PAHA POMO SAIRASTUTTAA

Anonyymi-ap

Kelvoton esihenkilö on julkinen salaisuus monella työpaikalla. Vakavien persoonallisuushäiriöiden vaikutuksia työyhteisöön on alettuymmärtää vasta hiljattain.

Tätä aihetta on käsitellyt psykologi Taina Kuuskorpi tuoreessa Tiedelehden 2/2024 artikkelissa, josta tässä jutussa lyhyitä lainauksia:

Hyvä johtaja on kullanarvoinen. Ei siis ihme, että 90 prosenttia johtamistutkimuksista keskittyy selvittämään pomolle edullisia luonteenpiirteitä, kykyjä tai johtamistyylejä. Miksi moni esihenkilöksi päätyvä on kuitenkin johtajana surkea tai suorastaan vaarallinen?
Vastaus voi piillä niin sanotussa persoonallisuushäiriöiden synkässä nelikossa. On huomattu, että narsisteilla, psykopaateilla, machiavellisteilla ja sadisteilla on kova pyrky johtotehtäviin.
Tällaiset persoonallisuudet toimivat työpaikoilla usein yhteisöä rikkovalla tavalla. He ajavat omia etujaan muiden kustannuksella, käyttäytyvät vastuuttomasti, kävelevät jatkuvasti toisten yli vähät välittävät työpaikan pelisäännöistä. Solidaarisesta työtoveruudesta on turha haaveilla. Ei ihme, että heitä nimitetään ilmapiirin myrkyttäjiksi, käärmeiksi liituraitapuvussa tai yksinkertaisesti pahoiksi pomoiksi.

Piirteistä kärsii kokovaikutuspiiri
Persoonallisuushäiriö on nippu voimakkaasti korostuneita luonteenpiirteitä. Narsistisen häiriön kipupisteitä on itsekeskeisyytenä näkyvä vakava itsetuntovaurio ja psykopaattisissa tunnekylmyys ja vähäinen moraalitaju. Machiavelismiksi kutsutaan valesosiaalista persoonallisuushäiriötä, joka näkyy taitavana manipulointina ja omien etujen ajamisena keinolla millä hyväänsä. Sadisti puolestaan tuntee mielihyvää toisen epäonnistumisesta ja kivusta. Yhteensä tällaisia ihmisiä arvioidaan olevan väestöstä noin prosentti.
Yhteistä häiriöille on , että eniten oireista kärsivät persoonallisuushäiriöisen vaikutuspiiriin joutuvat.
Kaikkein vakavimmin personaltaan häiriintyneisiin ei johtoportaassa pitäisi kovin usein törmätä, koska he ovat todennäköisestivankiloissa tai hoitolaitoksissa. Sen sijaan lievemmin häiriintyneitä on eräiden tutkijoiden mukaan jopa 15 prosenttia väestöstä. Itse asiassa joitain synkän nelikon piirteistä ilmenee ajoittain meissä kaikissa. Jokainen ajaa omia etujaan ja valehtelee silloin tällöin.
Persoonaltaan häiriytyneellä kyseiset piirteet kuitenkin vaikuttavat jatkuvasti, voimakkaina ja joustamattomina. Siksi ne kulkevat mukana myös työpaikalle. Työ- ja organisaatiotutkijoita onkin alkanut kiinnostaa yhä enemmän, millaisia yhteyksiä persoonallisuuden synkimmillä puolilla on työsuoritukseen, työtyytyväisyyteen, poissaolomäärään ja sitoutumiseen.
Persoonallisuushäiriöitä ja niiden seurauksia on kuitenkin vaikea selvittää, koska organisaatiot eivät hevin päästä tutkijoita penkomaan liikesalaisuuksiaan ja työilmapiiriään. Lisäksi persoonallisuushäiriöiset ovat taitavia ylläpitämään kulisseja. Juuri siksi he pääsevät salakavalasti vahingoittamaan vaikutuspiirissään olevia ihmisiä ja yhteisöjä. Erityisesti johtajilla tämä vaikutuspiiri on laaja.
….

