Armeijaan mennään, jotta rajan takana asustelevat hullut eivät saisi päähänsä, että tänne voi hetken mielijohteesta vain marssia. He eivät kuuntele rauhanpuheita. He kysyvät. että paljonko niillä on aseita ja panevatko ne vastaan, jos mennään?
Jokainen siviilipalvelukseen menevä vastaa näille hulluille, että ainakaan minä en pane vastaan, että voitte sen puoleen kyllä tulla. Jos yleisimmät tekosyyt siivotaan pois, niin todellinen syy siviilipalvelukseen on, että henkilö laskee pääsevänsä vähemmällä. Osa ei pelkää vain palveluksen fyysisyyttä vaan myös yhteismajoitusta. Syitä on monia, mutta ne kertovat henkilökohtaisista heikkouksista.
Siviilipalvelus on raukan valinta. Raukan, joka jättää ikäväksi kokemansa asiat muiden hoidettavaksi ja heittäytyy joukon jatkoksi heikompiensa seuraan. Se kertoo ihmisestä valtavasti. Myöhemmin on turha selitellä. Kuusi kuukautta on lyhyt aika osallistua diktatuurintorjuntatalkoisiin.
Presidenttiä valitessa homous on täysin toissijainen asia siviilipalvelukseen verrattuna. Vastuunsa laistanut raukka ei sovi kansakunnan johtoon. Selittely vain viestii, että on tottunut pääsemään pälkähästä suuta aukomalla.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Reservistä pois lähteminen on maanpetturuutta.
Totta joka sana.
Varusmiespalvelu aliups.
Lebanon 2 kertaa
Reservin paikkalisos.jäsen
Harjoitellut
Minä taistelen uhkan edessä,en hyväksy muuta!
natossa on palkka armeija
siellä ei ole ns. varusmiehiä
olisiko suomenkin siirryttävä samaan kuin muutkin
muissakin EU maissa on palkka armeijat
miksi suomi kusettaa , aina pitäs olla ilmasta
ei kukaan jolla ei ole mitään suomessa lähde itseään tapattamaan
se nyt on varma
vitsikästä luulla että kaveri jolla
ei ole omaisuutta perhettä tai mitään mikä sitoisi
suomeen lähtisi ihan huvikseen itteensä tapattaan
kyllä siinä maa vaihtus
terveisin gunnar gunnarsson
Taisi pari nahjusta osua ketjuun. Mitenkähän nuokin pärjäisivät ilman sosiaalitukia?
Sivareita on varmaan moneen lähtöön. Jostakin syystä pällimmäisenä tulee kuitenkin mieleen stereotypia. Luihu olemus, huono ryhti, lysähtäneet olkapäät hintelässä kropassa. Tukka pitkähkö, huonosti hoidettu. Hasis maistuu, työnteko ei. Moraalisen selkärangan puute heijastuu koko olemukseen.
Haaviston Pekka sen lisäksi että on sivari halusi ajaa las koko Suomen armeijan tätä esitti eduskunnassa yli 20 vuotta.
Homojen hommaa. Minun aikana homoja ei edes haluttu armeijaan. Saati tuollaisia isishomoja.
Jep, mutta nämä jotka eroavat reservistä nyt, ei vaikuta heihin millään tavalla sotalakien astuessa voimaan, samalla tavalla joutuvat rintamalle. Mutta nämä anarkistit kuvittelevat olevansa aina voittajan puolella, heille on sama kuka täällä pitää valtaa koska on nuoleskella "voittajan" persettä että saa elää. On se varmaan kiva elää anarkistista siperiassa.
Siviilipalvelusporukka sodan syttyessä laitetaan palvelemaan maata myös, jos ei laitettaisi siviilipalvelus armeijan vaihtoehtona ei olisi vaihtoehto.
Nössöä sakkia. Tietävät sen itsekin, mutta selköranka on niin notkea, ettei haittaa.
Pitää ajatella vain itseään.