Meillä lapset ovat kovilla pakkasilla kotona, emme laita heitä menemään kouluun. Voisimme viedä mutta kuka ne hakee sieltä, kun olemme työssä? Ei kukaan, joutusivat olemaan tunnin tai kaksi tai kolme koulussa että hakisimme ne.
Yleensä viemme ja itse tulevat jos ei sada tai muuten on hyvä ilma, Sateellakaan eivät mene kouluun, ellei me päästä aiemmin duunista.
Pakkasraja on 5 astetta että voivat kävellä kotiin tai pyöräillä. Talvella kun joutuvat myös hiihtämään niin silloinkin ovat kotona, kun emme osta suksia kellariin. Koulussa hiihdetään kerran pari, niin turha ostaa pakkohiihtosuksia.
Hiskus joudumme lähtemään toistä aikasemmin jos ilmat muuttuu että on pakko hakea lapset koulusta. Se ei haittaa, mutta aina ei viitsi hakea.
Pakkohiihtopäivät ovat aina kotona, silloin ei mene kouluun olenkaan. Meillä ollaan taiteellisia että ennemmin maksamme flyyelin ja muita taide juttuja, kun ostamme kaksi vaivaistalaudankappaletta jolla ptiäisi hiihtää 30 asteen pakkasessa, ei kiitos. Ei kukaan aikuinkaan hiihdä, opettajat ajaa autolla ladun vieressä kun lapset hiihtää 40 pakkasessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei koulussa ole pakko hiihtää, ei ne voi pakottaa ketään ostamaan kolmen tonnin suksia tai luistimiakaan.
Meillä lapset on hiihto päivät luistelupäivät ja uintipäivät kotnna, meillä on oma uimalallas ja lapset osaa jo uida. Hiihtäminen ja luistelu on tarpeetonta. Hikisiä tulee kun äheltävät. Ei kiitos. Lapset ovat onnellisia kun ei tarvi hiihtää se on kamalaa.
Pakkohiihto tappaa urheilun.
itse olen kouluni käyny 70 luvulla ja silloinkinoli pakkohiihtoo. Nyt en ole hiihtänyt 45 v, kun se jäi niin kiusaamaan et pakotettiin hiihtää. En hiihdä ikinä enkä urheilekkaan.
monet tekee samoin ja myös pakkoruotsi on kauheeta. Onneks ei tarvinnu koskaan lukee, mun lapset luki ruotsii, ja se oli heistäkin kauheeta. Koko koulu kainoi pakkoruotsii, sillä ei tee mitään. En osaa enkkuukaan en ole sitäkään tarvinnu,
Koulussa paljon asioita mitä ei tarvi, ajan hukkaa alkaa niitä opiskeleen.
Sain kyllä hyvät totarit 70 luvulla kun lunttasin aina niin oliln aika hyvä koulussa. Silloin kirjotettiin pupettiin juttuja, tai hihaan lappuun joka piilotettiin.
Ei lapset tykkää hiihdosta eikä luistelusta. Meidän lapset pelaavat mieluummin pleikkaria kuin jalkapalloa. Eikö nuo urheilu jutut ole jo historiaa. Meidän lapsia nauratti kovin kun katsoivat telkkarista SM hiihtoja viikonloppuna. Eka kysymys oli, iskä mitä noi tekee on niin hassun näköistä. Ennen oli hiihto loma koulussa se tarkoitti että piti hiihtää koko loma. Nyt se on talvi loma, ilman urheilua. Ensi viikolla lähdetään taas talvilomalla Madeiralle ottamaan aurinkoa.