuotantotilat. Mallit ja patentit ovat enimmäkseen arvottomia.

    • Anonyymi

      Kehitysmaissa Toyota varmasti pärjää ihan hyvin kun kilpailijoina on Hindustan ja Chinkara Motors.

      • Anonyymi

        Vastaisitko vielä muutaman kerran itsellesi , tiedä vaikka helpottaisi kun Toyota vie ja vilunkivaginilla on "katto tulessa"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaisitko vielä muutaman kerran itsellesi , tiedä vaikka helpottaisi kun Toyota vie ja vilunkivaginilla on "katto tulessa"?

        Mikä siinäkin on että vilunkivagentrolli on noin hermostunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinäkin on että vilunkivagentrolli on noin hermostunut?

        Toyota porukka se taitaa nyt olla hermostunutta kun on jääty kiinni huijauksista toovoollä tahdilla.

    • Anonyymi

      Vilunkivaagenilla on takuulla vielä joku huijaus menossa. Mihinkä koira karvoistaan pääsisi.

    • Anonyymi

      Kehitysmaa Suomeen tohjota aivan erkeille pahvipää paavoille myyjät tuputtaa paskaa

    • Anonyymi

      Toyota häviää pois teollisuusmaista.

      • Anonyymi

        Kyllä joutaakin.

    • Anonyymi

      Siellä ne Tojon markkinat ovat aina olleetkin.

    • Anonyymi

      Hassua että vaikka pääjohtaja myntää tohjon olevan kehitysmaa-auto, ei peräkylien tohjopapat sitä mitenkään hyväksy.

      • Anonyymi

        Jos on ylivoimaisesti koko maailman ykkönen niin voi olla sitä kehitysmaissakin. Haittaakse?

    • Anonyymi

      Tuo johtajan lausunto on suora tunnustus luovuttamisesta.

      • Anonyymi

        Niin se että katto palaa jo?
        Näinhän veisteli konkurssikypsän vw puljun johtaja kun sähköautot ovat flopanneet niin pahoin.

    • Anonyymi

      Tohon suosio keskittyy tosiaan Suomessakin juuri vähävaraisille ja harvaan asutuille muuttotappioseuduille jossa emäntäpula on kovan

      • Anonyymi

        Minäkin olen niin kateellinen Toyotalla ajaville ihmisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin olen niin kateellinen Toyotalla ajaville ihmisille.

        Kun katselee niitä lippalakkivaareja niin kateus on viimeinen asia joka tulee mieleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun katselee niitä lippalakkivaareja niin kateus on viimeinen asia joka tulee mieleen.

        Noinko menee ihon alle Toyotan menestys?
        No, voin kertoa että se ei ainakaan tule vähenemään.🤣😂🤭

      • Anonyymi

        Toyon arvostettuvuus on ihan mosseluokkaa vaikka se maksaakin oikean, jopa kalliin auton verran. En lakkaa ihmettelemästä tuon merkin suosiota, mutta ne pari tuttua jotka ovat tojotan ostaneet ovat ihmisi joita ei autot millään tavoin kiinnost. Siksi isoisän käsitys siitä että tojota on hyvä saattaa olla se ainoa "testitulos" johon henkilö on tutustunut.

        Minuaki harmittaa ku tojo on noin arvostettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyon arvostettuvuus on ihan mosseluokkaa vaikka se maksaakin oikean, jopa kalliin auton verran. En lakkaa ihmettelemästä tuon merkin suosiota, mutta ne pari tuttua jotka ovat tojotan ostaneet ovat ihmisi joita ei autot millään tavoin kiinnost. Siksi isoisän käsitys siitä että tojota on hyvä saattaa olla se ainoa "testitulos" johon henkilö on tutustunut.

        Dacian laatu arvostetaan paljon korkeammalle kuin Teslan laatu. Dacia oli katsastuksessakin paljon parempi.

    • Anonyymi

      Oi niitä aikoja kun kynnettiin Corolal peltoo riisi maassa kaks vetävää rauta pyörää oliTojosa

    • Anonyymi

      Hienoa että Toyota myy Suomessa hyvin onhan Suomi kehitysmaa.

      • Anonyymi

        Totta, autoilun saralla ainakin. Onneksi Toyota paikkaa sitä myymällä uusia ja upeita itselataavia täyshybridejä.
        Näin saadaan autokanta uudistumaan eikä kukaan haikaile uitettuja, mittariruuvattuja kolariauton resuja saksanturkkilaisilta jobbareilta Suomeen.

        Valitettavasti sinulle, noita ulkoa tuotuja vähänajettuja loisteliaasti varusteltuja premium autoja tuodaan ja myydään enemmän kuin uusia Toyotan räyskyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti sinulle, noita ulkoa tuotuja vähänajettuja loisteliaasti varusteltuja premium autoja tuodaan ja myydään enemmän kuin uusia Toyotan räyskyjä.

        Saksanturkkilaiset jobbarit hierovat käsiään kun pääsivät ongelmajätteistä eroon, näinhän se asia on.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukkola: "Sanna Marin, nolo keikari"

      Nyt osuu niin kohdilleen, että sattuu...hahahaaa. "Marinin rahvaanomainen piehtarointi mammonassa on yhtä kamalaa kats
      Maailman menoa
      341
      4665
    2. Seiska: Taas uusi TTK-romanssi? Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä suhdehuhujen pyörteissä

      Oho, olisiko rakkautta ilmassa? Ainakin hyvin Pernillan ja Anssin kemiat kohtasivat TTK-parketilla ja olivat myös erittä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      3075
    3. Pietilässä menossa poliisioperaatio

      PIETILÄSSÄ on parasta aikaa menossa poliisioperaatio, jossa on mukana sekä siviili- että virkapukuisia poliiseja. https
      Jämsä
      29
      2307
    4. Mikä kaivatussasi on niin erityistä?

      Asiallisia vastauksia kiitos 🙋‍♂️
      Ikävä
      60
      1064
    5. Hyvän mielen ketju

      Palstalla taas kähinöidään sanasta jos toisesta. Muistuttaisin kaikkia että joka päivä tapahtuu jotakin hyvää. Tähän k
      Sinkut
      216
      956
    6. Opettaja piti tuntia kännissä Jämsänkoskella

      No nin! Jämsänkosken Yhteiskoululla: https://www.jamsanseutu.fi/uutiset/art-2000010246632.html
      Jämsä
      27
      891
    7. Moi rakas nainen

      Mulla seisoo nyt kun ajattelen sua. Tai oikeastaan aina kun ajattelen sua :) haluan sua
      Ikävä
      67
      846
    8. tapahtuukohan tänään

      Jotain jännää🤔
      Ikävä
      88
      842
    9. Katso: Danny, 81, lataa tiukkaa tekstiä Farmi Suomi -olosuhteista: "Voi todeta, että ei tämä ole..."

      Danny tilittää tiukkaa tekstiä ja varmaan ihan asiasta. Tuohon ikään jo paljon nähnyt. Mutta saikohan tuonne ottaa oman
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      831
    10. Oletko siis kiinnostunut minusta?

      Seuraavan kerran nipistän sinua, koska haluan varmistaa, ettei tämä ole unta.
      Ikävä
      57
      826
    Aihe