Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ottakaa kantaa allaolevaan Jumalan Sanaan.

Anonyymi-ap

Roomalaiskirje 1

20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

8

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä kantaa ottamista siinä on? Se on Jumalan sanaa kuten kaikki muukin Raamatussa eikä sitä tarvitse yrittää selittää muuksi mitä kirjoitettu on. Kirjoitus jatkuu jossa Paavali luettelee vielä lisää ihmisen ominaisuuksia mitä tulevat esille silloin kun ihminen hylkää Jumalan ja Jumala ihmisen. Ei siinä ole yhtään mitään ihmeellistä.

      Siinä asetetaan lihallinen ihminen ja hengen ihminen vastakkin, kuten Paavali monessa muussa kohden tekee. Hän ei lue lakia, ei Mooseksen lain säädöksiä, vaan tuo esille mikä ero ihmisellä on silloin kun vaeltaaa lihallisesti, ehkä uskonnollisesti, mutta lihallisesti, siihen kun hän vaeltaa hengen mukaan.

      Galatalaiskirjeessä on tätä samaa jaottelua ja siinä Paavali sanoo lihallisesti vaeltavia uskovia älyttömäksi. Kun ovat vaihtaneet hengen lakiin.

      Ei tässä oteta kantaa maailman menoon, ei kauhistella sitä, vaan kerrotaan mitä uskoville tapahtuu jos eivät vaella Pyhän Hengen yhteydessä.

      Paavalilta normisettiä.

      • Anonyymi

        Onneksi raamatun uskottavuus lähestyy implisiittisesti nollaa.


      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🍒 ­N­y­­­m­­­f­o­­m­­a­­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Jumalan Sana on miekka, joka erottaa sielun ja hengen. Hengelliset ihmiset eivät käy tuota aloitusta vastaan, vaan uskovat sen ja tekevät tekoja, joka ei riko tuota Sanaa.

      • Anonyymi

        Ei aloituksen tekstissä ole yhtään käskyä, ei kieltoa eikä vetoomusta siitä miten ihmisen tulisi olla.

        Siinä Paavali kertoo millainen on Jumalan hylkäämä ihminen. Myöhemmin tekstissä olisi lisää kuvauksia ihmisistä, jotka ovat Jumalan Hengen hylkäämiä, jotka vaeltavat lihallisesti ilman Pyhän Hengen johdatusta.

        Ja jos ihminen on Jumalan hylkäämä, lihallinen ihminen, ei hänen teoillaan ole mitään merkitystä oli hän jotain tekemättä tai yritti jotain tehdä. Ei sillä ole mitään merkitystä. Vain Pyhän Hengen kautta ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan ja silloin hän tekee asioita, jotka ovat Jumalan mielen mukaisia. Ei tee niitä omassa varassaan, käskyinä, vaan hengen johdattamina täydellisessä hyvyydessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei aloituksen tekstissä ole yhtään käskyä, ei kieltoa eikä vetoomusta siitä miten ihmisen tulisi olla.

        Siinä Paavali kertoo millainen on Jumalan hylkäämä ihminen. Myöhemmin tekstissä olisi lisää kuvauksia ihmisistä, jotka ovat Jumalan Hengen hylkäämiä, jotka vaeltavat lihallisesti ilman Pyhän Hengen johdatusta.

        Ja jos ihminen on Jumalan hylkäämä, lihallinen ihminen, ei hänen teoillaan ole mitään merkitystä oli hän jotain tekemättä tai yritti jotain tehdä. Ei sillä ole mitään merkitystä. Vain Pyhän Hengen kautta ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan ja silloin hän tekee asioita, jotka ovat Jumalan mielen mukaisia. Ei tee niitä omassa varassaan, käskyinä, vaan hengen johdattamina täydellisessä hyvyydessä.

        Jokaisella on oikeus tietää mikä saa Jumalan hylkäämään ihmisen.
        Ei kukaan voi tulla Jumalan luokse ilman parannuksen tekemistä. Jokaisella on oikeus parannuksen tekemiseen ja virheiden korjaamiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella on oikeus tietää mikä saa Jumalan hylkäämään ihmisen.
        Ei kukaan voi tulla Jumalan luokse ilman parannuksen tekemistä. Jokaisella on oikeus parannuksen tekemiseen ja virheiden korjaamiseen.

        Aloituksessa on kyse uskovista ihmisistä. Siitä millaisia heistä tulee kun Jumala hylkää heidät. Se tarkoittaa sitä, että he eivät vaella Jumalan Pyhässä hengessä ja totuudessa, vaan lihallisessa uskonnollisuudessa ja siinä sitten toteuttavat mitä toteuttavat.

        Siinä sanotaan, että vaikka tuntevat Jumalan. Siis kyse ei ole Jumalan kieltäjistä eikä ateisteista eikä heille parannussaarnasta, vaan uskovista, jotka Jumala heidän uskostaan huolimatta hylkää, kun eivät ole pitäneet kiinni Jumalan Pyhästä Hengestä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe