Ennakkoääni meni tänään parhaalle, numero 7. Ei kompromisseja, hylkääminen

Anonyymi-ap

ei haittaa. Olin ajatellut jättää 2. kierroksen väliin, mutta kauppareissulla satuin kävelemään äänestyspaikan ohi. Kun ei ollut jonoa, päätin omalta osaltani nostaa äänestysprosenttia.

12

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuskin tulet olemaan ainoa. Varmasti moni muukin ajattelee, että aidosti sitoutumattomalla ehdokkaalla, joka on myös ulkopolitiikan huippuosaaja, olisi henkilö, jollainen sopisi erinomaisesti maamme presidentiksi. Valitettavasti emme saaneet toiselle kierrokselle tällaista, tulevaisuutta edustavaa, ehdokasta. Katsotaan sitten kuuden vuoden kuluttua, ja toivotaan, että kansa osaa arvostaa näitä kahta ominaisuutta nykyistä enemmän.

    • Anonyymi

      5!

      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat äänestäneet itseään tyhmempiä presidentiksi vuodesta 2000 alkaen?
        Halonen ainoana lapsena sai kotonaan kaiken huomion ja pääsi oppikouluun.
        Salen lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 6,6, jota nosti kymppi liikunnasta.
        Molemmat lukivat juristeiksi rimaa hipoen. Tenteissä saa kayttää lakikirjaa apuna.

        Entä nyt? -
        Neljällä miljoonaalla eurolla on tarjoalla kaksi vaihtoehtoa (2,5 milj. e + 1,6 milj. ):
        - Tutkintokikkailija Stubb kirjoitti lyhyestä matematiikasta hilkunhilkun hyväksytyn a ja reaalista hylätyn i.
        - Haavistolla on hyvä ylioppilastodistus, mutta yliopisto-opinnot jäivät kesken jo ekanan vuonna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat äänestäneet itseään tyhmempiä presidentiksi vuodesta 2000 alkaen?
        Halonen ainoana lapsena sai kotonaan kaiken huomion ja pääsi oppikouluun.
        Salen lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 6,6, jota nosti kymppi liikunnasta.
        Molemmat lukivat juristeiksi rimaa hipoen. Tenteissä saa kayttää lakikirjaa apuna.

        Entä nyt? -
        Neljällä miljoonaalla eurolla on tarjoalla kaksi vaihtoehtoa (2,5 milj. e 1,6 milj. ):
        - Tutkintokikkailija Stubb kirjoitti lyhyestä matematiikasta hilkunhilkun hyväksytyn a ja reaalista hylätyn i.
        - Haavistolla on hyvä ylioppilastodistus, mutta yliopisto-opinnot jäivät kesken jo ekanan vuonna.

        Nyt Haavistolla on vaalirahaa jo yli 1,9 miljoonaa.
        Todennäköisesti myös Stubb on tällä välin kartuttanut vaalikassaansa. Mahdollisesti jo 3 miljoonaa?

    • Anonyymi

      https://blogit.perussuomalaiset.fi/reijo-tossavainen/stubbin-vahainen-jarjenjuoksu-heilahtelee-laidasta-laitaan/

      Tuuliviiri

      • Anonyymi

        adhd?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        adhd?

        Helsingin kirjamessujen yhteydessä pidettiin HS:n vaalitentti.
        Stubb kertoi mielikirjakseen Machiavellin Ruhtinaan.
        Perusteluista selvisi, että Stubb ei ollut kyennyt ymmärtämään Machiavellin monikerroksista ajattelua. Teoksen pintakieroilun kyllä pystyy Stubbin lisäksi ymmärtämään jo 12-vuotiaskin.

        Stubb pilkkaa tutkintokikkailuillaan akateemisia piirejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubb pilkkaa tutkintokikkailuillaan akateemisia piirejä.

        1. kierroksen jälkeen Stubb myönsi julkisuudessa ettei hänellä ollutkaan professuuria, vaan oikeampi titteli oli johtaja. Stubb käyttää silti edelleen röyhkeästi professori-nimitystä, joskin italialaisittain tittelit ovat väljempiä.
        2. kierroksen viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä Stubb myönsi isänsä Venäjä-Käkisalmi-Viipurin juuret, joista oli aiemmin vaalikampanjassaan vaiennut. Sen sijaan hän oli ikään kuin manipuloinut äänestäjiä tuomalla esille Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Stubb-nimisen kylän.

        Stub-bi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stub-bi

        Mitään aitoa?
        Valeprofessori Pekan CV on kadonnut ulkoministeriön arkistoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään aitoa?
        Valeprofessori Pekan CV on kadonnut ulkoministeriön arkistoista.

        Julistiko joku sen salaiseksi ja talletti varmaan paikkaan, vai syttyikö se vahingossa palamaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      194
      1957
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      62
      1340
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1105
    4. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      61
      1012
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      152
      996
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      82
      952
    7. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      818
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      82
      810
    9. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      739
    10. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      62
      734
    Aihe