Tässä osa 8 sivuisen lehtiartikkelin tekstin kootuista kohokohdista

- Narsistinen esihenkilö uskoo olevansa ylivertainen.
- Psykopaatti uskoo, että toiset vain ovat syntyneet johdettavaksi, käskettäviksi ja manipuloitaviksi.
- Alaiset voivat masentua tai alkaa itsekin toimia häiriintyneesti.
- Henkilöstö uupuu, ja maine rapistuu, mutta johtaja esittää asiat parhain päin.
- Vaihtuvuus on huonosti johdetussa firmassa suurta.
- Machiavellismi voi jäädä piiloon, jos pomo teettää likaisen työn muilla ja säilyttää oman kuvansa kiiltävänä.
- Petollinen johtaja antaa itsestään valheellisen hyvän kuvan.
- Aluksi narsistipomo yrittää saada ihmiset puolelleen. Peto pääsee irti vasta , kun asema on varmistettu.
- Psykopaatti aiheuttaa tuhoa, jos työyhteisöstä puuttuvat selkeät säännöt.
- Läpinäkyvyys suojaa työyhteisöähaitoilta. Vääriä tekoja ei pidä peitellä, sivuttaa eikä sovitella vaivihkaa.

14

1134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vääriä tekoja ei pidä peitellä, sivuttaa eikä sovitella, vaikka valitettavasti juuri näin monesti pyritään tekemään. Julkisuus on se mitä nämä väärintekijät yli kaiken pelkäävät. Ongelmien paljastuminen yleiseen tietoon on usein se mikä valitettavasti vasta pakottaa puuttumaan asiaan. Julkisyhteisössä huono pomo voi saada aikaan paljon myös taloudellista vahinkoa ja siksi asian läpinäkyvä selvittäminen on tärkeää.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Esimerkiksi kunnassa huonon pomon aiheuttamat vahingot eivät rajoitu vain työyhteisön sisälle.


      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🍑 ­N­y­­m­­f­o­m­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18262698

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Juu , ja sairaaloissa vasta on sairaita työkulttuureja ja hirarkista kuin joskus 70 luvulla .!

      • Anonyymi

        Siellä hierarkia voi aiheuttaa jopa kuolemia.


    • Anonyymi

      Lisäksi huono johtaja huonolla hallinnolla aiheuttaa bankrotin kaupungille

    • Anonyymi

      Lainasin mielenkiinnosta Tiedelehden nro 2/2024. Harvoin lehdissä on käsitelty näin selvällä tavalla aihetta PAHASTA POMOSTA. Erityisesti persoonallisuushäiriöitä ja niihin kuuluvaa ongelmallista käyttäytymistä selvitetään artikkelin sivun 29 olevassa yhteenvedossa:

      ”MANIPULOINTIA, MITÄTÖIMISTÄ JA KIUSAAMISTA. Vakavasti persoonahäiriöiset johtajat toimivat pahimmillaan näin:

      MACHIAVELLISTI
      - Manipuloi alaisia ja asiakkaita häikäilemättä.
      - Tavoittelee omaa hyötyään suoraan tai kauttarantain.
      - Ei tunne myötätuntoa, vaan suhtautuu kyynisesti niin asiakkaan kuin työyhteisön tarpeisiin.
      - Käyttää kaikkia sosiaalisia temppuja saavuttaakseen päämääränsä ja kontrolloidakseen muita.
      - Toimii moraalittomasti, valehtelee ja käyttää sumeilematta toisia hyväkseen.
      - Teettää ”likaiset työt” toisilla.

      NARSISTI
      - Korostaa ja kehuu omia suorituksiaan ja samalla painaa toisia alas.
      - Kadehtii kaikkea ja kaikkia paitsi sellaisia suuruuksia, joiden joukkoon lukee myös itsensä.
      - Ei tunne myötätuntoa, vaan pohtii vain asioiden vaikutuksia itseensä.
      - Vaatii jatkuvaa ihailua ja kehumista eikä siedä kritiikkiä.
      - Ei pysty rakentavaan yhteistyöhön, vaan puuttuu kaikkeen ja neuvoo kaikkia kaikessa.
      - Suojelee heikkoa itsetuntoaanhinnalla millä hyväänsä, konflikteissa myös aggressiivisesti.

