Arvovalinta

Tuleeko presidentti kiusaajasta vai kiusatusta?
9203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onko Stubb bi seksuaali?

Äänestä
  • Stubb oli koulukiusaaja, Halla-aho oli koulukiusattu. Presidentin vaalissa käy samoin kuin kouluissa. Kiusattu siirretään toiseen kouluun ja kiusaaja palkitaan sekä saa jatkaa samassa koulussa.

    Äänestä

  • Stubb on kertonut olleensa biseksuuali uran alkuaikoina. Tieto¨löytyy netin tietokirjan arkistosivulta, Stubbin kohdalta yksityselämä osion kohdalta
    Kokoomuksen SALAILU, epärehellisyys ja valehtelu kansalle paljastuu tässä-
    ja samalla myös itse Stubbin epärehellisyys yrittää salata nuo asiat- mikä on törkeää, kun vastassa on ehdokas jota vainotaan koko ajan sukupuolisen suuntauksensa takia.pelkäävät että se vaikuttaisi äänestäjiin, kuten on joka kerta vaikuttanut Haaviston tapauksessa. Eivät vain halua, että juuri vaalien alla tulee julkisuuteen mitään häiritsevää.
    Eli soma bi- ja homopressapari kilpailee - ja ollaanpa sitten tasapuolisia molemmille, kun äänestetään...
    Ollaanpa sitten tasapuolisia molempia kohtaan - eli ei stubbi ole pekkaa parempi kaikin puolin kuitenkaan - arvot esiin, ja taipumukset...Ettei vain pekkaa mollattaisi sukupuolisella suuntauksellaan:

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Stubb on kertonut olleensa biseksuuali uran alkuaikoina. Tieto¨löytyy netin tietokirjan arkistosivulta, Stubbin kohdalta yksityselämä osion kohdalta
    Kokoomuksen SALAILU, epärehellisyys ja valehtelu kansalle paljastuu tässä-
    ja samalla myös itse Stubbin epärehellisyys yrittää salata nuo asiat- mikä on törkeää, kun vastassa on ehdokas jota vainotaan koko ajan sukupuolisen suuntauksensa takia.pelkäävät että se vaikuttaisi äänestäjiin, kuten on joka kerta vaikuttanut Haaviston tapauksessa. Eivät vain halua, että juuri vaalien alla tulee julkisuuteen mitään häiritsevää.
    Eli soma bi- ja homopressapari kilpailee - ja ollaanpa sitten tasapuolisia molemmille, kun äänestetään...
    Ollaanpa sitten tasapuolisia molempia kohtaan - eli ei stubbi ole pekkaa parempi kaikin puolin kuitenkaan - arvot esiin, ja taipumukset...Ettei vain pekkaa mollattaisi sukupuolisella suuntauksellaan:

    samalla myös itse Stubbin epärehellisyys yrittää salata nuo asiat- mikä on törkeää, kun vastassa on ehdokas jota vainotaan koko ajan sukupuolisen suuntauksensa takia.pelkäävät että se vaikuttaisi äänestäjiin, kuten on joka kerta vaikuttanut Haaviston tapauksessa. Eivät vain halua, että juuri vaalien alla tulee julkisuuteen mitään häiritsevää.
    olet oikeassa eli totuus on kerrottava äänestäjille:
    jos tältä osin olisivat Haaviston kanssa samalla viivalla, niin Haavisto olis selkeästi jo voittanut ekalla kierroksella!

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onhan se aika epäreilua, jos Pekan homoudella spekuloidaan, mutta ollaan hiljaa Alexin Bi-seksuaalisuudesta. Lisäksi Stubb kunnostautunut koulukiusaajana yläasteella, eikä kunnolla ole pyytänyt anteeksi. Kuulemma jotkut ehkä pitäneet bulina

    Äänestä

En äänestä!

Äänestä

Vaikiaahan se on valita "kupan ja ruton",välillä.

Äänestä

Toivon hartaasti, että Stubbea valita. Suomi ansaitsee paremman presidentin!
Stubbe on raskas ja ärsyttävä besserwisser (Helena Petäistön antama nimi)

Äänestä
  • Vähän sellainen, joka ei kestäis, jos hänen huoneeseen tuloa ei huomattaisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuleeko presidentti kiusaajasta vai kiusatusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu