JYP antaa potkut 10 juniori pelaajalle

Kun valmentajan nuppi ei kestä häviötä yhtään ollaan tässä tilanteessa. Pesäpallossa tämä on myös valitettavan tuttua. Siellä toki oma lapsi nuorempana mukana kehittymässä muiden kustannuksella.

Kymmenen peruskouluikäistä junioripelaajaa erotettiin JYPin juniorijoukkueesta viime kauden jälkeen.

IS on saanut haltuunsa selvityspyynnön, jonka pelaajien vanhemmat olivat toimittaneet Jääkiekkoliitolle 30. huhtikuuta 2023.

Seitsemän sivun mittaisessa selvityspyynnössä on mukana tiedonanto, jonka JYP Juniorit ry:n urheilujohtaja Tommi Nekkula oli pelaajille ja heidän vanhemmilleen lähettänyt 27. huhtikuuta.

Pelaajille annettiin selvityspyynnön mukaan kolme päivää aikaa tarttua mahdollisuuteen jatkaa seuraavalla kaudella nuoremman ikäluokan joukkueessa. Omaan ikäluokkaan ei ollut enää asiaa.

Päätös poikkesi siitä, mitä ennen kauden alkua oli sovittu. Tyly ja äkillinen suunnanvaihdos johti siihen, etteivät peruskouluikäiset pelaajat voineet enää käytännössä jatkaa JYPissä vaan jatkaakseen jääkiekkoharrastustaan heidän piti etsiä itselleen uusi seura Jyväskylän lähiseuduilta.
322224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Seuran arvot ovat. Parhaat pelaa ja voitto on tärkein.

Valmennus on mokannut pahasti.

Kymmenen kouluikäistä poikaa heitettiin tylysti pihalle harrastuksesta Jyväskylässä – valmentajat käyttivät lapsista töykeitä nimiä
https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000010201105.html

Äänestä
  • Linkitystä kääkk

    Äänestä

Luonnevikaiset psykopaatit saavat mellastaa vapaasti.

Äänestä
  • Ja juopot.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ja juopot.

    Varsinkin sinä tenukeppi

    Äänestä

Monenko lapsi kulkee harrastuksessa josta vastaa kyseenalainen aikuinen?

Äänestä
  • Sun äitis

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sun äitis

    Mistäs sulle äiti löydettäis, pitäishän se olla kun isääkään ei ole.

    Äänestä

Sairasta touhua!

Äänestä

Älkää vielä lapsianne jääkiekon pariin. Mielummin jalkapallon.

Äänestä

On hyvä oppia jo nuorena siihen, ettei kaikista ole kaikkeen ja joskus voi tulla hylsy. Se kasvattaa.

Äänestä
  • Mihin sinusta ei ollut kun kierrätät kokemuksiasi.

    Äänestä

  • Näkyy sulla tekevän apukoululainen

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mihin sinusta ei ollut kun kierrätät kokemuksiasi.

    Monivammaisena, äidittömänä ja isättömänä, erittäin köyhissä oloissa lukutaidottomana ja kaljuna olen jäänyt aika monesta paitsi.

    Äänestä

No , leikkiähän tuollaiset pelit ovat eikä niihin kaivata aivan jokaista

Äänestä
  • Eivät ne ole vanhemmille leikkiä. Tunteet käyvät kuumina jos ei tuskin luistimilla pysyvä keskosen reppana pääse ykkösketjuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eivät ne ole vanhemmille leikkiä. Tunteet käyvät kuumina jos ei tuskin luistimilla pysyvä keskosen reppana pääse ykkösketjuun.

    Ajetaanko lapsia ulos taideharrastuksista taitojen perusteella? Ei!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ajetaanko lapsia ulos taideharrastuksista taitojen perusteella? Ei!

    Taidetta ei voi koskaan arvostella kuten jääkiekkoa, jossa maalit ratkaisevat. Taiteessa jokainen suoritus on osuma.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Taidetta ei voi koskaan arvostella kuten jääkiekkoa, jossa maalit ratkaisevat. Taiteessa jokainen suoritus on osuma.

    Lätkä on sairasta väkivalta peliä jossa aikaukot mätkii toisiaan pataan jos ei tule maalia vastenmielistä

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Lätkä on sairasta väkivalta peliä jossa aikaukot mätkii toisiaan pataan jos ei tule maalia vastenmielistä

    Onneksi olkoon! Sait aika monta yhdyssanaa oikein!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Taidetta ei voi koskaan arvostella kuten jääkiekkoa, jossa maalit ratkaisevat. Taiteessa jokainen suoritus on osuma.

    Ei muuten ole. Veikkaan että sinulta tulee pelkkää hutia.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei muuten ole. Veikkaan että sinulta tulee pelkkää hutia.

    Minkä lajin taiteilija "sinu" on?

    Äänestä

Veikkaan että "sinu" on kalevalainen runonlaulaja, joka raakkuvalla äänellään karkoittaa variksia Väinämöisen puutarhasta.

Äänestä

Jatketaanko tätä nyt. On tullut ilmi että eräs apuvalmentaja on uhkaillut lapsia, kiroillut ja pistänyt pojat "hyviin" ja "huonoihin". Oma poika pikku pätkä on tietenkin aina ykkösketjussa.