      PSYKOPAATTI
      - Toimii ja tekee päätöksiä tunnekylmästi, vain omaa etuaan ajaen.
      - Ottaa pelottomasti uhkarohkeita riskejä seurauksista piittaamatta.
      - Ei tunne myötätuntoa, syyllisyyttä tai katumusta, vaan käyttää muita hyväkseen ilman omantunnontuskia.
      - Raivaa toiset tieltään, manipuloi, valehtelee ja rikkoo sääntöjä ja sopimuksia.

      SADISTI
      - Pyrkii satuttamaan muita verbaalisesti, psyykkisesti tai fyysisesti nauttien seurauksista.
      - Kiusaa alaisiaan ja jää mielellään seuraamaan vaikutuksia.
      - Reagoi herkästi ja peittelemättömän aggressiivisesti.
      - Aiheuttaa syyttä suotta hankaluuksia ja mielipahaa vain niiden tuottamisen ilosta.”

      Artikkelissa oli pari lyhyttä tiivistelmää, joissa esille tuotuja totuuksia tulisi hallinnon toimielinten käsitellä itsearvioinneissa.

      ”Yhteistä häiriöille on oman edun ajaminen toisten hyvinvoinnin kustannuksella”.
      ”Läpinäkevyys suojaa työyhteisöä haitoilta. Vääriä tekoja ei pidä peitellä, sivuttaa eikä sovitella vaivihkaa”.

      Artikkeli antaa hyvät eväät kuntalaisille hallinnossa toimivan tai rekrytoitavan johtajan persoonallisuuden sekä käyttäytymisen ja toiminnan ongelmien havainnointiin ja arviointiin. Kokemusten mukaan myös kunnan HR-toiminnalle on suuri haaste aina uuden johtajan rekrytoinnissa mahdollisten persoonallisuushäiriöiden selvittäminen. Johtajan persoonallisuuden arviointiin on käytettävä asiantuntijoita, joiden tehtäväksi on annettava virkaa hakevan mahdollisen persoonallisuushäiriöiden selvittäminen.

    • Anonyymi

      Siitä vallan tunteesta voipi se keltainen nousta päähän ja ihminen muuttuu tyystin.

    • Anonyymi

      "Psykopaatti uskoo, että toiset vain ovat syntyneet johdettavaksi, käskettäviksi ja manipuloitaviksi."

      Tämän oivaltaessaan ihminen on hyvä johtaja. Hän kykenee pitämään normaalina asetelmaa, jossa hän käskee ja muut tottelee.
      Epävarma henkilö ei omista tällaista perusasennetta siksi hän miettii "miksi nuo tottelisi minua?" Miten mun pitäis käskeä niitä että ne tottelis"

      Tämä asenteen puute voi olla suuri este jopa opettajan ammatissa. Jos ei oivalla miksi kukaan tottelis niin käskeminen esim "hiljaa luokassa" voi olla todella vaikeaa.
      Mutta jos tajuaa että "mä olen pomo ja muut tottelee" niin käskytyskin voi sujua paremmin.

      Toiset ehkä oppii pomoiksi mutta toiset ovat syntyneet psykopaateiksi.

    • Anonyymi

      Useilla työpaikoilla työskenneltyäni olen havainnut, että keskijohto, päälliköt ja pikkupomot hännystelijöineen ovat huonoja johtajia. Usein sellaisilla ei ole pätevyyttä johtamiseen, eikä hyvä koulutustaso. Ei myöskään motivaatiota työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Naisvaltaiset työpaikat ovat pahimpia em. suhteen. Sairaaloissakin hierarkiaa.

    • Anonyymi

      "TYRANNI"!!!

      • Anonyymi

        Tiikeriä tankkiin!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      990
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      123
      982
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      942
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      317
      909
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      507
      858
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe