Kannattaisiko lintdman pitää se suusi kiinni, koska tämä nykyinen tilanne johtuu edellisestä hallituksesta!! Nyt marii juoksee ympäri maailmaa ja tuhlaa vähän ylijäämää mitä jäi edelliseltä hallitukselta vähän ylimääräisiä verorahoja!!! Katoppa antti siihen peiliin ja huutele sitten vasta!! Mene sinä leikkimään kavereittesi kanssa niitä sauna leikkejäsi!! Koska muuhun sinusta ei ole!! Muita syyttelette omista teostanne, laitoitte suomen syvälle sontaan!!!!!!!!!!!!!!!!
Että sillä lailla
Anonyymi-ap
11176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Marinin sukkahousuhallitus teki Suomeen oikean laman vuosikymmeniksi.
Yltiöpäinen rahan jakaminen ja velkaantuminen tuli sitten tiensä päähän. Nyt siitä lankesi lasku, eikä se ole pieni.
Ainahan kaikki on edellisen hallituksen syytä. Niin myös sitten kun tämä nykyinen hallitus kaatuu .
Orpon halliotus ei saanut alkaa puhtaalta pöydältä, ei tosin Rinne/SS:kään. Sipilän jälkeen Rinne/SS porukka sai hyvän lähdön kunhan olisi vaan jatkanut samaa linjaa niin ei ollisi nykyistä sotkua!
Se peli pelattiin heti, Rinne lisäsi menoja jo alkuun 24 %. Nämä menonlisäykset piti sitten maksaa vaalikauden lopun talouskasvulla. Mitä sitten tapahtuikaan. Ei mennut kuten Stömsöössää. Nyt sitten uusi hallitus hoitelee edellisen virheitä.
Yleensähän vasurihaaveet jäävät toteutumatta, käy kuten Moskovan suunnitteleman paratiisin aikoinaan.
Tiedät aivan hyvin että Sipilän jäljiltä jäi paljon korjattavaa, ja ei todellakaan hyvää lähtöä ollut Sipilän jäljiltä. Ja sitten tuli vielä koronakriisi. ja silti Marinin hallitus kaiken tuon surkean jälkeen vielä paransi työllisyyttä. Orvon hallituksen budjetista hävisi nuo koronakriisin suuret kustannukset kun yrityksiä ja työpaikkoja pelastettiin. Mutta silti Orvon hallitus ottaa enemmän velkaa kun edellinen hallitus, ja sen lisäksi kansalta monessa muodossa. Kansaa ja yhteiskuntaa nyt Kokoomus taas ryöstää niin paljon kun ehtii. Kai sinäkin sen ymmärrät jos olet asioita ja historiaa seurannut. On kuitenkin niin läpinäkyvää.
Sipilä alkoi mittavan korjausrumban mutta kateelliset vasurit ay mafioineen eivät halunneet parempaa, vaan himoitsivat vanhaa kurjuutta takaisin jotta eivät menettäisi kannatustaan!
Sipoilän aikana Orpon myötävaikutuksella saatiin velkaantumisen tahti laskemaan ja yhtyenä vuonna jopa kokonaisvelkakin aleni hieman. Siitä olisi pitänyt Rinne/SS hallitusten jatkaa ja olisimme paljon paremmassa asemassa tänään taloutemme suhteen!
Meillä on Orpon hallitus ei Orvon, sillä tietääkseni Orpon vanhemmet eivät kuolleet hänen ollessaan lapsi!
Et voi tietää paljonko Orpon hallitus ottaa velkaa, nyt vasta ollaan sen ekassa budjetissa ja kolme on vielätulossa. SDaadaanhan sitä velanottoa nollaankin kun lopetetaan heti sosiaaliset tuet, työttömuyyskorvaukset ja muut kulut jotka eivät tuota lisätulosta yhtyeiskuinnalle. Sitäkö haluat???
Tuo on hyvä suunta mutta ensin on muuta yhteiskuntaa rakennettasva tuottamaan lisää ja sitä taas vasemmisto on aina taistelujärjestönsä ay mafian avulla pyrkinyt aina estämään. Toivotaan jotta Orpo onnistuu Sipilää paremmin saamaan työelämään oikean suuntaista muutosta!
Tämä on vaikea paikka tämän hetken oppositiossa, erityisesti SDP:ssa. Kukaan ei voi kiistää tosiasiaa, että Marinin SDP-johtoinen hallitus ratkoi ongelmia suurella lainarahalla samanaikaisesti kun muut Pohjoismaat lyhenivät velkojaan. Suomen valtio, kunnat ja julkisyhteisöt velkaantuivat nopeasti ja raskaasti. Samalla on pakko todeta, että Marinin hallitus onnistui valmistelemaan ja toimeenpanemaan lakeja, joiden kustannusvaikutukset räjähtävät suuriksi nyt Orpon hallituksen käsiin.
Ei ihme, että velanhoito ja kustannushallinta ovat tilanteesta johtuva pakollinen työmaa. Se ei tietenkään ole helppoa tälle kansakunnalle.
Ulkonäöstään huolimatta Marin leikki sosialistisikaa.
aaa