Äänestä

Tämä apuvalmentaja lähti johdosta pois ns. Hyvissä ajoin ettei asiat tule tietoon ja hän joutuisi kuseen. Naureskelee tilannetta mm työpaikalla.

Äänestä

Tiedän varmaan kuka on kyseessä. On naureskellut asiaa muuallakin ja on haukkunut yleisesti vanhempia ja poikia.

Äänestä
  • Kaikki tietää kuka kyseessä. Suurisuinen sammakko.

    Kansallisella tasolla vaatimaton on hän, jota yritetään puhua paremmaksi. Ja toinen mainetta niittänyt sankari sopi Hesaan jäLkikasvulle jatkopaikan ennen kuin p-koostumus heilahti tuulettimeen. Juopot siirrettiin hiljaisuudessa sivuun. Ei kohdisteta näitä mun lapsiin, niinhän se meni. Mutta muiden lapsiin kyllä.

    Riikonen vois junnujen hallituksen pj:nä tehdä heti alkuun täyssiivouksen Onkapannussa. Kaikki jotka oli paikalla kun uutisoidut jutut tapahtui, veks. Luottamuspula, työtehtävien laiminlyönti, mainehaitta ja jatkossa maineriski. Kyllä päättämiselle syyt löytyy hyvin helposti. Puhtaat pöydät on nyt loppu. Nyt pitää alkaa siivota jo vanhoja. Ja jos siivoukseen ei löydy riittäviä intoa ja myrkkyjä vastuussa olevilta ja palkkaa nauttivilta ihmisiltä, niin veks toiminnasta. Uusia pöytiä ei tule. Yhtäkään jäsenistölleen osoitettua nöyrää viestiä asianosaisilta ei ole kyetty muodostamaan, että kaikessa epäonnistuttiin totaalisesti. Katseet kääntyy edelliseen hallituksen puheenjohtajaan, toiminnanjohtajaan ja urheilujohtajaan. Silloin muutokselle tai kehitykselle ei ole edellytyksiä. Seura on nyt yhtä mätä kuin se kivijalka, jossa vedetään treenejä.

    Äänestä

Eikö kaikki ole jo veks? Yks ainakin lähti ennen kuin paska osuu tuulettimeen. Isävalkku tietenkin..

Äänestä

Eikö olekin urheilumaista peluuttaa ykkösjoukkuetta aina ja voittaa sitten luvuilla 40-1. Hienosti tulee mainetta joukkueelle.

Äänestä

Nuo Nekkulan touhut ja puheet kannattaisi kyllä syynätä aika tarkkaan jos JYP juniorit haluavat omaa imagoaan nostaa...

Äänestä

Sama vika on vähän joka lajissa, siis se, että vanhemmat valmentavat omia lapsia kultainen tulevaisuus silmissä. Ihan alimmissa ikäluokissa on ok, mutta >10 vuotiaissa pitäisi olla kiellettyä valmentaa omia lapsia. Sama näkyy vielä selvemmin esim. koripallossa ja lentopallossa, joissa pelaajia on vähemmän kuin jääkiekossa ja jalkapallossa. Puolet pelaavasta kokoonpanosta on yleensä valmentajien ja joukkueenjohtajien lapsia. Kuviot peleissä piirretään oman lapsen etua ajatellen ja se miten joukkue pärjää, on toissijaista. Näin niistä lapsista luodaan tähtiä, joiden omakuva on vääristynyt, kun kuvitellaan olevan suuriakin sankareita.

Äänestä
  • Näiden "starojen" käytöksestä kuuluu karmeita tarinoita. Voi kun jollakin olisi joskus rohkeutta läväyttää kaikki jutut valmentajaisän silmille, mutta tuskinpa mikään muuttuisi. Itsehän hän on ollut tätä lietsomassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun valmentajan nuppi ei kestä häviötä yhtään ollaan tässä tilanteessa. Pesäpallossa tämä on myös valitettavan tuttua. Siellä toki oma lapsi nuorempana mukana kehittymässä muiden kustannuksella.

Kymmenen peruskouluikäistä junioripelaajaa erotettiin JYPin juniorijoukkueesta viime kauden jälkeen.

IS on saanut haltuunsa selvityspyynnön, jonka pelaajien vanhemmat olivat toimittaneet Jääkiekkoliitolle 30. huhtikuuta 2023.

Seitsemän sivun mittaisessa selvityspyynnössä on mukana tiedonanto, jonka JYP Juniorit ry:n urheilujohtaja Tommi Nekkula oli pelaajille ja heidän vanhemmilleen lähettänyt 27. huhtikuuta.

Pelaajille annettiin selvityspyynnön mukaan kolme päivää aikaa tarttua mahdollisuuteen jatkaa seuraavalla kaudella nuoremman ikäluokan joukkueessa. Omaan ikäluokkaan ei ollut enää asiaa.

Päätös poikkesi siitä, mitä ennen kauden alkua oli sovittu. Tyly ja äkillinen suunnanvaihdos johti siihen, etteivät peruskouluikäiset pelaajat voineet enää käytännössä jatkaa JYPissä vaan jatkaakseen jääkiekkoharrastustaan heidän piti etsiä itselleen uusi seura Jyväskylän lähiseuduilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu