SKDL oli ennen, 90 - vaihtoi nimen, kommunistit liittyi takaisin liittoon, tuli VASEMMISTOLIITTO. Kommunistit eduskunnassa liitossa.
Vasemmistoliitto
Anonyymi-ap
17238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Puolue (Vasemmistoliitto) luotiin vuonna 1990 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle. Saman vuoden lopulla myös Demokraattisen Vaihtoehdon kansanedustajat liittyivät puolueeseen.
Vasemmistoliitto perustettiin 28.–29. huhtikuuta 1990 Helsingin Kulttuuritalolla ja jäähallissa pidetyssä avoimessa kokouksessa, johon otti osaa 3 500 kannattajaa.
Uuden puolueen takana olivat Suomen Kansan Demokraattinen Liitto ja Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä naisjärjestö Suomen Naisten Demokraattinen Liitto. Mukaan tulivat myös (SKP:n toiminnasta 1980-luvun puolivälissä suljetut) Demokraattisen Vaihtoehdon kannattajat.
Yksi vasemmistoliiton suunnittelijoista, Reijo Käkelä, siirtyi SDP:hen jo ennen puolueen perustamista.
Vasemmistoliitto osallistui sekä Paavo Lipposen ensimmäiseen (1995–1999) että toiseen (1999–2003) hallitukseen pitäen hallussaan kahta ministerinsalkkua.
Kansanedustajat Esko-Juhani Tennilä, Mikko Kuoppa ja Veijo Puhjo erotettiin eduskuntaryhmästä heti kauden alussa 1995 näiden äänestettyä hallitusta vastaan. Nämä perustivat sitten oman eduskuntaryhmänsä, Vasemmistoryhmän (Va-r). Ennen seuraavia eduskuntavaaleja kapinalliset kuitenkin hyväksyttiin takaisin ja asetettiin ehdokkaiksi.
Kulttuuriministerinä toiminut Andersson joutui väistymään hallituksesta syyskuussa Suvi-Anne Siimeksen tultua valituksi puoluejohtajaksi.
Maaliskuussa 2006 vasemmistoliittoa vuodesta 1998 johtanut Siimes ilmoitti yllättäen eroavansa tehtävästään. Erimielisyyksiin puolueensa kanssa ajautunut puheenjohtaja osoitti erotessaan syyttävän sormensa vasemmistoliiton ”entisiin taistolaisiin”, jotka hänen mielestään jarruttivat välttämättömiä uudistuksia.
Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri (1990–1995) ja SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen perusti 2005 Vasemmisto yhteen -yhdistyksen, jonka tarkoituksena on edistää kahden suuren vasemmistopuolueen yhtymistä. Viialainen oli esittänyt vastaavaa usein aikaisemminkin. Ennen yhdistyksen perustamista kiersi vasemmistopiireissä aihetta käsitellyt Viialaisen ja Timo Roppolan kirjoittama muistio. Keskustellessaan muistiosta puoluehallitus katsoi, ettei yhdistämiselle ollut asiallisia perusteita tai kannatusta. Viialainen erosi vasemmistoliitosta viimein keväällä 2006 katsottuaan ”maltillisten voimien joutuneen puolueessa tappiolle”.
Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi tuli Martti Korhonen.
Heikosti menneiden Eurovaalien jälkeen puheenjohtaja Martti Korhonen ilmoitti 10. kesäkuuta 2009 eroavansa välittömästi puolueen puheenjohtajan paikalta. Vetovastuun otti ensimmäinen varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
Uusi puheenjohtaja valittiin 27. kesäkuuta järjestetyssä puoluevaltuuston ylimääräisessä kokouksessa, jossa Arhinmäki voitti Merja Kyllösen.
Vaalikauden aikana kesällä 2016 Li Andersson valittiin neuvoa-antavan jäsenäänestyksen perusteella puolueen puheenjohtajaksi, joka edelleen.
SDP, Vesemmistoliitto- kommunistit lakkoilee nyt ay-liitoillaan. Heidän mukaansa väärin äänestetty eduskuntavaalissa, ettei saisi kansan demokratia toteutua, että heidät valita hallitukseen ohi demokratian.
SDP, Vasemmistoliitto- kommunistit lakkoilee nyt ay-liitoillaan. Heidän mukaansa väärin äänestetty eduskuntavaalissa, ettei saisi kansan demokratia toteutua, että heidät valita hallitukseen ohi demokratian.
Mitä me kommunisteilla hallituksessa, Palestiilaisille siirtäisivät rahamme pommeihin.
Martti olet sinäkin kommunisti, turhaa kainoilet.
Martti sanoikin kommunisti li: tä äänestäneensä.
On. Niin kehunut itse.
Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?
Maksaako perspuolue meidän veronmaksajien rahoista tämänkin trollin palkan?
Kukas tämän kommunistipojan palkan spämmäämisedtä maksaa?
Persujen maatalous kommunismi on Suomen syöpä ja vie vuodessa miljardeja hevon persuksiin.
Kommunisteilla ja nk. vasemmistoliittolaisilla ei ole muuta eroa kuin nimi.
Loistavaa keskustelua Suomen Keskustasta Suomen Keskustan palstalla, tosin ei sanaakaan palstan aiheesta.
Olen miettinyt , minkähän takia tämän palstan aihe on Suomen Keskusta, kun tavallisesti "keskustelut" ovat kuten tämä ketju.
Sannan sivu. Mitä vaatteita käyttää, ja missä laskettelee. Toverit kehuu.
Kommunistit liittyi myös demareihin, vaikka nimet voin mainita, silloin samaan aikaan kun liittyivät 1990 vasemmistoliittoon. Täälläkin jotkut kehuu kommunisteja, ylpeänä kun Li Anderssonia äänestäneet. Li ANTIFA ssakin ainakin oli aikanaan. Sanoi kommunistille tyypillistä että presidentti institutio pitäisi lopettaa. Kommunistit lopettaisi koko maankin, kun katsonut heidän vaateitaan. Itse eivät edes työhön tohdi alkaa. Eikö olekkin Martti näin -kommunistina tiedät. MPP jokin venkula myös, kirjoitustensa perusteella "eihän me vaan muut" tyylillään.
mm Viialainen oli yksi parhaita vasureita, siirtyikin demareihin. Menikö vielä keskustaankin ? ainakin ajatuksensa oli kuin keskustasta. Viisastui kun näki miten pitää maata hoitaa, se ei kommunisteilla tokene. Ei työnlaistajat maata kasvata eikä lakkoilijat.
Kommunistit johtaa lakkoja.
Suvi-Anne Siimes loikkasi kokoomukseen.
Aika harvinaista kommunisteista siirtyä.
1990 siirtyi demareihinkin, kun kommunistit
virallisesti liittyi vasemmistoliittoon.