Hei!
Poikaystävälläni on paniikkihäiriö.. Asutaan yhdessä, ja kaikki on hyvin, muta jokin ahdistaa häntä todella paljon.. Ehkä se, kun on paljon ihmisiä, kun ei hän kouluun pysty menemään, ja bussissakin tuli paha olo... KUn kysyn häneltä, että mikä on huonosti, niin hän välillä sanoo ettei mikään, välillä taas että kaikki. Tätä on kyllä jatkunut jo pidemmänkin ajan, mutta vasta kuukausi sitten hän sitten meni psykologille, ja kertoi mulle, että mikä on.. Tämä paniikkihäiriö on äidiltä perittyä, joten en usko että jokin olisi tapahtunut, että hänelle tuollainen tuli.. Vaikka on hänelle joskus aika pahoja juttuja sattunut.
Eilen näin ensimmäistä kertaa kohtauksen hänellä. Meni vaan sänkylle makaamaan, ja alakoi laulamaan tosi hiljaa.. eikä edes räpäyttänyt silmiään kertaakaan varmaan parin tunnin aikana.. tuijotti vaan yhtä pistettä.. Ja sen jälkeen sitten yöllä sanoi, etten saisi päästä sitä minnekään kauas, kun ei hän itse tiedä mitä saattaa tapahtua.. Mutta vähän vaikeaa on kytätä häntä koko ajan, kun mulla on nyt harjoittelujakso 70km:n päässä.. joka päivä. Olen siis koko päivän pois kotoa..
Tänään meen sen kanssa psykologille, ja kysyn, että mitä mun pitäs tehdä, ja varsinkin jos tulee taas tuollainen kohtaus.. pekottaa se, kun toisella on paha olo, muttei edes tiedä mitä voisi tehdä auttaakseen... Osaisiko joku neuvoa?? Ihan mitä vaan.. edes jotain pikkujuttuja, sekin toivottavasti auttaisi...
Kiitoksia kun jaksoit lukea tämän...
Poikaystävälläni on paniikkihäiriö.. Asutaan yhdessä, ja kaikki on hyvin, muta jokin ahdistaa häntä todella paljon.. Ehkä se, kun on paljon ihmisiä, kun ei hän kouluun pysty menemään, ja bussissakin tuli paha olo... KUn kysyn häneltä, että mikä on huonosti, niin hän välillä sanoo ettei mikään, välillä taas että kaikki. Tätä on kyllä jatkunut jo pidemmänkin ajan, mutta vasta kuukausi sitten hän sitten meni psykologille, ja kertoi mulle, että mikä on.. Tämä paniikkihäiriö on äidiltä perittyä, joten en usko että jokin olisi tapahtunut, että hänelle tuollainen tuli.. Vaikka on hänelle joskus aika pahoja juttuja sattunut.
Eilen näin ensimmäistä kertaa kohtauksen hänellä. Meni vaan sänkylle makaamaan, ja alakoi laulamaan tosi hiljaa.. eikä edes räpäyttänyt silmiään kertaakaan varmaan parin tunnin aikana.. tuijotti vaan yhtä pistettä.. Ja sen jälkeen sitten yöllä sanoi, etten saisi päästä sitä minnekään kauas, kun ei hän itse tiedä mitä saattaa tapahtua.. Mutta vähän vaikeaa on kytätä häntä koko ajan, kun mulla on nyt harjoittelujakso 70km:n päässä.. joka päivä. Olen siis koko päivän pois kotoa..
Tänään meen sen kanssa psykologille, ja kysyn, että mitä mun pitäs tehdä, ja varsinkin jos tulee taas tuollainen kohtaus.. pekottaa se, kun toisella on paha olo, muttei edes tiedä mitä voisi tehdä auttaakseen... Osaisiko joku neuvoa?? Ihan mitä vaan.. edes jotain pikkujuttuja, sekin toivottavasti auttaisi...
Kiitoksia kun jaksoit lukea tämän...
Vastaukset 4
Vanhimmat
voit saada netiltä www.tukiasema.net, kirjoita hakusanaksi "paniikkihäiriö".
Hienoa, että olet poikaystäväsi tukena!
Paniikkihäriö on tunneperäinen sauraus. Olen itse "kärsinyt" paniikkihäiriöstä viisi vuotta. Kun tutuistuin tämän hetkiseen poikaystävääni, tein hänelle heti selväksi, mikä minua vaivaa ja kerroin, miten kohtaukset ilmenevät.
Apu on suuri, kun kanssaeläjä tietää missä mennään, näin on helpompi olla!
Onneksi poikakaverisi haki apua, moni kun jättää menemättä ammattiauttajalle.
Minulla puhkesi paniikkihäiriö, ainakin uskon niin, kun vanhempani erosivat, kun olin
15- vuotias. Siis pahin ikä milloin voi noin mullistavaa tapahtua. Siitä kului aikaa...masennuin ja viimein sairastuin paniikkihäiriöön!
Tällä hetkellä elämäni on aika normaalia, pystyn olemaan linja-autossa, koulussa, töissä, kaupungilla, kaupassa....nämä paikat tuntuivat ylitsepääsemättömältä, mutta nyt ne ovat jo alkaneet tulla minulle itsestään selviksi paikoiksi, eikä kohtauksia enää samalla tavalla tule kuin muutama vuosi sitten!
Valitettavaa on, että lähtiessäni esimerkiksi kaupungille on minulla oltava lääkkeet mukana, jos kohtaus kuitenkin sattuu tulemaan. Se olotila, joka paniikkikohtauksessa tulee on sanoinkuvaamaton, se on kuoleman pelko!
Siksi pidän lääkkeeni mukana, että tiedän olevani "turvassa", kohtauksen tultua!
Lämmintä kevättä sinulle ja yhdessä te poikakaverisi kanssa selviätte!!!!
Ja jos on jotain kysyttävää niin vastaan kyllä!
Mulla tuo paniikkihäiriö ilmenee muutenkin kuin kuolemanpelkona.. eli sydän alkaa hyppimään kamalaa vauhtia. rinnan yli kulkee kylmä aalto, pyörryttää, henki ei kulje ja tuntuu että kuolen siihen paikkaan. Se ei kuitenkaan ole estänyt mua menemään julkiselle paikalle ja ei ole ikinä julkisella paikalla tullutkaan. yleensä se tulee kun olen kotona ihan rauhassa sohvalla vaikka telkkaa katsellen. yht'äkkiä vain alkaa oireet. hassua
Sairastuin itse paniikkihäiriöön -80. Silloin ko. juttua nimitettiin vielä lieväksi neuroosiksi.
Olen aina uskonut ihmisen omiin voimavaroihin, joten hakeuduin silloin hypnoosihoitoon - Kela korvasi osan kuluistani.- Sain toki ensin diapameja, kun hyperventiloinkin /ensiapuun jne.
Muistaakseni joskus 1985 Kuopion yliopistossa keksittiin sana "paniikkihäiriö".
Lääkkeet eivät ole ratkaisu -yksi pilleri ennakko rauhoittavana taskussa on ihan OK.
Nykyään on paljon enemmän tietoa ja apua saatavissa. Antakaa auttaa itseänne!