Natsijohtajat kuten Heinrich Himmler ylistivät islamia

Anonyymi-ap

Vinoutunut media ja politisoituneet tutkijat vääristävät kuvaa Lähi-idän konflikteista


Vinoutunut media ja politisoituneet tutkijat vääristävät kuvaa Lähi-idän konflikteista, Jarkko Tontti sanoo näkökulmassaan.

Joku ehkä vielä muistaa aktivistien ja heitä tukevien toimittajien ja tutkijoiden kesällä 2023 käynnistämän natsi- ja äärioikeistojahdin. Kiihkeän pohdinnan kohteena oli muun muassa ministeri Vilhelm Junnilan (ps.) solmio:

”Ministeri Junnilan solmiovalinta kiinnostaa, koska pesukarhuun on kansainvälisesti liitetty äärioikeistolaista symboliikkaa, vaikka yhteys ei ole kaikista ilmeisin”, kertoi esimerkiksi Ilta-Sanomat.

Heippa Lähi-idästä! Täällä ei tarvitse pohdiskella pesukarhujen piilomerkityksiä tai muita salaliittoteorioita, jos etsii natsismin sympatisoijia. Tätä kirjoittaessani on juuri paljastanut, että YK:n avustusjärjestö UNRWA:n työntekijöitä osallistui palestiinalaisten terroristien hyökkäykseen Israeliin 7. lokakuuta 2023.

Monikymmenkertaisesti suurempi joukko järjestön työntekijöitä ylisti terrorihyökkäystä sosiaalisessa mediassa. Israelilaiset ovat seuranneet UNRWA:n toimintaa tarkkaan jo pitkään.

Esimerkiksi vuonna 2017 julkaistussa raportissa havaittiin useiden UNRWA:n työntekijöiden lietsovan rasismia järjestön ylläpitämissä kouluissa.

”Kymmenet UNRWA:n työntekijät Libanonissa, Jordaniassa, Gazassa ja Syyriassa ovat yllyttäneet antisemitistiseen väkivaltaan. Ilmiö on jatkunut vuosia. UNRWA:n opettajat ovat julkaisseet ihailevia kuvia Hitleristä ja iloinneet terrori-iskuista”, Kirkko ja Kaupunki -lehden toimittaja Juhani Huttunen kirjoitti tuolloin.

Suomen valtakunnallisista isoista medioista en ole huomannut aikaisemmin juuri yhtään juttua UNRWA:n korruptiosta, antisemitismistä, natsismin ihailemisesta, läheisistä yhteyksistä terroristijärjestöihin tai muista vakavista ongelmista. Sen sijaan olen lukenut kymmenittäin juttuja, joissa järjestön kannanottoja toistellaan kritiikittömästi ja samalla syytetään Israelia, Lähi-idän ainoaa demokraattista oikeusvaltiota, milloin mistäkin.

Asuminen Israelissa on avannut silmäni valtavalle joukolle kiistattomia faktoja Lähi-idän konflikteista, joita suomalaisessa mediassa kohtaa äärimmäisen harvoin.

Israelilaiset sotilaat löysivät äskettäin gazalaisesta kodista Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksen arabiankielisen käännöksen, reunamerkinnöin varustettuna.

Vuonna 2021 BBC:lle työskennellyt palestiinalainen toimittaja Tala Halawa twiittasi #HitlerWasRight (suom. Hitler oli oikeassa)

Helmikuussa 2024 paljastui, että BBC:n työntekijä Dawn Queva oli vuosien ajan levittynyt sosiaalisessa mediassa antisemitistisiä propagandaa, esimerkiksi salaliittoteorioita, jotka kiistävät holokaustin.

Lähi-idästä puhuttaessa monet peräänkuuluttavat konfliktien ”historiallista kontekstia”. Hyvä. Sitähän löytyy.

Vuonna 1941 Jerusalemin suurmufti ja alueen muslimien johtaja Amin al-Husseini vieraili Roomassa ja Berliinissä ja tapasi Benito Mussolinin ja Adolf Hitlerin. Yhteisymmärrys syntyi helposti.

Natsit, fasistit ja al-Husseini ilmoittivat tavoittelevansa yhdessä juutalaisten hävittämistä silloisen Palestiinan brittiläisen mandaatin alueelta. Saksan matkoilla al-Husseinille esiteltiin myös keskitysleirejä. Vuonna 1943 hän auttoi natseja värväämään Balkanin alueen muslimeja SS-joukkoihin. Natsijohtajat kuten Heinrich Himmler ylistivät islamia sekä poliittisena ideologiana että uskontona, koska se oli kurinalainen ja militaristinen toisin kuin kristinusko.

Toinen maailmansota onkin erinomainen vertailukohta Gazan sodalle. Sosiaalisessa mediassa leviävässä kuvaparissa on toisella puolella valokuva raunioituneesta Berliinistä vuodelta 1945 ja toisessa kuvassa raunioitunut Gaza vuodelta 2024. Jokaiselle on päivänselvää, että natsit olivat syyllisiä toiseen maailmansotaan ja siihen, että Saksan kaupungit muuttuivat rauniokasoiksi ja valtava määrä siviilejä kuoli. Jokaiselle pitäisi olla päivänselvää, että Hamas ja muut palestiinalaiset terroristijärjestöt ovat syyllisiä aloittamaansa sotaan ja siihen, että Gaza on raunioina ja siviilejä kuolee.

Jos natsit olisivat laskeneet aseensa ja antautuneet, sota olisi loppunut heti. Jos Hamas laskisi aseensa, vapauttaisi ottamansa panttivangit ja antautuisi, sota loppuisi heti. Jostain syystä julkinen keskustelu on kuitenkin muuttunut varsinkin Suomessa lähes absurdiksi Israelin syyttämiseksi sodasta, jonka palestiinalaiset terroristit aloittivat.
Onko media vinossa?

Olen asunut viime vuodet osittain Suomen ulkopuolella, Israelin lisäksi esimerkiksi Portugalissa, Italiassa ja Iso-Britanniassa ja aikaisemmin monessa muussa maassa. Tämän kokemuksen perusteella olen vuosi vuodelta yhä epäilevämpi sen suhteen, saako Suomen valtakunnallisista medioista puolueetonta tietoa maailman tapahtumista. Siinä missä esimerkiksi Britanniassa Guardianin ja BBC:n tarjoileman vasemmistonäkemyksen vastapainoksi on olemassa useita keskustaoikeistolaisia, oikeistolaisia ja liberaaleja medioita, Suomen mediamaailmasta vihjaa kenties jotai

18

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkoa....Huutonauruosastolle Lähi-itä -keskusteluissa saavumme Olavi Uusivirran ja muiden muusikoiden tekemisiä seuratessamme. He vaativat Israelin sulkemista pois Euroviisuista. Erikoislaatuista tämä ei ole vain siksi, että viisuista suljettaisiin ulos Lähi-idän ainoa demokraattinen maa. Vaan siksi, että Euroviisut ovat kuluneiden vuosien aikana muodostuneet erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen juhlaksi, vaikka ne eivät sitä virallisesti olekaan.

      Sateenkaariväen oikeudet ovat olleet punavihreän vasemmiston kärkiteemoja jo pitkään. Hyvä. Jokuhan voisi sen perusteella luulla, että punavihreä vasemmisto ja kulttuuriväki tukisi erityisesti Israelia, ainoaa maata Lähi-idässä, jossa seksuaalivähemmistöt voivat elää turvallisesti. Tosin tämäkään aihe ei juuri näy suomalaisessa mediassa, kas kummaa.

      Tätä kirjoittaessani Tel Avivin hallintotuomioistuin on juuri myöntänyt turvapaikan palestiinalaiselle homomiehelle, joka joutui hengenvaaraan seksuaalisen suuntautumisensa takia Länsirannalla.

      Tämä ei ole yksittäinen tapaus, useita seksuaalivähemmistöihin kuuluvia on paennut palestiinalaisalueilta Israeliin. Yksi heistä oli 25-vuotias homomies Ahmad Abu Murkhiyeh. Vuonna 2022 hänet kidnapattiin takaisin Länsirannalle Hebroniin. Siellä Murkhiyeh murhattiin katkaisemalla hänen kaulansa.

      Suomen Israel-vastaista kiihkoilua seuratessa ei voi olla muistamatta Vladimir Iljitš Leninin suuhun laitettua tiivistystä länsimaisista vasemmistolaisista hyödyllisinä idiootteina.

      Virnistys johtajien kasvoilla Moskovassa, Hamasin terroristitunneleissa ja Teheranissa on tänään yhtä leveä kuin se oli 1900-luvun neuvostojohtajilla, kun he saivat eurooppalaisen vasemmistointelligentsijan ajamaan totalitaristisen valtion etuja, ”rauhan” ja ”solidaarisuuden” nimissä.

      Lopuksi. Lokakuun 7. päivän 2023 terroriteot on dokumentoitu kuvina ja videoina tämän linkin takaa löytyvälle sivustolle, missä vierailemista suosittelen kaikille. Suomen kaikille olaviuusivirroille ja muille Hamasin hyödyllisille idiooteille se olisi erityisen suositeltavaa. Ihan rauhassa vaan katselette, take all the time you need. Sen jälkeen voitte hetken miettiä sitä, kenen joukoissa seisotte.

    • Anonyymi

      KD ottakaa kunnolla kantaa vasemmiston ja vihreiden tekemisiin-olette kohta kepun kokoinen puolue kun vain uskallatte haastaa

    • Anonyymi

      Aloittajan teksti on pelkkää yksisilmäistä propagandaa.

      • Anonyymi

        Minun mielestäni oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti kritisoi tuossa mediaa oikein osuvasti sen yksisilmäisyydestä. Mikä tekee siitä sinun mielestäsi yksisilmäistä propagandaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti kritisoi tuossa mediaa oikein osuvasti sen yksisilmäisyydestä. Mikä tekee siitä sinun mielestäsi yksisilmäistä propagandaa?

        puhutaan ja huutonauru jatkuu kuin Moktar Gubta sdp sanoo


      • Anonyymi

        Ainut mikä niitä yhdisti oli juutalais viha. SS joukoissa oli muslimeita.SS raportoi niitä olevan missä oli ollut taisteluissa halvexittavixi pelkureixi ja huonoihin...käytettiin kuljetusjoukoissa ym . Ja ala arvoisesti muutenkin.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        ainiin....


    • Anonyymi

      Helsinki suomi 24 sivulla kysymys asiasta vasemmistoliitolle

      • Anonyymi

        JAA


      • Anonyymi

        JAA


    • Anonyymi

      Suomen oikeisto oli toisessa maailmansodassa liittoutunut Hitlerin Natsi Saksan kanssa . Sieltä tuli apua ja rahaa, aseita ja koulutusta. Kuinkas kävikään ? Suomi hävisi sodan ja maita menetettiin. Hirveät sotakorvaukset jouduttiin maksamaan. Lopuksi natsit polttivat vielä Lapin. Turhaa on oikeiston vouhottaa ja haukkua vasemmistoa. Ei ole omassa oikeistolaisessa historiassakaan kehumista. Kummasti se vaan unohtuu.

      • Anonyymi

        Hehe viherkommari


      • Anonyymi

        Totta. Suomi oli tosi hankalassa tilanteessa ja joutui turvautumaan natsi-Saksan kanssa. Onneksi sieltä tuli apua, aseita, koulutusta ja rahaa.

        Suomi hävisi sodan ja maita menetetttiin. Hirvetä sotakorvaukset jouduttiin maksamaan.

        Ilman natsi-Saksan apua vasemmistolainen Neuvostoliitto olisi valloittanut ja tuhonnut Suomen ja suomalaiset. Jäljelle jääneet suomalaiset maksaisivat tuosta ajasta erittäin kovaa hintaa edelleen. Sotakorvauksien maksaminen pakotti Suomen kehittämään teollisuutta ja se loi hyvän kasvupohjan tulevaisuudelle. Parempi vaihtoehto olisi ollut tietenkin se, että sotaa ei olisi ollut, mutta tämä oli parempi vaihtoehto kuin jäädä vasemmiston jyräämäksi.

        Sekin on totta, että lopuksi saksalaiset vielä polttivat Lapin. Tästä suomalaiset oppivat viimeistään sen, että sosialisteihin ei voi luottaa.


    • Anonyymi

      KD on huolissaan ainoastaan Isralin asemasta jajuutalaisista. Omanmaan köyhille ja vähäosaisille ei heru sympatiaa. Kaikki leikkaukset hyväksyvät ihan mukisematta. Hävetkää. Kaksinaismoralistinen puolue koko KD ja varsinkinEssayah ja Räsänen. Kukkahattu tädit pikkurillit pystyssä osoittelemassa esim homoseksuaaleja.

      • Anonyymi

        KD on huolissaan Suomen köyhistä ja vähäosaisista. Nyt KD on tekemässä politiikaa, jota vaaditaan, jotta köyhistä ja vähäosaisista pystytään huolehtimaan myös jatkossa. Mikäli Suomi olisi jatkanut aiempien Rinteen/Marinin hallituksen tiellä, ei Suomi pystyisi huolehtimaan Suomen köyhistä ja vähäosaista jatkossa.


    • Anonyymi

      Huvittavaa kehumista….olen asunut monessa maassa , joten minä tiedän ….jne?
      Minäkin olen asunut monessa eri maassa pitkän ikäni aikana ja tiedän, että joka maassa esitetään propagandaa sekä oikealta että vasemmalta. Viime vuosina varsinkin oikeistolainen ääriajattelu on Euroopassa lisääntynyt. Ihmisellä itsellään on vastuu ja valta uskoa mihin haluaa. Fiksu ihminen ottaa asioista selvää ja perustaa käsityksensä omiin päätelmiinsä. Liiallinen tuputtaminen jostain ideologiasta voi kääntyä sitä tuputtajaa vastaan. Vastakkainasettelua ajavat kaikki ääriliikkeet! Se on fakta !

      • Anonyymi

        Et tainnut lukea, mitä Tontti aiheesta kirjoitti. Mitään kehumistsa en hänen kirjoituksessaan tuosta aiheesta huomannut:

        "Olen asunut viime vuodet osittain Suomen ulkopuolella, Israelin lisäksi esimerkiksi Portugalissa, Italiassa ja Iso-Britanniassa ja aikaisemmin monessa muussa maassa. Tämän kokemuksen perusteella olen vuosi vuodelta yhä epäilevämpi sen suhteen, saako Suomen valtakunnallisista medioista puolueetonta tietoa maailman tapahtumista. Siinä missä esimerkiksi Britanniassa Guardianin ja BBC:n tarjoileman vasemmistonäkemyksen vastapainoksi on olemassa useita keskustaoikeistolaisia, oikeistolaisia ja liberaaleja medioita, Suomen mediamaailmasta vihjaa kenties jotain esimerkiksi muutaman vuoden takainen tutkimus Tampereen yliopistosta. Lähes puolet journalismin opiskelijoista kannatti sen mukaan vihreitä, kolmasosa vasemmistoliitoa.

        Tuoreen Worlds of Journalism Studyn mukaan 60 prosenttia vastanneista suomalaisista toimittajista sijoitti itsensä poliittisesti keskustasta vasemmalle, ja varsinkin nuoremmat toimittajat ovat yhä useammin kallellaan aktivismiin sen sijaan, että pyrkisivät puolueettomaan faktojen raportoimiseen. Tämä näkyy erityisesti Helsingin Sanomien sivuilla ja Yleisradion ohjelmissa joka ikinen päivä.

        Otetaanpa esimerkki siitä, mitä seurauksia poliittisesti vinoutuneella journalismilla on ollut.

        Palestiinalainen tutkimuslaitos selvitti marraskuussa 2023 Länsirannan ja Gazan asukkaisen suhtautumista lokakuun 7. päivän 2023 terroritekoihin. 75 prosenttia palestiinalaisista hyväksyi Hamasin terroristien teot. Siis silmittömän väkivallan siviilejä kohtaan, lasten ja kokonaisten perheiden murhaamisen ja polttamisen elävältä, joukkoraiskaukset ja muun seksuaalisen väkivallan. En huomannut suomalaisessa mediassa aiheesta merkittäviä uutisia. Israelissa siitä debatoitiin perusteellisesti.

        Poliittinen oikeisto, keskusta ja vasemmisto tekivät kukin erilaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja mielipidemittauksen tuloksista. Normaalia yhteiskunnallista keskustelua demokraattisessa maassa, jossa on erittäin aktiivinen kansalaisyhteiskunta ja monipuolinen media. Suomalaisille ei tarjottu asiasta juuri mitään tietoja. Ei tainnut sopia narratiiviin. Kun ideologia ja tosiasiat ovat ristiriidassa, sen pahempi tosiasioille.

        Sama tutkimus kertoi, että palestiinalaisista vain 17,2 prosenttia kannattaa niin sanottua kahden valtion mallia. 74,7 prosenttia vastaajista kertoi, että he tukevat yhden valtion mallia. He haluavat Palestiinan, joka ulottuu “from the river to the sea.” Eli suomeksi sanottuna ylivoimainen enemmistö tavallisista palestiinalaisista kannattaa Israelin valtion tuhoamista.

        Toki aina on rohkeita toisinajattelijoita. Palestiinalaisen Al-Qudsin yliopiston professori Mohammed Dajani vei joukon opiskelijoitaan tutustumismatkalle Auschwitziin kertoakseen heille antisemitismistä. Häntä syytettiin ”petturiksi” ja hän menetti työpaikkansa yliopistossa. Dajanin auto poltettiin hänen kotinsa edustalla."
        https://www.verkkouutiset.fi/a/hamasin-hyodylliset-idiootit/#3616310f


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe