Lakkoilevien ammattiliittojen vastuullisilta on naamiot pudonneet.

Anonyymi-ap

Naamiot ovat pudonneet SAK:n liittojen vastuullisten kasvoilta. Sama, minkä Niinistö sanoi tapahtuneen Venäjän johdon osalta, kun he hyökkäsivät Ukrainaan, vaikka väittivät muuta. Valetta koko juttu. Nyt ei ole epäselvää, minkälaista porukkaa siellä ammattiliittojen esikunnissa on ja, mitä nämä yrittävät toimillaan tavoittelevansa. Moraalitonta epäinhimillistä ja itsekästä toimintaa, jossa sijaiskärsijöinä ovat liiton omat jäsenet, lakkoon asetetut yritykset ja kaikki Suomen kansalaiset, joille lakoista koituu arjen elämiseen haittaa. Eikä se ole vähäinen määrä ihmisiä tai haittaa.

Ammattiliitoilla ei ole valtaa Eduskunnan päätöksiin, mutta valtaa heillä on omiin päätöksiinsä, joista he itse ovat vastuussa. Niistä päästöksistä ei ole vastuussa Suomen hallitus, eikä lakoista päättäneiden äidit ja isät, vaan he itse. Jokainen lakon aloittavan ammattiliiton hallituksen jäsen ja johto ovat vastuussa kollektiivina ja henkilökohtaisesti lakon seurauksista. Itse. Päätökset osoittavat piittaamattomuutta vahingoista ja ovat pudonneen naamion paljastama todellisuus. Onko päätöksentekijä tyytyväinen peilin näkymään? Eikö omatunto soimaa?

Ei ole niin suurta taakkaa, kuin kahleet, jotka ovat raskaat kantaa.

5

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eduskunnasta pudonneet demarit yleensä siirtyvät suojatöihin ammattiliittoihin.
      Syy/ seuraus suhteet ovat ilmiselvät.
      Eli siksi LAKKO.

      • Anonyymi

        Eihän ek ta ja häkämiestäkään vaaleissa äänestetty


    • Anonyymi

      Niinistö antoi kyllä viestin eduskunnalle, että työelämän perusturvasta pitäisi huolehtia.

    • Anonyymi

      Mutta vain Tampereella...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2675
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2252
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1729
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1583
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe